Siirry sisältöön

Cancel-kulttuuri

Wikipediasta

Cancel-kulttuuri (engl. cancel culture) tarkoittaa ilmiötä, jossa henkilöitä, yrityksiä tai julkisuuden henkilöitä asetetaan julkisen kritiikin ja boikotin kohteeksi heidän sanojensa tai tekojensa perusteella, usein sosiaalisen median kautta. Ilmiö voi johtaa erilaisiin seurauksiin, kuten työpaikan menetykseen, taloudellisiin boikotteihin tai yhteisölliseen eristämiseen. Arvostelu voi kohdistua sekä ajankohtaisiin että vuosikymmeniä vanhoihin tekoihin tai lausuntoihin.[1][2][3]

Ilmiö on kiistanalainen. Osa näkee sen keinona vaatia vastuullisuutta ja antaa ääni marginalisoiduille ryhmille, kun taas kriitikot väittävät sen rajoittavan sananvapautta ja johtavan kohtuuttomiin rangaistuksiin. Osa pitää kyseenalaisena, onko kyseessä uusi ilmiö vai pikemminkin uusi termi vanhalle boikotoinnin ja julkisen häpäisemisen käytännölle.

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi "cancel-kulttuuri" on uusi, mutta sen taustalla olevat käytännöt ovat vanhoja. Boikotointi, josta cancel-kulttuuri juontaa juurensa, sai alkunsa Irlannissa 1880-luvulla, kun maanvuokraajat kampanjoivat vuokraehtojen ja maanomistajien vallan rajoittamiseksi. Termi boikotointi itsessään juontuu Charles Cunningham Boycottista, joka joutui tällaisen kampanjan kohteeksi Mayon kreivikunnassa.[4]

Boikotointia käytettiin menestyksekkäästi kansalaisoikeusliikkeessä, erityisesti vuonna 1955 alkaneessa Montgomeryn bussiboikotissa, jonka Rosa Parks käynnisti. Professori Anne Hudley, afroamerikkalaisen kulttuurin ja kielentutkimuksen asiantuntija, toteaa että boikotointi on tapa kieltäytyä osallistumasta, kun poliittisten keinojen käyttö ei ole mahdollista.[5]

Julkinen häpäiseminen yhteisöllisen käyttäytymisen kontrolloimiseksi ulottuu vielä kauemmaksi historiaan. Antiikin Kreikassa käytettiin ostrakismia, jossa kansanäänestyksen kautta voitiin karkottaa vaikutusvaltaisia henkilöitä, ja Rooman valtakunnassa harjoitettiin damnatio memoriae -käytäntöä, jossa yksilöt pyyhittiin julkisista asiakirjoista.[6] Keskiajalla ja siirtomaa-aikaisessa Amerikassa käytettiin jalkapuita ja terva- ja höyhenrangaistuksia julkisina kurituskeinoina.[5]

Peruuttamista tai mitätöimistä tarkoittavaa englanninkielistä cancel-verbiä alettiin käyttää laajemmin Internet-aktivismin yhteydessä Yhdysvalloissa vasta 2010-luvun puolivälin jälkeen. Sitä ennenkin sanasta on yksittäisiä esimerkkejä mustien kulttuurissa. Sanaa käyttää Wesley Snipesin roolihahmo Nino Brown lopettaessaan suhteensa naiseensa vuoden 1991 elokuvassa New Jack City. Rap-artisti Lil Wayne käyttää sitä kappaleessaan ”I’m Single” vuodelta 2010. Sitä käyttivät myös vuonna 2014 VH1-kanavan tositelevisiosarja Love and Hip-Hopin kaksi esiintyjää väitellessään keskenään. Sen jälkeen käsitteen käyttö alkoi yleistyä afroamerikkalaisten Twitter-yhteisössä. Aluksi sitä käytettiin vain omista tutuista, mutta käyttö laajeni pian julkisuuden henkilöihin, jotka olivat käyttäytyneet loukkaavasti. Ajan myötä käsitteen käyttö yleistyi.[7]

Kohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cancel-vaatimuksia on kohdistunut niin kuuluisiin kuin tavallisiinkin ihmisiin sekä yrityksiin.[8] Cancel-kulttuurissa julkista kritiikkiä kohdistuu henkilöihin, joiden toimintaa tai lausuntoja pidetään syrjivinä tai haitallisina. Yleisiä syitä kritiikkiin ovat rasistiset, seksistiset tai homofobiset teot tai lausunnot, muslimivastaisuus, seksuaalinen häirintä, sekä kriittiset kannanotot yhteiskunnallisiin tasa-arvoliikkeisiin kuten Black Lives Matter- tai Me Too-liikkeisiin.[9]

Kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä, joiden työtilaisuuksia on esimerkiksi peruttu cancel-aktivismin vuoksi, tai joiden maine on mustaantunut, ovat muun muassa Ryan Adams, Woody Allen, Roseanne Barr, Louis C.K., Gina Carano, Ann Coulter, Matt Damon, Plácido Domingo, Al Franken, Kevin Hart, Al Jolson, Colin Kaepernick, R. Kelly, Amy Klobuchar, Marilyn Manson, John McEnroe, Martina Navratilova, Mario Lopez, Steven Pinker, Michael Richards, J. K. Rowling, Kate Smith, Kevin Spacey, Lawrence Summers ja Donald Trump.[10][11][3]

Moni yhdysvaltalainen toimittaja on erotettu sen jälkeen, kun hänen kirjoittamansa juttu on herättänyt arvostelua. Usein kyseessä on ollut esimerkiksi rasistiseksi mielletty kirjoitus.[7] Joidenkin historiallisten hahmojen patsaita on poistettu, koska heidän tekojaan tai puheitaan esimerkiksi rotujen tai alkuperäiskansojen suhteen on nähty tuomittavana.[10]

Cancel-kampanjaan voi liittyä väkivallalla uhkailua. Kirjailija J. K. Rowling on saanut tappouhkauksia sen jälkeen, kun hän on toistuvasti kiistänyt transsukupuolisten lasten olemassaolon, kyseenalaistanut transsukupuolisten naisten naiseuden ja verrannut sukupuolta vahvistavaa hoitoa lobotomioihin.[12] Rowling on kertonut kokeneensa häirintää ja doksausta.[13][14]

Jokainen cancel-vaatimusten kohteeksi joutunut kuuluisuus ei ole kärsinyt pysyvää vahinkoa uralleen. Stand-up-koomikko Louis C.K. jatkoi uraansa menestyksellisesti 10 kuukauden tauon jälkeen. J. K. Rowlingin kirjojen myynti kasvoi Britanniassa kohun jälkeen.[7]

Yhtiöistä cancel-kulttuurin kohteeksi ovat joutuneet muun muassa PepsiCo Black Lives Matter -protestien hyödyntämisestä mainonnassaan, Equinox Group (omistaja paljastui presidentti Donald Trumpin tukijaksi), Starbucks (kielsi työntekijöitä pukeutumasta Black Lives Matter -vaatteisiin), Nike (käytti kengässä Yhdysvaltain historiallista lippua ajalta, jolloin orjuus oli laillista) sekä Uncle Ben’s, joka käytti tuotteessaan rotustereotyyppiä. Kun aktivistit alkavat arvostella jotain yritystä, sitä uhkaa riski, että sen tuotteita ei enää osteta. Yritykset joskus myöntyvätkin aktivistien vaatimuksiin.[15]

Forbes-lehden Evan Gerstmannin mukaan cancel-kulttuurin kohteet ja uhrit ovat useimmiten tavallisia ihmisiä. Hän nostaa esimerkiksi afroamerikkalaisen kouluturvamiehen, joka erotettiin työstään, kun hänen kuultiin kieltäneen mustaa oppilasta käyttämästä hänestä sanaa nigga, ’nekru’, samalla itse lausuen kyseisen sanan. Amerikkalainen opettaja erotettiin, kun hän kieltäytyi käyttämästä transsukupuolisesta oppilaasta oikeaa sukupuolipronominia vedoten kristillisiin arvoihinsa. Kalifornialainen yliopiston opettaja joutui virkavapaalle, kun hän oli käyttänyt tuo-sanaa merkitsevää kiinankielistä sanaa, joka kuulosti jonkun mielestä nigger-sanalta. New Yorkin osavaltiossa yliopisto-opettaja joutui aktivistioppilaidensa boikotoimaksi käytyään seuraamassa poliiseja tukevaa mielenosoitusta. Lentokonevalmistaja Boeingin työntekijä menetti työnsä, kun hänen kuultiin kirjoittaneen 30 vuotta aikaisemmin, että naisia ei pitäisi ottaa taistelulentäjiksi.[8] Australialainen LGBT-aktivisti vapautettiin tilapäisesti yliopistotehtävistään, kun hän oli postannut yksityisesti Facebookissa, että osavaltion parlamentin katolta pitäisi saada pois rasistinen Australian lippu ja tilalle punalippu.[16][17]

Suomalaisia esimerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2020 antifasistinen verkosto paljasti Levykauppa Äx -ketjun työntekijän kuuluvan äärioikeistolaista musiikkia soittavaan yhtyeeseen. Yritys päätti työntekijän työsopimuksen ja työntekijä sanoi kokeneensa, että hänet ostettiin hiljaiseksi. Työnantajan mukaan työntekijä olisi saanut jatkaa yrityksessä, jos olisi irtisanoutunut rasismista.[18]

Vuonna 2020 Jysk-huonekaluliikkeen suomalainen työntekijä julkaisi vitsillä twiitin, jossa hän kertoi olleensa lähellä hypätä sänkyä ostamassa olleen asiakkaan päälle. Työnantajaan oli otettu yhteyttä, mutta yritys ilmoitti käsittelevänsä asian sisäisesti ja että se ei hyväksy häirintää tai nettikiusaamista.[19][20]

Vasemmistoliiton perustaja, taloustieteilijä Markus Jäntti kehotti tutkijoita boikotoimaan Helsingin Sanomien haastatteluyrityksiä ja muut ilmoittivat peruvansa tilauksensa, kun lehden pääkirjoituksessa sanottiin, että yhteiskuntatieteissä ja etenkin taidealoilla on vähemmän empiriaa ja enemmän ideologiaa kuin luonnontieteissä.[21]

Akateeminen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frontiers in Psychology -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että cancel-kulttuurin episodit voivat vaikuttaa positiivisesti kollektiiviseen toimintaan yhteisöllisen validoinnin kautta. Tutkimuksen mukaan syrjittyjen ryhmien jäsenille validoinnin kokeminen haitan jälkeen voi rakentaa kollektiivisen rohkaistumisen tunnetta, joka on kriittinen tekijä sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseksi.[22]

Pew Research Centerin vuonna 2020 tekemä kyselytutkimus paljasti, että 49 prosenttia amerikkalaisista, jotka tunsivat termin, kuvailivat cancel-kulttuuria toimina, joilla pidetään muita vastuullisina teoistaan. Enemmistö yhdysvaltalaisista aikuisista piti cancel-kulttuuria toivottavana asiana, joka luo vastuullisuutta, pikemmin kuin ei-toivottavana ilkeytenä.[23]

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että cancel-kulttuuriin liittyvät väitteet akateemisen vapauden rajoittamisesta vaihtelevat merkittävästi yhteiskuntien välillä. Harvardin yliopiston professori Pippa Norrisin tutkimus 102 maan poliittisen tieteen tutkijoista havaitsi, että jälkiteollisissa yhteiskunnissa oikeistolaisten tutkijoiden oli todennäköisintä kertoa cancel-kulttuurin kohteeksi tulemisen kokemuksia, kun taas kehittyvissä yhteiskunnissa vasemmistolaiset tutkijat raportoivat näistä kokemuksista useammin.[24]

Arvostelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cancel-kulttuuria vastustaneet sanoivat, että cancel-kulttuurissa on kyse sananvapauden kaventamisesta, vaientamisesta, mielivallasta ja aikuisten koulukiusaamisesta.[11] Yhdysvaltain republikaanien puoluekokouksessa vuonna 2020 moni puhuja kutsui cancel-kulttuuria historian poispyyhkimiseksi, laittomuuksiin yllyttämiseksi, kansalaisten hiljentämiseksi sekä mielipiteen, ajatusten ja puheen vapauden loukkaamiseksi.[7] Myös demokraattipresidentti Barack Obaman on tulkittu kritisoineen cancel-kulttuuria arvostellessaan nuoria sosiaalisen median käyttäjiä liian tuomitseviksi.[25] Yhdysvaltalaisen lakimiehen Alan Dershowitzin mukaan cancel-kulttuuri kieltää uhreiltaan oikeusturvan.[9] Cancel-tapauksiin ei kuulu syytösten todenperäisyyden selvitysprosessi, ja mediassa syytöksestä itsestään tulee uutinen, joka jää elämään totuudenmukaisuudestaan riippumatta.[26]

Vuonna 2019 yli 100 kirjailijaa ja akateemikkoa julkaisi Harper’s Magazine -lehdessä yhteisen kirjeen, jossa he sanoivat cancel-kulttuurin luoneen ”suvaitsemattoman ilmapiirin” ja heikentäneen avoimen väittelyn normeja.[15] Somevaikuttaja Pavel Paulinich vastasi Harper’sissa julkaistuun cancel-kulttuurin vastaiseen kirjeeseen, että kirjailijat ovat valta-asemassa, ja cancel-kulttuurin tarkoituksena on antaa ääni niille, joilla ei ole samoja etuoikeuksia.[15]

Helen Pluckrose ja James A. Lindsay kirjoittivat vuonna 2020 kirjassa Cynical Theories, että cancel-kulttuuri liittyy postmodernin teorian uuteen kehitysvaiheeseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeenä, joka kuitenkin on kääntynyt vainoamaan yksittäisiä henkilöitä näiden ei-toivotuista lausunnoista ja teoista.[27]

Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan mukaan on typerää ajatella, että henkilön tekstit olisivat saastuneita siksi, että henkilö on useimmissa asioissa poliittisesti epäkorrekti. Hän arvostaa Pentti Linkolan kirjoituksia, vaikka ei hyväksy sitä, että Linkola piti terrori-iskuja hyvänä asiana.[28]

Suomalaisia vastauksia arvosteluun

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittaja Kristiina Sarasti kirjoitti vuonna 2021 Helsingin Sanomissa, että ”cancel-kulttuuria” käytetään halventavana ilmauksena, jonka avulla yritetään väistää sen esittämä arvostelu. Tohtorikoulutettava Emmi Holm halusi erottaa syrjinnän vastustamisen ja häpäisevän huutelun. "Syrjintää vastustaessa tarkoitus on muuttaa rakenteita, ei tuhota yhden ihmisen elämää", Holm sanoi. Hänen mukaansa aktivistien puheenvuorot todistavat, että nykyisin yhä useammat äänet pääsevät kuuluviin. ”Se saattaa harmittaa erityisesti niitä, jotka ovat olleet etuoikeutetussa asemassa eivätkä ole aiemmin altistuneet marginalisoitujen kritiikille”, Holm kiteytti.[11]

Kirjailija Tommi Melenderin mukaan Yhdysvaltoja hallitsee moralistinen tulkintatapa, jossa kieltäydytään näkemästä kirjoja itsenäisinä taideteoksina, irrallaan tekijän persoonasta. Euroopassa, etenkin Ranskassa, on korostunut esteettinen tulkintatapa, jossa kirjat ovat itsenäisiä taideteoksia, joita luetaan irrallaan tekijästään. Silti Melenderiä itseään häiritsee se, miten hän ei pysty kuulemaan Alice Munron novellien kertojaääntä samaan tapaan kuin ennen tietoa siitä, miten tämä muutaman kuukauden eron jälkeen muutti takaisin lastaan hyväksikäyttäneen aviomiehensä luokse.[29][30]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dershowitz, Alan: Cancel Culture: The Latest Attack on Free Speech and Due Process. Hot Books, 2020. ISBN 978-1-5107-6491-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity – and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lahti, Johanna: Pääkirjoitus: Tarvitsemme sillanrakentajia – väärä mielipide voi sysätä ihmisen täydelliseen epäsuosioon Ilta-Sanomat. 30.12.2019. Viitattu 9.1.2021.
  2. ↑ Seppänen, Arttu: Netissä hermostuttiin näyttelijän huhutusta seurustelusuhteesta, ja se kertoo siitä, miten hyvää tarkoittavasta nettiaktivismista on tullut laiskaa Helsingin Sanomat. 17.7.2020. Viitattu 9.1.2021.
  3. 1 2 Pluckrose & Lindsay 2020, s. 222
  4. ↑ Mark Holan: The History of the Boycott Shows a Real Cancel Culture HNN. 2.8.2020. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  5. 1 2 Is Cancel Culture Effective? Pegasus Magazine. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Sci-Tech Society: The Sociology of Cancel Culture and Social Norms: Explained scitechsociety.com. 24.7.2025. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  7. 1 2 3 4 Romano, Aja: Why we can’t stop fighting about cancel culture Vox.com. 25.8.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  8. 1 2 Gerstmann, Evan: Cancel Culture Is Only Getting Worse Forbes. 13.9.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  9. 1 2 Dershowitz 2020, ”Introduction”
  10. 1 2 Dershowitz 2020, "Appendix I: A List of Cancelled Speakers"
  11. 1 2 3 Sarasti, Kristiina: ”Cancel-kulttuuria” pidetään nykyään synonyymina yritykselle hiljentää tai tuhota joku, ja se voi olla vaarallista, sanoo asian­tuntija – Kyse on syrjinnän vastustamisesta Helsingin Sanomat. 25.2.2021. Viitattu 26.2.2021.
  12. ↑ A timeline of JK Rowling's anti-trans shift The Week. 17.9.2024. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  13. ↑ J.K. Rowling reveals death threats over transgender row France24. 22.11.2021. Viitattu 23.11.2021.
  14. ↑ J. K. Rowling: J.K. Rowling Writes about Her Reasons for Speaking out on Sex and Gender Issues jkrowling.com. 10.6.2020. Viitattu 23.11.2021.
  15. 1 2 3 Thomas, Zoe: What is the cost of 'cancel culture'? BBC News. 8.10.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  16. ↑ Katy Barnett: Inducing People’s Employers to Fire Them Should Be a Civil Wrong Quillette. 28.7.2018.
  17. ↑ Caitlin O'Kane: Virginia school board to pay $575,000 to teacher fired for refusing to use trans student's pronouns - CBS News www.cbsnews.com. 2.10.2024. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  18. ↑ Määttänen, Juuso: Levykauppa Äx päätti uusnatsitapahtumissa esiintyneessä bändissä soittavan työntekijänsä työsuhteen ja joutui arvostelun kohteeksi: ”Tiedän, että olemme tehneet oikein” Helsingin Sanomat. 8.1.2020. Viitattu 1.5.2021.
  19. ↑ Kauppinen, Ina: Jyskissä työskentelevä Jonna twiittasi fantasioivansa seksistä miesasiakkaan kanssa – vitsistä nousi kohu, johon puuttui myös työnantaja Ilta-Sanomat. 7.8.2020. Viitattu 1.5.2021.
  20. ↑ Jysk joutui kohun keskelle työntekijän rivon vitsin vuoksi – anonyymit somekäyttäjät tekevät cancel-ilmiöstä brändeille haastavan: "Moni yritys on heikoilla" MTV Uutiset. 14.9.2020. Viitattu 26.2.2021.
  21. ↑ Kolumni: Peniksesi aiheuttaa ilmastonmuutosta! Iltalehti. 8.4.2021.
  22. ↑ Marissa Traversa, Ying Tian, Stephen C. Wright: Cancel culture can be collectively validating for groups experiencing harm. Frontiers in Psychology, 20.7.2023, 14. vsk. doi:10.3389/fpsyg.2023.1181872 ISSN 1664-1078 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  23. ↑ Emily A. Vogels, Monica Anderson, Margaret Porteus, Chris Baronavski, Sara Atske, Colleen McClain, Brooke Auxier, Andrew Perrin and Meera Ramshankar: Americans and ‘Cancel Culture’: Where Some See Calls for Accountability, Others See Censorship, Punishment Pew Research Center. 19.5.2021. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  24. ↑ Closed Minds? Is a 'Cancel Culture' Stifling Academic Freedom and Intellectual Debate in Political Science?, Harvard Kennedy School
  25. ↑ Prasad, Ritu: Cancel culture: What unites young people against Obama and Trump BBC News. 7.7.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  26. ↑ Dershowitz 2020, ”Introduction: G. The Pervasive Power of Cancel Culture”
  27. ↑ Pluckrose & Lindsay 2020, s. 215–222
  28. ↑ Aivan kaikki muuttuu Helsingin Sanomat. 2.8.2024.
  29. ↑ Säröääni Suomen Kuvalehti. 21.9.2024.
  30. ↑ Literary World Grapples With Alice Munro’s Legacy After Daughter’s Revelation of Abuse Time. 8.7.2024. Arkistoitu 8.7.2024. Viitattu 1.10.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Cancel-kulttuuri&oldid=24287722”