Hanttula

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hanttula oli kylä Muolaan kunnan eteläosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Hanttula sijaitsi Vuotjärven pohjoisrannalla Kivennavan vastaisella rajalla. Hanttulan naapurikyliä Muolaan alueella olivat Lehtokylä pohjoisessa, Karhula idässä ja Soittola lännessä[1] sekä Kivennavan puolella Rantakylä etelässä.[2][3][4] Nykyisin Hanttulalla ei ole omaa venäläistä asutusnimeä, vaan se kuuluu Karhulan kylään (ven. Волочаевка, Volotštaevka).[5]

Kyläkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanttulan halki kulki kylätie Soittolasta Karhulaan ja edelleen Lehtokylään.[6] Hanttulan kylä sijaitsi korkealla mäellä ja kylän pellot laskeutuivat jyrkästi Vuotjärveä kohti.[3] Vuonna 1936 Hanttulan pinta-ala oli 4,75 neliökilometriä, josta oli peltoa 126 hehtaaria, niittyä 17 hehtaaria ja metsää 332 hehtaaria.[7] Hanttulan asukkaat olivat maanviljelijöitä, jotka olivat keskittyneet perunan viljelyyn, joka sitten myytiin Viipuriin tai teollisuuden tarpeisiin.[3]

Hanttula, Soittola ja Karhula muodostivat Vuotjärven koulupiirin, jonka koulu sijaitsi Soittolassa.[8] Näistä Vuotjärven koulupiiriin kuuluneita Vuotjärven rantakylistä käytettiin toisinaan yhteisnimitystä Vuotjärven kylä.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanttulan väestö evakuoitiin läntisempään Suomeen heti talvisodan alettua vuonna 1939.[9] Moskovan rauhassa 1940 alue luovutettiin Neuvostoliitolle, mutta Suomi valtasi alueen takaisin jatkosodan alussa 1941 ja kylän asukkaat pääsivät palaamaan raunioituneeseen kotikyläänsä. Jälleenrakennus keskeytyi vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua ja kylän asukkaat evakuoitiin uudelleen. Rauhanteossa kylä jäi taas Neuvostoliiton puolelle.

Sodan jälkeen Muolaan siirtoväki asutettiin Lounais-Hämeeseen ja Etelä-Pirkanmaalle, jossa Hanttulan kylän asukkaat asutettiin Ypäjälle.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • toim. Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino: Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rapo Seppo: Muolaa v. 1939 Luovutettukarjala.fi. 3.9.2000. Viitattu 22.1.2010.
  2. Rapo Seppo: Kivennapa v. 1939 Luovutettukarjala.fi. 31.10.2001. Viitattu 22.1.2010.
  3. a b c Repo 1952, s. 472
  4. a b Toim. Jaatinen Martti: Karjalan kartat, s. 71 & 73. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
  5. Jurij Artemjev: Karjalan kannas. Historia ja nykyaika. 1938-1993 1:200 000. Sankt-Peterburg: ZAO "Karta", 1993. Kartan verkkoversio (viitattu 22.1.2010)
  6. Karjalankannas 1:200 000. Karttakeskus, 1938. Kartan verkkoversio (viitattu 22.1.2010)
  7. Luukka, Sarkanen & Repo 1952, s. 195
  8. Mäkirinne Mikko: Kunnallinen elämä. Muolaa, s. 233. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.
  9. Luukka & Sarkanen 1952, s. 400
  10. Luukka Sulo & Rämö Antti: Kohtalonvuodet 1939-1944, s. 443. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.