Lippuviittoilu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltain merisotilas antaa viittoilulipuilla kirjainsignaalin 'U' harjoitusten yhteydessä vuonna 2005

Lippuviittoilu[1], lippusemafori eli kaksilippujärjestelmä[2] on pääasiassa merellä käytetty merkinantojärjestelmä, jossa tietoa välitetään välimatkan päähän visuaalisella signaalilla kädessä pidettävien lippujen, toisinaan myös sauvojen tai pelkkien käsien avulla. Jokaista aakkosten kirjainta vastaa tietty käsien asento. Sen sijaan lippujen väreillä ja niissä olevilla kuvioinneilla ei ole merkitystä, joskin yleensä käytetään punakeltaisia lippuja.

Lippuviittoilu on siis aivan eri asia kuin kansainväliset viesti- eli signaaliput, joissa jokaista kirjainta ja numeroa vastaa erilainen lippu.

Lippuviittoilu tuli merellä käyttöön 1800-luvulla. Niillä voitiin välittää viestejä hyvin nopeasti, mikä oli kätevää laivojen ollessa lähellä toisiaan.[1] Nykyisin niiden käyttö on vähentynyt, koska merimiehillä on käytössään modernimpia viestintäkeinoja, mutta niissä esiintyvien toimintahäiriöiden sattuessa turvaudutaan toisinaan yhä lippuviittoiluun.[1]

Nykyinen semaforilippujärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin lippuviittoilussa käytetään kahta lyhyttä tankoa, joiden päässä on neliönmuotoiset liput. Viestin antava henkilö pitää kummassakin kädessä lippua ja nostaa kätensä eri asentoihin, jotka vastaavat eri kirjaimia ja numeroita. Kumpikin käsi voi osoittaa kahdeksaan eri suuntaan. Molemmat kädet eivät kuitenkaan osoita samaan suuntaan paitsi lepoasennossa, jossa molemmat osoittavat alaspäin ja joka ei vastaa mitään kirjainta tai numeroa. Merellä käytetään punakeltaisia (kansainvälisen viestikirjan O-lipun kaltaisia), maissa sinivalkoisia (P-lipun kaltaisia) lippuja.

Liput sinänsä eivät ole välttämättömiä; periaatteessa riittää pelkkä käsillä viittoilu, ja lippujen tarkoituksena on vain parantaa merkkien näkyvyyttä.

Merkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri kirjaimia ja numeroita vastaavat kansainväliset lippuviittomat ovat seuraavat:[3]

Käyttö merellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen selventämiseksi, tarkoittavatko viittomat kirjaimia vai numeroita, voidaan numeroiden edellä näyttää ristikkomerkkiä # vastaava viittoma, kirjainten edellä J.

Lähettäjä antaa ensin "Huomio" -merkin pyytääkseen lupaa viestin lähettämiseen. Vastaanottaja näyttää tällöin "Valmiina vastaanottamaan" -merkin, jota ei edellä ole kuvattu. Se annetaan nostamalla molemmissa käsissä olevat liput suoraan ylöspäin ja laskemalla kädet sitten lepoasentoon, vain kerran. Tämä merkitsee luvan myöntämistä viestin lähettämiseen. Lähettäjä lopettaa viestinsä "valmiina vastaanottamaan" -viestiin. Siihen vastaanottaja voi vastata "Huomio" -merkillä. Sen jälkeen alkuperäinen lähettäjä toimii vastaanottajana ja päinvastoin.

Muita järjestelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisten viittoiluaakkosten lisäksi on eri maiden laivastoissa ainakin aikaisemmin ollut käytössä siitä poikkeavia järjestelmiä. Esimerkiksi Japanissa ovat käytössä järjestelmä, jossa jokainen viittoma vastaa yhtä kana-kirjoitus­järjestelmän merkkiä samalla yhtä japanin kielen tavua:[4]


Suomen laivastossa ovat käytössä seuraavat viittoilumerkit, jotka vain muutamien kirjainten osalta ovat yhdenmukaiset kansainvälisten merkkien kanssa:[5][6]

Muita käyttöyhteyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippuviittoilua käytetään toisinaan viestintäkeinona maissakin, erityisesti vuoristoissa, mikäli kuuluvuus on huono ja viestien välitys elektronisesti on vaikeaa. Myös Kanadan ratsupoliisin päällystö käyttää käsimerkkejä samaan tapaan, joskin ilman lippuja. Jotkin pelastusyhtiöt kuten Ocean City Marylandissa käyttävät lippuviittoilua henkilökuntansa jäsenten väliseen viestintään.[3]

Rauhanmerkki, joka on muodostettu yhdistelmänä kirjaimia N (molemmat kädet vastakkaisiin suuntiin alaviistoon) ja D (oikea käsi ylös, vasen alas) vastaavista viittomista, joiden ympäri on piirretty ympyrä.

Lippuviittoilua on käytetty myös partiolaisten keskuudessa, joskin sen käyttö on sielläkin viime aikoina vähentynyt.[2]

Lippuviittoilun kirjainmerkkejä on käytetty myös kuvataiteissa ja symboleina. Tunnetuin esimerkki tästä on Gerald Holstomin vuonna 1958 suunnittelema rauhanmerkki Peace symbol.svg. Se on muodostettu yhdistelmänä englannin kielen sanojen Nuclear Disarmement ("Ydinaseriisunta") alkukirjaimia N (Semaphore November.svg) ja D (Semaphore Delta.svg) vastaavista viittomista ja piirtämällä niiden ympärille ympyrä, joka symboli Maata.[7]

The Beatlesin albumin Help! kanteen vuonna 1965 aiottiin alun perin kuvata yhtyeen neljä jäsentä kädet sellaisissa asennoissa, että lippuviittoilussa ne vastaisivat sanan "help" kirjaimia. Tulosta ei kuitenkaan pidetty esteettisesti miellyttävänä, minkä vuoksi he vaihtoivat käsiensä asentoa, jolloin tulos (kirjaimet NUJV) ei merkitse sanana mitään mutta katsottiin asetelmana esteettisesti miellyttävämmäksi.[8]

Satiirisena kommenttina siihen, että lippuviittoilua käytetään vielä Internetin aikakaudellakin, Internet Engineering Task Force (IETF) julkaisi aprillipäivänä 2007 järjestelmän, jonka mukaisesti Internetin tietoliikenne muka voitaisiin hoitaa lippuviittoilijoiden välityksellä.[9] Monty Pythonin lentävän sirkuksen toisen kauden toisessa jaksossa The Spanish Inquisition esitettiin joukko tunnettuja tarinoita kerrottuina useilla viestintämenetelmillä, myös lippuviittoilulla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sara Gillingham: ”Lippuviittoilu”, Merikarhun aakkoset, s. 8. Suomentanut Oona Juutinen. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-31503-2.
  2. a b Kaksilippujärjestelmä soutwiki.org. Suomen Partiolaiset ry. Viitattu 9.10.2019.
  3. a b Semaphore Alphabet (Facing Sender) Ocean City Beach Patrol. Viitattu 9.10.2019.
  4. lippuviestintä Japanissa web.archive.org. Viitattu 9.10.2019. (japaniksi)
  5. Yrjö Karilas: ”Merenkulku, Viittoilumerkit”, Pikku jättiläinen, 19. painos, s. 1261. WSOY, 1964.
  6. Kuvista puuttuvat kirjaimia J, N ja Q vastaavat viittomat. J viittoillaan nostamalla molemmat kädet ylös, N nostamalla oikea käsi ylös, vasen yläviistoon, Q nostamalla oikea käsi ylä- ja vasen alaviistoon. Nämä eivät ole yhtäläisiä minkään kansain­välisten viittomien kanssa eikä niiden kuvia ole Commonsissa.
  7. World's best-known protest symbol turns 50 20.3.2008. BBC News Magazine. Viitattu 9.10.2019.
  8. Robert Freeman: The Beatles: A Private View, s. 62. New York: Barnes & Noble, 2003. ISBN 978-1-59226-176-5.
  9. The Transmission of IP Datagrams over the Semaphore Flag Signaling System (SFSS) 1.4.2007. Internet Engineering Task Force. Viitattu 9.10.2019.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Flag semaphore