Hattula (Muolaa)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Lattula)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hattula oli kylä Muolaan kunnan itäosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Kylä sijaitsi Kirkkojärven länsirannalla aivan Muolaan kirkonkylän Kirkkorannan eteläpuolella, jonne oli matkaa noin kolme kilometriä.[1] Hattulan naapurikyliä olivat idässä Kirkkojärven toisella puolella Telkkälä, etelässä Retukylä, lännessä Kurkela, Heikkilä, Leirilä ja Pällilä sekä pohjoisessa kirkonkylä Kirkkoranta.[1] Hattulan koulupiiriin kuuluivat myös Hattulan eteläpuolella sijainneet Retukylän ja Lattulan pikkukylät.[2] Nykyisin kaikki kolme kylää ovat asumattomia, eikä niillä ole venäläisiä asutusnimiä.[3]

Kyläkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattulan kylän halki kulki Muolaan kirkonkylästä Kirkkorannasta Lehtokylään johtava maantie.[4] Kylän pellot ja asutus olivat keskittyneet kylän keskiosaan Kirkkojärven rannasta Pällilän rajalle ulottuvalle alueelle.[1] Hattulan koulupiiri erotettiin Pällilän koulupiiristä[5] ja koulu aloitti toimintansa syksyllä 1921.[6] Koulurakennus tuhoutui talvisodassa.[2] Vuonna 1936 Hattulan pinta-ala oli 4,65 neliökilometriä, josta oli peltoa 187 hehtaaria, niittyä kuusi hehtaaria ja metsää 271 hehtaaria.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattulan väestö evakuoitiin läntisempään Suomeen heti talvisodan alettua vuonna 1939.[8] Moskovan rauhassa 1940 alue luovutettiin Neuvostoliitolle, mutta Suomi valtasi alueen takaisin jatkosodan alussa 1941 ja kylän asukkaat pääsivät palaamaan raunioituneeseen kotikyläänsä. Jälleenrakennus keskeytyi vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua ja kylän asukkaat evakuoitiin uudelleen. Rauhanteossa kylä jäi taas Neuvostoliiton puolelle.

Sodan jälkeen Muolaan siirtoväki asutettiin Lounais-Hämeeseen, jossa Hattulan kylän asukkaat asutettiin Somerolle.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • toim. Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino: Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Toim. Jaatinen Martti: Karjalan kartat, s. 71. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
  2. a b Sarkanen 1952, s. 236
  3. Jurij Artemjev: Karjalan kannas. Historia ja nykyaika. 1938-1993 1:200 000. Sankt-Peterburg: ZAO "Karta", 1993. Kartan verkkoversio (viitattu 15.1.2010)
  4. Karjalankannas 1:200 000. Karttakeskus, 1938. Kartan verkkoversio (viitattu 12.1.2010)
  5. Mäkirinne Mikko: Kunnallinen elämä. Muolaa, s. 227. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.
  6. Mäkirinne Mikko: Kunnallinen elämä. Muolaa, s. 236. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.
  7. Luukka, Sarkanen & Repo 1952, s. 195
  8. Luukka & Sarkanen 1952, s. 400
  9. Luukka Sulo & Rämö Antti: Kohtalonvuodet 1939-1944, s. 443. Teoksessa: Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino (toim.) Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3.