Bret Easton Ellis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Candidato-Artículo bueno-blue.svg
Tätä artikkelia on pyydetty laatuarvioitavaksi.
Keskustelun tavoitteena on varmistaa, että artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Mikäli artikkeli läpäisee arvioinnin, se merkitään joko lupaavaksi artikkeliksi tai hyväksi artikkeliksi. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Bret Easton Ellis
Ellis vuonna 2010
Ellis vuonna 2010
Henkilötiedot
Syntynyt7. maaliskuuta 1964 (ikä 57)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Puoliso Todd Michael Schultz
Kirjailija
Tyylilajit satiiri, musta huumori, transgressiivinen fiktio
Kirjallinen suuntauspostmodernismi, minimalismi
Pääteokset Alta nollan, Amerikan Psyko
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Bret Easton Ellis (s. 7. maaliskuuta 1964 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka myös ylläpitää omaa podcastia. Ellisin tunnetuin teos kirjailijana on vuonna 1991 julkaistu Amerikan Psyko, josta on tehty samanniminen elokuva. Ellis on vaikuttavimpia X-sukupolven kirjailijoita. Hänet tunnetaan persoonana joka ilmaisee vahvoja, välillä kohuja aiheuttavia mielipiteitä.

Nuoruus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellis syntyi Los Angelesissa vuonna 1964, ja kasvoi San Fernando Valleyssä. Ellisin vanhemmat erosivat, kun hän oli 16-vuotias.[1][2] Hänen isänsä oli kiinteistönkehittäjä Robert Ellis, joka kuoli vuonna 1992.[3][4] Hän oli väkivaltainen alkoholisti, ja Ellis uskoo tämän olevan pääsyy siihen, että hänestä tuli kirjailija.[4]

Ellis aloitti kirjoittamaan jo lapsena. Ennen tätä hän oli kiinnostunut näyttelemisestä. Ensimmäisenä päivänä näyttelykurssilla Ellis kuitenkin tajusi, ettei hän ole persoonaltaan sopiva näyttelijäksi. Noin kuuden vanhana Ellis kirjoitti kirjan nimeltään Harry the Flat Pancake, jossa tarinan päähahmo herää aamulla pannukakkuna. Kymmenen tai yhdentoista vuoden iässä Ellis kirjoitti kirjan nimeltään The Angel's Trip. Se kertoo enkelistä, joka jouluaattona putoaa joulukuusen päältä ja jonka täytyy päästä takaisin kuusen päälle jouluaamuun mennessä ennen kuin perhe herää. Ellis sanoi tarinan olevan hyvin väkivaltainen ja seksuaalisia elementtejä sisältävä. Hän antoi kirjan joululahjaksi vanhemmilleen. Vuonna 1978 Ellis kirjoitti kirjan nuoresta miehestä, joka työskentelee kasinolla Nevadassa. Tarina pohjautui Ellisin omiin kokemuksiin. Ellis, jonka arvosanat koulussa olivat huonot ja joka oli jäänyt vanhemmilleen kiinni kannabiksen käytöstä, oltiin lähetetty "ryhdistäytymään" kesätöihin yhdelle isoisänsä kasinoista Nevadassa. Hän työskenteli siellä noin kuukauden, kunnes sai potkut. Ellis kertoi tämän olleen hänelle perspektiiviä tuova kokemus.[5]

Ellis kävi Buckleyn high schoolin. Se oli hänen mukaansa hyvin korruptoitunut koulu, jossa arvosanoja pystyi joskus parantamaan lahjomalla opettajan. Vaikka Buckleyssä ei ollut fiktionkirjoituskursseja, oli siellä kuitenkin opettaja, joka sai Ellisin kiinnostumaan modernista amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Ellis oli hänen journalismiin keskittyvällä kurssillaan, jolla he lukivat paljon uutta journalismia. Tätä kautta Ellis löysi journalisti-kirjailija Joan Didionin, josta tuli iso vaikute hänelle.[5]

Collegen Ellis kävi Benningtonissa. Siellä hän tutustui kirjailijoihin Donna Tartt, Jonathan Lethem ja Jill Eisenstadt.[6] Ellis, Tartt, Eisenstadt ja lisäksi kirjailijat Tama Janowitz sekä Jay McInerney nimettiin myöhemmin median toimesta "Literary Brat Pack" -nimiseksi ryhmittymäksi. Lehti Harper's Bazaar on kuvannut heitä kirjailijoiksi, jotka auttoivat muovaamaan amerikkalaisen kirjallisuuden suuntaa.[7] Ellis itse sai varsinaisen uransa alun Benningtonissa opettaneen kirjailijan Joe McGinnissin kautta. McGinniss lähetti Ellisin julkaisemattomia tekstejä nähtäväksi kustannusyhtiö Simon & Schusterille. Näytteet luettuaan he kehottivat Ellisiä kirjoittamaan kokonaisen romaanin. Ensimmäisen version kirjasta, josta lopulta tuli Alta nollan, Ellis kirjoitti vuoden 1983 alussa metamfetamiinin vaikutuksen alaisena. Hän oli kirjoittanut kyseistä kirjaa jo alustavasti ennen tätä. Alta nollan julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin, kun Ellis oli vielä collegessa. McGinniss auttoi häntä sen editoinnissa. Alta Nollan on omistettu McGinnissille.[5][8][9][10][11]

Kouluvuosinaan Ellis oli myös kosketinsoittajana bändissä.[12]

Ellis tiesi jo nuorena olevansa homoseksuaali ja kokeneensa sen takia vieraantuneisuutta.[13] Hän ei kuitenkaan suoraan kertonut sitä medialle uransa alkuaikoina, koska uskoi sen vaikuttavan siihen, miten hänen kirjojaan luetaan.[2] Nuoruudessaan Ellisillä oli irtosuhteita sekä naisten että miesten kanssa.[9] Collegessa hän seurusteli muun muassa kirjailija Donna Tarttin kanssa.[13]

Ura kirjailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ellis vuonna 1998.

Kirjoitustyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellis on sanonut, ettei pysty pelkän tahdon voimalla kirjoittamaan kirjaa, vaan se pohjautuu aina johonkin tunnetilaan, jota hän kokee kyseisenä hetkenä.[14] Ellisin kirjallisen tuotannon lähde on hänen mukaansa "kipu, sekavuus ja stressi".[4] Siitä huolimatta hän nauttii itse kirjoitusprosessista.[15] Ellis on kertonut saaneensa nuorena eniten vaikutteita Joan Didionin lisäksi Ernest Hemingwayltä. Hänen mielestään yksi tai kaksi vaikuttajaa riittää, että pääsee alkuun.[5] Ellis on myös kertonut, että vaikka se ei ole hänen mielestään erityisen hyvä elokuva, niin American Gigolo oli hänelle nuorena kirjailijana esteettisesti merkittävä teos.[16] Ellisin tyylilajeina on satiiri, musta huumori ja transgressiivinen fiktio.[17][18][19] Ellisin kirjallinen suuntaus on postmodernismi ja minimalismi.[20][21]

Ellis itse on kuvaillut tyyliään lauseella "tunnottomuus omana tunteenaan". Hän oppi jo nuorena, että tunnottomuus on oma tunnetilansa, johon voi päästä käsiksi ja jota voi taiteilijana käyttää hyödykseen.[22]

Ellisin tunnetuimpia kirjallisia tekniikoita on väkivallan kuvaaminen neutraalilla tavalla.[23] Ellis käyttää joitain hahmojaan toistuvasti kirjoissaan.[24] Häntä on kuvailtu yhtenä X-sukupolven vaikuttavimpina kirjailijoina.[25]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellis on kirjoittanut seitsemän julkaistua fiktiokirjaa.

Alta Nollan (1985, Less Than Zero) julkaistiin Ellisin ollessa 21-vuotias. Kirja kertoo huumeita ja alkoholia käyttävistä, tyytymättömistä ja rikkaista teineistä Los Angelesissa. Kokemuksia seurataan joululomaksi kotiin tulevan opiskelijan Clayn näkökulmasta.[10] Ennen kirjan viimeistelyä Ellis oli kirjoittanut projektia aina silloin tällöin 15–16 -vuotiaasta saakka. Se perustui osittain liioitellusti hänen omiin nuoruuden kokemuksiinsa.[26] Ellisin mukaan kirja myi hyvin ensijulkaisuksi ja puhutti nuorisoa.[27] Joan Didion oli iso vaikute kirjalle.[5] Kirjasta on tehty samanniminen, vuonna 1987 julkaistu elokuva.[28]

Vetovoiman lait (The Rules of Attraction, 1987) seuraa Amerikan itärannikolla sijaitsevassa taidecollegessa opiskelevia nuoria. Kirjan keskiössä on kolmiodraama.[29] Ellis sanoi, että hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa collegesta kertova kirja, jonka oli aina halunnut lukea mutta jota ei vielä ollut kirjoitettu. Yhtenä kirjan vaikutteena oli James Joycen Odysseus, joka käyttää vastaavaa tajunnanvirtatekniikkaa.[3] Kirjasta julkaistiin elokuvaversio vuonna 2002.[30]

Amerikan Psyko (American Psycho, 1991) on Ellisin tunnetuin ja kiistellyin teos.[31] Kirjan päähahmo on 26-vuotias sarjamurhaaja Patrick Bateman, joka työskentelee Wall Streetilla.[32] Alunperin julkaisuyhtiö Simon & Schuster perui Amerikan Psykon julkaisun kirjan sisällöstä aiheutuneen kohun takia.[33] Kirjan päätyi lopulta julkaisemaan Alfred A. Knopf.[5] Ellis sai tappouhkauksia kirjan takia. Ellis on kertonut kirjan olevan omaelämänkerrallinen siinä, että hän samastui Batemanin haluun kuulua yhteiskuntaan, josta ei pidä.[33] Myös Ellis itse asui New Yorkissa tuohon aikaan.[3] Amerikan Psykosta julkaistiin Christian Balen tähdittämä elokuvaversio vuonna 2000.[34] Kirjan pohjalta on tehty myös musikaali vuonna 2013.[35]

Paljastajat (The Infrormers, 1994) on kokoelma toisiinsa yhdistyneitä novelleja. Ellis kirjoitti kyseisiä tarinoita aikaisempien kirjojensa julkaisujen välissä. Ellis on sanonut, että uskoo lukijoiden olevan ymmällään, jos luulevat kirjan olevan romaani eikä kokoelma novelleja.[5] Elokuva-adaptio julkaistiin vuonna 2008.[36]

Glamorama (Glamorama, 1998) on tarina, jonka päähahmo on Victor Ward, Manhattanilla työskentelevä miesmalli, joka löytää itsensä keskeltä kansainvälistä salajuonta. Ellis on kuvaillut kirjaa nimikkeellä "Robert Ludlum -trilleri".[37][38] Glamorama on ensimmäinen Ellisin kirja, jossa on varsinainen juoni.[39]

Lunar Park (Lunar Park, 2005) on kuvitteellinen omaelämänkerta, jonka päähahmona on itse Bret Easton Ellis. Hän kuvaili kirjan olevan Stephen King -vaikutteinen, jonka kirjoja hän oli lukenut paljon lapsena. Ellis on myös kuvaillut Lunar Parkin kirjoittamisen olleen omanlainen anteeksianto isällensä, jota hän ei koskaan rakastanut. Ennen kirjan kirjoittamista Ellisiä oli painanut se, ettei puhunut isälleen moneen kuukauteen ennen hänen kuolemaa. Kirja oli Ellisin ensimmäinen, joka on kerrottu menneessä aikamuodossa.[40][38] Ellis omisti kirjan isänsä lisäksi äkillisesti vuonna 2004 sydänkohtaukseen kuolleelle poikaystävälleen Michael Wade Kaplanille.[41][42]

Kalliit Yöt (Imperial Bedrooms, 2010) on Ellisin viimeisin fiktiokirja. Se on jatko-osa Ellisin Alta nollan -kirjalle. Kyseisestä kirjasta tuttu Clay on 40-vuotias käsikirjoittaja, joka saapuu New Yorkista Los Angelesiin tekemään elokuvaa. Tuohon aikaan Ellis itse oli myös muuttanut takaisin Los Angelesiin käsikirjoitustöiden perässä. Ellis kiinnostui Clay-hahmoon palaamisesta lukiessaan kirjojaan läpi Lunar Parkia varten.[43] Ellis sai kirjaan vaikutteita Raymond Chandlerilta.[44]

Ellis on julkaissut yhden ei-fiktioteoksen, White (2019). Elokuvakritiikin lisäksi Ellis kirjoittaa kirjassa mietteitään muun muassa presidentti Donald Trumpista, cancel-kulttuurista ja identiteettipolitiikasta.[45] Kirjan nimi oli aluksi tekovaiheessa leikkimielinen White Privileged Male, mutta Ellisin ystävä kirjailija Matthew Specktor, joka auttoi häntä kirjan tekemisessä, ehdotti lyhyempää nimeä White. Kirjan vaikutteena toimi Ellisin suosikkiesseekokoelma, Joan Didionin The White Album.[46]

Mielipide elokuva-adaptioista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellisin mielestä Vetovoiman lait on ainoa hänen kirjoistaan tehty elokuvasovitus,joka toimii. Ellis ei usko, että Amerikan Psykosta olisi tarvinut tehdä elokuvaa; hän kirjoitti sen tarkoituksella kirjan muotoon, jossa joitain kysymyksiä voi jättää vastaamatta, toisin kuin elokuvassa.[47] Vuonna 2020 hän kuitenkin sanoi kokonaisuudessan tykkäävän elokuvasta.[48] Ellis pitää Alta nollan -elokuvan katsomiskokemusta erikoisena, koska elokuvan dialogi ja kohtaukset ovat erit kuin kirjassa. Paljastajat-adaption hän kokee ongelmallisena monella tapaa, joskaan ei hänen itsensä takia[47] (Ellis oli mukana elokuvan teossa[36]).

Suosikkikirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Bret Easton Ellis nimesi kymmenen kirjaa, jotka ottaisi autiolle saarelle mukaansa.[49]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellis muutti New Yorkiin vuonna 1987 ja takaisin Los Angelesiin vuonna 2006.[50]

Ellis on seurustellut poplaulaja Todd Michael Schultzin kanssa vuodesta 2009.[51]

Ellis on sanonut, ettei ole ikinä ollut kiinnostunut "tunnustamaan itseänsä homomiehenä". Hän kokee seksuaalisuutensa olevan vain yksi osa hänen identiteettiään. Ellis ei nuorena välittänyt asiasta tarpeeksi kertoakseen vanhemmillensa. Tullessaan kuuluisaksi hän enemmän tietoisesti vältteli asiaa, koska ajatteli sen vaikuttavan hänen uraansa 1980- ja 1990 -luvuilla. Medialle hän tuli ulos kaapista vuonna 2005, kun mainitsi, että hän omisti kirjansa Lunar Park kuolleelle poikaystävälleen.[52]

Ellis on elämänsä aikana käyttänyt eri huumeita. Nuorempana hänellä oli metamfetamiiniriippuvuus[13]. Hän on kokeillut heroiinia ja lsd:tä.[53] Ellis on myös aikaisemmin käyttänyt paljon kokaiinia.[54] Vuonna 2012 Ellis yritti vahingossa tilata kokaiinia twiittaamalla "Come over at do bring coke now".[55]

Podcast[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellis on pitänyt omaa podcastia nimeltään The Bret Easton Ellis Podcast vuodesta 2013. Aiheena on usein elokuvat, musiikki ja pop-kulttuuri.[56] Podcastin tunnetuimpia vieraita on ollut muun muassa Quentin Tarantino, Kanye West ja Chuck Palahniuk.[57] Podcastia julkaistiin aiemmin Podcast One -sivuston[58] ja nykyään Patreonin kautta.[56]

Ellis aloitti vuoden 2020 lopulla lukemaan podcastinsa kautta uutta kirjallista teostaan nimeltään The Shards. Ellis on kuvaillut sen olevan samalla sekä romaani että muistelma. Tositapahtumiin pohjautuva tarina keskittyy Ellisin nuoruusvuosiin Los Angelesissa sekä sen aikaiseen sarjamurhaajaan nimeltään The Trawler. Ellis ei ole varma julkaistaanko teosta lopulta varsinaisena kirjana - osittain sen takia että sen sisältö hänen mukaansa voi olla liian äärimmäistä nykyajan kustantajille.[59]

Persoona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ellis vuonna 2009.

Bret Easton Ellis on aika ajoin saanut huomiota julkisuudessa sanottujen monesti twiitattujen mielipiteidensä takia. Joitain esimerkkejä: Ellis sanoi vuonna 2011, että tv-sarja Gleen katsominen on kuin "HIV-lätäkköön astuisi". Vuotta aiemmin hän vitsaili J.D. Salingerin kuoleman olevan juhlan aihe. Kun Kathryn Bigelow voitti Oscarin vuonna 2010 elokuvasta The Hurt Locker, Ellis twiittasi: "Kathryn Bigelowia ei pidettäisi hirveän mielenkiintoisena ohjaajana, jos hän olisi mies, mutta koska hän on kuuma nainen, hän on todella yliarvostettu".[60]

Vuonna 2013 Ellis kirjoitti Out Magazineen esseen, jossa hän kritisoi, miten kaapista ulos tulevia miehiä usein lohdutellaan ja pidetään kuin "maagisina tonttuina". Ellisin mielestä tämä on "infantilisoivaa ja alentavaa". Samalla Ellis kuitenkin kertoi, että on aina tukenut homoseksuaalien oikeuksia mutta ei sitä, miten media oman tukensa näyttää. Lehdessä Ellis myös mainitsee, että twiitattujen ulostulojensa vuoksi GLAAD perui hänen kutsunsa sen palkintojuhliin.[61]

Donald Trumpin presidenttikauden aikana Ellis tuli tunnetuksi hänen Trumpia käsittelevistä mielipiteistään. Ellis on sanonut, ettei äänestänyt kyseistä presidenttiä mutta koki häntä kritisoivien ihmisten ylireagoivan.[62] Vuonna 2019 Ellis puolusti muun muassa Kanye Westiä, joka oli osoittanut tukensa Trumpille. West, jonka Ellis oli tuntenut jo muutaman vuoden, näytti hänen mukaansa vain "rehellisesti ja aidosti tunteensa sillä hetkellä".[63]

Ellis on kritisoinut myös Me Too -kampanjaa sanoen, että vaikka aikomukset on hyvät, eivät kaikki joita on syytetty ole sitä ansainneet.[64]

Elokuvantekijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bret Easton Ellis on toiminut ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana.[65] Ellis ajatteli jo nuorempana, että lopulta päätyisi tavalla tai toisella elokuva-alalle. Ellisin mielipide kirjan kirjoittamisesta on vuosien varrella muuttunut. Hän ei ole varma kuinka kannattavaa se enää on, varsinkaan hänelle itselleen.[26] Ellis on tuonut esiin turhautumisensa siitä, kuinka hänen mielestään milleniaalisukupolvi ei lue ollenkaan.[66]

Ellis on lapsesta saakka pitänyt elokuvista. Hän myös kirjoittaa elokuvakritiikkiä.[45][67] Ellis on lisäksi ohjannut mainoksia/lyhytelokuvia.[68][69]

Ellis on puhunut siitä, kuinka elokuva-ala on muuttunut vuosikymmenten aikana. Kaikki jotka haluavat tehdä "tietyn tyyppisiä elokuvia", tekevät niitä studioiden ulkopuolella. Elokuvia, joita Ellis ja hänen sukupolvensa halusivat tehdä, ei enää tuoteta. Ellisin mielestä ura Los Angelesissä kuulostaa hohdokkaammalta kuin mitä se oikeasti on. Hän uskoo elokuvateatterikokemuksen olevan paljolti jo menetettyä vaikka samalla kaipaa sitä. Ellis kokee TV:n korvanneen elokuvat.[70][71][50]

Ellisin piti käsikirjoittaa elokuva The Golden Suicides, jota olisivat tähdittäneet Ryan Gosling ja Naomi Watts. Ohjaajana olisi toiminut Gaspar Noé, mutta tämä ei hyväksynyt näyttelijävalintoja, joten elokuvaa ei ikinä tehty.[72] Ellisin käsikirjoittama ja Paul Schraderin ohjaama elokuva The Canyons rahoitettiin Kickstarterin kautta.[73][74]

Ellis alkoi vuonna 2015 puhua podcastissaan aiheesta "ideologia vastaan estetiikka".[75] Hänen mielestään elokuvassa tyyli ja tarinankerronta ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin jokin ajankohtainen sanoma, jota elokuva edustaa.[76] Ellis kokee, että käsikirjoitus ei loppujen lopuksi kuitenkaan myy tarinansa takia vaan sen, miten tarina kerrotaan: "Vaikka tarinasi kertoisi mitättömästä henkilöstä, voit toimivalla kirjoitustyylillä vetää katsojan mukaan hänen maailmaansa".[77]

Valikoitu filmografia[65][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Canyons, 2013 - elokuva (käsikirjoittaja)
  • The Deleted, 2016 - nettisarja (käsikirjoittaja/ohjaaja/tuottaja)
  • Figaro, 2016 - lyhytelokuva (käsikirjoittaja/ohjaaja)
  • The Arrangement, 2019 - lyhytelokuva (käsikirjoittaja/ohjaaja)
  • Smiley Face Killers, 2020 - elokuva (käsikirjoittaja)

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Bret Easton Ellisin yhteistyönä taiteilija Alex Israelin kanssa tekemät taulut olivat esillä Beverly Hillsin Gagosian-museossa. Ellis kirjoitti taulujen tekstit.[78]

Podcast-haastattelujensa lisäksi Ellis on haastatellut eri ihmisiä myös lehdissä, muun muassa vuonna 2015 Quentin Tarantinoa The New York Times -lehteen[79] ja vuonna 2018 Kim Kardashiania Richardson-lehteen.[80] 1990-luvulla hän haastatteli Batman Foreverin kuvausten aikana Val Kilmeriä Details-lehteen.[81]

Hän on kirjoittanut myös esseitä lehtiin. Out Magazinen vuoden 2013 esseen[61] lisäksi Ellis on kirjoittanut muun muassa vuonna 2019 Vogue Italia -lehteen "Is Inclusivity Good for Fashion?"[82] ja samana vuonna The Hollywood Reporter -lehteen "The Year the Oscars Finally Got Gay Right".[76]

Ellis luki itse teoksensa White äänikirjaversion.[83]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei-fiktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Bret Easton Ellis | The Talks (synt.aika) the-talks.com. Viitattu 6.7.2021.
  2. ↑ a b Scott Martelle: The Dark Side of a Generation 1999. Los Angeles Times. Viitattu 6.7.2021.
  3. ↑ a b c Jon-Jon Goulian: Paris Review - The Art of Fiction No. 216 theparisreview.org. 2012. Viitattu 6.7.2021.
  4. ↑ a b c Elizabeth Day: Bret Easton Ellis: The debt i owe my abusive father 2010. The Guardian. Viitattu 6.7.2021.
  5. ↑ a b c d e f g Jaime Clarke: Interview with Bret Easton Ellis on JSTOR 1999. Mississippi Review, vol. 27. Viitattu 6.7.2021.
  6. ↑ Bret Easton Ellis | Bennington College bennington.edu. Viitattu 6.7.2021.
  7. ↑ Literary Brat Pack | Bennington College bennington.edu. 2016. Viitattu 6.7.2021.
  8. ↑ Phoebe Hoban: The story behind American Psycho's cancellation 1990. Vulture (alunperin julkaissut New York Magazine). Viitattu 6.7.2021.
  9. ↑ a b Chris Heath: Bret Easton Ellis on drugs, death threats, and critical rejection 1998. Rolling Stone. Viitattu 6.7.2021.
  10. ↑ a b Bret Easton Ellis: Less Than Zero. Simon & Schuster Inc, 1985. ISBN 978-0-330-53932-6.
  11. ↑ Ellis 2019, s. 25 (White)
  12. ↑ Marc Chacksfield: The Bret Easton Ellis interview 2010. ShortList. Viitattu 6.7.2021.
  13. ↑ a b c Ian Mohr: Bret Easton Ellis talks his college days, dating Donna Tartt 2019. Page Six. Viitattu 6.7.2021.
  14. ↑ Ellis 2019, s. 4-5 (White)
  15. ↑ Big Think Interview with Bret Easton Ellis - Big Think bigthink.com. 2010. Viitattu 6.7.2021.
  16. ↑ Ellis 2019, s. 23 (White)
  17. ↑ Megan Volpert: SATIRE’S AMERICAN KING BRET EASTON ELLIS WHITES HIMSELF OUT WITH ALLEGED WORK OF NON-FICTION, ‘WHITE’ 2019. Pop Matters. Viitattu 6.7.2021.
  18. ↑ On the Beach by Bret Easton Ellis PrimeStudyGuides. Viitattu 6.7.2021.
  19. ↑ By MICHAEL SILVERBLATT: SHOCK APPEAL / Who Are These Writers, and Why Do They Want to Hurt Us? : The New Fiction of Transgression 1993. Los Angeles Times. Viitattu 6.7.2021.
  20. ↑ Brian Anderson Gil: Bret Easton Ellis Remains A Strong Example Of A Brave Writer 2020. Study Breaks. Viitattu 6.7.2021.
  21. ↑ Literary Minimalism: 3 Characteristics of Literary Minimalism 2021. Masterclass. Viitattu 6.7.2021.
  22. ↑ The Portal Podcast #007: Bret Easton Ellis: The Dark Laureate of Generation X The Portal Group. Viitattu 6.7.2021.
  23. ↑ Paul MacInnes, Andy Gallagher, Alice Salfield: 'I really wasn't that concerned about morality in my fiction' 2010. The Guardian. Viitattu 6.7.2021.
  24. ↑ Louis Peitzman: This Is How All The Bret Easton Ellis Novels Fit Together 2013. Buzzfeed. Viitattu 6.7.2021.
  25. ↑ Ritva Aarnio, Ismo Loivamaa: Ulkomaisia Nykykertojia 1, s. 141-142. Gummerus Kirjapaino Oy, 1998. ISBN 951-692-437-9.
  26. ↑ a b T. Cole Rachel: Bret Easton Ellis on not writing novels 2016. The Creative Independent. Viitattu 6.7.2021.
  27. ↑ Ellis 2019, s. 38-39 (White)
  28. ↑ Alta Nollan (1987) imdb.com. Viitattu 6.7.2021.
  29. ↑ Bret Easton Ellis: The Rules of Attraction. Picador, 2011. ISBN 978-0-330-53632-5.
  30. ↑ Fuck the Rules (2002) IMDb. Viitattu 6.7.2021.
  31. ↑ Sian Cain: Bret Easton Ellis still stuck with American Psycho after 25 years 2016. The Guardian. Viitattu 6.7.2021.
  32. ↑ Bret Easton Ellis: American Psycho. Picador, 2011. ISBN 978-0-330-53630-1.
  33. ↑ a b Nathan Smith: American Psycho 25-Year Anniversary 2016. Complex. Viitattu 6.7.2021.
  34. ↑ Amerikan psyko (2000) IMDb. Viitattu 6.7.2021.
  35. ↑ Doctor Who's Matt Smith regenerates into a psycho banker 2013. Evening Standard. Viitattu 6.7.2021.
  36. ↑ a b Paljastajat (2008) IMDb. Viitattu 6.7.2021.
  37. ↑ Bret Easton Ellis: Glamorama. Picador, 2011. ISBN 978-0-330-53631-8.
  38. ↑ a b John Mullan: Guardin book club: John Mullan meets Bret Easton Ellis 2010. The Guardian. Viitattu 6.7.2021.
  39. ↑ Joshua Klein: Bret Easton Ellis: Glamorama 2002. AV Club. Viitattu 6.7.2021.
  40. ↑ Tuomo Karhu: Amerikan Psyko karkuteillä 2005. Turun Sanomat. Viitattu 6.7.2021.
  41. ↑ Brian Clark Howard: Outrage as 'American Psycho' author Bret Easton Ellis tweets that Glee episode was like 'stepping into a puddle of HIV' 2011. Mail Online. Viitattu 6.7.2021.
  42. ↑ Bret Easton Ellis: Lunar Park. Picador, 2010. ISBN 9780330536332.
  43. ↑ Christopher Bollen: Bret Easton Ellis - Interview Magazine 2010. Interview Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  44. ↑ Alex Israel: Bret Easton Ellis 2010. Purple Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  45. ↑ a b c Bret Easton Ellis: White. Picador, 2019. ISBN 978-1-5290-1239-2.
  46. ↑ Lila Shapiro: Bret Easton Ellis on Why He Named His First Book in a Decade White 2018. Vulture. Viitattu 6.7.2021.
  47. ↑ a b Wyatt Williams: Bret Easton Ellis talks film adaptations at SCAD 2010. creativefloating.com. Viitattu 6.7.2021.
  48. ↑ Tim Molloy: American Psycho Oral History, 20 Years After Its Divisive Debut 2020. moviemaker.com. Viitattu 6.7.2021.
  49. ↑ Bret Easton Ellis: My 10 Favorite Books: Bret Easton Ellis 2016. The New York Times Style Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  50. ↑ a b Olivier Zahm: bret easton ellis - purple MAGAZINE Purple Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  51. ↑ American Psycho author Bret Easton Ellis, 55, blasts sheltered millennials for 'seeing themselves as victims' in a heated interview... despite dating a 32-year-old singer Sarah Finley. 2019. Daily Mail. Viitattu 6.7.2021.
  52. ↑ SSENSE Brett Easton Ellis Interview Helena Yeung. 2017. HYPEBEAST. Viitattu 6.7.2021.
  53. ↑ Toby Rogers: High Times Greats: Bret Easton Ellis 2021 (alk. 1999). High Times. Viitattu 6.7.2021.
  54. ↑ Mayer Nissim: Bret Easton Ellis blames NY for drug use 2010. Digital Spy. Viitattu 6.7.2021.
  55. ↑ Vanessa Grigoriadis: Bret Easton Ellis’s Real Art Form Is the Tweet 2013. Vulture. Viitattu 6.7.2021.
  56. ↑ a b [https://www.patreon.com/breteastonellispodcast The Bret Easton Ellis Podcast is creating discussion about film, television, music and pop culture] patreon.com. Viitattu 6.7.2021.
  57. ↑ Bret Easton Ellis Podcast Archive REDEF. Viitattu 6.7.2021.
  58. ↑ PodcastOne: Bret Easton Ellis Podcast podcastone.com. Viitattu 6.7.2021.
  59. ↑ Tim Molloy: Bret Easton Ellis Serializes New High School Serial Killer Story — on His Podcast 16.11.2020. MovieMaker. Viitattu 7.10.2021.
  60. ↑ Ben Child: Bret Easton Ellis: Kathryn Bigelow is 'overrated' because she's a 'hot woman' 2012. The Guardian. Viitattu 6.7.2021.
  61. ↑ a b Bret Easton Ellis: In the Reign of the Gay Magical Elves 2013. Out Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  62. ↑ Bill Hoffmann: Bret Easton Ellis: 'I'm No 'Trump Apologist' 2017. Newsmax. Viitattu 6.7.2021.
  63. ↑ Bret Easton Ellis: Bret Easton Ellis: Why liberal lunatics are deeply wrong about Kanye West 2019. New York Post. Viitattu 6.7.2021.
  64. ↑ Amy O' Connor: Bret Easton Ellis: ‘Ryan Adams and Joe Biden thrown under the #MeToo truck’ 2019. The Irish Times. Viitattu 6.7.2021.
  65. ↑ a b Bret Easton Ellis - IMDb imdb.com. Viitattu 6.7.2021.
  66. ↑ S.H.: Bret Easton Ellis is wrong about millennial reading habits 2019. The Economist. Viitattu 6.7.2021.
  67. ↑ Movie of The Year: Bret Easton Ellis on the many pleasures of Call Me by Your Name 2017. Out Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  68. ↑ Bret Easton Ellis Directs ‘The Arrangement’ for Saint Laurent 2019. thefashionisto.com. Viitattu 6.7.2021.
  69. ↑ Lina: VIDEO OF THE WEEK: GO FIGARO WITH BRET EASTON ELLIS 2016. loopme.com. Viitattu 6.7.2021.
  70. ↑ Helen Daly: American Psycho author Bret Easton Ellis talks “death of cinema” after Warner Bros’ HBO Max move: ‘It’s completely gone now’ 2020. Radiotimes.com. Viitattu 6.7.2021.
  71. ↑ Jon Lyus: ‘Something has changed in the industry…’ Bret Easton Ellis on the post-theatrical world of The Canyons 2014. HEYUGUYS. Viitattu 6.7.2021.
  72. ↑ Bret Easton Ellis Says Gaspar Noé Turned Down Ryan Gosling & Naomi Watts For ‘Golden Suicides’ 2020. The Playlist. Viitattu 5.7.2021.
  73. ↑ The Canyons (2013) IMDb. Viitattu 6.7.2021.
  74. ↑ Danielle Bacher: Bret Easton Ellis: ‘The Canyons’ Is a ‘Cold, Dead Movie’ 2013. Rolling Stone. Viitattu 6.7.2021.
  75. ↑ Ellis 2019, s. 184 (White)
  76. ↑ a b Bret Easton Ellis: Bret Easton Ellis: The Year the Oscars Finally Got Gay Right (Guest Column) 2019. The Hollywood Reporter. Viitattu 6.7.2021.
  77. ↑ Bret Easton Ellis: Things I’ve Learned as a Moviemaker: Bret Easton Ellis 2019. Movie Maker. Viitattu 6.7.2021.
  78. ↑ Nazanin Shahnavaz: Subverting LA culture with Bret Easton Ellis and Alex Israel 2017. Hero Magazine. Viitattu 6.7.2021.
  79. ↑ Bret Easton Ellis: The Gonzo Vision of Quentin Tarantino 2015. The New York Times. Viitattu 6.7.2021.
  80. ↑ Jack Stanley: Bret Easton Ellis Interviews Kim Kardashian West for 'Richardson Magazine' Issue A9 Cover Story 2018. HYPEBEAST. Viitattu 6.7.2021.
  81. ↑ Ellis 2019, s. 185 (White)
  82. ↑ Op-Ed | Bret Easton Ellis: Is Inclusivity Good for Fashion? 2019. Business of Fashion. Viitattu 6.7.2021.
  83. ↑ White by Bret Easton Ellis | Penguin Random House Audio penguinrandomhouseaudio.com. Viitattu 6.7.2021.
  84. ↑ Alta nollan by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.
  85. ↑ Vetovoiman lait by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.
  86. ↑ Tomi Salomaa: Amerikan Psyko: väkivalta liikaa herkille 2021. Iltalehti. Viitattu 6.7.2021.
  87. ↑ Amerikan psyko by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.
  88. ↑ Paljastajat by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.
  89. ↑ Glamorama by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.
  90. ↑ Lunar Park by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.
  91. ↑ Kalliit Yöt by Bret Easton Ellis goodreads.com. Viitattu 6.7.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auktoriteettitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bret_Easton_Ellis&oldid=20065636”