Cancel-kulttuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Cancel-kulttuuri (engl. cancel culture) on termi, jolla tarkoitetaan sellaista internet-aktivismia, missä tavoitteena on eristää vääriä mielipiteitä esittävä ihminen, asettaa hänet boikottiin ja saada hänet menettämään työpaikkansa. Tämä tehdään nostamalla henkilö negatiivisen huomion kohteeksi puheistaan tai eleistään, jotka määritellään äärimmäisen sopimattomiksi, vaikka kyse ei ole rikoksista. Teot voivat myös olla vuosikymmeniä vanhoja.[1][2][3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruuttamista, yliviivaamista tai mitätöimistä tarkoittavaa englanninkielistä cancel-verbiä alettiin käyttää laajemmin internet-aktivismin yhteydessä vasta 2010-luvun puolivälin jälkeen. Sitä ennenkin sanasta on yksittäisiä esimerkkejä mustien kulttuurissa. Sanaa käyttää Wesley Snipesin roolihahmo Nino Brown lopettaessaan suhteensa naiseensa elokuvassa New Jack City (1991). Rap-artisti Lil Wayne käyttää sitä kappaleessaan ”I’m Single” (2010). Sitä käyttivät vuonna 2014 VH1-kanavan tositelevisiosarja Love and Hip-Hopin kaksi esiintyjää väitellessään keskenään. Sen jälkeen termin käyttö alkoi yleistyä afroamerikkalaisten Twitter-yhteisössä. Aluksi sitä käytettiin vain omista tutuista, mutta käyttö laajeni pian julkkiksiin, jotka olivat käyttäytyneet loukkaavasti. Ajan myötä termin käyttö yleistyi.[4]

Kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cancel-vaatimuksia on kohdistunut niin kuuluisiin kuin tavallisiinkin ihmisiin sekä yrityksiin.[5] Kohde joutuu cancel-aktivismin uhriksi erityisen usein, jos häntä syytetään rasismista, seksismistä, homofobiasta, muslimivastaisuudesta tai riittämättömästä tuesta Black Lives Matter- tai Me Too -kampanjoille. Käyttäytymisen kohdalla yleinen syytös on seksuaalinen väärinkäytös.[6]

Kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä, joiden työtilaisuuksia on esimerkiksi peruttu cancel-aktivismin vuoksi, tai joiden maine on mustattu, ovat muun muassa Ryan Adams, Woody Allen, Roseanne Barr, Louis C.K., Gina Carano, Ann Coulter, Matt Damon, Plácido Domingo, Al Franken, Kevin Hart, Al Jolson, Colin Kaepernick, R. Kelly, Amy Klobuchar, Marilyn Manson, John McEnroe, Martina Navratilova, Mario Lopez, Steven Pinker, Michael Richards, J. K. Rowling, Kate Smith, Kevin Spacey, Lawrence Summers ja Donald Trump.[7][8][3]

Moni yhdysvaltalainen journalisti on erotettu sen jälkeen, kun hänen kirjoittamansa artikkeli on herättänyt arvostelua. Usein kyseessä on ollut kirjoitus, jonka arvostelijat ovat mieltäneet rasistiseksi.[4] Joidenkin historiallisten hahmojen patsaita on poistettu siitä syystä, koska heidän tekonsa tai sanansa esimerkiksi rotujen tai alkuperäiskansojen suhteen on nähty tuomittavana.[7]

Cancel-kampanjaan voi liittyä väkivallalla uhkailua. J. K. Rowling on kertonut joutuneensa kokemaan transnaisten ja biologisten naisten erilaisuutta koskeneiden kommenttiensa jälkeen monien muiden naisten tavoin häirintää ja doksausta sekä saaneensa tappouhkauksia.[9][10]

Jokainen cancel-vaatimusten kohteeksi joutunut kuuluisuus ei ole kärsinyt pysyvää vahinkoa uralleen. Stand-up-koomikko Louis C.K. jatkoi uraansa menestyksellisesti 10 kuukauden tauon jälkeen. J. K. Rowlingin kirjojen myynti kasvoi Britanniassa kohun jälkeen.[4]

Yhtiöistä cancel-kulttuurin kohteeksi ovat joutuneet muun muassa PepsiCo (Black Lives Matter -protestien hyödyntämisestä mainonnassaan), Equinox Group (omistaja paljastui presidentti Donald Trumpin tukijaksi), Starbucks (kielsi työntekijöitä pukeutumasta Black Lives Matter -vaatteisiin), Nike (käytti kengässä Yhdysvaltain historiallista lippua ajalta, jolloin orjuus oli laillista) sekä Uncle Ben’s (käytti tuotteessaan rotustereotyyppiä). Kun aktivistit alkavat arvostella jotain yritystä, sitä uhkaa riski, että sen tuotteita ei enää osteta. Yritykset joskus myöntyvätkin aktivistien vaatimuksiin.[11]

Forbes-lehden Evan Gerstmannin mukaan cancel-kulttuurin kohteet ja uhrit ovat useimmiten tavallisia ihmisiä. Hän nostaa esimerkiksi afroamerikkalaisen kouluturvamiehen, joka erotettiin työstään, kun hänen kuultiin kieltäneen mustaa oppilasta käyttämästä hänestä sanaa nigga, ’nekru’, samalla itse lausuen kyseisen sanan. Amerikkalainen opettaja erotettiin, kun hän oli käyttänyt transsukupuolisesta oppilaasta väärää pronominia. Kalifornialainen yliopiston opettaja joutui virkavapaalle, kun hän oli käyttänyt tuo-sanaa merkitsevää kiinankielistä sanaa, joka kuulosti jonkun mielestä nigger-sanalta. New Yorkin osavaltiossa yliopisto-opettaja joutui aktivistioppilaidensa boikotoimaksi käytyään seuraamassa poliiseja tukevaa mielenosoitusta. Lentokonevalmistaja Boeingin työntekijä menetti työnsä, kun hänen kuultiin kirjoittaneen 30 vuotta aikaisemmin, että naisia ei pitäisi ottaa taistelulentäjiksi.[5] Australialainen LGBT-aktivisti vapautettiin tilapäisesti yliopistotehtävistään, kun hän oli postannut yksityisesti Facebookissa, että osavaltion parlamentin katolta pitäisi saada pois rasistinen Australian lippu ja tilalle punalippu.[12]

Suomalaisia esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 Emma-gaalan raati päätti äänestyksen jälkeen pudottaa Maustetytöt-yhtyeen gaalasta, jossa se oli ollut ehdolla neljässä kategoriassa.[13] Kappaleen ”Tein kai lottorivini väärin” varhaisessa versiossa oli laulettu ”Sudanin neekeripojista”. Lopullisessa levytetyssä versiossa neekeri-sanaa ei kuitenkaan mainita.[14] Pudottamista esittäneen toimittaja Renaz Ebrahimin mukaan kappale oli n-sanan lisäksi ”ongelmallinen” jo sinänsä. Yhtye ei ollut Ebrahimin mukaan pyytänyt myöskään ajoissa anteeksi. Viisi ehdokkuutta saaneen Gettomasan kappaleessa Lössi käytettiin vaginaa haukkumasanana, mitä Ebrahimi piti naisvihamielisenä, mutta se ei ollut ongelmallista, koska Gettomasa suostui keskustelemaan asiasta hänen kanssaan.[15] Vuonna 2021 Ebrahimi keskusteli Esko Valtaojan kanssa syrjinnästä ja cancel-kulttuurista Yleisradion Sannikka-ohjelmassa. Ebrahimin mukaan oli erittäin järkyttävää, että hän joutui olemaan turvattomassa tilassa, jossa valkoinen ihminen oli käyttänyt neekeri-sanaa ruskean ihmisen vieressä ja siten vähätellyt sorrettuja.[16]

Vuonna 2020 antifasistinen verkosto paljasti Levykauppa Äx -ketjun työntekijän kuuluvan äärioikeistolaista musiikkia soittavaan yhtyeeseen. Yritys päätti työntekijän työsopimuksen ja työntekijä sanoi kokeneensa, että hänet ostettiin hiljaiseksi. Työnantajan mukaan työntekijä olisi saanut jatkaa yrityksessä, jos olisi irtisanoutunut rasismista.[17]

Vuonna 2020 Jysk-huonekaluliikkeen suomalainen työntekijä julkaisi vitsillä twiitin, jossa hän kertoi olleensa lähellä hypätä sänkyä ostamassa olleen asiakkaan päälle. Työnantajaan oli otettu yhteyttä, mutta yritys ilmoitti käsittelevänsä asian sisäisesti ja että se ei hyväksy häirintää tai nettikiusaamista.[18][19]

Vasemmistoliiton perustaja, taloustieteilijä Markus Jäntti kehotti tutkijoita boikotoimaan Helsingin Sanomien haastatteluyrityksiä ja muut ilmoittivat peruvansa tilauksensa, kun lehden pääkirjoituksessa sanottiin, että yhteiskuntatieteissä ja etenkin taidealoilla on vähemmän empiriaa ja enemmän ideologiaa kuin luonnontieteissä.[20]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cancel-kulttuuria vastustavat ovat sanoneet, että cancel-kulttuurissa on kyse sananvapauden kaventamisesta, vaientamisesta, mielivallasta ja aikuisten koulukiusaamisesta.[8] Yhdysvaltain republikaanien puoluekokouksen 2020 moni puhuja kutsui cancel-kulttuuria historian poispyyhkimiseksi, laittomuuksiin yllyttämiseksi, kansalaisten hiljentämiseksi sekä mielipiteen, ajatusten ja puheen vapauden loukkaamiseksi.[4] Myös demokraattipresidentti Barack Obaman on tulkittu kritisoineen cancel-kulttuuria arvostellessaan nuoria sosiaalisen median käyttäjiä liian tuomitseviksi.[21] Yhdysvaltalaisen lakimiehen Alan Dershowitzin mukaan cancel-kulttuuri kieltää uhreiltaan oikeusturvan.[6] Cancel-tapauksiin ei kuulu syytösten todenperäisyyden selvitysprosessi, ja mediassa syytöksestä itsestään tulee uutinen, joka jää elämään totuudenmukaisuudestaan riippumatta.[22]

Vuonna 2019 yli 100 kirjailijaa ja akateemikkoa julkaisi Harper’s Magazine -lehdessä yhteisen kirjeen, jossa he sanoivat cancel-kulttuurin luoneen ”suvaitsemattoman ilmapiirin” ja heikentäneen avoimen väittelyn normeja.[11] Somevaikuttaja Pavel Paulinich vastasi Harper’sissa julkaistuun cancel-kulttuurin vastaiseen kirjeeseen, että kirjailijat ovat valta-asemassa, ja cancel-kulttuurin tarkoituksena on antaa ääni niille, joilla ei ole samoja etuoikeuksia.[11]

Helen Pluckrose ja James A. Lindsay kirjoittavat vuonna 2020 kirjassa Cynical Theories, että cancel-kulttuuri liittyy postmodernin teorian uuteen kehitysvaiheeseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeenä, joka kuitenkin on kääntynyt vainoamaan yksittäisiä henkilöitä näiden ei-toivotuista lausunnoista ja teoista.[23]

Suomalaisia vastauksia kritiikkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittaja Kristiina Sarasti kirjoittaa, että ”cancel-kulttuuria” käytetään halventavana ilmauksena, jonka avulla yritetään väistää sen esittämä arvostelu. Tohtorikoulutettava Emmi Holm haluaa tehdä eron syrjinnän vastustamisen ja häpäisevän huutelun välillä. "Syrjintää vastustaessa tarkoitus on muuttaa rakenteita, ei tuhota yhden ihmisen elämää", Holm sanoo. Holmin mukaan aktivistien puheenvuorot todistavat, että nykyisin yhä useammat äänet pääsevät kuuluviin. ”Se saattaa harmittaa erityisesti niitä, jotka ovat olleet etuoikeutetussa asemassa eivätkä ole aiemmin altistuneet marginalisoitujen kritiikille”, Holm kiteyttää.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dershowitz, Alan: Cancel Culture: The Latest Attack on Free Speech and Due Process. Hot Books, 2020. ISBN 978-1-5107-6491-0. (englanniksi)
  • Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity – and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lahti, Johanna: Pääkirjoitus: Tarvitsemme sillanrakentajia – väärä mielipide voi sysätä ihmisen täydelliseen epäsuosioon Ilta-Sanomat. 30.12.2019. Viitattu 9.1.2021.
  2. Seppänen, Arttu: Netissä hermostuttiin näyttelijän huhutusta seurustelusuhteesta, ja se kertoo siitä, miten hyvää tarkoittavasta nettiaktivismista on tullut laiskaa Helsingin Sanomat. 17.7.2020. Viitattu 9.1.2021.
  3. a b Pluckrose & Lindsay 2020, s. 222
  4. a b c d Romano, Aja: Why we can’t stop fighting about cancel culture Vox.com. 25.8.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  5. a b Gerstmann, Evan: Cancel Culture Is Only Getting Worse Forbes. 13.9.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  6. a b Dershowitz 2020, ”Introduction”
  7. a b Dershowitz 2020, "Appendix I: A List of Cancelled Speakers"
  8. a b c Sarasti, Kristiina: ”Cancel-kulttuuria” pidetään nykyään synonyymina yritykselle hiljentää tai tuhota joku, ja se voi olla vaarallista, sanoo asian­tuntija – Kyse on syrjinnän vastustamisesta Helsingin Sanomat. 25.2.2021. Viitattu 26.2.2021.
  9. J.K. Rowling reveals death threats over transgender row France24. 22.11.2021. Viitattu 23.11.2021.
  10. J. K. Rowling: J.K. Rowling Writes about Her Reasons for Speaking out on Sex and Gender Issues jkrowling.com. 10.6.2020. Viitattu 23.11.2021.
  11. a b c Thomas, Zoe: What is the cost of 'cancel culture'? BBC News. 8.10.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  12. Katy Barnett: Inducing People’s Employers to Fire Them Should Be a Civil Wrong Quillette. 28.7.2018.
  13. Jussi Lehmusvesi: Maustetytöt pääsi lopulta Emma-ehdokkaaksi. Helsingin Sanomat, 13.12.2019, s. B 6. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2021.
  14. Hätinen, Jukka: Tämän hetken hehkutetuin suomalaisbändi keskellä kohua Rumba.fi. 15.2.2019. Viitattu 17.4.2019.
  15. Onninen, Oskari: Outo rasismikohu: Maustetytöt-yhtye on vuoden tulokas, mutta ei voi voittaa Tulokas-Emmaa eikä yleisöäänestystä Suomen Kuvalehti. 12.12.2019. Viitattu 26.2.2021.
  16. Sannikka, Marja: Esko Valtaoja ja Renaz Ebrahimi ottivat rajusti yhteen nykyaktivismista Sannikka-ohjelmassa perjantaina Yle Uutiset. 19.11.2021. Viitattu 1.12.2021.
  17. Määttänen, Juuso: Levykauppa Äx päätti uusnatsitapahtumissa esiintyneessä bändissä soittavan työntekijänsä työsuhteen ja joutui arvostelun kohteeksi: ”Tiedän, että olemme tehneet oikein” Helsingin Sanomat. 8.1.2020. Viitattu 1.5.2021.
  18. Kauppinen, Ina: Jyskissä työskentelevä Jonna twiittasi fantasioivansa seksistä miesasiakkaan kanssa – vitsistä nousi kohu, johon puuttui myös työnantaja Ilta-Sanomat. 7.8.2020. Viitattu 1.5.2021.
  19. Jysk joutui kohun keskelle työntekijän rivon vitsin vuoksi – anonyymit somekäyttäjät tekevät cancel-ilmiöstä brändeille haastavan: "Moni yritys on heikoilla" MTV Uutiset. 14.9.2020. Viitattu 26.2.2021.
  20. Kolumni: Peniksesi aiheuttaa ilmastonmuutosta! Iltalehti. 8.4.2021.
  21. Prasad, Ritu: Cancel culture: What unites young people against Obama and Trump BBC News. 7.7.2020. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  22. Dershowitz 2020, ”Introduction: G. The Pervasive Power of Cancel Culture”
  23. Pluckrose & Lindsay 2020, s. 215–222

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]