Melissos
Melissos (m.kreik. Μέλισσος, lat. Melissus; s. noin 470 eaa.) oli kreikkalainen esisokraatikkoihin lukeutunut filosofi, joka kuului elealaiseen koulukuntaan. Hän oli kotoisin Samokselta.[1]
Diogenes Laertioksen ja Plutarkhoksen mukaan Melissos ei ollut ainoastaan ajattelija, vaan myös poliittinen johtaja kotikaupungissaan. Hän komensi myös laivastoa, joka puolusti kaupunkia Perikleen johtamia ateenalaisia vastaan vuonna 422 eaa. Diogenes sanoo hänen olleen Parmenideen ja Herakleitoksen oppilas.[1][2]
Melissoksen töistä on olemassa Simplikioksen säilyttämiä katkelmia, sekä Aristoteleen antama todistus. Melissos puolusti teoksissaan Parmenideen oppeja. Ne oli kirjoitettu joonialaisella murteella, ja koostuivat pitkistä argumentaatioketjuista. Melissos sanoi olemisen olevan ikuista. Sillä ei voinut olla alkua, koska se ei ole voinut saada alkuaan ei-olevasta (vrt. ex nihilo nihil), eikä myöskään olevasta. Se ei voi tuhoutua, sillä oleva ei voi tulla ei-olevaksi, ja jos siitä tulisi jokin muu oleva, se ei olisi tuhoutunut. Aristoteles jakoi myöhemmin saman ajatuksen.
Simplikioksen mukaan (Fysika, f. 22b) hän oli tässä asiassa eri mieltä Parmenideen kanssa erottaessaan olevan absoluuttisesti olevasta. Hän jatkaa sanomalla, että ikuisen oleminen täytyy olla rajatonta myös laajuudessa, ja siksi myös yhtä ja muuttumatonta. Kaikki muutos, oli se sitten saanut alkunsa sisäisestä tai ulkoisesta syystä, oli hänen mukaansa mahdotonta: Yksi oli muuttumaton sekä määrässä että laadussa. Tätä ykseyttä ei voinut myöskään jakaa, sillä kaikki jaot olisivat tarkoittaneet tyhjän olemassaoloa: mutta tyhjyys ei ole mitään, joten sitä ei ole. Hän sanoi myös olemisen olevan aineetonta, koska esimerkiksi ruumiilla olisi koko ja se koostuisi osista.
Tässä ajattelussa on vastaavanlainen paradoksi kuin Zenonin tunnetummissa paradokseissa, sekä suuressa määrässä myös nykyisessä ajattelussa esiintyvissä paradokseissa. Paradoksi koostuu ensisijaisesti siitä, että älyn ja aistien antamat tulokset poikkeavat toisistaan täysin. Melissoksen abstraktit argumentit osoittivat, että ykseyden muutos on mahdotonta — aistit kuitenkin kertovat, että kuuma muuttuu kylmäksi, kova pehmeäksi, elävä kuolleeksi ja niin edelleen.
Kun Zenonin ja Melissoksen ajattelua verrataan, havaitaan, että filosofinen dialektiikka oli kehittymäisillään, vaikkakaan se ei vielä ollut tietoinen omasta voimastaan. Kuitenkaan sen enempää Melissos kuin Zenonkaan ei tuntunut olevan tietoinen, että heidän argumenttejaan moneutta vastaan voitiin käyttää myös heidän esittämäänsä ykseyttä vastaan — ja näin heidän Parmenideen puolustamiseksi takomiaan aseita voitiin käyttää yhtä hyvin heitä itseään vastaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 337 (IX.4), 572–573. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
- ↑ Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Perikles 26.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Melissos: Fragmentit. Suomennos ja jälkisanat: Reijo Valta. Kurikka: Osuuskunta Jyväs-Ainola, 2002. ISBN 952-5353-10-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Diogenes Laertios: Melissoksen elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Diogenes Laertios: Melissoksen elämäkerta (kreikaksi)