Keisarillisen Japanin armeija

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keisarillisen Japanin armeija
War flag of the Imperial Japanese Army.svg
Keisarillisen Japanin armeijan lippu
Toiminnassa 1869–1947
Valtio Japani
Aselajit Maavoimat
Sodat ja taistelut Kiinan–Japanin sota
Venäjän–Japanin sota
Ensimmäinen maailmansota
Toinen Kiinan–Japanin sota
Toinen maailmansota
Komentajat
Tunnettuja komentajia Yamagata Aritomo
Ōyama Iwao
Kan’in Kotohito
Hajime Sugiyama
Hideki Tōjō
Tōgō Heihachirō
Yasuji Okamura
Shunroku Hata
Tadamichi Kuribayashi
Tomoyuki Yamashita
Masaharu Homma

Keisarillisen Japanin armeija (yūjitai: 大日本帝國陸軍, shinjitai: 大日本帝国陸軍 dai-nippon teikoku rikugun) oli keisarillisen Japanin maavoimat vuodesta 1867 vuoteen 1945. Sitä ohjasi Keisarillinen päämaja ja Japanin sotaministeriö.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarillisen Japanin asevoimat
Haarat
Arvomerkit
Japanin asevoimien historia
Japanin armeijan sotilaita vuodelta 1900.

Keisarillisen Japanin armeija luotiin syrjäyttämään japanilaiset samurait eurooppalaistyylisellä asevelvollisuusarmeijalla Meiji-restauraation aikana, joka johti Tokugawa-shōgunaatin romahtamiseen ja vallan palaamiseen keisarin käsiin. Alun perin se tunnettiin pelkästään nimellä Armeija (rikugun), mutta vuoden 1928 jälkeen armeijan nationalismin ja poliittisten vaikutteiden takia se muutettiin Keisarilliseksi armeijaksi (kōgun)

Keisarillinen armeija kehitettiin alun perin ranskalaisten ja Ranskan–Preussin sodan jälkeen saksalaisten tuella. Myöhemmin siitä muodostui Aasian alueen modernein armeija, joka oli hyvin koulutettu, hyvin varustettu ja sotilailla oli korkea taistelutahto. Kuitenkin armeija koostui pääasiassa jalkaväestä ja sillä oli vain vähän lentokoneita, panssarivaunuja ja muita panssaroituja ajoneuvoja verrattuna eurooppalaisiin armeijoihinselvennä. Keisarillinen armeija loi ilma-aseen, Armeijan ilmavoimat, joka oli varustettu moderneilla, paikallisesti rakennetuilla lentokoneilla päätehtävänään armeijan tukeminen ilmasta käsin.

Armeija taisteli ensimmäisessä Kiinan–Japanin sodassa (1894–1895), miehitti Formosan 1895, Venäjän–Japanin sodassa 1905, miehitti Korean 1910, Qingdaon anastamisessa Saksalta ensimmäisessä maailmansodassa, Mantšurian miehityksessä 1931 sekä toisessa Kiinan–Japanin sodassa (1937–1945). Joulukuusta 1941 alkaen Keisarillisen Japanin armeija toimi Japanin pääasiallisena sotakoneena laajentumisessa läpi Itä-Aasian. Armeija hajotettiin lopulta syyskuussa 1945 liittoutuneiden toimesta ja myöhemmin korvattiin Japanin itsepuolustusvoimilla.

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin nationalismi tarkoitti sitä, että armeija rakennettiin sen ajan ajatuskaavan ympärille: Rikkaalla maalla on vahva armeija. Nationalistit uskoivat Japanin maana olevan pyhä ja että sen asukkaat olivat erityisiä, Zenin ja muun buddhalaisuuden ja Shinton kaltaisten uskontojen myötävaikutuksella. Palveleminen armeijassa nähtiin itse keisarin palvelemisena. Teoriassa jokainen sotilas uskoi keisarin puolesta kuolemisen olevan suuri kunnia, sillä samuraiperinne oli juurtunut syvälle Japanin sotilaskulttuuriin.

Käsite yamato-damashii käski jokaista sotilasta tiukkaan: ”älä jää kiinni, älä murru, äläkä ikinä antaudu.” Pelkuruus ja vangiksi jääminen oli suuri häpeä perheelle, yhteisölle, maalle ja erityisesti keisarille. Jokainen sotilas koulutettiin taistelemaan kuolemaan asti ja riistämään henkensä ennen häpeän kärsimistä. Usein ennen rynnäkköä tai taistelua sotilaat huusivat ”Banzai” (”kauan eläköön!”) uskoen, että ylitsevuotava huuto osoittaisi heidän halukkuutensa kuolla kunniakkaasti.

Jokainen sotilas hyväksyi, että he stoalaisesti kuolisivat osana heidän bushidoaan, joka oli osa kuolla ennen häpeää -ajatusmallia. Sadao Araki, armeijan teoreetikko, kehitti bushidosta modernin version, seishin kyoikun (”henkinen koulutus”) opin armeijan käyttöön. Tiivistettynä, jokainen sotilas jättäisi kaiken taakseen armeijaan liittyessään tarviten vain kunniansa. Kunnian osoittaminen teoilla oli kaikki kaikessa sotilaille. Yamato Damashi oli eräällä tavalla japanilaisen sotilaan kokoro (”sielu”), rohkeutta kuoleman edessä.

Käsitykseen bushidosta oli sidottuna myös valtava, jopa uskonnollinen kunnioitus keisaria kohtaan. Vaikka valtaa käytännössä pitivätkin keisarin alapuolella olleet byrokraatit, ja keisari oli lähinnä keulakuva, nähtiin hänet silti jumalallisena olentona. Teoriassa keisari oli armeijan ylikomentaja, mutta käytännössä teki, kuten hallitus ”pyysi” häntä tekemään. KJA:n aikana sillä oli vain kaksi ylikomentajaa – keisarit Taishō (Yoshihito) ja Shōwa (Hirohito). Keisari käytti armeijan ylikomentajan univormua ja osallistui kaikkiin KJA:n seremonioihin. Keisaria tervehdittiin armeijan ylikomentajana.

Tuohon aikaan hallitus pystyi mobilisoimaan armeijan vain, jos se saavutti täyden yksimielisyyden asiasta. Keisarin roolina oli antaa siunauksensa täyttää tuo käsky ja tehdä niistä sitovia. Koska keisaria vaadittiin olemaan läsnä kaikissa hallituksen, joka koostui upseereista, kokouksissa, oli hänen tehtävänsä seurata hiljaisuudessa ministerien argumentteja. Jos hänen siunauksensa saatiin, tuli näistä käskyistä keisarin käskyjä ja voimallisia koko Japanissa. Käytännössä keisari ei voinut asettua hallitusta vastaan.

Keisarin erikoisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisinaan hallitus ei päässyt yksimielisyyteen asiasta ja äänet menivät tasan ilman, että päätöstä saatiin aikaan. Vain tällöin hallitus kysyi keisarin mielipidettä asiasta. Tällaisina hetkinä keisari toimi tuomarina, antaen päätöksensä vain ministerien antamista vaihtoehdoista.

Toisen maailmansodan aikana hallitus käytti tätä oikeutta päättäessään sodan loppumisesta. Vuonna 1945 keisari antoi päätöksen hallituksen tahdon mukaisesti, ja viimeisenä tehtävänään ylikomentajana käytti oikeuttaan ensimmäisen ja viimeisen kerran, julistaen päätöksensä radiossa koko Japanille ja kertoi Japanin antautuvan Yhdysvalloille.

Vahvuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Japanin pääsaarille sijoitetuista armeijoista toisen maailmansodan lopussa 18. elokuuta 1945.
  • 1870, noin 12 000 miestä.
  • 1885, seitsemän divisioonaa mukaan lukien Keisarillisen Kaartin divisioona.
  • 1900-luvun alussa armeija koostui 12:sta divisioonasta ja useista muista yksiköistä. Nämä sisälsivät seuraavat:
    • 380 000 aktiivipalveluksessa olevaa ja ensimmäisen reserviluokan miestä – entisen A ja B(1) luokan värvätyt kahden vuoden palveluksen jälkeen ja 17 ja 1/2 vuoden sopimuksella
    • 50 000 toisen linjan reserviläistä – sama kuin yllä, mutta muodostettiin entisestä B(2) luokan värvätyistä
    • 220 000 Kansallisarmeija
      • Ensimmäinen Kansallisarmeija – 37–40 vuotta vanhat miehet ensimmäisestä reserviluokasta 40-vuotiaiksi.
      • Toinen Kansallisarmeija - kouluttamattomat alle 20-vuotiaat ja yli 40-vuotiaat koulutetut reserviläiset.
    • 4 250 000 miestä saatavilla palvelukseen ja mobilisaatioon.
  • 1934 – divisioonien määrä kohoaa 17:n.
  • 1940 – 376 000 aktiivisotilasta ja kaksi miljoonaa reservissä 31:ssä divisioonassa.
    • kaksi divisioonaa Japanissa (muun muassa Keisarillinen Kaarti)
    • kaksi divisioonaa Koreassa
    • 27 divisioonaa Kiinassa ja Mantsuriassa
  • vuoden 1941 lopussa – 460 000 aktiivipalveluksessa 41:ssä divisioonassa.
    • kaksi divisioonaa Japanissa ja Koreassa
    • 12 divisioonaa Mantsuriassa
    • 27 divisioonaa Kiinassa
  • 1945 – viisi miljoonaa aktiivisotilasta 145:ssä divisioonassa (sisältää kolme Keisarillisen Kaartin divisioonaa), lisäksi useita yksittäisiä yksikköjä sekä suuri nostoväki.

Arsenaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi Japanin armeija ylläpiti useita arsenaaleja:

  • Japanin armeijan Sagamin arsenaali – yhdessä Mitsubishin kanssa, kehitti ja valmisti panssarivaunuja
  • Japanin armeijan Sasebon arsenaali – yhdessä Mitsubishin kanssa, valmisti panssarivaunuja
  • Japanin armeijan Heijon arsenaali – yhdessä Nanbun kanssa, valmisti jalkaväen aseita
  • Japanin armeijan Mukden arsenaali – yhdessä Nanbun kanssa, valmisti jalkaväen aseita
  • Japanin armeijan Tachikawan arsenaali – omistettu Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimien lentokoneiden kehittämiseen ja valmistukseen

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko armeijan historian aikana yhteensä 1,7 miljoonaa sotilasta kuoli, haavoittui tai jäi sotavangiksi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]