Kuolemanrangaistus Japanissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tokion keskusvankila, jossa kuolemantuomioita pannaan täytäntöön, kuvattuna vuonna 2015

Kuolemanrangaistus on Japanissa laillinen rangaistuskeino, ja maa on Yhdysvaltojen ohella ainoa G7-maa, jossa kuolemanrangaistusta sovelletaan edelleen.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin ottaessa yhä enenevässä määrin mallia Kiinasta 300-luvulla kuolemantuomio yleistyi. Nara-kaudella kuolemantuomion suosio kuitenkin väheni, mihin vaikutti buddhalaisuuden vahvistuminen maassa. Heian-kaudella kuolemantuomiosta luovuttiin ja kielto kesti 300 vuotta.[2]

Vuonna 2005 oikeusministeri Seiken Sugiura sanoi pian virkaan astuttuaan, ettei hän uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi voi toimeenpanna kuolemantuomioita.[3][4]

Vuonna 2018 Japanissa teloitettiin ennätysmäärä vankeja (15), mikä johtui Korkein totuus -kulttiin kuuluneiden terroristien teloituksista. Näistä tunnetuin tuomittu lienee kultin perustaja Shōkō Asahara. Vuosi 2020 oli ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen, kun Japanissa ei pantu täytäntöön yhtäkään kuolemantuomiota.[5]

Laillisuus nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin rikoslaki listaa 18 eri rikosta, joista voidaan määrätä kuolemantuomio. Näihin kuuluvat mm. maanpetos, murhan yritys, kidnappaus ja aseellinen ryöstö.[6] Tuomittujen nimet ovat olleet julkista tietoa vuodesta 2007 lähtien.[1]

Teloitustapa ja täytäntöönpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanissa ainoa virallinen teloitustapa on hirttäminen niin sanotulla pitkällä pudotuksella. Tuomitun silmät sidotaan ja hänellä on raudat sekä käsissä että jaloissa. Hirttosilmukka kiristetään tuomitun kaulan ympärillä ja tämän jalkojen alla oleva luukku avataan nappia painamalla viereisestä huoneesta. Teloituksesta vastaaville vartijoille maksetaan ylimääräinen 20 000 jenin korvaus, vaikka heillä ei ole mitään erityistä koulutusta verrattuna muihin vankilan vartijoihin.[7]

Kuolemaantuomituille ei anneta juurikaan ennakkovaroitusta ennen tuomion täytäntöönpanoa, vaan nämä odottavat tuomiotaan erityssellissä. Tänä aikana omaisten vierailut pidetään minimissä ja liikuntaa saa harrastaa kaksi kertaa viikossa. Tuomitut joutuvat odottamaan teloitustaan noin viitisen vuotta, mutta pahimmillaan murhasta tuomittu Masakatsu Nishikawa joutui odottamaan vuosikymmeniä.[8]. Japanin viranomaiset perustelevat teloituspäivän pimittämistä tuomittujen mielenterveydellä: mikäli ajankohta olisi tiedossa, omaisten kohtaaminen olisi tuomituille vaikeampaa.[6]

Kuolemantuomiot pannaan täytäntöön eri puolilla maata sellaisissa vankiloissa, joissa on erilliset teloituskammiot.

Japanin rikoslaki suosittaa, että teloitukset pannaan täytäntöön kuuden kuukauden sisällä tuomiosta, vaikka näin ei kuitenkaan lähes koskaan tapahdu. Tähän vaikuttaa suuresti se, kuka toimii maan oikeusministerinä ja mitä puoluetta hän edustaa. Esimerkiksi Japanin demokraattista puoluetta edustaneet ministerit ovat olleet haluttomia panemaan täytäntöön kuolemantuomioita ja entinen oikeusministeri Eda Satsuki sanoi kuolemantuomion olevan huono rankaisutapa.[9].

Julkinen keskustelu kuolemantuomiosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 toteutetun kyselytutkimuksen mukaan 80,8 % japanilaisista kannattaa kuolemantuomiota. Yleisimmät syyt kuolemantuomion vastustamiseen olivat mm. mahdottomuus saada korvauksia, mikäli henkilö tuomittiin väärin perustein.[10] Vaikka merkittävä osa japanilaisista onkin kuolemantuomion kannalla, valtion teettämiä kyselyitä kuolemantuomion kannatuksesta on pidetty epäilyttävinä ja puolueellisina.[11]

Valtion ex-kulttijohtaja Asaharalle osoittama asianajaja Yuji Ogawara on päämiehensä kuolemantuomion jälkeen perustanut verkoston Japanin asianajajaliiton sisällä, joka pyrkii lakkauttamaan kuolemantuomion. Ogawara on kertonut Heisei-kauden päättymisen, keisari Akihiton luopuessa vallasta, olevan hyvä taitekohta aloittaa kuolemantuomiosta luopuminen.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kiinalaismiehelle hirttotuomio Japanissa – kuolemantuomiolla japanilaisten vahva tuki Yle Uutiset. Viitattu 27.7.2021.
  2. Capital Punishment - About the Death Penalty in Japan - Suki Desu skdesu.com. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  3. Masami Ito: New justice minister still not sold on death penalty The Japan Times. 4.11.2005. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  4. Two more executions in Japan France 24. 28.10.2008. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  5. No death penalties carried out in Japan in 2020 for first time in 9 years Mainichi Daily News. 29.12.2020. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  6. a b Thisanka Siripala: Japan’s Secretive Death Penalty Poised to Take a Back Seat During Olympic Spotlight thediplomat.com. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  7. Cruel yet popular punishment: Japan's death penalty France 24. 7.9.2018. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  8. Jane Lavender: Inside harrowing death row jails where prisoners are executed with no warning mirror. 5.6.2020. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  9. Capital Punishment in Japan nippon.com. 16.8.2018. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  10. Poll Reveals More than 80% Support Death Penalty in Japan nippon.com. 4.2.2020. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  11. The Death Penalty in Japan The Death Penalty Project. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  12. Japanese Cult Leader Shoko Asahara's Daughter Spoke To Us Right Before He Was Executed 17.7.2018. VICE News. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)