Ninja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee feodaaliajan Japanin ninjoja. Muita merkityksiä täsmennyssivulla.
Hokusain piirtämä ninja vuodelta 1817

Ninja (jap. 忍者) oli feodaalisessa Japanissa toiminut palkkasotilas, jonka harjoittamaa taistelutaitoa ja kulttuuria kutsutaan ninjutsuksi.

Ninjoja käytettiin erikoissotureina Japanissa etenkin Sengoku-kaudella 1467–1568. Heidän tehtävänsä oli suorittaa salamurhia sekä vakoilla ja kerätä tiedustelutietoa siitä, kuka oli kenenkin vihollinen. Ninjat kouluttautuivatkin naamioitumisen ja petoksen saloihin, ja he välttivät oikean henkilöllisyytensä paljastumista. Lisäksi ninjoja käytettiin tiedustelijoina ja aiheuttamaan hämminkiä vihollisen linjojen takana öisissä kommandohyökkäyksissä. Jotkut ninjat palkattiin soluttautumaan vihollisen ninjajoukkoihin.[1]

Aikansa paikallisjohtajat palkkasivat ninjoja tehtäviin, jotka eivät sopineet kunnia- ja tyylisidonnaisille, avoimesti taisteluun osallistuville sotureille. Ninjutsuun erikoistuneita perheitä oli useita, ja ne olivat eniten maksavan käytettävissä.[2]

Koska ninjat käyttivät erilaisia petoksen keinoja ja heittoaseita, heidän maineensa oli huonompi kuin samuraiden, joita pidettiin urheina ja ritarillisina. Kun Japaniin tuli rauha Edo-kaudella, ninjoja ei enää tarvittu entisissä määrin. Ninjutsu jatkoi kehittymistään, ja siitä julkaistiin oppikirjoja, kuten Bansenshūkai (1676).[1]

Salaperäisten ja anonyymien ninjojen kyvyt ovat nykyaikana saaneet liioiteltuja piirteitä, ja ninjoja esiintyy usein esimerkiksi elokuvissa, sarjakuvissa ja tietokonepeleissä.[1]

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana ninja on peräisin 800 vuoden takaa Japanin vuoristoseuduilta. Alkuaan se tarkoitti henkilöä, joka harjoitti ninjutsua, eräänlaista taistelulajia, jota usein kutsuttiin ”salaperäisyyden taidoksi” tai ”näkymättömyyden taidoksi”.[3]

Ninja kirjoitetaan japanissa kanjimerkeillä 忍者. Niistä jälkimmäinen (sha/ja) tarkoittaa tekijää. Ensimmäisellä merkillä (nin) on eri merkityksiä, kuten salailu, piilotus ja näkymättömyys sekä sitkeys. Lukutapa ninja/ninsha on kanjien kiinalainen lukutapa. Japanilaisittain merkit luetaan shinobi mono, ja joskus niiden väliin lisätään partikkeli の, no. Japanissa lukutapa shinobi (no mono) on aina ollut yleisempi kuin ninja/ninsha. Lännessä nimitys ninja tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1960-luvulla, eikä shinobia ole yleisesti käytetty. Japanin Iga-ryū-ninjamuseon johtajan ja myös monen länsimaalaisen ninjaharrastajan mukaan shinobilla tarkoitetaan historiallisia ninjoja ja ninjalla nykyajan populaarikulttuurin ninjoja.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaukset salaisista operaatioista kuten sissisodankäynnistä, vakoilusta ja salamurhista ovat olleet yleisiä Japanin historiassa jo satoja vuosia ennen varsinaisten ninjojen aikaa.[5]

Kuninkaallinen prinssi Shōtoku (574–622) on mainittu ensimmäiseksi johtajaksi, joka palkkasi ninjoja vakoojiksi. Myös vuorilla elävät sotilasmunkit (yamabushi) palkkasivat ninjoja Heian-kauden 794–1185 lopulla sekä kuninkaallisia että nousevia soturiluokan joukkoja vastaan. Kiotoon syntyi vahvoja ninjakiltoja, ja Kamakura-kaudella 1185–1333 Kiotossa oli jo 25 vahvaa ninjakeskusta.[2]

Sengoku-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasta 1400-luvun puolivälistä alkaen salaisia operaatioita alkoivat tehdä erityisesti koulutetut yksilöt, jotka kuuluivat tarkoitusta varten perustettuihin järjestöihin. Näiden ninjojen keskusaluetta olivat Igan ja Kogan provinssit Japanin keskiosissa. Kun Sengoku-kauden 1467–1568 sotien japanilaiset sotaherrat eli daimiot eivät halunneet arvostettujen samuraidensa mainetta pilattavan salaisissa operaatioissa, he palkkasivat näihin tehtäviin ulkopuolisia ninjoja.[6] Ninjat osallistuivat esimerkiksi Ōnin-sotaan 1467–1577.[7]

Japanin yhdistäjä Oda Nobunaga hyökkäsi ninjojen Igan ja Kogan tukikohtien kimppuun vuosien 1551–1582 aikana. Ninjat kokivat tappion, ja kun heidän tukikohtansa tuhoutuivat, he hajaantuivat lähiprovinsseihin, ja osa meni shōgun Tokugawa Ieyasun palvelukseen.[7]

Sengoku-kauden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sengoku-kauden päätyttyä ninjoja osallistui vielä suureen Sekigaharan taisteluun 1600, Osakan saartoon 1615 ja Shimabaran kapinaan 1638.[8] Viimeksi mainitussa ninjat taistelivat 40 000 kapinallista kristittyä vastaan Kyūshūn saarella.[2]

Edo-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun shogunaatista tuli vakaa Edo-kaudella 1600–1868, ninjat jäivät työttömiksi. Joistakin tuli oniwabashuita, puolisalainen ryhmä henkivartijoita ja vakoojia, jotka työskentelivät Edo-linnan puutarhoissa ja salakuuntelivat varuillaan olemattomia daimioita. Ninjamestari Fujibayashi Sabuji kirjoitti Bansenshūkain kokoelmaksi ninjatietoudesta. Suurin osa tiedosta oli silti suullista, ja harjoittelemalla monet ninjat uskoivat tulevansa pian tarpeellisiksi uudelleen.

Edo-kauden lopussa ninjojen palveluksia tarvittiin uudestaan. Ninjoja kutsuttiin saattaamaan delegaatteja, jotka tapasivat vieraiden maiden lähettiläitä. Monet ninjoista saattoivat olla näiden lähettiläiden palveluksessa. Tämän myötä kaikki viralliset maininnat loppuvat.

Myytinrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ninjojen kauden jälkeen ninjat alkoivat saada Japanissa elämää suurempaa, myyttistä mainetta. Aluksi ninjoja edeltäneet kuuluisat soturit alettiin nähdä ninjoina ja ninjutsu-koulujen perustajina, kuten Minamoto Yoshitsune (1159–1189) ja Kusunoki Masashige (1294–1336). Sen jälkeen myös kuuluisa yamabushi Shugendo yhdistettiin ninjoihin. Kolmannessa myytinrakennusvaiheessa ninjoista alettiin tehdä supersankareita jo silloin, kun oikeitakin ninjoja vielä oli olemassa.[9]

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Igan kaupunkiin Mien yliopistoon perustettiin vuonna 2017 ninjatutkimuksen laitos. Vuonna 2018 toiminta laajeni tutkinto-ohjelmaksi, josta ensimmäinen opiskelija valmistui maisteriksi ninjaopinnoissa vuonna 2020. Tutkinto-ohjelmassa opiskellaan ninjojen historiaa, perinteitä sekä taistelu- ja selviytymistaitoja.[10][11]

Yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ninjaorganisaatio oli hyvin tiukka yhteisö. Yhteisön tehtävänä oli uskollisesti toteuttaa johtajansa antamat tehtävät. Ninjaryhmät muodostivat laajempia kiltoja, joilla oli omat alueensa ja omat yksilölliset tehtävänsä, joita valvottiin ja vahdittiin mustasukkaisesti. Harvoin ninjaksi ruvettiin, enemminkin ninjaperheeseen synnyttiin. Taidot, tekniikat ja aseet pidettiin perheen tarkasti varjeltuina salaisuuksina ja ne opetettiin salassa isältä pojalle. Perhesalaisuuksien paljastaminen sivullisille johti kuolemaan. Kuolema seurasi usein myös kiinnijäämisestä, joko itsemurhana tai toisen ninjan käsissä; kuulustelijoille jäi tällöin vain ruumis.[12]

Salailusta johtuen kaikki kirjallisuus ja dokumentit kulkivat ninjasuvun sisällä sukupolvelta toiselle. Jokaisen sukupolven vastuulla oli materiaalin säilyttäminen ja jakaminen edelleen. Materiaali sisälsi tiedot niistä tekniikoista joita ninjalla tuli olla ja joita hänen tuli harjoitella Japanin perinteisten jousen-, keihään- ja miekankäytön lisäksi.[13]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin ninjoja kouluttivat samurait, ja tietyistä samuraisuvuista tuli ninjasukuja. Ninjoja koulutettiin erityisillä koulutusleireillä, ja salauksen vuoksi kaikki opetus oli suullista.[1]

Ninja oppi jo lapsena ratsastamaan, uimaan ja käsittelemään kaikenlaisia aseita. Ninjat olivat hyväkuntoisia ja ketteriä, ja he pystyivät kiipeämään ryhmässä kuin akrobaatit. He osasivat kiivetä köyttä pitkin muureja ylös ja pääsivät paikkoihin, joihin muut eivät päässeet. He kykenivät naamioitumaan erilaisissa maastoissa, selviytymään luonnossa, suunnistamaan, pakenemaan, lääkitsemään itseään, lukemaan sään merkkejä sekä käyttämään räjähteitä, myrkkyjä ja tulta.[1]

Pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ninja-asu Igaryun ninjamuseossa. Ninjat pitivät todellisuudessa usein sinisiä vaatteita.

Ninjojen pukeutumisesta ei kerrota vanhoissa lähteissä kovinkaan tarkasti. Ninjat käyttivät pehmeitä vaatteita, jotka eivät haitanneet liikkumista tai tarttuneet mihinkään. Jalassaan ninjoilla oli pehmeäpohjaiset kengät ja joskus kiivetessä pitoa antavat sandaalit. Jotkut ninjat käyttivät metallisuojuksia tai valeasuja. 1800-luvun alusta ninjat alettiin kuvata japanilaisessa taiteessa pukeutuneena kokomustiin vaatteisiin, koska he liikkuivat useimmiten öisin. Lisäksi Japanissa on tapana esittää näkymättömyys teatteriyleisölle mustilla vaatteilla.[1]

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ninjat käyttivät kusarigama-sirppiä, jonka terä oli kiinnitetty puiseen kahvaan ja kahva kaksimetrisellä ketjulla metallipainoon.

Ninjat omaksuivat perinteisistä taidoista ne osat, jotka parhaiten sopivat heidän tarkoituksiinsa. Esimerkiksi jousena käytettiin huomattavasti perinteistä pienempää jousta ja keihäs oli usein teleskooppityyppinen antaen yllätyksen edun kun se pidentyi kesken kaiken. Teräaseita sidottiin sauvoihin eri tavoin ja niihin saatettiin kiinnittää ketjuja joista ne vedettiin takaisin. Terät saattoivat myös ponnahtaa esiin jousien voimalla tai teriä heitettiin sellaisenaan (shurikenjutsu). Ninjat olivat myös iaijutsun taitajia, joista kuuluisimmat nimenomaan teräaseiden taitajat kuuluivat Fudō-ninjasukuun.[13]

Ninjakulttuuriin kuului lisäksi suuri joukko erilaistuneita aseita, joista jokainen oli kehittynyt johonkin nimenomaiseen tarkoitukseen. Arsenaaliin kuului muun muassa puhallusputkia, köydellisiä veitsiä ja koukkuja, kuristusvälineitä, erilaisia piikkejä, nyrkkirautoja, heittotähtiä, heittopiikkejä, tikkanuolia, katanoita, puukkoja, murhavälineitä.[13]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populaarikulttuurissa ninjat esitetään stereotyyppisesti ja epähistoriallisesti mustiin tai muuten tummiin kangasasuihin sekä kasvot peittäviin huppuihin pukeutuneina. Populaarikulttuurin teoksissa ninjoilla on usein yliluonnollisia kykyjä, kuten juokseminen veden päällä tai ylös seiniä pitkin.

Ninjat ovat suosittuja hahmoja esimerkiksi toimintaelokuvissa. Länsimaiselle yleisölle ninjat esiteltiin ensi kertaa James Bond -elokuvassa Elät vain kahdesti (1967). Elokuvan ninjakohtaukset perustuvat osittain japanilaiseen Shinobi no mono -ninjaelokuvaan.[14]

Monissa videopeleissä, kuten tappelupeleissä, on ninjoja, jotka ovat usein nopeita sekä taitavia taistelijoita. Ninjat ovat usein olleet myös parodian aiheena.

Esimerkkejä ninjoista populaarikulttuurissa:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ratti, Oscar & Westbrook, Adele: Secrets of the Samurai: The Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-7858-1073-0.
  • Turnbull, Stephen: Ninja AD 1460–1650. Osprey, 2003. ISBN 1 84176 525 2.
  • Turnbull, Stephen: Ninja: Unmasking the Myth. Frontline Books, 2017. ISBN 978-1-47385-042-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f Cartwright, Mark: Ninja World History Encyclopedia. 3.6.2019. Viitattu 22.3.2023.
  2. ↑ a b c Ratti & Westbrook 1998, s. 325.
  3. ↑ Ratti & Westbrook 1998, s. 324–325.
  4. ↑ Turnbull 2017, s. 6–9.
  5. ↑ Turnbull 2003, s. 5.
  6. ↑ Turnbull 2003, s. 5–10.
  7. ↑ a b Joonas Nissinen: Ninjat ennen ja nyt. Japani-opinnot, Oulun yliopisto 9.6.2010.
  8. ↑ Turnbull 2003, s. 47–55.
  9. ↑ Turnbull 2003, s. 55–56.
  10. ↑ STT: Ja­pa­nis­sa yli­opis­to pe­rus­taa nin­ja­tut­ki­muk­sen lai­tok­sen kaleva.fi. 12.5.2017. Kaleva. Viitattu 31.7.2021.
  11. ↑ MTV Uutiset: Japanilaismies suoritti ninjamaisterin tutkinnon – tätä kaikkea opinnot pitivät sisällään: Hän on kirjaimellisesti omistanut elämänsä ninjana olemiselle mtvuutiset.fi. 7.7.2020. Viitattu 31.7.2021.
  12. ↑ Ratti & Westbrook 1998, s. 327.
  13. ↑ a b c Ratti & Westbrook 1998, s. 328.
  14. ↑ Turnbull 2017, s. 163–165.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ninja&oldid=21638872”