Metodismi Saksassa
| Osa artikkelisarjaa |
| Metodismi |
|---|
 |
|
Henkilöt |
|
Lisää aiheesta |
Saksalainen metodismi on saksalainen vapaakirkollinen liike. Saksan metodistisia kirkkoja ovat Yhdistyneeseen metodistikirkkoon liittyvä Evangelisch-methodistische Kirche sekä yhdysvaltalaistaustainen USA United Methodist Church.[1] Yhdistyneen metodistikirkon yhteyteen kuului vuonna 2018 noin 51 000 jäsentä.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wesleyläisen metodismin alku Etelä-Saksassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan metodistikirkon synty ja kehitys oli läheisessä yhteydessä sekä Englannin wesleyläisyyteen että Yhdysvaltain metodistis-episkopaaliseen kirkkon. 1800-luvun alussa nuori herrnhutilais-taustainen Gottlieb Müller oli muuttanut Englantiin, missä hän liittyi metodistiseurakuntaan. Hänestä tuli maallikkosaarnaaja ja hän palasi kotiseudulleen Württembergin Winnendeniin.[3]
Müller saarnasi ja voitti kannattajia kotiseudullaan, mutta palasi pian Englantiin. Uudet metodistit pyysivät lähetyksen johdolta 1830, että Müller palaisi Saksaan. Vuotta myöhemmin Müller palasi jälleen kotimaahansa ja hän levitti kirjoituksia, saarnasi ja kokosi uskovaisia yhteen. Müllerin tarkoituksena ei ollut muodostaa uutta kirkkoa, mutta vähitellen sellainen kuitenkin syntyi. 1830-luvun päättyessä metodisteihin kuului noin 600 jäsentä, mutta liike oli vielä löyhästi järjestäytynyt.[3]
Useista Müllerin työtovereista tuli uranuurtajia saksalaisen metodismin parissa. Eräs heistä oli J. G. Steinien, joka oli tullut Yhdysvalloissa metodistiseen uskoon. Vuonna 1848 hän liittyi Müllerin työyhteyteen.[3]
Müllerin poismenon jälkeen Englannin wesleyläiset lähettivät superintendentiksi John Lythin. Lythin aikana kävi selväksi järjestäytymisen löyhyys ja epäselvät suhteet maankirkkoon. Vuoden 1743 konventikkelilaki oli voimassa ja sitä sovellettiin sekä metodisteja että baptisteja vastaan. Metodisteille määrättiin sakkoja ja vastustus oli kova. Kuuden vuoden aikana Lythillä oli seurakunnissa lähes 800 jäsentä, mikä oli vähemmän kuin aikaisemmin, mutta nämä olivat todellisia jäseniä. Metodismista oli kehittynyt oma kirkkonsa viimeistään 1860-luvun puolivälisssä, eikä liike enää toiminut kirkon sisäisenä liikkeenä.[3]
Pohjois-Saksan metodistis-episkopaalinen herätys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Pohjois-Saksassa alkoi 1860-luvun loppuun mennessä toinen metodistien toiminta. Yhdysvaltoihin siirtolaiset olivat tässä herätyksessä merkittävässä osassa, kun metodistis-episkopaalisen kirkon edustajat saarnasivat herätystä protestanttien keskuudessa. Monet saksalaiset siirtolaiset olivat kokeneet kääntymyksen Yhdysvalloissa ja kotimaahan lähetetyt kirjeet kuvailivat kääntymyksen merkitystä ja vapaan maan vapaaseurakuntaelämää.[4]
Saksalaiset pyysivät Yhdysvaltain lähetykseltä saarnaajia. Ensimmäiset vierailut tapahtuivat jo vuonna 1844, mutta toimintaympäristö ei tuolloin sallinut metodistista toimintaa. Vuonna 1849 aloitettiin toiminta saksalaisten siirtolaisten avulla. Ensimmäiseksi saarnaajaksi ja johtajaksi valittiin L. S. Jacoby, jonka toiminta alkoi uskonnonvapauden turvin Bremenissä.[4]
Jacobi sai paljon kuulijoita ja hän otti palvelukseen kolportöörejä levittämään Raamattuja ja hartauskirjallisuutta. Hän painatti traktaatteja ja myös Wesleyn saarnoja. Vuonna 1850 perustettiin Bremenin ensimmäinen metodistiseurakunta ja samana vuonna alettiin julkaista äänenkannattajana lehteä nimeltä Der Evangelist. Samana vuonna Yhdysvalloista tuli kaksi uutta saarnaajaa ja Jacoby nimitettiin superintendentiksi.[4]
Jacobyn johdolla toiminta kehittyi ja uusia saarnaajia tuli Yhdysvalloista. Työ aloitettiin useissa kaupungeissa kuten Hampurissa ja Frankfurt am Mainissa ja monilla muilla paikkakunnilla kuten Oldenburgissa, Hannoverissa ja Braunschweigissa. Saksiin metodismi tuli siirtolaisten mukana. Erhard Wunderlich palasi tähän aikaan kotiseudulleen Rüssdorfiin. Wunderlich saarnasi herätystä, mutta seurauksena oli vaino, vankeus, sakot ja kakotus. Wunderlich palasi Yhdysvaltoihin mukanaan monet uskonystävät. Hänen vlejensä Friedrich Wunderlich jatkoi kuitenkin työtä Saksissa. Vuonna 1865 hänet vihittiin papiksi ja hän hoiti pientä Rüssdorfin seurakuntaa.[5]
Liikkeiden lähentyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Württembergin wesleyläisen lähetyksen ja metodistis-episkopaalisen toiminnan välillä tapahtui lähentymistä. Jacoby vieraili Müllerin luona 1851 ja Württembergissa saatiin myös jalansijaa amerikkalaiselle kirkolle. Helbronniin asetetiin saarnaaja, mutta vastustus oli voimakasta ja metodistisaarnaajia rangaisatiin.[5]
Vuonna 1864 vihitiin kappeli ja liike leivisi muille paikkakunnille. Pohjois-saksalaisen metodistis-episkopaalisen ja eteläsaksalaisen wesleyläisen metodismin kohtaaminen aloitti yhteyden, joka myöhemmin johti yhteistoimintaan Saksan yhtenäisen metodistikirkon puitteissa.[5]
Vuonna 1857 Bremenissä järjestettiin konferenssi, jossa amerikkalainen piispa oli läsnä neuvotteluissa. Evankelisen allianssi suuri konferenssi pidettiin samana vuonna Berliinissä ja siellä pidettiin esitelmä metodistikirkosta.[5]
Vuonna 1858 päätettiin perustaa saarnaajakoulu Bremeniin. Tästä lähtien Saksan metodistien toiminta sai vakaamman suunnan. Toinen tärkeä askel oli työn aloittaminen Berliinissä vuonna 1859. Tähän aikaan pantiin toimeen myös piirijako, jolloin muodostettiin neljä piiriä. Metodistit alkoivat järjestää konferensseja vuotittain. Vuoden 1863 Frankfurt am Mainin konferenssissa oli läsnä myös ruotsalainen lähetyssaarnaaja O. G. Hedström, mikä painotti läheisiä siteitä Yhdysvaltain ja Saksan metodistilähetyksen välillä.[5]
Vuodet 1865–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1865 saksalaisen metodismin johtajaksi tuli John C. Barratt. Barratt opetti nuoria miehiä liikkeen saarnaajiksi. Liike oli tähän asti toiminut Württembergin pikkukaupungeissa ja maaliaskyllissä. Lähetys laajeni huomattavasti, kun 1867 vuokrattiin Stuttgartista saarnahuone ja siellä aloitettiin uusi toiminta. Vuonna 1868 eteläisellä liikkeellä oli yli 100 saarnapaikkaa ja jäsenluku lähenteli 1 600:aa.[3]
Vuoden 1868 Bremenin vuosikonferenssissa Jacoby luopui superintendentin virasta ja lähti Yhdysvaltoihin. Tuolloin pohjoisilla metodisteilla oli noin 4 800 jäsentä ja lisäksi 1 500 koejäsentä.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Westin, Gunnar: Vapaan kristillisyyden historia. Ristin Voitto, 1975. ISBN 951-605-288-6.