Motelli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Motelli Yhdysvalloissa

Motelli (lyhenne sanasta moottorihotelli) on yleisimmin vilkkaan tien varrella sijaitseva yöpymiseen ja ruokailuun tarkoitettu matkustajakoti. Motelleissa ei yleensä ole hotellin kaltaisia muita palveluita.

Motellien historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motellit syntyivät Yhdysvalloissa pitkien highway-ajomatkojen takia autoilijoiden käyttöön. Tyypillinen motelli sijaitsee päätien varressa tai sen lähistöllä, ja siinä on muutamia huoneita yhdessä rakennuksessa sekä pysäköintialue. Ensimmäiset motellit olivat yleensä pieniä, yksityisiä yrityksiä, joissa oli vähän henkilökuntaa. Muodoltaan motellit olivat suurimmaksi määrin kirjaimien ”I”, L”, "S" tai ”U” muotoisia. Majoitustilojen lisäksi motelliin kuului myös toimisto ja kuppila.

Motellit erosivat hotelleista siinä, että ne tarjosivat asiakkailleen enemmän anonymiteettiä. Tästä syystä, varsinkin Yhdysvalloissa, motellit tarjosivat rikollisille oivallisen paikan harjoittaa toimintaansa. Tämä johti esimerkiksi siihen, että FBI:n johtaja J. Edgar Hoover kirjoitti arvostelevan artikkelin nimeltään ”Camps of Crime” American Magazine -lehden helmikuun 1940 numeroon. Artikkeli käsitteli hyökkäävästi motellien toimintaa. Toinen motelleihin usein liitetty toiminta on prostituutio. Suomessakin julkisuutta saanut tapaus motellissa harjoitetusta prostituutiosta johti tuomioihin.

Motellit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä motelliketjuksi tuotteistettuja motelleja olivat Suomessa Esso Tavernat. Nimitys motelli tuli Suomessa käyttöön autoistumisen laajentuessa voimakkaasti 1960-luvulla. Motelleja edelsivät hevoskyydillä matkustaville tarkoitetut kestikievarit.

Suomessa motellit yleistyivät 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin maanteiden varsiin rakennettiin majoitusliikkeitä. Suomessa motellit harjoittivat, Yhdysvalloista poiketen, myös ravintola- ja juhlatoimintaa, jonka ansiosta motellit saivat paljon asiakkaita ohjelmapalveluiden ansiosta. Asiakkaat eivät kuitenkaan välttämättä yöpyneet motellissa.

Esimerkkejä motelleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bates Motel, kuvitteellinen motelli Alfred Hitchcockin elokuvassa Psyko.
  • Jännityselokuva Identityssä motelli toimi elokuvan tapahtumapaikkana.