Daniel Radcliffe

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Daniel Radcliffe
Daniel Radcliffe San Diegon Comic-Conissa 2014.
Daniel Radcliffe San Diegon Comic-Conissa 2014.
Syntymäaika 23. heinäkuuta 1989 (ikä 28)
Syntymäpaikka Lontoo, Englanti
Aktiivisena 1999–
Oikea nimi Daniel Jacob Radcliffe
Muut nimet Dan
Ammatti näyttelijä
Merkittävät roolit Harry Potter
Harry Potter -elokuvasarja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Daniel Jacob Radcliffe (s. 23. heinäkuuta 1989 Lontoo, Englanti)[1] on englantilainen näyttelijä, joka tuli tunnetuksi roolistaan Harry Potterina J. K. Rowlingin kirjoihin perustuvassa elokuvasarjassa. Hän näytteli kahdeksassa Potter-elokuvassa yhdessä Rupert Grintin ja Emma Watsonin kanssa. Radcliffe sai roolistaan maailmanlaajuista mainetta, palkintoja ja yli 30 miljoonaa puntaa.[2]

Potterin lisäksi Radcliffe on näytellyt muun muassa elokuvissa The Woman in Black (2012), Kill Your Darlings (2013) ja Horns (2013). Hän on myös esiintynyt teatterissa näytelmissä Equus (2007–2009), How to Succeed in Business Without Really Trying (2011–2012) ja The Cripple of Irishman (2013–2014).

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radcliffe syntyi Lontoossa, Englannissa 23. heinäkuuta 1989.[1] Hän on kirjallisuusagentti Alan Radcliffen ja roolittaja Marcia Greshamin ainoa lapsi. Hänen isänsä tulee työväenluokkaistaustaisesta protestanttisesta perheestä Pohjois-Irlannista. Hänen äitinsä on juutalainen; hän syntyi Etelä-Afrikassa ja varttui Essexissä. Radcliffen äidin perhe oli alun perin kotoisin Puolasta ja Venäjältä. Radcliffen vanhemmat ovat molemmat olleet näyttelijöitä nuoruudessaan.[3]

Radcliffe ilmaisi ensi kerran halunsa näytellä ollessaan 5-vuotias. Hän näytteli ensi kerran kymmenvuotiaana joulukuussa 1999 ilmestyneessä BBC:n kaksiosaisessa televisioelokuvassa David Copperfield, joka perustuu Charles Dickensin romaaniin. Radcliffe kävi kahta pelkille pojille tarkoitettua yksityiskoulua. Kouluelämä muuttui hankalaksi ensimmäisen Harry Potter -elokuvan julkaisun jälkeen, kun toiset oppilaat alkoivat härnätä häntä. Kun hänen näyttelijänuransa alkoi käydä aikaa vieväksi, Radcliffe jatkoi opiskeluaan kuvauspaikoilla käyvien opettajien avulla. Hän on myöntänyt ettei ollut kovin hyvä koulussa kokien koulutyön ”hyvin vaikeaksi.”[4] Radcliffe sai parhaat arvosanat kolmesta aineesta A-tason loppukokeissa vuonna 2006. Tästä huolimatta hän ei pyrkinyt jatkamaan opintojaan collegessa tai yliopistossa.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 tuottaja David Heymanin Harry Potter -elokuvahanke oli pulassa, sillä kuvaukset oli määrä aloittaa kolmen kuukauden päästä, mutta sopivaa pääosanäyttelijää ei ollut vieläkään löytynyt. Kun hän ja käsikirjoittaja Steve Kloves menivät eräänä iltana katsomaan yhdessä Kiviä taskussa -näytelmää, hän tapasi teatterissa tuttavansa Alan Radcliffen. Heyman kiinnitti huomiota tämän poikaan Danieliin ja oli näytelmän jälkeen aikeissa kysyä, haluaisiko tämä hakea Harryn rooliin, mutta perhe oli jo ehtinyt lähteä. Seuraavana päivänä Heyman soitti Alanille ja kysyi, olisiko Daniel mahdollisesti kiinnostunut roolista. Hän sai kuulla, että ohjaaja Chris Columbus oli jo nähnyt Radcliffen televisioelokuvassa David Copperfield ja kutsunut koekuvauksiin, mutta vanhemmat olivat silloin kieltäytyneet. Tällä kertaa he kuitenkin myöntyivät. Saman vuoden elokuussa, usean koe-esiintymisen jälkeen, Radcliffe valittiin Harryn rooliin. Myös kirjailija Rowling arvosti näyttelijävalintaa: "Nähtyäni Dan Radcliffen koekuvauksessa en olisi voinut kuvitella, että Chris Columbus olisi voinut löytää parempaa Harrya." Vuonna 2001 Daniel näytteli Harry Potteria elokuvassa Harry Potter ja viisasten kivi.

Radcliffe esiintyy myös kaikissa Harry Potter -sarjan myöhemmissä osissa: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (2002), Harry Potter ja Azkabanin vanki (2004), Harry Potter ja liekehtivä pikari (2005), Harry Potter ja Feeniksin kilta (2007), Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2009), Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (2010) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (2011). Elokuvat ovat tuottaneet huipputuloja joka puolella maailmaa.

Emman, Danielin ja Rupertin jäljet Chinese Theatren edessä

Vuonna 2002 Daniel esiintyi West Endillä näytelmässä The Play What I Wrote, jonka ohjasi Kenneth Branagh. Vuonna 2006 hän esiintyi televisiosarjassa nimeltä Extras, jossa hänen roolihahmonsa oli parodia hänestä itsestään. December Boys -elokuvassa Daniel otti roolin, koska halusi esittää välillä sivuhenkilöä päähenkilön sijaan. Kyseinen elokuva filmattiin kuudessa viikossa, ja se julkaistiin Pohjois-Amerikassa 14. syyskuuta 2007. Seuraavaksi Daniel esiintyi 27. helmikuuta 2007 Peter Shafferin näytelmässä Equus ja esitti Alan Strang'ia, tallipoikaa, jolla on pakkomielle hevosiin. Rooli herätti jo ennen ensi-iltaansa suurta kiinnostusta medioissa, lähinnä koska Daniel esiintyi eräässä kohtauksessa alasti. Danielin esiintyminen sai paljon myönteistä palautetta, koska kriitikot vaikuttuivat hänen eläytymisestään. Näytelmän lipputulot tuottivat noin 2 miljoonaa puntaa. Danielin viimeinen esiintyminen Equus-näytelmässä oli 9. kesäkuuta 2007. Tuotanto muutti näytelmän Broadwaylle New Yorkiin, jossa sen ensi-ilta oli 25. syyskuuta 2008, ja Daniel oli jälleen Alan Strangin roolissa.

Kesän 2007 aikana Daniel kuvasi ITV:n draaman Poikani Jack, joka perustuu Rudyard Kiplingin runoon. Elokuvan ensi-ilta oli Isossa-Britanniassa Veteraanien päivänä ja USA:ssa 20. huhtikuuta 2008. Elokuvassa Daniel esittää Jack Kiplingiä, I maailmansodan aikaista sotilasta ja Rudyard Kiplingin poikaa. Daniel sanoi roolistaan: "Monelle minun ikäiselleni ihmiselle ensimmäinen maailmansota on vain historiaa. Mutta olen aina ollut kiinnostunut aiheesta ja mielestäni se on yhtä ajankohtainen kuin aina."

16 vuoden iässä Danielista oli tullut nuorin ei-kuninkaallinen, jolla on ikinä ollut kuva Britain's National Portrait Galleryssa. 9. heinäkuuta 2007 Daniel ja hänen Harry Potter -vastanäyttelijänsä Rupert Grint ja Emma Watson jättivät käsiensä, jalkojensa ja taikasauvojensa jäljet Grauman's Chinese Theaterin eteen Hollywoodissa. 28. joulukuuta 2007 New York Times kertoi, että Daniel esittää journalisti Dan Eldonia tulevassa elokuvassa Journalist. Eldonin äiti, Kathy, valitsi henkilökohtaisesti Danielin useiden näyttelijöiden joukosta.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gary Oldman opetti Danielia soittamaan bassoa.

Daniel kävi Sussex House School -nimistä poikakoulua ja City of London Schoolia. Hän ansaitsi A-arvosanan (vastaa Suomessa 10) kolmessa AS-tasossa vuonna 2006 mutta päätti sen jälkeen pitää taukoa opiskelusta.

Daniel on sanonut olevansa ateisti ja samalla myös "erittäin ylpeä juutalaisuudestaan".[6] Hän soittaa bassokitaraa (häntä opetti Gary Oldman, joka näytteli Sirius Mustaa Harry Potter -elokuvissa) ja hän onkin punk- ja rockmusiikin ystävä; hän ihailee mm. Sex Pistolsia, Arctic Monkeysia ja Hard-Fia sekä Jack Penatea ja Kate Nashia. Hänen lempibändinsä on The Hold Steady. Hän on myös lontoolaisen jalkapallojoukkue Fulham FC:n kannattaja.

Daniel oli vuonna 2006 Sunday Timesin rikkaiden henkilöiden listalla, jossa hänen omaisuutensa arvioitiin olevan noin 14 miljoonan punnan arvoinen, mikä teki hänestä Yhdistyneen kuningaskunnan rikkaimman nuoren. Vuonna 2007 hän oli jälleen samalla listalla, tällöin sijalla 33 noin 17 miljoonan punnan omaisuudella. Hänen on arvioitu ansainneen noin 250 000 puntaa ensimmäisestä Potter-elokuvasta ja noin 5,6 miljoonaa neljännestä Potter-elokuvasta. Varakkuudestaan huolimatta Daniel on sanonut, ettei hänellä ole kallis maku. Hän sanoo tuhlaavansa eniten rahaa kirjoihin, koska lukee paljon. Daniel on tukenut myös lukuisia hyväntekeväisyyskohteita mm. Demelza House -lastensairaalaa Sittinbournessa, Kentissä, jonne myös fanit voivat tehdä lahjoituksia Danielin syntymäpäivälahjan muodossa. Helmikuussa 2005 Daniel huutokauppasi allekirjoittamansa "Hogwarts Crew" -T-paidan auttaakseen tsunamin uhreja.

Hän on lehtihaastattelussa julkisesti myöntänyt kärsivänsä alkoholiongelmasta ja lopettaneensa juomisen Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 -elokuvan kuvausten jälkeen.[7]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radcliffe maaliskuussa 2010 kuvaamassa elokuvaa Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2.
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
2001 Panaman räätäli The Tailor of Panama Mark Pendel
Harry Potter ja viisasten kivi Harry Potter and the Philosopher’s Stone Harry Potter
2002 Harry Potter ja salaisuuksien kammio Harry Potter and the Chamber of Secrets
2004 Harry Potter ja Azkabanin vanki Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
2005 Harry Potter ja liekehtivä pikari Harry Potter and the Goblet of Fire
2007 Harry Potter ja Feeniksin kilta Harry Potter and the Order of the Phoenix
December Boys December Boys Maps
2009 Harry Potter ja puoliverinen prinssi Harry Potter and the Half-Blood Prince Harry Potter
2010 Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 Harry Potter and the Deathly Hallows – Part 1
2011 Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 Harry Potter and the Deathly Hallows – Part 2
2012 The Woman in Black The Woman in Black Arthur Kipps
2013 Kill Your Darlings Kill Your Darlings Allen Ginsberg
Horns Horns Ignatius ”Ig” Perrish
What If What If Wallace
2015 Victor Frankenstein Victor Frankenstein Igor
2016 Swiss Army Man Swiss Army Man Manny
Suuri puhallus 2 Now You See Me 2 Walter Mabry
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
2005 Foley & McColl: This Way Up Foley & McColl: This Way Up oma itsensä / Traffic Warden
2010 Harry Potter and the Forbidden Journey Harry Potter and the Forbidden Journey Harry Potter
Televisioelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1999 David Copperfield David Copperfield nuori David Copperfield
2006 The Children’s Party at the Palace The Children’s Party at the Palace Harry Potter
2007 Poikani Jack My Boy Jack John Kipling
2015 The Gamechangers The Gamechangers Sam Houser
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Jakson nimi / jaksojen määrä Rooli
2006 Extras Extras ”Daniel Radcliffe” oma itsensä
2010 Simpsonit The Simpsons ”Treehouse of Horror XXI”, suom. ”Kauhujen talo, osa 21” Edmund (ääni)
QI QI ”Hocus-Pocus” oma itsensä
2011 Late Show with David Letterman Late Show with David Letterman ”How to Succeed in Business Without Really Trying” J. Pierrepont Finch
2012 Robot Chicken Robot Chicken ”Hemlock Gin and Juice” Tuomas Veturi / Mullet Kid (ääni)
Saturday Night Live Saturday Night Live ”Daniel Radcliffe/Lana Del Rey” oma itsensä / juontaja / monia
Have I Got News for You Have I Got News for You ”44x10” oma itsensä
20122013 A Young Doctor’s Notebook A Young Doctor’s Notebook 8 jaksoa tohtori Vladimir Bomgard nuorena
2014 Simpsonit The Simpsons ”Diggs” Diggs (ääni)
Teatteri
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Paikka
2002 The Play What I Wrote The Play What I Wrote vieras Wyndham’s Theatre, West End, Lontoo
2007 Hevonen Equus Alan Strang Gielgud Theatre, West End, Lontoo
20082009 Hevonen Equus Alan Strang Broadhurst Theatre, Broadway, New York
20112012 How to Succeed in Business Without Really Trying How to Succeed in Business Without Really Trying J. Pierrepont Finch Al Hirschfeld Theatre, Broadway, New York
2013 The Cripple of Inishmaan The Cripple of Inishmaan Billy Claven Noël Coward Theatre, West End, Lontoo
2014 The Cripple of Inishmaan The Cripple of Inishmaan Billy Claven Cort Theatre, Broadway, New York

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radcliffe Empire Awards 2006 -palkintogaalassa.

2011

2010

2009

  • Erottuva miesnäyttelijä näytelmässä (Drama Desk Awards)
  • Palkinto erinomaisesta esityksestä (Drama League Awards)

2008

  • Paras suudelma (2008 MTV Movie Awards U.S.) (yhdessä Katie Leungin kanssa)
  • Nuoren miesnäyttelijän paras esiintyminen (Saturn Awards)
  • Paras miesnäyttelijä (Empire Award)

2006

  • Paras nuori miesnäyttelijä (Broadcast Film Critics Association Awards)
  • Vuoden miesnäyttelijä (AOL Moviefone Moviegoer Awards)
  • Nuoren miesnäyttelijän paras esiintyminen (Saturn Awards)
  • Paras sankari (MTV Movie Awards)
  • Paras tiimi (yhdessä Emma Watsonin ja Rupert Grintin kanssa; MTV Movie Awards)

2005

  • Nuoren miesnäyttelijän paras esiintyminen (Saturn Awards)
  • Paras nuori miesnäyttelijä (Broadcast Film Critics Association Awards)

2003

  • Nuoren miesnäyttelijän paras esiintyminen (Saturn Awards)
  • Paras esitys (Phoenix Film Critics Society Awards)
  • Unohtumattomin kohtaus (kohtaus "Harry taistelee basiliskin kanssa" Harry Potter ja salaisuuksien kammio) (American Moviegoer Awards)

2001

  • Nuoren miesnäyttelijän paras esiintyminen (Saturn Awards)
  • Nuoren nuori miesnäyttelijä (Broadcast Film Critics Association Awards)
  • Miesnäyttelijän läpimurto (MTV Movie Awards)
  • Paras tulokas (Phoenix Film Critics Society Awards)
  • Paras debyytti (yhdessä Emma Watsonin ja Rupert Grintin kanssa; Sony Ericsson Empire Awards)
  • Erottuva miesnäyttelijä (American Moviegoer Awards)
  • Paras esiintyminen: Nuori miesnäyttelijä pääosassa (Young Artist Awards)
  • Paras tiimi (yhdessä Emma Watsonin ja Rupert Grintin kanssa; Young Artist Awards)

Voitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2009

  • Paras miesnäyttelijä Broadway-näytelmän pääosassa (Broadway.com Audience Award)
  • Paras läpimurtoesitys(Broadway.com Audience Award)

2008

  • Vuoden tulokas (Whatsonstage.com Theatregoers’ Choice Awards, UK)

2007

  • Paras miesnäyttelijän esitys (National Movie Awards, UK)

2006

  • Paras miesnäyttelijä (Cine Awards, Belgia)
  • Paras elokuvatähti (mies) (Kultaa): Otto Awards, 2006
  • Paras miesnäyttelijä/elokuva (SyFy Portal's SyFy Genre Awards)

2005

  • Paras nuori näyttelijä (SyFy Portal's SyFy Genre Awards)

2004

  • Top 10 lapsitähdet (RTL Television, Saksa)
  • Paras miesnäyttelijän läpimurto (Star Channel Star Awards, Japani)
  • Paras nuori menestyjä (Relly Awards)
  • Vuoden nuori lahjakkuus (ITV Celebrity Awards)
  • Paras miesnäyttelijä elokuvassa (K-Zone Kids Awards, Filippiinit)
  • Paras elokuvatähti/miesnäyttelijä (Alankomaat Kids Choice Awards)

2003

  • Paras nuori miesnäyttelijä (SyFy Portal's SyFy Genre Awards)
  • Paras miesnäyttelijä(Roadshow Cinema Grand Prix Awards, Japan)

2002

  • Vuoden henkilö (Time For Kids)
  • Targa d'Oro ("Kultainen lautainen", David di Donatello Awards)
  • Erottuva uusi lahjakkuus (Sir James Carreras Award for the Variety Club Showbusiness Awards)

2001

  • Vuoden löytö (miesnäyttelijä) (Hollywood Women's Press Club)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Daniel Radcliffe Biography People. Viitattu 25.1.2015. (englanniksi)
  2. Now that's magic: Harry Potter star doubles his wealth to £28.5m in just a year The Daily Mail. 16.10.2011. Viitattu 27.1.2015. (englanniksi)
  3. Daniel Radcliffe's Life After Harry 7.1.2012. Parade. Viitattu 27.1.2015. (englanniksi)
  4. Kaplan, James: Daniel Radcliffe Breaks Free 28.6.2009. Parade. Viitattu 27.1.2015. (englanniksi)
  5. Daniel Radcliffe: 'I’ve always had an intolerance for bad behaviour' 26.11.2012. Viitattu 27.1.2015. (englanniksi)
  6. McLean, Craig: Dan the man 4.7.2009. The Guardian. Viitattu 21.1.2011. (englanniksi)
  7. Harry Potter -tähti myöntää alkoholiongelman - "Kaaos vetää puoleensa" Viitattu 4.7.2016. fi-FI

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]