Empedokles
Empedokles (m.kreik. Ἐμπεδοκλῆς, n. 492–432 eaa.) oli antiikin kreikkalainen esisokraattinen filosofi.[1] Hänet tunnetaan parhaiten kaikkeuden syntyä koskevasta teoriasta, joka perustuu neljään klassiseen alkuaineeseen. Monien muiden esisokraatikkojen tavoin myös Empedokleen kirjoituksia tunnetaan vain myöhempien ajattelijoiden teoksissa säilyneiden katkelmien välityksellä. Hänen kuolemansa on synnyttänyt erilaisia legendoja.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Empedokles oli kotoisin Akragasista, Sisiliasta. Hän oli ammatiltaan lääkäri, ja antoi enemmän vaikutteita lääketieteeseen kuin filosofiaan. Empedokles oli myös mystikko ja runoilija, ja muun muassa Aristoteles piti häntä retoriikan keksijänä. Kuuluisa sofisti Gorgias oli hänen oppilaansa ja sai todennäköisesti Empedokleelta ajatuksensa retoriikasta eräänlaisena magiana.
Luonteeltaan Empedokles oli jossain määrin ylimielinen. Hän pukeutui purppuraan ja väitti, että omistamansa tiedon hyveen vuoksi hänestä oli tullut jumalainen ja että hän kykeni tekemään ihmeitä. Hän suosi kuitenkin tasa-arvoa ja taisteli kreikkalaisen demokratian puolesta. Hän myös sanoi, että hänen opetustensa avulla myös muut voivat tulla jumalaisiksi. Hän esitti, että kaikki elävät olennot ovat samalla henkisellä tasolla. Näin hän oli selvästi saanut vaikutteita pythagoralaisista.
Tarinan mukaan Empedokles meni niin pitkälle, että hyppäsi Etnan kraatteriin todistaakseen olevansa jumala ja kuolematon. Hän ei selvinnyt hypystään hengissä. Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi kuitenkin kuollut Kreikassa. Friedrich Hölderlin on kirjoittanut aiheesta näytelmän, Empedokleen kuolema.
Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Empedoklesta pidetään viimeisenä runomuodossa kirjoittaneena kreikkalaisena filosofina. Perinteisen näkemyksen mukaan hän kirjoitti kaksi runoa, Luonnosta (Περὶ φύσεως, Peri fyseōs) sekä Puhdistusmenot (Καθαρμοί, Katharmoi). Tämän nimiset teokset mainitsee muun muassa Diogenes Laertios.[2] Teoksista on säilynyt katkelmia.
Näistä runoista ensin mainittu olisi käsitellyt ennen kaikkea maailman ja elävien olentojen luomista ja jälkimmäinen sielun kohtaloa ja ajatusta metempsykhosiksesta. Nykyään pidetään kuitenkin mahdollisena, että Empedokles kirjoitti vain ensin mainitun teoksen, ja kaikki häneltä säilyneet katkelmat ovat peräisin tästä yhdestä teoksesta.[3][4]
Empedokleen ihmiskäsitys oli tuon ajan filosofeille hyvin tyypillinen, ihminen mikrokosmoksena. Empedokleksen kosmos koostui neljästä alkuaineesta: tulesta, vedestä, ilmasta ja maasta. Näitä alkuaineita hän kutsui juuriksi.
Juurien lisäksi muuttuvaan kosmokseen antoivat vauhtia kaksi voimaa: rakkaus (filia) ja riita (neikos). Kosmos oli Empedokleen mukaan jatkuvassa syklisessä muutoksessa. Rakkauden "valtakaudella" neljä juurta olivat sekoittuneet toisiinsa, ja riidan aikana juuret taas olivat erillään omissa oloissaan. Sielun Empedokles selitti olevan lähtöisin rakkaus-voimasta. Aristoteles mainitsee teorian muun muassa Metafysiikassaan (1000a25–1000b15). Hän kannatti ja kehitti teoriaa edelleen, ja se pysyi melko muuttumattomana renessanssiin saakka.
Empedokles esitti lajien synnystä näkemyksen, jota on usein pidetty darwinistisen luonnonvalinta-ajatuksen edeltäjänä: hän katsoi, että huonot ominaisuudet karsiutuvat pois olennoista ja hyvät jäävät jäljelle. Empedokleen ajattelu ei kuitenkaan sisältänyt ajatusta siitä, että lajit kehittyisivät edelleen toisiksi lajeiksi; hänen mukaansa lajien moninaisuus syntyi suoraan kaiken alussa, ja elinkelpoisimmat lajit vain selvisivät pitempään, mutta muuttumattomina. Suuri osa alussa syntyneistä olennoista oli hirviöitä, jotka myöhemmin tuhoutuivat.[1][5][6] Aristoteles arvosteli tätä Empedokleen näkemystä Fysiikassaan.[7]
Empedokleen näkemykset muistuttivat suuresti Herakleitoksen ontologiaa. Hän ei kuitenkaan ollut näkemyksissään yhtä jyrkkä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 314–322 (VIII.2), 559–562. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Campbell, Gordon: Empedocles The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 25.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit VIII.77.
- ↑ Janko, Richard: Empedocles, On Nature I 233–364: A New Reconstruction of P. Strasb. gr. Inv. 1665–6 University of Michigan.
- ↑ Sedley, D. N.: Lucretius and the Transformation of Greek Wisdom, s. 1-. Cambridge University Press, 2003. ISBN 0521542146. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Everson, Ted: ”Empedocles and Darwin”, The gene: a historical perspective, s. 5. Greenwood guides to great ideas in science. Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 0313334498. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Graham, Daniel W.: The Texts of Early Greek Philosophy: The Complete Fragments and Selected Testimonies of the Major Presocratics, s. 428. Cambridge University Press, 2009. ISBN 0521845912. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Aristoteles: Fysiikka II.8.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Empedokles: Fragmentteja. (Suomeksi tulkinnut Mika Saranpää) Niin & näin, 1996, nro 3, s. takakansi. Artikkelin verkkoversio. [vanhentunut linkki]
Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Burnet, John: ”Empedokles of Akragas”, Early Greek Philosophy. London: A. & C. Black Ltd, 1920. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Campbell, Gordon: Empedocles The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit:
- Empedokleen elämäkerta[vanhentunut linkki] (englanniksi)
- Empedokleen elämäkerta (kreikaksi)
- Parry, Richard: Empedocles The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Empedokles-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)