Keisarillisen Japanin laivasto
| Keisarillisen Japanin laivasto 大日本帝國海軍 Dai-Nippon Teikoku Kaigun |
|
|---|---|
 Keisarillisen Japanin laivaston lippu |
|
| Toiminnassa | 1869–1947 |
| Valtio |
 Japanin keisarikunta |
| Aselajit | laivasto |
| Sodat ja taistelut |
Kiinan–Japanin sota Venäjän–Japanin sota toinen Kiinan–Japanin sota ensimmäinen maailmansota toinen maailmansota |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
Isoroku Yamamoto Tōgō Heihachirō Itoh Sukeyuki Fushimi Hiroyasu |
Keisarillisen Japanin laivasto (Kyūjitai: 大日本帝國海軍 Shinjitai: 大日本帝国海軍 
Dai-Nippon Teikoku Kaigun (ohje) tai 日本海軍, Nihon kaigun) oli keisarillisen Japanin merivoimat vuodesta 1869 vuoteen 1947, jolloin se hajotettiin uuden perustuslain myötä kansainvälisten jännitteiden ratkaisemiseksi.
Keisarillisen Japanin laivaston juuret juontavat kauas historiaan, muiden Aasian kansojen kanssa käytyihin kohtaamisiin ja aina varhaiselle keskiajalle. Japanin merivoimat kuitenkin taantui kahden vuosisadan aikana Edo-kaudella ja oli auttamattomasti jäljessä länsimaita kun Yhdysvallat vuonna 1854 pakottivat Japanin avaamaan ovensa kaupalle. Tämä johti lopulta Meiji-restauraatioon, raivokkaaseen modernisaatioon ja teollistumiseen yhdessä keisarin vallan nousun kanssa, jonka lopputuloksena Keisarillisen Japanin laivasto oli maailman kolmanneksi suurin laivasto vuonna 1920, ja ehkäpä modernein juuri toisen maailmansodan alussa. Laivaston menestyksekäs historia, joskus ylivoimaisia vihollisia vastaan (kuten Kiinan–Japanin sota ja Venäjän–Japanin sota), päättyi lähes täydelliseen tuhoon vuonna 1945 liittoutuneiden käsissä ja lopulta laivaston viralliseen lopettamiseen sodan loputtua.
Juuret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Haarat |
|---|
| Arvomerkit |
| Japanin asevoimien historia |
|
Japanilla on pitkä historia laivoilla purjehtimisesta Aasian mantereelle, esimerkiksi sotilaiden kuljetukset Korean ja Japanin välillä, alkaen ainakin Kofun-kaudella 300-luvulla.
Vuonna 1281 Kublai-kaani yritti epäonnistuneesti valloittaa Japania. Seurauksena japanilaiset wakō-merirosvot ryhtyivät aktiivisesti ryöväämään Kiinan valtakunnan rannikoita.[1]
Japanissa tapahtui laaja laivanrakennusbuumi Sengoku-kaudella, kun keskenään taistelevat sotaherrat rakensivat jopa useiden satojen laivojen rannikkolaivastoja. Oda Nobunaga, japanilainen daimio, on saattanut valmistuttaa yhdet maailman varhaisimmista panssarilaivoista, kun hän vuonna 1576 rakennutti kuusi metallipanssarilla varustettua Atakebune-laivaa. Kuitenkin Japanin Korean-valloituksen (1592–1598) aikana Japanin laivastot, jotka tukivat 160 000 miehen valloitusjoukkoa, kärsivät sarjan tuhoisia tappioita. Korealaisten amiraali Yi Sun-sin käytti erittäin onnistuneita taktiikoita sekä Kilpikonnalaivoja, tai Geobuksoneita, lyödäkseen määrällisesti ylivoimaisen vihollisen.
Japani rakensi ensimmäiset suuret, valtamerikelpoiset sotalaivansa 1600-luvulla Nanban-kaupankäyntikaudella länsimaista saatujen kokemuksien perusteella. Vuonna 1613 Sendain daimio rakennutti Tokugawa-shōgunaatin suostumuksella Date Marun, 500-tonnisen kaljuuna-tyyppisen laivan, joka kuljetti japanilaisten lähetystön Amerikkaan, josta se jatkoi matkaansa Eurooppaan.
Vuodesta 1640 Japani noudatti Sakoku-politiikkaa (”eristyneisyys”), joka kielsi yhteydet länsimaalaisiin, kristinuskon harjoittamisen ja valtamerilaivojen rakentamisen kuoleman uhalla.
Tokugawa-shōgunaatin loppupuolella 1840-luvulla länsimaalaisten laivanrakennustekniikoiden tutkiminen pääsi uudestaan vauhtiin. Vuosina 1853 ja 1854 Yhdysvaltain laivaston kommodori Matthew Perry osoitti japanilaisille yhdysvaltalaisten höyrysotalaivojen mahtia ja vuonna 1854 sai avattua Japanin ulkomaankaupalla Kanagawan sopimuksella. Vuonna 1858 sitä seurasi ”epätasa-arvoinen ystävyys” ja kaupankäyntisopimus, joka myönsi ulkomaalaisille kauppiaille toimiluvan Japanissa ja minimaaliset tuontiverot ulkomaalaisille tuotteille.
Välittömästi Japanin avauduttua ulkomaalaisille vaikutteille, Tokugawa-shōgunaatti aloitti aktiivisen mukautumisen länsimaalaiseen laivastoteknologiaan. Vuonna 1855 Alankomaiden avustuksella shōgunaatti hankki ensimmäisen siipirataslaivansa, Kankōmarun, jota käytettiin koululaivana ja sen kotisatama oli shōgunaatin perustama Nagasakin laivastokoulutuskeskus. Vuonna 1857 shōgunaatti hankki ensimmäisen potkurihöyrylaivansa Kanrinmarun. Laivasto-opiskelijat lähetettiin opiskelemaan ulkomaille, esimerkiksi tuleva amiraali Enomoto Takeaki (opiskeli Alankomaissa 1862–1867), jonka seurauksena Japanilla oli joukko ulkomaalaiskoulutettuja amiraaleja kuten Tōgō Heihachirō ja Isoroku Yamamoto. Vuonna 1865 ranskalainen laivastoinsinööri Léonce Verny palkattiin rakentamaan Japanin ensimmäiset modernit laivastoarsenaalit Yokosukaan ja Nagasakiin.
Tokugawa-shōgunaatin päättyessä vuonna 1867 laivastolla oli jo kahdeksan modernia länsimaista höyrysotalaivaa. Laivoja käytettiin lippulaiva Kaiyōmarun ja amiraali Enomoton johdolla keisarillisia joukkoja vastaan Boshin-sodassa. Sota kulminoitui Hakodaten laivastotaisteluun vuonna 1869, jonka seurauksena Tokugawa-shōgunaatti romahti lopullisesti ja keisarin valta palautui.
Keisarillisen Japanin laivaston synty (1869)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisari Meijin palattua valtaan vuonna 1868 hän jatkoi Tokugawa-shōgunaatin aloittamia muutoksia asevoimissa ja teollisuudessa, pyrkien estämään siten Yhdysvaltoja ja Euroopan valtioita valloittamasta Japania. Keisarillisen Japanin laivasto muodostettiin virallisesti vuonna 1869, jolloin uusi hallitus kehitti kunnianhimoisen suunnitelman yli 200 laivan – 10 laivaston – muodostamisesta. Suunnitelma kuitenkin hylättiin vuoden sisällä, pääasiassa resurssipulan takia. Kapinat Japanin sisällä, erityisesti Satsuman kapina (1877), pakottivat hallituksen keskittymään enemmän maasodankäyntiin. Laivaston politiikkaa kuvaa hyvin lause Shusei Kokubō (jap. 守勢国防, sananmukaisesti ”staattinen puolustus”), jonka mukaan puolustus keskittyi rannikoille (värväysarmeija) ja rannikkolaivastolle Rikushu Kaijūn (jap. 陸主海従, Armeija ensin, laivasto sitten) mukaisesti.
Britannian tuki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1870- ja 1880-luvuilla Keisarillinen laivasto pysyi pääasiassa rannikkopuolustuslaivastona, vaikka Meijin hallitus yhä pyrkikin modernisoimaan sitä. Jhoshomaru (nimettiin pian uudelleen Ryujomaruksi), toimeksiantajana Thomas Glover, valmistui Aberdeenissä, Skotlannissa 27. maaliskuuta 1869. Seuraavana vuonna keisari antoi määräyksen, että Britannian kuninkaallisesta laivastosta tulisi Japanin laivaston malli ja esimerkiksi laivat Fusō, Kongō ja Hiei valmistettiin Britannian telakoilla. Vuonna 1873 brittiläinen lähetystö vieraili Japanissa kommodori Archibald Douglasin johdolla. Myöhemmin kommodori L.P. Willan palkattiin kouluttamaan laivaston kadetteja. Yksityiset teollisuusfirmat kuten Ishikawajima ja Kawasaki syntyivät myös näihin aikoihin.
Kaksi suurta 3 650 tonnin sotalaivaa, Naniwa ja Takachiho, tilattiin brittiläisiltä telakoilta. Nämä risteilijät kykenivät jopa 18 solmun nopeuteen (33 km/h) ja olivat panssaroitu kahdesta kolmeen tuumaa paksulla panssarilla ja aseistuksena niissä oli kaksi 10,2 tuuman (260mm) Krupp-tykkiä. Ne oli suunnitellut laivaston arkkitehti Sasō Sachū, joka oli ottanut suunnitelmiinsa mallia Elswickin telakakan valmistamista panssarikansiristeilijöistä, mutta muokannut niiden ominaisuuksia paremmiksi. Japani oli kuitenkin varustelukilpailussa Kiinan kanssa, joka hankki Saksasta kaksi 7 335 tonnin taistelulaivaa (Dingyuan ja Zhenyuan). Koska Japanin voimat eivät riittäisi Kiinan laivaston kohtaamiseen ainoastaan kahden modernin sotalaivan voimin, kääntyi Japani Ranskan puoleen modernin ja suuren laivaston rakentamiseksi.
Ranskalaisen ”Jeune Écolen” vaikutus (1880-luku)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg){kind=spacer}
1880-luvulla ranskalaisten ”Jeune École” -doktriini (”Nuori koulu”) nousi päävaikuttajaksi Japanissa. Jeune École suosi pieniä ja nopeita aluksia, erityisesti risteilijöitä ja torpedoveneitä isompia laivoja vastaan. Ranskan laivaston menestys Ranskan–Kiinan sodassa (1883–1885) vahvisti japanilaisille torpedoveneiden tehon, jotka olivat ihanteellisia vähäresurssiselle Japanille. Vuonna 1885 laivaston sloganiksi tuli Kaikoku Nippon (jap. 海国日本, kirjaimellisesti ”Merimaa Japani”).
Vuonna 1886 ranskalainen laivastoinsinööri Louis-Emile Bertin palkattiin neljäksi vuodeksi Japaniin. Hänen tehtävänään oli vahvistaa laivastoa sekä ohjata Kuren ja Sasebon laivastoarsenaalien valmistumista. Hän kehitti Sanseikan-luokan, joissa oli yksi voimakas päätykki, 12,6 tuuman (320mm) Canet-tykki. Kaiken kaikkiaan Bertin valvoi yli 20 aluksen valmistusta. Hänen ansiostaan Japani sai nyt ensimmäisen aidosti nykyaikaisen laivastonsa. Samalla japanilaiset oppivat suurten alusten rakennustaidon, osan laivoista ollessa muualla valmistettuja, ja lopun Yokosukan laivastontelakalla valmistettuja:
- 3 risteilijää: 4 700 tonnin Matsushima ja Itsukushima (Ranska) sekä Hashidate (Yokosuka)
- 3 kappaletta 4 278 tonnin rannikkosotalaivaa
- 2 pientä risteilijää: 2 439 tonnin Chiyoda (Britannia) ja 1 800 tonninYaeyama (Yokosuka)
- 1 fregatti, 1 600 tonnin Takao (Yokosuka)
- 1 hävittäjä, 726 tonnin Chishima (Ranska)
- 16 kappaletta 54 tonnin torpedoveneitä, jotka ranskalainen Companie du Creusot rakensi vuonna 1888 ja jotka koottiin Japanissa
Tällä aikakaudella japanilaiset pääsivät osallisiksi myös torpedoiden, torpedoveneiden ja merimiinojen kehityksen kärkeen, sillä ranskalaisilla oli tuolloin maailman kehittynein teknologia. Japani hankki ensimmäiset torpedonsa 1884 ja perusti ”Torpedokoulutuskeskuksen” Yokosukaan 1886.
Nämä laivat olivat viimeiset isot tilaukset Japanilta Ranskalle. Vuonna 1887 Japani tilasi Britannialta vallankumouksellisen torpedoveneen Kotakan, jota pidetään ensimmäisenä toimivana hävittäjänä. Lisäksi vuonna 1892 ostettu Yoshino, joka oli aikanaan maailman nopein risteilijä, lisäsivät Japanin laivaston voimaa.
Kiinan–Japanin sota (1894–1895)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kiinan–Japanin sota (1894–1895)
Japanin jatkaessa laivastonsa modernisointia ryhtyi Kiina yhdessä Saksan keisarikunnan tuella modernisoimaan omaansa. Kilpavarustelun seurauksena paineet Korean niemimaan haltuunotosta kasvoivat. Kiinan–Japanin sota julistettiin virallisesti 1. elokuuta 1894, vaikka joitain meritaisteluita oli käyty jo sitä ennen.
Japanilaiset löivät Kiinan Beiyangin laivaston Jalujoen taistelussa 17. syyskuuta 1894. Taistelussa kiinalaisten kahdestatoista aluksesta kahdeksan upposi. Vaikka taistelu oli voitokas japanilaisille, kiinalaisten kaksi saksalaisvalmisteista taistelulaivaa pysyivät yhä ylivertaisina ja lyömättöminä japanilaisille. Tämä korosti entisestään japanilaisten tarvetta isommille taistelulaivoille (Dingyuan lopulta upotettiin torpedoilla ja Zhenyuan kaapattiin lähes vaurioitta). Seuraava askel japanilaisten laivaston kehittämisessä oli luonnollisesti suurien taistelulaivojen ja pienempien laivojen yhteiskäyttö, joka mahdollisti aggressiiviset taktiikat.
Sodan seurauksena Shimonosekin sopimus allekirjoitettiin 17. huhtikuuta 1895, jolloin Taiwan sekä Peskadorit liitettiin Japaniin. Japanin laivasto otti saaret haltuunsa ja tukahdutti vastarinnan maaliskuun ja lokakuun 1895 välillä. Saaret pysyivät japanilaisten siirtomaana aina vuoteen 1945 ja toisen maailmansodan loppuun asti. Japanilaiset myös valloittivat Liaotungin niemimaan, mutta Venäjä painosti Japania luovuttamaan alueen takaisin Kiinalle vain valloittaakseen sen itse jonkin aikaa myöhemmin. Japanin laivasto sekaantui Kiinan asioihin jälleen vuonna 1900, kun se osallistui yhdessä länsivaltojen kanssa boksarikapinan kukistamiseen. Tuolloin Japanin laivasto muodosti suurimman osan koko laivastosta (18 laivaa 50:stä) sekä suurimman osan maihinnousseista sotilaista (20 840 sotilasta 54 000:sta).
Venäjän–Japanin sota (1904–1905)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Venäjän–Japanin sota
Kiinan-Japanin sodan jälkeisen nöyryyttävän Liaotungin niemimaan palautuksen jälkeen Japani alkoi varustautua uutta vastakkainasettelua varten. Japanin laivasto käynnisti kymmenvuotissuunnitelman nimeltään ”sinnikkyys ja päättäväisyys” (jap. 臥薪嘗胆, Gashinshōtan), jonka aikana laivaston kokoon lisättiin 109 laivaa yhteensä 200 000 tonnin edestä ja laivaston sotilaiden määrä nousi 15 400:sta 40 800:een. Uusi laivasto muodostui seuraavasti:
- 6 taistelulaivaa (6 kpl
) - 8 panssariristeilijää (4 kpl , 2 kpl
, 1 kpl 
ja 1 kpl 
) - 9 risteilijää (5 kpl
, 2 kpl ja 2 kpl 
- 24 hävittäjää (16 kpl ja 8 kpl )
- 63 torpedovenettä (26 kpl , 17 kpl , 10 kpl ja 10 kpl )
.svg){kind=small}
Taistelulaivoista Mikasa, jonka sanottiin olevan aikansa tehokkain taistelulaiva, tilattiin Vickers, Sons & Maximilta Englannista vuonna 1898 ja se toimitettiin Japaniin 1902. Nippon Yusen Kaisha rakennutti Mitsubishin telakalla Nagasakissa ensimmäisen kaupallisen höyrylaivan Japanissa, Akimarun. Risteilijä Chitose valmistettiin Union Iron Worksin telakalla San Franciscossa Kaliforniassa.
Nämä asiat kulminoituivat Venäjän–Japanin sotaan. Tsushiman taistelussa amiraali Heihachirō Tōgō johti japanilaisten laivastoa Mikasan kannelta taisteluun, jota on kutsuttu ”kaikista ratkaisevammaksi meritaisteluksi koskaan”. Venäläisten Itämeren laivasto tuhoutui lähes kokonaan: 38:sta laivasta 21 upposi, seitsemän vallattiin ja kuusi rampautettiin ampumakyvyttömäksi. 4 545 venäläistä merimiestä kuoli ja 6 106 jäi vangiksi. Japanilaisten menetykset olivat vain 116 kuollutta ja kolme torpedovenettä. Tämä voitto nujersi venäläisten moraalin Itä-Aasiassa ja johti kapinoihin Sevastopolin, Vladivostokin ja Kronstadtin laivastotukikohdissa, joiden huippu tapahtui heinäkuussa 1905 Knjaz Potjomkin-Tavritšeskilla tapahtuneessa kapinassa. Nämä kaikki olivat osana Venäjän vuoden 1905 vallankumousta.
Sodan aikana japanilaiset pyrkivät raivokkaasti saamaan itsellensä sukellusvenelaivaston. Vasta muutamia vuosia sitten sukellusveneistä oli tullut potentiaalisia ja tehokkaita sotilasvälineitä, ja niitä pidettiin tehokkaina erikoisaluksina. Keisarillinen laivasto hankki ensimmäiset sukellusveneensä vuonna 1905 Yhdysvalloista Electric Boat Companyltä. Japanilaisten hankinnat tapahtuivat vain neljä vuotta sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli laskenut vesille ensimmäisen sukellusveneensä USS Hollandin. Sukellusveneet oli suunniteltu Alankomaissa ja ne kuljetettiin osissa Japaniin jossa ne kasattiin Yokosukan laivastoarsenaalissa. Sukellusveneet saivat nimet Numero 1 - 5 ja ne olivat toimintakykyisiä vuoden 1905 lopussa.
Kohti itsenäistä laivastoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japani jatkoi pyrkimyksiä kasvattamaan maahan voimakkaan kotimaisen laivateollisuuden. Strategiaksi muodostui periaate ”kopioi, jalosta, uudista”, jonka mukaan japanilaiset tutkivat useita ulkomaalaisia laivoja ja paransivat niiden ominaisuuksia. Tämän jälkeen he ostivat laivoja pareina ja järjestivät vertailevia testejä laivoilla. Vuosien myötä kokonaisten laivaluokkien tuonti muuttui paikallisesti tapahtuneeseen kokoamiseen ja hiljalleen kokonaisten laivojen itsenäiseen valmistukseen. Kotimainen valmistus alkoi torpedoveneistä 1880-luvulla ja saavutti huippunsa kokonaisten taistelulaivojen valmistamisessa 1900-luvun alussa. Viimeinen merkittävä ulkomaanostos oli taistelulaiva Kongō, joka ostettiin Vickersin telakalta vuonna 1913. Vuoteen 1918 mennessä ei japanilaisessa laivanvalmistuksessa ollut enää vaihetta, jossa japanilainen valmistusstandardi olisi jäänyt jälkeen muun maailman normeista. Vuoteen 1920 mennessä Japanilla oli maailman 8. suurin laivasto ja se oli johtavassa asemassa monella laivanrakennuksen osa-alueella:
- Japanin laivasto otti ensimmäisenä maailmassa käyttöön langattoman lennätintekniikan Tsushimasn taistelussa 1905
- Kun Satsuma laskettiin vesille vuonna 1906, se oli uppoumaltaan suurin laiva maailmassa. Se myös edusti ensimmäisen uutta laivatyyppiä, jonka katsotaan alkaneen vasta vuotta myöhemmin vesille lasketusta HMS Dreadnoughtista.
- Vuosien 1905 ja 1910 välillä Japani alkoi valmistaa sotalaivoja kotimaisesti. Satsuman osista noin 80 % oli tuotu muista maista, mutta vuonna 1910 valmistunut Kawachi käytti vain 20 % tuotuja osia.
Toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Tyynenmeren sota toisessa maailmansodassa
Laivaston ilmavoimat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat
Yli 2 000 Zero-hävittäjää, 890 Nakajima KI-43 Hauabysha -hävittäjää.
Sukellusveneet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Keisarillisen Japanin laivaston sukellusveneet
U-407, salainen ilmavoimien kuljetussukellusvene
Itsepuolustusvoimat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin antauduttua liittoutuneille toisen maailmansodan lopulla ja maan tultua miehitetyksi keisarilliset joukot ja organisaatiot hajotettiin. Vuoden 1947 perustuslaki määrittelee Japanin ainoastaan puolustavan maaperäänsä hyökkääjiä vastaan. Japanin nykyinen laivasto Japanin itsepuolustusvoimien merivoimat (JMSDF) on osa Japanin itsepuolustusvoimia (JSDF).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Evans, David C. & Peattie, Mark R.: Kaigun: Strategy, Tactics and Technology in the Imperial Japanese Navy, 1887–1942. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2012. ISBN 978-1-59114-244-7 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Evans & Peattie 2012 s. 3–4.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]