Malcolm X

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Malcolm X
Malcolm X vuonna 1964
Malcolm X vuonna 1964
Syntynyt 19. toukokuuta 1925
Omaha, Nebraska
Kuollut 21. helmikuuta 1965 (39 vuotta)
New York
Asuinpaikka Harlem, New York
Ammatti kansalaisoikeusaktivisti, musta nationalisti
Järjestö Nation of Islam
Puoliso Betty Shabazz
Muut nimet el-Hajj Malik el-Shabazz

Malcolm X (19. toukokuuta 1925 Omaha, Nebraska21. helmikuuta 1965 New York), alkuperäiseltä nimeltään Malcolm Little, tunnettiin vuodesta 1964 myös musliminimellä el-Hajj Malik el-Shabazz, oli yhdysvaltalainen militantti kansalaisoikeusaktivisti ja Nation of Islam -järjestön puhemies.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malcolm Little syntyi 19. toukokuuta 1925 Omahassa, Nebraskassa. Hänen isänsä Earl oli baptistipastori ja mustan nationalistin Marcus Garveyn entinen tukija. Perhe muutti Lansingiin, Michiganiin kun Malcolm oli vauva. Kuusivuotiaana Malcolmin isä jäi raitiovaunun alle, mahdollisesti valkoisten murhaamana. Äiti joutui mielisairaalaan vuonna 1939, ja lapset joutuivat sijaiskoteihin tai sukulaisten luo.[1]

Vankila ja kääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malcolm menestyi koulussa, mutta jätti koulun kesken. Hänestä tuli nuorisorikollinen, huumekauppias ja varasjoukkion johtaja New Yorkin Harlemissa. Malcolm istui vankilassa vuosina 1946–1952. Siellä hän kääntyi islamiin ja liittyi Nation of Islam -järjestöön, joka yhdisti islamin mustaan nationalismiin. Malcolm lopetti tupakanpolton ja rahapelit sekä luki vankilassa paljon kirjoja sivistääkseen itseään ja harjoitti väittelytaitojaan. Hän vaihtoi Nation of Islamin perinteiden mukaisesti orjanomistajalta tulleen Little-sukunimensä X:ksi.[1]

Toiminta Nation of Islamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan vankilasta ja tavattuaan Nation of Islamin johtajan Elijah Muhammadin Malcolm toimi järjestön johdon avustajana sen suurimman kasvun aikana. Hän perusti järjestön temppeleitä New Yorkissa, Philadelphiassa, Bostonissa ja etelän kaupungeissa. Hän perusti järjestön sanomalehden Muhammad Speaks, painoi sitä oman kotinsa kellarissa ja johti sen katumyyntiä, jonka avulla kerättiin myös jäseniä ja varoja. Malcolm saarnasi myös järjestön rotuoppeja, joiden mukaan valkoiset ovat luonnostaan pahoja ja mustat luonnostaan ylivertaisia.[1]

Malcolmista tuli perustamansa Bostonin temppelin ja myöhemmin Nation of Islamin toiseksi suurimman temppelin, Harlemin temppeli numero 7:n pappi. Elijah Muhammad nimitti hänet järjestön kakkosmieheksi, Nation of Islamin puhemieheksi.[1]

Martin Luther King, Jr. ja Malcolm X maaliskuussa 1964

Malcolm edusti kansalaisoikeusliikkeen aikana 1955–1965 afroamerikkalaisten patoutunutta vihaa, turhautumista ja katkeruutta. Hän saarnasi Harlemin kaduilla ja puhui merkittävissä yliopistoissa kuten Harvardissa ja Oxfordissa. Hän arvosteli valtavirran kansalaisoikeusliikettä sen integraation ja väkivallattomuuden linjasta. Malcolmille tärkeintä olivat musta identiteetti, tinkimättömyys ja itsenäisyys. Malcolm ei kannattanut Martin Luther Kingin väkivallattomuutta vaan rohkaisi seuraajiaan puolustamaan itseään kaikin keinoin. Malcolmin kritiikkiin perustuu myöhempi Black Power -liike.[1]

Eroaminen Nation of Islamista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malcolmin ja Elijah Muhammadin välille syntyi vuonna 1963 erimielisyyttä Nation of Islamin suunnasta. Malcolmin mukaan järjestön olisi pitänyt osallistua aktiivisemmin kansalaisoikeusprotesteihin, eikä hän pitänyt siitä, että Muhammad oli vastoin järjestön moraalikoodia tehnyt lapsia kuudelle sihteerilleen. Malcolmia arvosteltiin siitä, että hän piti presidentti Kennedyn murhaa odotettuna seurauksena maan väkivallasta. Tästä Muhammad määräsi Malcolmille 90 päivän hiljaisuuden, mikä aiheutti miesten välille pysyvän välirikon.[1]

Malcolm erosi Nation of Islamista maaliskuussa 1964. Seuraavassa kuussa hän perusti Muslim Mosque -yhtymän. Vuoden 1964 lopulla hän teki pyhiinvaellusmatkan Mekkaan, kääntyi sunnalaisuuteen ja otti musliminimekseen el-Hajj Malik el-Shabazz. Hän alkoi uskoa, että ratkaisu Yhdysvaltain rotuongelmiin on ortodoksinen islam. Hän vieraili myös Afrikassa kaksi kertaa ja puhui Afrikan unionin edeltäjäjärjestön kokouksessa. Vuonna 1965 hän perusti Organization of Afro-American Unity -järjestön yhdistääkseen afroamerikkalaiset ja kehitysmaiden asukkaat.[1]

Murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malcolmin ja Nation of Islamin riidat pahenivat, ja Malcolm sai tappouhkauksia.[1] Viisi miestä ampui Malcolm X:n kuoliaaksi puhetilaisuudessa Manhattanilla 21. helmikuuta 1965. Eräs hyökkääjistä, Talmadge Hayer, otettiin kiinni paikan päältä. Hänen lisäkseen kaksi Nation of Islamin jäsentä tuomittiin murhasta kiistanalaisessa oikeudenkäynnissä.[2]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malcolm X & Alex Haley: Malcolm X. (The autobiography of Malcolm X as told to Alex Haley, 1965.) Suomentanut Kimmo Heikkinen. Helsinki: Desura, 2001. ISBN 952-5339-08-4.

Malcolm X aavisti kuolevansa nuorena. Tämän vuoksi hän alkoi työstää jo varhain omaelämäkertaansa, jonka haamukirjoittajaksi hän valitsi Alex Haleyn. Kirja ilmestyi vuonna 1965 pian Malcolm X:n kuoleman jälkeen. Vuonna 1998 amerikkalainen Time-lehti valitsi Malcolm X:n elämäkerran kymmenen 1900-luvun vaikutusvaltaisimman tietokirjan joukkoon.[3] New York Times luonnehti kirjaa "loistavaksi, kipeäksi ja tärkeäksi" heti sen ilmestyttyä, mutta sitä on myös kritisoitu kiihkoilusta.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 Spike Lee ohjasi Malcolmin elämästä elokuvan Malcolm X.[4] Malcolmia elokuvassa esitti Denzel Washington, joka sai roolityöstään Oscar-ehdokkuuden.[4]

Muita näyttelijöitä, jotka ovat esittäneet Malcolmia elokuvissa ja tv-ohjelmissa:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Lawrence A. Mamiya: Malcolm X Encyclopædia Britannica. 4.3.2016. Viitattu 28.1.2017.
  2. Does Anyone Care Who Killed Malcolm X? The New York Times 21.2.1993
  3. http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,988496,00.html
  4. a b Malcolm X. (1992) IMDb.
  5. Vincent Can: Ali's Latest Victory Is The Greatest’ The New York Times. 21.5.1977. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  6. John J. O'Connor: TV: 6‐Hour ‘King,’ Drama of Civil Rights Drive The New York Times. 9.2.1978. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  7. Janet Maslin: TV: End of ‘Roots II’ Delineates 60's The New York Times. 25.2.1979. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  8. BONUS FEATURE | The deification of Morgan Freeman: An Incomplete Filmography The New York Times. 28.8.2011. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  9. King of the World. IMDb.
  10. Phil Gallo: Ali: An American Hero Variety. 30.8.2000. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  11. [http://www.nytimes.com/movie/review?res=9806E0D71431F936A15751C1A9679C8B63 Movie Review - - FILM REVIEW; Master of the Boast, King of the Ring, Vision of the Future - NYTimes.com] www.nytimes.com. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  12. Brian Lowry: Betty & Coretta Variety. 31.1.2013. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  13. A. O. Scott: In ‘Selma,’ King Is Just One of Many Heroes The New York Times. 24.12.2014. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]