Sakoku

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Japanilainen selonteko Yhdysvaltain laivaston vierailusta Tokionlahdella vuonna 1854

Sakoku (jap. 鎖国, ”suljettu maa”) tarkoittaa Japanin Tokugawa-sotilashallinnon Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla harjoittamaa eristäytynyttä ulkopolitiikkaa. Sakoku-järjestelmä kehittyi vähitellen useiden lakien myötä 1600-luvun alussa. Laeissa kauppaa eurooppalaisten kanssa rajoitettiin voimakkaasti ja japanilaisia kiellettiin matkustamasta ulkomaille kuolemanrangaistuksen uhalla. Maa ei kuitenkaan missään vaiheessa eristäytynyt täydellisesti, ja kauppaa Kiinan, Korean ja Alankomaiden kanssa käytiin edelleen. Sakoku-kausi päättyi, kun Yhdysvallat pakotti Japanin avautumaan ulkomaankaupalle vuonna 1853.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryūkyū-kuningaskunnan lähetystö Japanissa vuonna 1832. Kauppaa Kiinan kanssa käytiin Ryūkyūsaarten kautta.

Noustuaan valtaan 1600-luvun alussa Tokugawa-hallinto ja sen ensimmäinen shōgun Tokugawa Ieyasu suhtautui hyvinkin myötämielisesti kaupankäyntiin – niin Kiinan ja Korean, kuin Kaakkois-Aasian valtioiden ja eurooppalaistenkin kanssa. Sakoku-järjestelmä kehittyi vähitellen 1640-luvulle mennessä: se ei syntynyt yhden säädöksen tai lain kautta, vaan vastauksena erilaisiin historallisiin tapahtumiin ja kehityskulkuihin. Japani ei koskaan eristäytynyt täydellisesti, vaikka Tokugawa-hallinto rajoittikin voimakkaasti ulkomaankauppaa ja kanssakäymistä eurooppalaisten kanssa. Ajatusta ”eristäytymisestä” voidaankin pitää eurosentrisenä: Arano Yasunorin mukaan sakoku on aasialaisessa kontekstissa nähty erityisenä vain siksi, että Japanin historiaa on pitkään leimannut eurooppalainen maailmankuva.[1]

Ennen sakoku-kautta kauppa ulkomaiden kanssa oli hyvinkin vilkasta, ja merkittävä määrä japanilaisia asettui asumaan ympäri Aasiaa.[2] 1500- ja 1600-luvuilla Japani tuotti noin kolmasosan maailman hopeasta. Portugalilaiset jesuiittalähetyssaarnaajat olivat vuoteen 1614 mennessä käännyttäneet jopa 250 000 japanilaista kristinuskoon.[3] Tilanne muuttui radikaalisti 50 vuoden kuluessa. Ensimmäiset sakoku-säädökset annettiin ennen 1630-lukua. Kauppa eurooppalaisten kanssa rajoitettiin Hiradon ja Nagasakin satamiin, daimioita kiellettiin rakentamasta valtamerikelpoisia aluksia ja ulkomaankauppa sallitiin vain muutamille japanilaisille suvuille.[4] Vuoteen 1640 mennessä portugalilaisten ja espanjalaisten pääsy maahan kiellettiin, kauppa hollantilaisten kanssa rajoitettiin Dejiman saarelle Nagasakiin ja japanilaisia kiellettiin poistumasta maasta kuolemanrangaistuksen uhalla. Kristinusko kiellettiin ja sitä kohtaan aloitettiin perusteellinen vaino, jonka ansiosta uskonto onnistuttiin lähes hävittämään maasta. Sakoku-säädöksinä tunnetaan erityisesti Tokugawa Iemitsun vuonna 1635 julistama laki.[2]

Sakoku ei merkinnyt harkitsematonta, täydellistä sulkeutumista, vaan säädösten avulla Tokugawa-hallinto kykeni päättämään, minkälainen kaupankäynti oli hallinnon omien strategisten tavoitteiden kannalta järkevää. Sakoku ei myöskään kummunnut vihasta eurooppalaisia tai kristinuskoa kohtaan. Hallinto ei ollut niinkään kiinnostunut ”kristinuskon teologiasta tai eurooppalaisten tavoista” kuin oman poliittisen valtansa vahvistamisesta ja laajentamisesta daimioiden kustannuksella.[1]

Vaikka kanssakäyminen eurooppalaisten kanssa sakoku-säädösten aikana oli rajoittunutta, Japani ei ollut tietämätön länsimaista. Länsimainen tieto välittyi maahan Nagasakissa oleskelevien hollantilaisten kautta (rangaku), ja lännen laajamittainen poliittinen tutkimus aloitettiin 1780-luvulla sen aiheuttaman uhan noustua jälleen pintaan. Hallintoa alettiin vähitellen kehittää ulkopoliittisia tarpeita silmällä pitäen. Maassa saavutettiin hyvä hollannin kielen taso ja kohtalainen tietämys länsimaisesta yhteiskunnasta. Kun suurin haaste sakoku-politiikalle saapui 1850-luvulla, siihen kyettiin vastaamaan yllättävän onnistuneesti.[1] Eristäytymispolitiikka päättyi lopulta vuonna 1853, kun Yhdysvaltain laivasto ”mustine laivoineen” (kurofune) kommodori Matthew Perryn johdolla pakotti Japanin avautumaan ulkomaankaupalle.[5]

Analyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilainen maailmankartta vuodelta 1848

Historiankirjoituksessa sakoku-säädökset on yleensä esitetty negatiivisessa valossa.[1] Länsimaissa eristäytymispolitiikka on nähty irrationaalisena tai luonnottomana: ulkomaankauppa olisi ollut Japanille hyväksi ja eristäytyminen johtui despotismista. Japanin talous kasvoi voimakkaasti 1800-luvun loppupuolella: jos sakoku-säädöksiä ei olisi ollut, maan ulkomaankauppa olisi saavuttanut korkean tason jo paljon aiemmin. Tämä näkemys jättää kuitenkin huomiotta todellisuuden sakoku-säädösten takana. Japanilla ei 1600-luvulla ollut juuri kaivannaisten lisäksi kauppatavaraa, josta eurooppalaiset olisivat olleet kiinnostuneita, eivätkä japanilaiset tarvinneet ulkomailta juuri muuta kuin joitakin luksustuotteita. Maa oli ruoantuotannon suhteen omavarainen ja maatalouden tuottavuus nousi huomattavasti 1600-luvulla. Tokugawa-hallinnon aika merkitsikin jonkinasteista taloudellista menestystä ja 250 vuotta kestänyttä rauhaa.[5] Sakoku-politiikkaa voidaankin pitää sinänsä onnistuneena ja rationaalisena, samoin kun maan avautumiseen johtanutta politiikkaa 1850- ja 1860-luvuilla realistisena.[6]

Termi ”sakoku” tuli japanin kieleen vasta vuonna 1801, kun Nagasakissa toiminut kääntäjä Shizuki Tadao keksi sanan kääntäessään Engelbert Kaempferin Japanin historiaa käsittelevän teoksen hollannista.[7] Japanilaiset viittasivat rajoituksiin pikemminkin termillä kaikin (jap. 海禁, ”merikiellot”): vastaavanlaisia rajoituksia olivat käyttäneet myös Korea ja Kiina (haijin). Kaikin olisikin nähtävä laajempana itäaasialaisena ilmiönä, joka ei ollut omaperäinen japanilainen keksintö.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Laver 2011, s. 2–4.
  2. a b Laver 2011, s. 13.
  3. Laver 2011, s. 6.
  4. Laver 2011, s. 5.
  5. a b Cullen 2003, s. 1–3.
  6. Cullen 2003, s. 10.
  7. Gunn, Geoffrey C.: First Globalization: The Eurasian Exchange, 1500 to 1800, s. 151. Rowman & Littlefield, 2003. ISBN 9780742526624. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]