Anaksimandros

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anaksimandros Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu.

Anaksimandros (m.kreik. Ἀναξίμανδρος, 610/609 – n. 546 eaa.) oli eräs antiikin Kreikan esisokraattisista filosofeista. Hänet luetaan kuuluvaksi joonialaisen luonnonfilosofian haaraan. Anaksimandros oli Thaleen oppilas ja Anaksimeneen opettaja. Erityisen kuuluisa hän on apeiron ('ääretön') -käsitteestään.

Elämä ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anaksimandroksen elämästä ja ajattelusta ei tiedetä paljoa. Hänen tiedetään syntyneen Miletoksessa 42. olympiadin 3. vuotena, mistä saadaan syntymäajankohdaksi vuosi 610/609 eaa. Perhetaustasta tiedetään vain isän nimi, Praksiades. Anaksimandros mainitaan Thaleen oppilaaksi ja kumppaniksi. Itse hän puolestaan opetti Anaksimenesta ja mahdollisesti myös Pythagorasta. Thaleen tavoin hän oli monessa mukana. Anaksimandroksen poliittisesta toiminnasta tiedämme sen, että hän osallistui tuolloin käynnissä olleeseen miletoslaisten siirtokuntien perustamistoimintaan Mustanmeren rannikolle. Hänet mainitaankin nimenomaan Apollonia-nimisen kaupungin (nykyinen Sozopol) perustajaksi.

Piirros siitä, miltä Anaksimandroksen maailmankartta mahdollisesti näytti.

Anaksimandroksen voidaan muutenkin olettaa matkustelleen laajasti, olihan hän kiinnostunut maantieteestä ja ensimmäisen maailmankartan laatija. Anaksimandroksen karttaa parantelivat sittemmin sekä Eratosthenes että Hekataios Miletoslainen.[1] Spartaan Anaksimandroksen yhdistää kaksikin kertomusta. Ensiksikin hänen sanotaan esitelleen ensimmäisenä juuri spartalaisille aurinkokellon teknisenä uudistuksena suorakulmaisen osoittimen eli gnomonin (γνώμων), jonka avulla voitiin mitata esimerkiksi auringon korkeus. Lisäksi hänen kerrotaan ennustaneen maanjäristyksen ja varoittaneen spartalaisia siitä.

Anaksimandros oli myös tähtitieteen menestyksekäs harjoittaja ja eksaktin tieteen varhaisia puolestapuhujia. Opetustoimintansa lisäksi Anaksagoras kirjoitti ehkä useitakin teoksia. Tunnetuin on hänen luonnonfilosofinen teoksensa Luonnosta, jonka hän ilmeisesti kirjoitti vuoden 547 eaa. tienoilla. Tämä teos lienee ollut saatavilla vielä Aleksandrian kirjastossa, mutta myöhemmät kirjoittajat lienevät olleet pelkkien sitaattikokoelmien varassa. Tässä teoksessa Anaksimandros kritikoi sitä Thaleen näkemystä, että kaikkeuden alkulähteenä olisi vesi. On mahdollista, että juuri tässä teoksessa Anaksimandros myös esitti ajatuksen, että ihmiset ja eläimet olisivat syntyneet mutaatioilla. Ihmisten hän oletti olevan mutaatioita joistain eläimistä, todennäköisesti vesieläimistä.[2]

Sudassa mainitaan nimeltä kaikkiaan neljä Anaksimandroksen kirjoittamaa teosta, ja lisäksi annetaan ymmärtää, ettei tässä vielä kaikki. Ottaen huomioon Anaksimandroksen varsin monipuoliset kiinnostuksen kohteet Sudan luettelo ei vaikuta aivan tuulesta temmatulta:[3]

  • Luonnosta (Περὶ φύσεως, Peri fyseōs)
  • Maan ympärys (Γῆς περίοδος, Gēs periodos)
  • Kiintotähdistä (Περὶ τῶν ἀπλανῶν, Peri tōn aplanōn)
  • Pallo (Σφαῖρα, Sfaira).

On hyvin todennäköistä, että Anaksimandros kuoli kotikaupungissaan vuonna 546 eaa.[4]

Luonnonfilosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosmologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Anaksimandroksella oli moniaita kiinnostuksen kohteita, hänen kuuluisuutensa johtuu ennen kaikkea hänen kaikkeuden syntyyn ja muutokseen kohdistuvista kosmologisista pohdinnoistaan. Alkusyntykysymyksessä hän noudatti joonialaisen luonnonfilosofian ajattelutapaa, jossa luonnonilmiöiden selitettiin ilman myyttisiä kertomuksia ja uskonnollisia oletuksia. Thales oli esittänyt, että kaikki oli syntynyt vedestä.[5] Anaksimandroksen arvostelu Thaleen käsitykselle oli, että vesi ei voi synnyttää kaikkia mahdollisia vastakohtaisuuksia, joita maailmassa esiintyy — esimerkiksi vesi voi olla vain märkää, mutta ei koskaan kuivaa — ja siksi se ei voi olla ainoana kaiken lähde. Tuntui siis siltä, ettei maailman aineellista moninaisuutta ole mahdollista johtaa mistään muustakaan havaittavasta elementistä, kuten maa, tuli tai ilma. Kaiken perustana täytyy olla ainesta, jota ei voida havaita suoraan, mutta joka pystyy selittämään kaikki erilaiset vastakohtaisuudet.

Kosmologisen alkulähteen Anaksimandros käsitteellisti sanalla apeiron (ἄπειρον), 'rajaton', 'ääretön'.[5] Tälle käsitteelle hän ei antanut täsmällistä tulkintaa, tai ainakaan se ei ole meille säilynyt. Anaksimandroksen 'apeiron'-käsitteen tulkinnassa jälkipolvi on erityisen heikossa asemassa siksi, että siinä joudutaan paljolti tukeutumaan Aristoteleeseen, joka tunnetusti valjasti perinnäisen sanaston omaan käyttöönsä. Lähtökohtaisesti siis saatavilla on Aristoteleen ja hänestä riippuvan perinteen (esimerkiksi Theofrastos) näkemys. Nykyaikana Anaksimandroksen apeiron onkin synnyttänyt suuren määrän selityskirjallisuutta.

Muiden muassa Aristoteles ja Augustinus ovat ymmärtäneet Anaksimandroksen todellisuuskäsityksen eräänlaiseksi alkukaaokseksi, joka sisälsi erilaisia vastakohtaisuuksia, kuten kuuma ja kylmä, märkä ja kuiva, ja niin edelleen. Se myös ohjasi kappaleiden liikkeitä, niin että niistä kehittyi erilaisia muotoja ja monimuotoisuuksia, joita maailmassa tavataan. Aristoteles sanoo muun muassa seuraavasti:

{{Sitaatti|Tämän vuoksi, kuten sanomme, ei ole olemassa äärettömän prinsiippiä, vaan sitä pidetään muiden asioiden prinsiippinä ja sen sanotaan sisältävän itseensä kaiken ja ohjaavan kaikkea. Näin sanovat ne, jotka eivät äärettömän ohella muodosta muita syitä, jollaisia voivat olla esimerkiksi järki ja ystävyys. Ja sen sanotaan olevan myös jumalallinen, sillä se on kuolematon ja tuhoutumaton, kuten Anaksimandros ja useimmat luonnonfilosofeista sanovat.[6]

Tästä otteesta on yleensä hyväksytty Anaksimandroksen omaksi luonnehdinnaksi vain "kuolematon ja tuhoutumaton" (ἀθάνατον ... καὶ ἀνώλεθρον),[7] kun taas apeironin luonnehdinta jumalalliseksi (θεῖον, theion) on Aristoteleen omaa päättelyä, jossa hän ikään kuin koukkaa uskonnollisen ajattelun puolelle. Samoin Aristoteles menee oikeastaan joonialaisen naturalismin ulkopuolelle väittäessään, että apeiron ohjaa kaikkea.

Useimmiten apeiron kuvitellaan loputtomaksi ja rajoittamattomaksi massaksi, joka ei kulu ajan eikä rapistumisen voimasta. Se antaa ikuisesti materiaa, synnyttäen näin kaiken, mitä voidaan havaita. Tästä epämääräisestä ja loputtomasta massasta syntyi lopulta keskeinen kappale, sylinterinmuotoinen maa, jota ympäröivät pallonmuotoiset tulikehät, jotka olivat alun perin sen ympärillä kuin kuori puun ympärillä. Lopulta ne irtaantuivat ja muodostivat maan ympärille renkaanmuotoisia, tulentäyttämiä ilmakuplia.

"Filosofian ensimmäinen lause"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thales ei tiettävästi kirjoittanut mitään. Anaksimandros kirjoitti, mutta hänen ajatuksiinsa ovat enimmäkseen säilyneet myöhempien filosofien — varsinkin peripateetikkojen ja näiden kommentaattorien — selostusten perusteella. Vaikka nämä selostukset ovat osin epäluotettavia, ovat ne silti arvokkaita todistuksia sekä Anaksimandroksen olemassaolosta että hänen ajattelustaan. Anaksimandrokselta on säilynyt vain yksi aito tekstiote, jota on tapana kutsua filosofian ensimmäiseksi lauseeksi. Kyseessä on alkuaan Theofrastoksen teksti,[8] jota Simplikios Aristoteles-kommentaarissaan siteeraa.[9] Aluksi sitaatti on epäsuora: "Anaksimandros ... sanoi olioiden alkulähdettä ja elementtiä äärettömäksi." Diels & Kranz (DK) ja moni muu pitää sanoja "alkulähde" (ἀρχή, arkhē) ja "ääretön" (ἄπειρον, apeiron) Anaksimandroksen omina ilmaisuina, jos kohta edellinen on myös usein kyseenalaistettu ja katsottu Aristoteleen käyttämäksi termiksi. Sitten seuraa suoraksi lainaukseksi katsottu jakso:

»Mistä olioilla on syntynsä, siihen tapahtuu myös niiden häviäminen velvoitteen mukaan: ne näet korvaavat ja kostavat toisilleen oikeudenloukkauksen aikajärjestyksen mukaan.[10]»

»ἐξ ὧν δὲ ἡ γένεσίς ἐστι τοῖς οὖσι, καὶ τὴν φθορὰν εἰς ταῦτα γίνεσθαι κατὰ τὸ χρεών· διδόναι γὰρ αὐτὰ δίκην καὶ τίσιν ἀλλήλοις τῆς ἀδικίας κατὰ τὴν τοῦ χρόνου τάξιν.»

Tässä Anaksimandros puhuu "varsin runollisin sanakääntein", kuten Theofrastos Simplikioksen välityksellä tekstikatkelmaa luonnehtii. Hänen käsityksiinsä vaikutti syvällisesti kreikkalainen oikeuden käsite (dike, δίκη): kaikilla asioilla oletettiin olevan ikuisesti määrätyt luonnolliset rajansa, joita edes jumalat eivät voineet yrittää.[11] Sen vuoksi hän kuvaili luonnonilmiöitäkin lainopillisin käsittein. Tämä käy ymmärrettävämmäksi, kun otetaan huomioon kaksi seikkaa. Ensiksikin dike ei vielä Anaksimandroksen aikaan ollut yhtä yksiselitteisesti juridinen termi ('oikeus') kuin Platonilla parisataa vuotta myöhemmin. Kielenparreltaan Anaksimandros mieluumminkin vertautuu Homerokseen, jolla dike enimmäkseen viittaa siihen, mikä itse kullekin kuuluu ja mitä jokainen näin ollen on oikeutettu itselleen vaatimaan.[12] Taustalla on käsitys, että jokaisella on jumalan (Zeuksen) osoittama ja takaama oma tilansa, jolle tunkeutuminen on adikia eli oikeudenloukkaus, sekä oma arvonsa, joka takaa esimerkiksi kestiystävyyden jopa kerjäläiselle.[13] Toiseksi, on esitetty syitä ajatella, että Anaksimandros olisi ottanut kaikkeuskäsityksensä malliksi kreikkalaisen kaupunkirakenteen ja sen heijastaman poliittisen ajattelun, johon kuului aristokraattisesti ymmärretty tasapuolisuus (ἰσονομία, isonomia): kaikilla väestöryhmillä on oma elämänpiirinsä, jonka ylläpito perustuu sopusointuun ja järjestykseen.[14] Jos Anaksimandroksen käsitys heijastaa yhteiskunnallisen tasapainon ihannetta, on selvää että oppositiossa olevien elementtien, kuten esimerkiksi kuuman ja kylmän aineen, tunkeutuminen toistensa tilaan vertautuu oikeudenloukkaukseen.[15] Tätä taustaa vasten Anaksimandroksen kielikuva on varsin luonteva.[16]

Anaksimandros tuntuu sanovan, että luonnon ainesosat maksavat samalla mitalla toisilleen yksilöitymiseensä kohdistuvat loukkaukset.

Tämän käsityksen, että kaikki palaa alkuperäiseen olotilaansa, esittivät monet myöhemminkin, erityisesti Aristoteles,[17][18] sekä myös kreikkalainen näytelmäkirjailija Euripides, jonka mukaan "sen, mikä tulee maasta, on myös palattava maahan."[19]

Tästä herää kysymys, miten apeiron liittyy tähän kokonaisuuteen.

Tähtitiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anaksi­mandroksen maailmankaikkeuden malli

Anaksi­mandros käytti rohkeasti ei-mytologisia selitys­hypoteeseja, ja tässä suhteessa hän erosi oleellisesti aikaisemmista kirjoittajista kuten Hesiodoksesta. Tämä osoittaa, että esisokraattiset filosofit olivat ensimmäisiä, jotka pyrkivät poistamaan mystiikan luonnonilmiöistä. Anaksi­mandroksen suurin historiallinen saavutus oli kirjoittaa ensimmäinen proosamuotoinen esitys maailman­kaikkeudesta ja elämän alkuperästä; sen vuoksi häntä sanotaankin usein "kosmologian isäksi" ja tähti­tieteen perustajaksi. Kuitenkin Pseudo-Plutarkhos väitti, että hän yhä piti taivaankappaleita jumaluuksina.[20]

Anaksimandos esitti ensimmäisenä mekaanisen käsityksen maailmasta. Hänen mallinsa mukaan Maa ui vapaana, ilman kannattavaa alustaa. Se pysyy paikallaan, koska mikään syy ei pakota sitä liikkumaan mihinkään tiettyyn suuntaan enempää kuin toiseenkaan.[21] Aristoteles piti teoksessaan Taivaasta tätä käsitystä nerokkaana, mutta virheellisenä.[22] Erikoista kylläkin, Anaksi­mandros otaksui Maan olevan lieriön muotoinen, "kivinen pilari"[23] tai "pilarin muotoisen kiven kaltainen"[24], ja että sen korkeus oli kolmas­osa sen halkaisijasta. Sen tasainen huippu muodosti asutun maailman, jota valtameri ympäröi.

Anaksi­mandroksen oppia, että Maa kelluu vapaana putoamatta ja ilman että sen tarvitsee levätä jonkin päällä, ovat monet pitäneet ensimmäisenä kosmo­logisena vallan­kumouksena ja tieteellisen ajattelun alkuna.[25][26] Karl Popper piti tätä ajatusta "yhtenä rohkeimmista, vallan­kumouksellisista ja eniten aikaansa edellä olevista ideoista koko inhimillisen ajattelu historiassa".[27] Tällainen malli mahdollisti käsityksen, että taivaankappaleet saattoivat kulkea Maan alitse, mikä avasi tien kreikkalaiselle tähti­tieteelle.

Anaksi­mandroksen maailman­kaikkeuden mallin havainnollistus. Vasemmalla tilanne päiväs­aikaan kesällä, oikealla öiseen aikaan talvella. Anaksi­mandros kuitenkin ajatteli Maan katkaistun lieriön muotoiseksi, ei pallomaiseksi, jollaisena se kuvassa esiintyy

Alun perin, sen jälkeen kun kuuma ja kylmä olivat eronneet toisistaan, ilmestyi tulipallo, joka ympäröi Maata kuin kuori puuta. Tämä pallo irtosi, ja siitä syntyivät maailman­kaikkeuden muut osat. Se muodosti onttojen sisäkkäisten pyörien järjestelmää, joka oli täytetty tulella ja jonka reunassa oli aukkoja samaan tapaan kuin huilussa. TÄmän vuoksi Aurinko oli se tuli, joka voitiin nähdä uloimmassa pyörässä olevan Maan kokoisen aukon läpi, ja auringonpimennys tapahtui, kun jokin peitti reiän. Auringon pyörän halkaisija oli 27 tai toisten lähteiden mukaan 28 kertaa niin suuri kuin Maan. Kuun tuli ei ollut yhtä voimakas ja sen pyörän halkaisija oli 18 tai 19 kertaa niin suuri kuin Maan. Siinä oleva aukko saattoi vaihtaa muotoaan, mikä selitti Kuun vaiheet. Tähdet ja planeetat olivat Anaksi­mandroksen mukaan lähempänä[28] ja noudattivat samaa mallia. Anaksi­mandroksen malli tunnetaan ennen kaikkea Pseudo-Plutarkhoksen ansiosta.[29]

Anaksi­mandros oli ensimmäinen tähti­tieteilijä, joka piti Aurinkoa suurena massana ja joka sen vuoksi käsitti, kuinka kaukana se saattoi olla. Eri lähteiden mukaan hän olisi joko arvioinut Auringon suunnilleen Maan kokoiseksi taikka 27 tai 28 kertaa Maata suuremmaksi.[11] Lisäksi hän esitti ensimmäisenä mallin, jossa taivaan­kappaleet olivat eri etäisyyksillä. Lisäksi hän Diogenes Laertioksen mukaan rakensi tähtitaivasta esittävän karttapallon.[30] Tämä keksintö epäilemättä teki hänelle mahdolliseksi ensimmäisenä ymmärtää Eläin­radan kaltevuus, kuten roomalainen filosofi Plinius vanhempi väitti hänen ymmärtäneen.[31] Anaksi­mandros ei vielä käyttänyt termiä ekliptika, mutta hänen tietonsa ja tähti­tieteelliset teoksensa vahvistavat, että hänen on täytynyt havaita taivaanpallon kaltevuus Maan tasoon nähden ja ymmärtää se vuoden­aikojen selityksenä. Aetioksen mukaan Pythagoras olisi jo tarkoin mitannut kaltevuus­kulman.

Monet maailmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin kreikkalaisten atomistien kuten Leukippoksen ja Demokritoksen samoin kuin myöhemmin filosofi Epikuroksen tiedetään väittäneen, että tuntemamme maailman lisäksi on olemassa monia muitakin maailmoja. Simplikioksen mukaan jo Anaksimandros olisi pohtinut monen maailman mahdollisuutta. Näiden ajattelijoiden mukaan maailmat syntyivät ja jonkin ajan kuluttua hävisivät, ja että toinen saattoi syntyä samaan aikaan kuin toinen tuhoutui. Heidän mukaansa tämä liike oli ikuista, sillä "ilman liikettä ei voi olla syntymistä eikä häviämistä".[32]

Simplikioksen lisäksi myös Hippolytos mainitsi, että Anaksi­mandros oli väittänyt olioiden perus­aineksen tulevan apeironista, kun taas oliot itse tulivat taivaista ja maailmoista[33] Ciceron mukaan hän oli väittänyt, että näillä lukemattomilla eri maailmoilla oli kullakin omat jumalansa, ja että jumalat ovat syntyneet ja myös kuolevat, vaikka ovatkin hyvin pitkä­ikäisiä.[34]

Mikäli Anaksi­mandros todella esitti maailmoja olevan useita, hän ennakoi tässä suhteessa atomisteja ja epikuro­laisia, jotka hekin yli sata vuotta myöhemmin väittivät, että maailmoja on äärettömän monta ja että ne syntyvät ja häviävät. Kreikkalaisista filosofeista muutamien kuten Platonin, Aristoteleen, Anaksagoraan ja Arkhelaoksen mukaan maailmoja oli vain yksi, kun taas esimerkiksi Anaksi­meneen, Herakleitoksen, Empedokleen ja Diogeneen mukaan niitä oli useita, jotka muodostivat joko jatkuvan tai epäjatkuvan sarjan.

Sääilmiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anaksi­mandroksen mukaan sellaiset ilmiöt kuin ukkonen ja salama aiheutuvat alku­aineiden ominaisuuksista, eivät jumalallisista syistä. Pseudo-Plutarkhoksen mukaan hän väitti, että ukkosen sai aikaan tuuli, sillä se esiintyi aina paksun pilven sisässä, ja Anaksi­mandroksen mukaan ukkosen sai aikaan pilvien yhteen­törmäys: pilven harva-aineisuuden ja keveyden vuoksi sen murtuminen sai aikaan äänen ja sen osien hajaantuminen toisistaan erilleen sai pilven pimeyden vuoksi aikaan valon.[35] Jyrinän voimakkuus oli verrannollinen törmäyksen voimakkuuteen. Jyrinä ilman salamoita esiintyi, kun tuuli oli liian heikko saadakseen aikaan tulen­liekkejä mutta kyllin voimakas saadakseen aikaan äänen. Salama ilman jyrinää taas syntyi ilman tärinästä sen hajaantuessa ja pudotessa, jolloin vähemmän aktiivinen tuli vapautui. Ukonnuolet syntyivät paksummasta ja voimakkaamasta ilmavirrasta.[36]

Anaksi­mandroksen mukaan meri oli jäänne kosteasta massasta, joka aikoinaan ympäröi Maata.[37] Osa siitä massasta oli höyrystynyt auringon vaikutuksesta saaden aikaan tuulen ja myös taivaan­kappaleiden kierto­liikkeen, sillä hän uskoi, että niitä vetivät puoleensa paikat, joissa vettä oli eniten. Toden­näköisesti hän oli havainnut yhteyden Kuun ja vuoro­veden välillä, mutta pitänyt jälkimmäistä Kuun liikkeen syynä eikä seurauksena. Sateen hän selitti syntyvän kosteudesta, jonka Aurinko pumppasi ylös maan pinnasta.[33] Hänen mukaansa Maa oli vähitellen kuivumassa ja vettä oli jäljellä enää vain syvimmissä kohdissa, jotka nekin aikanaan kuivuisivat. Aristoteleen mukaan Demokritos oli samaa mieltä.[38]

Ihmisen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anaksi­mandros pohti myös elämän syntyä ja kehitystä. Hänen mukaansa ensimmäiset eläimet olivat syntyneet kosteasta elementistä auringon sitä haihduttaessa, ja kaikki eläimet, ihminen mukaan luettuna, ovat kehittyneet kaloista.[11] Mahdollisesti tietoisena fossiilien olemassa­olosta hän väitti, että kaikki eläimet olivat alkujaan eläneet meressä, josta osa niistä nousi kauan sitten maihin. Hänen mukaansa ensimmäisillä eläimillä oli piikkinen kuori, mutta niiden vanhetessa kuori kuivui ja hajosi.[39] Alkuperäisen kosteuden haihtuessa kuiva maa tuli esiin, ja aikanaan ihmisenkin oli sopeudettava.

Anaksi­mandroksen mukaan ihmisen täytyi polveutua hyvin erikois­laatuisista eläimistä, koska pitkän lapsuusikänsä vuoksi nykyisen kaltainen ihminen ei olisi voinut alkuaikojen maailmassa pysyä elossa.[11] Hänen mukaansa varhaisimpen ihmisten oli olekeltava suuren kalan suussa suojautuakseen ilmastolta, kunnes he tulivat sieltä ulos menetettyään suomunsa. Myöhemmät kommentoijat esittivät kuitenkin hieman toisistaan poikkeavia tulkintoja siitä, mitä Anaksi­mandros oli väittänyt. Censorinuksen mukaan Anaksi­mandroksen käsitys olisi ollut, että lämpimässä vedessä eli kalan kaltaisia eläimiä, joiden sisällä ihmisten esivanhempien sikiöt kehittyivät ja pysyivät siellä vankeina puberteetti-ikän saakka, kunnes he saattoivat tulla toimeen omillaan.[40]. Myös Plutarkhos mainitsi Anaksimandoksen selittäneen, että ihmiset olivat muinoin syntyneet kalojen sisällä, ja kun he olivat tulleet kykeneviksi puolustautumaan, kalat olisivat sylkäisseet heidtä kuivalle maalle.

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bertrand Russell tulkitsi teoksessaan Länsimaisen filosofian historia Anaksi­mandroksen olettaneen, että maa, tuli ja vesi yrittävät kaikki laajentaa valtapiiriään, mutta on olemassa eräänlainen välttämättömyys eli luonnonlaki, joka pyrkii palauttamaan tasapainon. Osoituksena tästä hän piti esimerkiksi sitä, että siellä, missä on ollut tulta, on myöhemmin tuhkaa, joka on maata. Anaksi­mandroksen mukaan vesi tai mikään muukaan klassisista alku­aineista ei voinut olla muita alku­peräisempi, sillä siinä tapauksessa se olisi voittanut muut.[11]

Friedrich Nietzsche väitti kirjoituksessaan Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella, että Anaksi­mandros oli pessimisti, jonka mukaan maailma oli alukuperäinen olotila oli epämääräisyys. Sen mukaisesti kaiken selväpiirteisen oli lopulta palattava tuohon epämääräiseen tilaan. Toisin sanoen Anaksi­mandroksen käsitys olisi ollut, että kaikki tuleminen on kuin "laitonta vapautumista ikuisesta olemista, vääryys, joka täytyy sovittaa tuhoutumisella." Niinpä yksilöllisillä oliolla ei tämän käsityksen mukaan olisi ollut mitään arvoa, ja niiden pitkin kadota.[41]

Martin Heidegger luennoi laajasti Anaksi­mandroksesta. Yksi hänen luento­sarjoistaan oli nimeltään "Anaksi­mandroksen sanoja", joka sisältyi myöhemmin teokseen Holzwege. Luento käsittelee ontologista eroa ja olemisen (Dasein) unohtamista Anaksi­mandroksen katkelmien yhteydessä.[42] Heideggerin luennot vaikuttivat huomattavasti ranskalaiseen filosofi Jacques Derridaan.[43][44][45]

Nykyaikana Werner Heisenberg on esittänyt, että kaikki fysiikan tuntemat alkeishiukkaset ovat saman "perusaineen" erilaisia ilmenemismuotoja tai eri kvanttitiloja. Tätä ajatusta kommentoidessaan Max Born ehdotti tälle perusaineelle nimeä apeiron.[46]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekstilaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anaximandre, Fragments et témoignages. Texte grec, traduction, introduction & commentaire par Marcel Conche. Collection Épiméthée. Paris: Presses universitaires de France, 1991.
  • Diels, Hermann & Kranz, Walther: Die Fragmente der Vorsokratiker. I #12. 12. unveränderte Auflage. Dublin / Zürich: Weidmann, 1966. Teoksen verkkoversio.

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aristoteles: Fysiikka. Suomentaneet Tuija Jatakari ja Kati Näätsaari; Selitykset laatinut Simo Knuuttila. Jyväskylä: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-546-0.
  • Cornford, F. M.: From religion to philosophy. A study in the origins of Western speculation. New York : Harper, 1957.
  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 55 (II.1), 451–452. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
  • Drozdek, Adam: Greek philosophers as theologians. The divine arche. Aldershot & Burlington: Ashgate, 2007. ISBN 978-0-7546-6189-4.
  • Engman, Joyce: Cosmic Justice in Anaximander. Phronesis, 1991, 36. vsk, s. 1–25.
  • Janik, Joanna: Δίκη in the works of Homer. Eos, 2000, 87. vsk, s. 5–31.
  • Naddaf, Gerard: On the Origin of Anaximander's Cosmological Model. Journal of the History of Ideas, 1998, 59. vsk, s. 1–28.
  • Varto, Juha: Ajattelemisen alku ja loppu. Kreikkalaista eetosta etsimässä. Lahti: Elan Vital, 2008. ISBN 978-952-5764-01-7.
  • Vlastos, Gregory: Equality and Justice in Early Greek Cosmologies. Classical Philology, 1947, 42. vsk, s. 156–178.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anaksimandroksen kartografisesta toiminnasta ja sen motiiveista ks. Marcel Conchen laitoksen esipuhetta (s. 43–47).
  2. Vaikka Anaksimandros ei esittänytkään minkäänlaista teoriaa luonnonvalinnasta, jotkut pitävät hänen ajatuksiaan evoluutio-opin kaikkein varhaisimpana esityksenä.
  3. Suda 1986 Ἀναξίμανδρος.
  4. Grammaatikko Apollodoros nimittäin kertoo Anaksimandroksen täyttäneen 58. olympiadin toisena vuotena (so. 547/6) 64 vuotta ja kuolleen vähän sen jälkeen.
  5. a b Hudson, John: Suurin tiede, Kemian historiaa, s. 21. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
  6. Aristoteles: Fysiikka. III kirjan 5. luku, kohta 203 b 10–15. Suomentanut Tuija Jatakari, Kati Näätsaari. Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-546-0.
  7. Diels & Kranz (DK) 12 B 3.
  8. Theofrastos: Fyysikkojen opit (Φυσικῶν δόξαι), joka ei ole yhtenäisenä teoksena säilynyt.
  9. Simplikios: In Aristotelis Physicorum libros commentaria 24, 13 (= DK 12 A 9 ; DK 12 B 1 ).
  10. Vapaa suomennos. Hieman toisenlainen käännös: Varto (2008: 73).
  11. a b c d e Russell, Bertrand: ”Miletoksen koulukunta”, Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, 1. osa, s. 45–46. Suomentanut J. A. Hollo. WSOY, 1948.
  12. Homeerisen 'dike'-käsitteen sisällöstä ks. Janik (2000), jossa myös kommentoidaan aikaisempia tutkimuksia.
  13. Janik (2000: 24–31) korostaa kestiystävyyden teemaa Odysseiassa.
  14. Naddaf (1998: 19–28); vt. myös Engman (1991), Vlastos (1947).
  15. Engman (1991: 23–24).
  16. On tosin myös esitetty (Cornford 1957: 11; Drozdek 2007: 10), että tässä ei ole Anaksimandroksen kannalta mitään kielikuvallista. Tämän näkemyksen mukaan kaikkeuden perusolemus olisi moraalinen – ja siten viime kädessä jumalallinen.
  17. Aristoteles: Metafysiikka. I kirjan 3. luku, kohta 983 b 8–11. Suomentanut Tuija Jatakari, Kati Näätsaari, Petri Pohjanlehto. Gaudeamus, 1990. 951-662-492-8.
  18. Aristoteles: Fysiikka. III kirjan 5. luku, kohta 204 b 33–34. Suomentanut Tuija Jatakari, Kati Näätsaari. Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-546-0.
  19. Euripides: Ικέτιδες (Suppliant Women). Kääntänyt englanniksi George Theodoridis; kappale 532. Bacchicstae, 2010. Teoksen verkkoversio.
  20. Pseudo-Plutarkhos: Filosofien luonnonopillisista mielipiteistä I.7.
  21. Russell, Bertrand: ”Kreikan varhainen matematiikka ja astronomia”, Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, 1. osa, s. 238. Suomentanut J. A. Hollo. WSOY, 1948.
  22. Aristoteles: ”Taivaasta, II kirjan 13. luku (kohta 295 b: 10–20)”, Taivaasta; Syntymisestä ja häviämisestä, s. 121–123. Suomentanut Pertti Pohjanlehto. Gaudeamus, 2003. 951-662-872-9.
  23. Aetios: De fide III.7.1.
  24. Pseudo-Plutarkhos: Filosofien luonnonopillisista mielipiteistä III.10.
  25. Rovelli, Carlo: The First Scientist, Anaximander and his Legacy. Yardley: Westholme, 2011.
  26. Graham, Daniel W.: Explaining the Cosmos: The Ionian Tradition of Scientific Philosophy. Princeton: Princeton University Press, 2006.
  27. Popper, Karl: Conjectures and Refutations: The Growth of Scientific Knowledge, s. 186. New York: Routledge, 1998.
  28. Aetios: De fide II.15.6.
  29. Pseudo-Plutarkhos: Filosofien luonnonopillisista mielipiteistä II.20–28.
  30. Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit II.2: Anaksimandros. (Engl. käännös)
  31. Plinius vanhempi: ”Of the nature of Planets; and their circuit”, The Historie of the World. II kirja, VIII luku; englanniksi kääntänyt Philemon Holland. Adam Filip, 1601. Teoksen verkkoversio.
  32. Simplikios: Kommentteja Aristoteleen fysiikkaan 1121.5–9.
  33. a b Hippolytos Roomalainen: ”Book I, Chapter 6: Anaximander; His Theory of the Infinite; His Astronomic Opinions; His Physics”, Refutation of all heresies. Englanniksi kääntänyt J. H. MacMahon. Christian Literature Publishing Co., 1886. Teoksen verkkoversio.
  34. Cicero: Jumalten luonteesta (De natura deorum) I.10.25. (Engl. käännös)
  35. Pseudo-Plutarkhos: Filosofien luonnonopillisista mielipiteistä III.3.
  36. Seneca: Naturales quaestiones II.18.
  37. Pseudo-Plutarkhos, Filosofien luonnonopillisista mielipiteistä III.16.
  38. Aristoteles: Meteorologia II.3.
  39. Pseudo-Plutarkhos: Filosofien luonnonopillisista mielipiteistä V.19.
  40. Censorinus: De Die Natali IV.7.
  41. Nietzsche, Friedrich: ”Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella, 4. luku”, Kirjoituksia kreikkalaisista, s. 71. Suomentanut Pekka Seppänen. Summa, 2006. ISBN 952-5418-18-9.
  42. Heidegger, Martin: Off the Beaten track. Saksankielinen alkuteos Holzwege. Cambridge University Press, 2002.
  43. Derrida, Jacques: Margins of Philosophy, s. 66–67. University of Chicago Press, 1982.
  44. Sallis, John (toim.); Jacques Derrida: ”Geschlecht”, Deconstruction and Philosophy, s. 181–182. University of Chicago Press, 1982.
  45. Derrida, Jacques: Given Time: I. Counterfeit Money, s. 159. University of Chicago Press, 1992.
  46. Károly, Simonyi: ”Back to the Apeiron”, A Cultural History of Physics, s. 546. CRC Press, 2012. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anaksimandros: Fragmentteja. (Suomeksi tulkinnut Mika Saranpää) Niin & näin, 1996, nro 1, s. takakansi. Artikkelin verkkoversio.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kahn, Charles H.: Anaximander and the Origins of Greek Cosmology. Hackett, 1994. ISBN 0872202550.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anaksimandros.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Anaximander