Fusō (1877)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Japanin keisarikunnan laivaston 1800-luvun lopun ironclad-taistelulaivaa. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
Fusō / 扶桑
Fusō
Fusō
Naval Ensign of Japan.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Samuda Brothers, Poplar, Yhdistynyt kuningaskunta
Kölinlasku syyskuu 1875
Laskettu vesille 14. huhtikuuta 1877
Palveluskäyttöön tammikuu 1878
Palveluskäytöstä romutettu 1910
Tekniset tiedot
Uppouma 3 717 t
Pituus 67 m (pp)
Leveys 14,6 m
Syväys 5,5 m
Koneteho 3 932 ihp
Nopeus 13 solmua
Miehistöä 250
Aseistus 4 × 9,4" tykkiä
2 × 6,7" tykkiä
6 × 3" tykkiä
1 × nelipiippuinen Nordenfeld-konekivääri

Fusō (jap. 扶桑) oli keisarillisen Japanin laivaston vuonna 1877 vesillelaskettu keskelle alusta sijoitetulla tykkitornilla varustettu ironclad-taistelulaiva (engl. central battery ironclad). Alus oli ensimmäinen Japanin laivastolle Britanniassa valmistettu panssaroitu sotalaiva, ja sen rakennustöitä valvoi Tōgō Heihachirō, josta myöhemmin tuli menestynyt amiraali.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin Lontoosta Poplarista Samuda Brothersilta osana vuoden 1875 laivasto-ohjelmaa. Sir Edward Reedin suunnitteleman aluksen köli laskettiin syyskuussa 1875 ja alus laskettiin vesille 14. huhtikuuta 1877. Alus oli pienennetty versio HMS Iron Dukesta ja se oli parkkitakiloitu. Sen koneiston toimitti Penn and Sons Greenwichistä, jolla se kykeni saavuttamaan 4 500 merimailin toimintasäteen 10 solmun nopeudella. Kruppin toimittamat tykit sijoitettiin samoin kuin Ranskan merivoimien Redoutablella.[1]

Aluksen kylkien panssarointina oli neljästä yhdeksään tuumaan oleva panssarivyö. Tykkipatterin suojana oli kahdeksan tuuman panssari ja laipiot seitsemäntuumaiset.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus toimitettiin Japaniin ja vuodesta 1881 sen kotisatamana toimi Jokohama. Aluksen palveluksesta poistoa suunniteltiin jo vuonna 1891, mutta se kuitenkin otti osaa ensimmäiseen Kiinan–Japanin sotaan vuosina 1894–1895. Sodan aikana alus osallistui Jalujoen taisteluun, jossa siihen osui kahdeksan kranaattia surmaten kaksi ja haavoittaen kahtatoista miehistönjäsentä, sekä Weihaiwein taisteluun. Vuonna 1894 alus modernisoitiin, jolloin sen parkkitakila ja päämasto poistettiin. Samalla alukselle asennettiin kahdeksan kuuden tuuman 50 pituuskaliiperin pikatykkiä, seitsemän konekivääriä ja kaksi 18 tuuman torpedoputkea.

Alus törmäsi 29. lokakuuta 1897 myrskyssä Iyon (Shikoku) rannikolla risteilijä Matsushimaan ja upposi. Kapteeni Uryū Sotokichi vangittiin kolmeksi kuukaudeksi onnettomuuden takia. Hylky nostettiin seuraavan vuoden syyskuussa. Alus uudelleenluokiteltiin 2. luokan taistelulaivaksi 28. maaliskuuta 1898 ja sille asennettiin vuonna 1899 uudet Kruppin tykit korjausten jatkuessa aina huhtikuuhun 1900. Vuodesta 1903 alkaen aluksella oli kaksi kuuden tuuman ja neljä 4,7 tuuman 40 pituuskaliiperin tykkiä.[2]

Japanese ironclad Fusō.jpg

Fusō luokiteltiin 8. huhtikuuta 1900 rannikkopanssarilaivaksi ja se palveli jälleen Venäjän–Japanin sodassa vuosina 1904–1905. Alus osallistui Port Arthurin piiritykseen ja partioi Tsushiman salmea. Sodan päättyessä alus oli jo pahoin vanhentunut ja se luokiteltiin 2. luokan rannikkopuolustusalukseksi 11. joulukuuta 1905. Virallisesti alus poistettiin palveluksesta 1. huhtikuuta 1908 ja se romutettiin Jokohamassa vuonna 1910.[3]

Naval Ensign of Japan.svg Edeltäjä:
Ryūjō
Keisarillisen Japanin laivaston taistelulaivaluokat Seuraaja:
Kongō-luokka

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jentschura, Hansgeorg; Jung, Dieter & Mickel, Peter: Warships of the Imperial Japanese Navy, 1869–1945. Lontoo: Arms & Armour Press, 1977. ISBN 0-85368-151-1. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1860–1905. Lontoo: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1906–1921. Lontoo: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Gardiner 2002, s. 219.
  2. Gardiner 1985, s. 224.
  3. Jentschura, Hansgeorg et al. 1977, s. 13.