Osakelaji

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osakelaji eli osakesarja tarkoittaa saman osakeyhtiön samanlaisten osakkeiden joukkoa. Osakeyhtiöllä on yksi tai useampi osakelaji.

Lähtökohtaisesti osakeyhtiön kaikki osakkeet ovat samanlaisia. Osakelajien erot määritellään yhtiöjärjestyksessä. Erilajisia ovat osakkeet, joilla erilainen äänimäärä, erilainen oikeus varojenjakoon (kuten osinkoon) tai jotka yhtiöjärjestyksessä on muuten määrätty erilajisiksi.[1]

Perinteisesti eri osakelajeilla on keskitetty yrityksen päätöksentekoa tietyille osakasryhmille. Äänivallaltaan vähäisempi osakelaji on mahdollistanut laajemman pääoman hankinnan ilman, että ydinjoukon päätösvalta yrityksessä pienenee.

Osakelajien nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osakesarjat erotetaan toisistaan tavallisesti kirjaimella, joskus numerolla. Sarjat voivat olla esimerkiksi A ja B, A ja R tai I ja II. Eri yhtiöissä kirjaimilla voi olla eri merkitys, eikä A-sarja siten automaattisesti tarkoita ”parempaa” sarjaa.[2][3]

Kantaosake tarkoittaa osakelajia, jolla on täysi äänioikeus.[3] Kantaosake voi olla esimerkiksi sarja A tai sarja I.[4]

Etuoikeutettu osake tarkoittaa äänivallaltaan rajoitettua osakesarjaa, jolle maksetaan osinko ennen kantaosakkeita[3] tai jolla on ensisijainen oikeus tiettyyn vähimmäisosinkoon.[4] Etuoikeutettu osake voi olla esimerkiksi sarja B tai sarja II.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Edita Publishing Oy: FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: Osakeyhtiölaki 624/2006 www.finlex.fi. Viitattu 9.2.2018.
  2. Riihimäki, Antti: Piensijoittajan niksikirja. Helsinki: WSOY, 1970.
  3. a b c Sinkko, Erkki: Osakesäästäjäksi. Markat tuottamaan. Piensijoittajan opas, 1987. Helsinki: Otava.
  4. a b c Taloustiedon taloussanasto. Hakusana osakesarja. Taloustieto r.y., 1987.