Vihola (Muolaa)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vihola (v:sta 1948 ven. Малыгино, Malygino)[1] on kylä Muolaanjärven itärannalla Kyyrölän kunnassa Leningradin alueella Venäjällä. Vihola kuuluu Suomen Neuvostoliitolle luovuttamiin alueisiin ja se oli Suomelle kuuluessaan osa Muolaan kuntaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyläkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihola sijaitsi Suomelle kuuluessaan Muolaan kunnan keskiosassa Muolaanjärven itärannalla[2] noin 10 kilometriä Muolaan kirkonkylästä Kirkkorannasta länteen.[3] Viholan naapurikyliä olivat pohjoisessa Oinala, idässä Kyyrölä ja Parkkila, etelässä Lavola sekä lännessä Muolaanjärven toisella puolella Taaperniemi ja Keskikylään kuuluneet Norkkola, Jääskelä, Pyykkölä ja Orola.[3] Viholaan kuului myös erillinen metsäpalsta, joka käsitti osan Muolaanjärven länsirannikosta sekä Muolaanjärven pohjoisosassa olevat saaret: Suursaari, Petäjäsaari ja Ruma Koirasaari.[3] Tämän erillispalstan ranta-alueella sijaitsi Suurniemen kulmakunta, joka kuitenkin luettiin yleensä läheisen Taaperniemen kylän osaksi.[4]

Viholan pinta-ala oli vuonna 1936 yhteensä 11,95 neliökilometriä, josta oli peltoa 245 hehtaaria, niittyä seitsemän hehtaaria ja metsää 928 hehtaaria.[5] Viholan kautta kulki Muolaanjärven itärantaa kulkeva kylätie Lavolasta Kangaspeltoon.[6] Kylän pellot olivat keskittyneet Muolaanjärven rannalle ja siihen laskevan Ruotsiojan varsille.[7][3] Ennen ensimmäistä maailmansotaa Viholan kylän elämään toi väriä ja lisäansioita noin 30 huvilaa käsittänyt huvila-asutuskeskus.[7] Suomen itsenäistymisen jälkeen huvilat kuitenkin tyhjenivät.[7]

Viholan koulupiiri perustettiin vuonna 1936 jakamalla Muolajärven koulupiiri kahtia Viholan ja Keskikylän piireihin.[8] Viholan koulupiiriin kuului Viholan lisäksi Oinolan ja Tervolan kylät.[8] Kun koulupiirin jakamisen yhteydessä Muolajärven koulu jäi Keskikylän piirin alueelle, valmistui Viholan piirille uusi koulu vuonna 1937.[8]

Viholan erotti Kyyrölästä ja Suuresta Pietarintiestä Muolajärven itäpuolella laaja suoalue, jonka takia kylään oli vain pelkkä polku ja talvisin rekiura. Asia korjaantui vuonna 1830, jolloin rakennettiin tie kruununvouti Nils Hertzinin johdolla suoalueen läpi Kyyrölään.[9]

Sota-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viholan alueen väestö evakuoitiin läntisempään Suomeen heti talvisodan alettua vuonna 1939.[10] Moskovan rauhassa 1940 alue luovutettiin Neuvostoliitolle, mutta Suomi valtasi alueen takaisin jatkosodan alussa 1941 ja kylän asukkaat pääsivät palaamaan raunioituneeseen kotikyläänsä. Jälleenrakennus keskeytyi vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua ja kylän asukkaat evakuoitiin uudelleen. Rauhanteossa kylä jäivät taas Neuvostoliiton puolelle.

Sodan jälkeen Muolaan siirtoväki asutettiin Lounais-Hämeeseen ja Etelä-Pirkanmaalle, jossa Viholan asukkaat asutettiin Kylmäkoskelle.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • toim. Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino: Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karjalan kannas, historian ja kulttuurin muistomerkkejä 1:200 000. Laktio Star corp., 1991. Kartan verkkoversio (viitattu 19.1.2010)
  2. Rapo Seppo: Muolaa v. 1939 Luovutettukarjala.fi. 3.9.2000. Viitattu 19.1.2010.
  3. a b c d Toim. Jaatinen Martti: Karjalan kartat, s. 71. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
  4. Repo 1952, s. 478-479
  5. Luukka, Sarkanen & Repo 1952, s. 195
  6. Karjalankannas 1:200 000. Karttakeskus, 1938. Kartan verkkoversio (viitattu 17.1.2010)
  7. a b c Repo 1952, s. 480-481
  8. a b c Mäkirinne Mikko: Kunnallinen elämä. Muolaa, s. 238. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.
  9. Ester Kähönen: ”Liikenneyhteyksien parantaminen”, Vanha Äyräpää II, s. 339. Kouvola: Historiatoimikunta, 1985. ISBN 951-99678-9-3.
  10. Luukka & Sarkanen 1952, s. 400
  11. Luukka Sulo & Rämö Antti: Kohtalonvuodet 1939-1944, s. 443. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.