Omavaraisuusaste

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Omavaraisuusaste kuvaa yrityksen rahoitusrakennetta. Se mittaa yrityksen vakavaraisuutta, tappion sietokykyä sekä kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Omavaraisuusaste kertoo, kuinka suuri osuus yhtiön varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla. Mitä korkeampi yrityksen omavaraisuusaste on, sitä vakaammalle pohjalle yrityksen liiketoiminta rakentuu.

Oma pääoma muodostaa yrityksen puskurin tappioita vastaan. Mitä enemmän yrityksellä on omaa pääomaa, sitä enemmän ja sitä kauemmin se sietää tappioita. Vieraan pääoman eli velan maksuvelvoitteet ovat usein kiinteitä. Ne on pystyttävä hoitamaan, vaikka yrityksen tulos heikkenisi. Sitä vastoin oma pääoma on joustava yrityksen taloudellisen tilanteen suhteen. Oman pääoman korvauksista (osingoista) yritys voi päättää itse tuloksen ja maksukyvyn mukaan.[1]

Omavaraisuusastetta pidetään usein on myös pitkän aikavälin kannattavuuden tunnuslukuna. Etenkin pienissä yrityksissä suuri osa omasta pääomasta muodostuu kertyneistä voittovaroista. Täsmällisemmän kuvan kannattavuudesta saa suhteuttamalla kertyneet voittovarat koko pääomaan.[1]

Laskentakaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Omavaraisuusastetta laskettaessa täytyy sekä omaa pääomaa että taseen loppusummaa toisinaan oikaista. Tunnuslukua laskettaessa on tärkeää selvittää yrityksen omaisuuden todellinen käypä arvo. Se tapahtuu käymällä läpi taseen vastaavien puoli erä erältä.[1]

Inflaation ja poistojen vuoksi pysyvien vastaavien käyvät arvot voivat poiketa selvästi tasearvoista. Jos käyvät arvot ylittävät ratkaisevasti tasearvot ja tämä on varmasti todettavissa, voidaan ylittävä osuus lisätä takaisin omiin pääomiin omavaraisuusastetta laskettaessa. Käyvän arvon määrittelemisessä tulee noudattaa varovaisuutta. Pysyvät vastaavaat voivat olla myös yliarvostettuja, jolloin omia varoja joudutaan korjaamaan tasearvoa pienemmiksi. Oikaisujen vaikutus näkyy myös taseen loppusummassa.[2]

Henkilöyhtiön omistajat ovat henkilökohtaisessa vastuussa yrityksensä toiminnasta ja veloista. Henkilöyhtiön tasetiedoista laskettu omavaraisuusaste ei ole riittävä, vaan on mahdollisuuksien mukaan otettava myös henkilökohtaisessa vastuussa olevien omistajien yksityiset varat ja velat.[2]

Ohjearvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omavaraisuusasteen ohjearvot ovat:[2]

  • yli 40 %: hyvä
  • 20–40 %: tyydyttävä
  • alle 20 %: heikko

Omavaraisuusaste, maksukyvyttömyys ja konkurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omavaraisuusasteen avulla voidaan ennustaa yrityksen riskiä joutua pysyvästi maksukyvyttömäksi ja riskiä joutua konkurssiin.

Omavaraisuusasteen kyky ennakoida maksukyvyttömyyttä johtuu siitä, että se viittaa sekä rahoitusrakenteeseen, pitkän aikavälin kannattavuuteen että yrityksen mahdollisuuksiin saada lisärahoitusta. Jos yrityksellä ei ole käyttämättömiä vakuuksia ja omavaraisuus on kriittinen, lisärahoituksen saaminen on vaikeaa tai mahdotonta.[1]

Pysyvän maksukyvyttömyyden ennakoinnissa on omavaraisuusaste tehokkain tunnusluku. Pysyvän maksukyvyttömyyden uhka on välitön, kun yrityksen liiketulos on negatiivinen ja omavaraisuusaste alle 10 %.[3]

Myös konkurssin ennakoinnissa omavaraisuusaste on selvästi tärkein tunnusluku.[4] Yli 60 000 suomalaista osakeyhtiötä käsittäneessä tutkimuksessa havaittiin, että omavaraisuusasteen mediaani oli konkurssiyrityksillä 8 % ja häiriöttömillä yrityksillä 49 %. Osakeyhtiön konkurssiuhka nousi huomattavasti, kun omavaraisuusaste oli alle 25 %.[5]

Alle 5 vuotta toimineiden yritysten omavaraisuus on vanhempia yrityksiä keskimäärin alhaisempi. Yli 40 000 suomalaisen yrityksen tutkimuksessa havaittiin, että omavaraisuusasteen mediaani alle 5 vuotta toimineilla yrityksillä oli 23 %, kun vastaava luku muilla oli 49 %. Myöskään omavaraisuuden merkitys konkurssiriskin ennustajana ei ole yhtä suuri kuin vanhemmilla yrityksillä. Alle 5 vuotta toimineilla yrityksillä konkurssin merkkejä ovat negatiivinen omavaraisuusaste ja heikko kannattavuus. Kuitenkin myös vastaperustettujen yritysten konkurssin ennakoinnissa omavaraisuusaste on keskeisin tunnusluku.[6]

On lisäksi huomattava, että yritys voi mennä konkurssiin, vaikka tunnuslukujen arvot olisivat hyvät, ja toisaalta välttyä konkurssilta huonoillakin tunnusluvuilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi, s. 69–70. Helsinki: Yritystutkimus ry ja Gaudeamus Helsinki University Press, 2017. ISBN ISBN 978-952-495-427-3.
  • Laitinen, Teija ja Laitinen, Erkki K.: Yrityksen maksukyky, arviointi ja ennakointi. Helsinki: KHT-Media Oy, 2014. ISBN 978-952-218-209-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Laitinen & Laitinen, s. 118–121
  2. a b c Yritystutkimus
  3. Laitinen & Laitinen, s. 224, 229
  4. Laitinen & Laitinen, s. 250
  5. Laitinen & Laitinen, s. 165, 170
  6. Laitinen & Laitinen, s. 256–259

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]