Matkailuauto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puoli-integroitu Chausson-matkailuauto.
Alkovimallinen matkailuauto teliakselilla.

Matkailuauto eli asuntoauto on auto, johon on rakennettu tila asumista varten. Matkailuautot on yleensä tarkoitettu lyhytaikaiseen asumiseen retkien ja matkojen aikana, jolloin ne toimivat vaihtoehtona hotelleille, teltoille tai asuntovaunuille.

Suomen lainsäädännössä matkailuauto on juridisesti luettu omaksi ajoneuvolajikseen vasta vuonna 2002 voimaan tulleessa ajoneuvolaissa (11.12.2002/1090). Matkailukäyttöön rakennetut autot luettiin aiemmin erikoisautoihin.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkailuautojen historia alkoi Yhdysvalloista, jossa autoistuminen 1900-luvulla toi mukanaan auton monipuolisen käytön myös pitkän matkan lomamatkailussa ja tilapäisessä asumisessa. 1920-luvulla alettiin rakentaa kotitekoisia, yksittäisiä matkailuvaunuja ja -autoja. Toisen maailmansodan aikana sellaisia kehitettiin sotilaskäyttöön tilapäisiksi ja liikkuviksi majoitustiloiksi. Sodan jälkeen highway-verkoston parantuessa ja amerikkalaisten vapaa-ajan lisääntyessä recreational vehicle (RV) alkoi lyödä itsensä läpi vedettävien matkailuvaunujen ja telttamatkailun ohella. Matkailuautot olivat suosittuja etenkin läntisissä osavaltioissa, joissa ei vielä ollut yhtä paljon motelleja kuin idässä. Eläkeläiset saattoivat myydä talonsa ja ostaa tilalle Winnebago-matkailuauton, joita alettiin valmistaa Iowassa 1950-luvun lopulla.[2] Osaltaan kiinnostusta matkailuautoiluun lisäsi Nobel-kirjailija John Steinbeckin romaani Matka Charleyn kanssa (1962), joka pohjautui hänen ja villakoira Charleyn Amerikan-kierrokseen lava-auton pohjalle rakennetulla ”Rocinante”-matkailuautolla.

Nykyisinkin matkailuautojen innokkaimpia käyttäjiä sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa ovat eläkeläispariskunnat.[2]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarkkoja tietoja siitä, milloin Suomeen tuotiin ensimmäiset varsinaiset matkailuautot, ei ole. Vuonna 1949 esitellyistä länsisaksalaisista Volkswagen Transporter -pakettiautoista rakennetut matkailuautot, joiden valmistuksen aloitti jo vuonna 1951 saksalainen Westfalia-yhtiö, tulivat suosituiksi Keski-Euroopassa. Suomessa niiden hinta nousi autoveron vuoksi hyvin korkeaksi, ja niitä tuli maahan ilmeisesti vain yksittäiskappaleina. Käsistään kätevät rakensivat varhaisia matkailuautoja vanhoista umpikuorma-autoista, kirjasto-, myymälä- ja pankkiautoista. Käytöstä poistetut linja-autot olivat 1950- ja 1960-luvuilla yleensä niin loppuun kuluneita, ettei niiden uusiokäyttö ollut enää mielekästä.[3]

Käytöstä poistetun linja-auton muuttaminen matkailuautoksi oli yleistä varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla. Tuolloin monet liikennöitsijät saattoivat kalustoaan uudistaessaan myydä pois paljon sellaisia autoja, joilla oli teknistä käyttöikää jäljellä vielä useita vuosia. Näin matkailuauton tarvitsijalla oli mahdollisuus hankkia edullisesti auto, jonka muokkaamisessa uuteen käyttöön hän saattoi toteuttaa omia ideoitaan miltei rajattomasti. Rakentajien suosiossa olivat maaseutuautot, joissa oli sopivampi kori ja suurempi matkanopeus kuin kaupunkiautoissa. Linja-autojen koon kasvu ja niiden muuttuminen teknisesti monimutkaisemmiksi ovat osaltaan vähentäneet niiden jälkikäyttöä matkailuautoina, ja nykyisin vanhat linja-autot päätyvät enimmäkseen romutettaviksi.[4]

Ensimmäinen suomalainen matkailuautojen valmistaja oli Järvenpäässä toiminut Matkaaja, joka rakensi ensimmäiset autonsa suuren Volkswagen LT -pakettiauton alustalle vuonna 1984. Solifer-matkailuvaunujen valmistaja Oy Lohja Ab ei ryhtynyt valmistamaan omia autoja, vaan aloitti yhteistyön saksalainen Hymer-tehtaan kanssa. Hymer-matkailuautot myytiin Suomessa Solifer-nimisinä ja tilaajan jälki näkyi selvästi auton sisustuksessa. Ulkomaisten matkailuautojen säännöllinen tuonti Suomeen alkoi 1980-luvun lopulla. Muun muassa Ruotsissa 1980-luvulla suosituiksi tulleet camper-tyyppiset matkailuautot, joissa erillinen irrotettava matkailukori nostettiin avolavapakettiauton takaosan päälle, jäivät Suomessa korkean autoveron vuoksi erittäin harvalukuisiksi.[3]

Vuonna 2013 Suomessa rekisteröitiin 1 161 uutta matkailuautoa, ja vuoden lopussa niitä oli rekisterissä 49 998 kappaletta. Matkailuautot ja -vaunut yhteen laskien Suomessa oli tuolloin yhteensä 117 560 matkailuajoneuvoa.[3]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa useimmat tehdasvalmisteiset matkailuautot rakennetaan suurten autotehtaiden pakettiautomallien pohjalle. Tällöin niiden hinnat saadaan laskettua paljon pienemmiksi, kun koko autoa ei tarvitse rakentaa tyhjästä yksinomaan matkailukäyttöä varten. Koritehtaat tilaavat vain autojen rungot autotehtailta, ja rakentavat niiden päälle erimallisia asunto-osia. Useimmat matkailuautot pyritään tekemään kevytrakenteisiksi, jotta ne olisivat paitsi taloudellisempia, myös suuremman ostajakunnan saatavilla, sillä Suomessa henkilöauton kuljettamiseen oikeuttava B-luokan ajokortti riittää vain ajoneuvoihin, joiden kokonaismassa on enimmillään 3 500 kiloa.[5] Koska auton runko on jo melko painava, matkailuautojen korirakenteet ja kaapistot ovatkin hyvin kevytrakenteiset. Suurimmat ja kalleimmat mallit painavat kuitenkin useampia tonneja, mutta vaativat kuljettajaltaan vähintään C1-luokan kuorma-autokortin. Alle 3 500 kiloa painavilla matkailuautoilla on joko 80 km/h tai 100 km/h nopeusrajoitus, joka riippuu auton varusteista.[6] 100 km/h rajoitukseen vaaditaan vähintään kuljettajan turvatyyny, ABS-jarrut ja turvavyöt jokaisella istumapaikalla.

Varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkailuautossa tulee Suomen ajoneuvolain mukaan olla istuimia ja pöytä, makuupaikkoja, keittomahdollisuus ja säilytystiloja, jotta ajoneuvo voidaan rekisteröidä M1-luokan ajoneuvoverosta vapautetuksi matkailuautoksi.[7] Istuimet ja pöytä saavat olla sellaiset, että niiden osia irrottamalla ja asentamalla toisella tavalla voidaan muodostaa makuupaikkoja. Pääsääntöisesti tehdasvalmisteisiin matkailuautoihin on rakennettu nestekaasujärjestelmä ja kaasua käytetään kaasuliedessä, sisätilojen lämmityksessä sekä jääkaapin energialähteenä. Usein laitteet voivat käyttää sähköverkon 230 V:n jännitettä kaasun sijasta, kun matkailuauto on parkissa ja kytkettynä liitosjohdolla sähköverkkoon.

Volkswagen Camper

Useimmissa autoissa on näiden lisäksi paljon muitakin varusteita, kuten asunto-osan erillinen lämmitys, jääkaappi/pakastin, tiskiallas ja juokseva vesi, WC ja suihku, takatalli polkupyörälle tai mopolle sekä kalliimmissa malleissa myös lattialämmitys, televisio digisovittimella, satelliittivastaanotin, ulkoseinän markiisi ja erillinen asunto-osan ilmastointi. Satojatuhansia maksavissa luksusmalleissa ovat asumisolosuhteet kuin normaalissakin asunnossa. Niissä saattaa olla kiviset keittiötasot, sähköuuni, pesukone, oma generaattori sekä ylelliset tilat ja sisustusmateriaalit tai vaikkapa pieni auto takatallissa. Matkailuautojen yleisin väri on ollut valkoinen, mutta nykyään myös muut värit ovat saaneet suosiota. Lähes kaikki matkailuautot Suomessa ovat dieselkäyttöisiä ja manuaalivaihteisia. Automaattivaihteisto on teknisen kehityksen myötä muuttunut halutummaksi, mutta lisähinta rajoittaa yleistymistä.

Alkovimallinen matkailuauto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkovimalli on yleisin matkailuautotyyppi ja helpoimmin tunnistettava, sillä sen tehdasvalmisteisen pakettiauton ohjaamon päälle on kiinteäksi makuutilaksi rakennettu nukkumatila, alkovi. Kun makuutiloja on siirretty ohjaamon päälle, on matkailuauton asuintiloja voitu suunnitella siten, että niitä voidaan käyttää leiriytymisen aikana enemmän oleskeluun. Alkovimallin huonoja puolia ovat suurempi polttoaineen kulutus johtuen suuremmasta ilmanvastuksesta. Alkovimalli on kuitenkin säilyttänyt asemansa vuosien saatossa johtuen edullisemmista valmistuskustannuksesta.

Puoli-integroitu matkailuauto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla yleistynyt puoli-integroitu matkailuauto muistuttaa ulkonäöltään alkovimallia. Rakenteeltaan puoli-integroitu matkailuauto on rakennettu myös tehdasvalmisteisen pakettiauton ohjaamo-osan jatkeeksi. Erona alkovimalliin on paljon matalampi alkovi, joka toimii joko säilytystilana tai vaihtoehtoisesti tilaan on rakennettu alas laskettava sänkymekanismi. Yön tai leiritymisen ajaksi sänky lasketaan ohjaamon istuinten päälle, jolloin nukkumatila ei päiväkäyttöä ajatellen vie tilaa oleskelulta. Matkustamisen ajaksi sänky taas nostetaan yläasentoon, jotta ohjaamon tilat ovat käytettävissä. Puoli-integroitu alkovi on matalampi ja näin ollen virtaviivaisempi pienentäen ilmanvastusta ja saaden auton ajo-ominaisuuksiltaan ketterämmäksi.

Integroitu matkailuauto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Integroitu Hymer B524SL -matkailuauto.

Integroitu matkailuauto on rakennettu tehdasvalmisteisen pakettiauton (suurimmissa malleissa kuorma-auton) rungon ja tekniikan päälle. Näin ohjaamo on osa asuin- ja oleskelutilaa antaen enemmän väljyyttä asuintiloihin, eikä ohjaamon ja asuintilojen välissä ole selvästi erottuvaa rajaa kuten malleissa, missä auton ohjaamon runko säilytetään osana asuntoautoa. Matkailuauto on sisältä ja ulkoa yhtenäinen kokonaisuus. Etuna ovat ajaessa parempi näkyvyys isommista ikkunoista sekä tilavammat sisätilat ohjaamon ollessa osana oleskelutilaa. Integroitujen huonona puolena on huomattavasti korkeammat valmistuskustannukset, joka nostaa auton hintaa.

Retkeilyauto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienin ja ketterin matkailuautotyyppi on retkeilyauto, eli isohko pakettiauto, jonka kuormatila on muutettu sisäpuolelta asunto-osaksi, mutta joka ulkoapäin muistuttaa enemmän pakettiautoa. Retkeilyautot ovat hieman huomaamattomampia liikenteessä kuin edellä mainitut matkailuautot, mutta sisältävät lähes samat varusteet. Retkeilyautojen huono puoli ovat asuinosan peltiset ohuehkot seinät, mikä taas rajoittaa eristeen määrää seinän välissä. Täten retkeilyautot sopivat paremmin kesäkauden käyttöön lämmitystä ja asuinosan lämmön ylläpitämistä ajatellen. Myös pienet sisätilat verrattuna matkailuautoihin saattavat tuottaa ongelmia, vaikka ne yleensä ovatkin kahdelle hengelle riittävät. Etuja retkeilyautossa asuntoautoihin verrattuna ovat pienet ulkomitat, edullinen hinta, ketteryys kaupunkiajossa ja pieni kulutus. Retkeilyautojen suosio on ollut kasvussa 2010-luvulla.[8]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut ihmiset eivät pidä tehdasvalmisteisista matkailuautoista tai kokevat ne liian kalliiksi tai riittämättömiksi, jolloin he rakentavat itse omat autonsa. Useimmat omavalmisteiset matkailuautot tehdään vanhempiin pakettiautoihin, kuorma-autoihin tai linja-autoihin. Monien orkestereiden ”keikkabussit” tai motocross-tallien kuljetusautot ovatkin tosiasiassa matkailuautoja, vaikka ovatkin kooltaan jopa 12 metriä pitkiä. Suomen melko vapaa lainsäädäntö yli 6 000 kiloa painavien autojen suhteen antaa rakentajille mahdollisuudet monenlaisiin ratkaisuihin,[9] joihin kuuluvat esimerkiksi sauna, henkilöauton kuljetusmahdollisuus, nukkumapaikat jopa yhdeksälle, täysin varusteltu keittiö ja muita haluttuja varusteita. Suurimmat matkailuautoprojektit perustuvat kaksikerroksisille nivellinja-autoille,[10] mitä suuremmaksi ei juuri lainsäädännön rajoissa päästä.

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoneuvo voidaan rekisteröidä Suomessa autoverovapaaksi matkailuajoneuvoksi mikäli mm. seuraavat ehdot pätevät:

  • auton omamassa on vähintään 1 875 kiloa
  • auton sisäkorkeus on vähintään 1,9 metriä alueella, jonka leveys on vähintään 0,4 metriä ja pituus vähintään 40 prosenttia asunto-osan pituudesta.[11]

Suosittuja alustoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aikaisemmassa, vuodelta 1982 olleessa ajoneuvoasetuksessa (26.3.1982/233) autot jaettiin pääryhmiin henkilöauto, linja-auto, pakettiauto, kuorma-auto ja erikoisauto. Matkailuautoja ei mainittu erikseen, vaan ne luettiin erikoisautoihin. Erikoisautoksi määriteltiin "määrättyyn erikoistehtävään tarkoitettu ja sitä varten rakennettu ja varustettu, muihin ryhmiin kuulumaton auto taikka auton alustalle rakennettu työkone". Ajoneuvoasetus 3§, 6. kohta.
  2. a b "RV." St. James Encyclopedia of Popular Culture. Gale. 2000. Haettu 21.7.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen): https://www.highbeam.com/doc/1G2-3409002148.html
  3. a b c Anssi Siukosaari: Mukavasti matkalla asuen 50 vuotta. Auto edessä, mökki takana (Mobilia-vuosikirja 2014), s. 50–65. Kangasala: Mobilia Säätiö. ISBN 978-952-67739-2-6.
  4. Lehtonen, Timo: Vanhat linja-autot matkailuautoina. Auto edessä, mökki takana (Mobilia-vuosikirja 2014), s. 72–77.
  5. Ajokorttiasetus 7.9.1990/845 (1 luku, 5 §, mom. 4) Finlex. 7.9.1990. Eduskunta. Viitattu 15.3.2008.
  6. Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257 (2 luku, 3 §, 1. c) -kohta ja 1a.-kohta) Finlex. 4.12.1992. Eduskunta. Viitattu 15.3.2008.
  7. Ajoneuvolaki 11.12.2002/1090 (3 luku, 2 §) Finlex. 11.12.2002. Eduskunta. Viitattu 15.3.2008.
  8. Näiden ajoneuvojen suosio kasvaa – Hymercarilta ensimmäinen Mercedes-alustainen retkeilyauto Ilta-Sanomat. 24.8.2016. Viitattu 24.8.2016.
  9. Autoverolaki 29.12.1994/1482 (5 luku, 21 §, mom. 3) Finlex. 29.12.1994. Eduskunta. Viitattu 15.3.2008.
  10. Der Bus english.derbus.de. 29.12.1994. Viitattu 15.3.2008. (englanniksi)
  11. AKE – Autovero Suomessa ake.fi. Viitattu 15.3.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukosaari, Anssi: Matkailuajoneuvot 50 vuotta Suomessa, Mukavasti matkalla. Alfamer, 2015. ISBN 978-952-472-225-4.