Aimo Raassina
| Aimo Raassina | |
|---|---|
 Kapteenit Aimo Raasina (vas.) ja Lyytinen (oik.) Vuosalmella 12. elokuuta 1944. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. kesäkuuta 1910 Ruskeala |
| Kuollut | 17. elokuuta 1986 (76 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Ammatti | rikospoliisi, jatkosodan aikainen pataljoonankomentaja ja aktiivi urheilutoimija |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1939–1944 |
| Komentajuudet |
Komppanian päällikkö 1941-1944 Pataljoonan komentaja 1944 |
| Taistelut ja sodat | talvisota, jatkosota |
| Sotilasarvo | everstiluutnantti |
| Kunniamerkit |
Vapaudenristi 2. lk Vapaudenristi 3. lk Vapaudenristi 4. lk (2 kertaa) SL 1. lk Rautaristi 2. lk |
| Ylennykset |
kapteeni (1942) majuri (1957) everstiluutnantti (1967) |
| Joukko-osasto |
Liikkuva sotapoliisikomppania (Talvisota) JR 7 (Jatkosota) JR 49 (Jatkosota) |
| Joukkoyksikkö | II/JR 7 |
Aimo Tapio Raassina (18. kesäkuuta 1910 Ruskeala[1] – 17. elokuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen siviliammatiltaan rikospoliisi, jatkosodan aikainen pataljoonankomentaja ja aktiivi urheilutoimija. Sotilasarvoltaan hän oli everstiluutnantti.[1]
Aimo Raassina syntyi Laatokan Karjalassa Ruskealassa ja kävi keskikoulun Hämeenlinnan lyseossa. Asevelvollisuudessa hävi kävi RUK:n vuonna 1933. Hän toimi siviilissä rikosetsivänä Hämeenlinnan poliisilaitoksessa vuosina 1934-1944.[2]
Sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvisotaan Raassina osallistui Liikkuvan sotapoliisikomppanian päällikkönä Karjalankannaksella. Jatkosodassa hän toimi upseerina Jalkaväkirykmentti 7:ssä ja Jalkaväkirykmentti 49:ssä vuosina 1941-1944, jolloin yksiköt, joissa hän palveli, etenivät Tyrjän, Laatokan luoteisrannikon kautta Karjalankannaksella aina vanhan rajan tuntumaan. Tällöin hän toimi 6./JR 7:n komppanianpäällikkönä. Hänen komppaniansa saapui ensimmäisenä suomalaiskomppaniana vanhalle rajalle Rajajoen Tonterissa.[3]
Asemasodan aikana kapteeniksi ylennetty Raassina toimi aktiivisti erillisissä sotilasoperaatioissa. Heinäkuussa 1942 hän johti ns. "Puijon retkeä", jossa edessä ollut vahva vihollisen tukikohta tuhottiin täydellisesti.[3]
Kesäkuussa 1944 käynnistyi Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjankannaksella kohdistui JR 7:n asemiin Ohdan lohkolla. Raassina toimi tällöin II/JR 7:n pataljoonankomentajana.[3]
- Pääartikkeli: Siiranmäen taistelu
Suomalaisjoukot vetäytyivät kahden vuorokauden taistelujen jälkeen Vammelsuun–Taipaleen linjalle eli VT-linjalle, jossa everstiluutnantti Ehrnroothin JR 7 puolusti Siiranmäen lohkoa. Raassina ja hänen pataljoonansa teki 15. kesäkuuta onnistuneen vastahyökkäyksen, jonka seurauksena VT-linja Siiranmäellä saatiin vallattua takaisin.[3] [4]
Suomalaiset joutuivat kuitenkin perääntymään 17. kesäkuuta suomalaisrintaman murruttua VT-linjalla Kuuterselässä. Ehrnrooth määräsi joukkonsa irtautumaan Vuoksen rannalle Äyräpäähän ja Vuosalmelle, joka oli osa Viipurin–Kuparsaaren–Taipaleen linjaa eli VKT-linjaa. Raassinan pataljoona miehitti jo etukäteen Äyräpään maaston aloittaen linnoittamisen.[3] [5]
- Pääartikkeli: Äyräpään–Vuosalmen taistelut
Puna-armeijan hyökkäykset Äyräpään suomalaissillanpäähän, jota JR 7:n joukot miehittivät, alkoivat 21. kesäkuuta. Raassinan pataljoona oli tällöin Äyräpäässä kuusi päivää, jonka jälkeen se vedettiin lepoon Vuosalmen puolelle.[6] Raassina joukkoineen joutui kuitenkin palaamaan sillanpäähän 4. heinäkuuta, jossa se taisteli miestappioita kokien välillä käytännössä ainoina suomalaisjoukkoina Äyräpään sillanpäässä.[7] Raassinan joukot joutuivat sillanpäässä mottiin, mutta onnistuivat murtautua ja päästä Vuoksen toiselle puolelle Vuosalmelle. Raasinan pataljoonasta oli jäljellä tällöin noin 20 miestä.[8] Lopulta 7. heinäkuuta sillanpää menetettiin, ja suomalaisjoukot vedettiin Vuosalmen puolelle.[3]
Puna-armeija hyökkäsi jo 9. heinäkuuta Vuoksen yli Vuosalmen puolelle luoden joukoilleen sillanpään. Raassinan täydennyksiä saanut pataljoona oli mukana sillanpään rajaamisessa. Raassina joukkoineen oli tässä taistelussa jälleen mukana kokien ankaria menetyksiä. Kahden vuorokauden jälkeen 11. heinäkuuta JR 7 eli lempinimeltään Tyrjän rykmentti luovutti rintamavastuun JR57:lle. Lepovaiheen jälkeen 29. heinäkuuta JR 7 otti rintamavastuun JR 11:ltä Kaskisalon lohkolla Vuoksen rannalla VKT-linjalla. Tyrjän rykmentti puolusti asemiaan Kaskisalon lohkolla sodan loppuun asti eli syyskuun alkuun 1944.[9]
Sodanjälkeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aimo Raassina palasi sodan jälkeen entisiin tehtävin rikospoliisina Hämeenlinnaan. Vuonna 1945 hänestä tuli Liikkuvan poliisin komisario. Vuonna 1946 hän kävi Valtion poliisikoulun päällystökurssin ja siirtyi Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisiosastolle.[2]
Raassina siirtyi pian kuitenkin rikospoliisista yksityiselle sektorille. Hän työskenteli vuosina 1946-1955 ompelukoneita maahantuovan Husqvarna Oy:n Helsingin konttorin johtajana. Vuonna 1956 hän siirtyi järjestötehtäviin toimien 1956-1959 Reserviupseeriliiton järjestösihteerinä ja 1959-1970 liiton pääsihteerinä. Hän toimi vielä 1975-1980 Suomen sotaveteraaniliiton toiminnanjohtajana[10].[1]
Keskustelut palkitsemisesta Mannerheim-ristillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aimo Raassinan esimies everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth teki esityksen Raassinan palkitsemisesta Mannerheim-ristillä Jatkosodan kesän 1944 taistelujen perusteella. Perusteluista, erityisesti Siiranmäen VT-linjan taisteluista, ja kokonaissuorituksen korkeatasoisuudesta huolimatta kapteeni Raassinaa koskeva ritari-esitys hylättiin. [3]
Asia sai yli 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen erikoisen käänteen vuonna 1967. Silloinen puolustusvoimain komentaja kenraalimajuri Yrjö Keinonen suunnitteli esittävänsä Suomen 50-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi annettavan kolme Mannerheim-ristiä, yhden upseerille, yhden aliupseerille ja yhden miehistöön kuuluvalle. Upseeristoon kuuluvana ehdokkaana olisi ollut sodan aikainen kapteeni Aimo Raassina. Asia ei edennyt kuitenkaan toteutukseen; olisi vaatinut lain muutoksen eduskunnassa.[11]
Järjestötoiminnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilu oli ollut nuoruudessa keskeinen harrastus, ja jatkona omakohtaiselle urheilutoiminnalle hän oli aktiivi urheilun järjestömies.[12] Aimo Raassina oli toiminut jo ennen sotia Hämeenlinnassa suojeluskuntatoiminnassa ja oli perustamassa Hämeenlinnan Pallokerhoa ja sen johtokunnan jäsenenä 1934-1939. Sotien jälkeen hän toimi vuosina 1951-1969 Nykyaikaisen 5-ottelun liiton hallituksessa, sen ampumahiihtojaoston puheenjohtajana 1957-1958, Suomen ampumahiihtoliiton perustaja- ja johtokunnan jäsenenä vuodesta 1960, pääsihteerinä 1960 ja johtokunnan puheenjohtajana 1961-1967. [13]Suomen Ampujainliiton liittohallituksen jäsen vuodesta 1955 ja johtokunnassa 1959-1961, Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston jäsen 1961-1967, Suomen olympiayhdistyksen valtuuskunnan jäsen 1961-1967.[1]
Aimo Raassina toimi kilpailujoukkeiden johtajana 1950- ja 1960-luvuilla. Hän toimi vuoden 1960 Squaw Valleyn talviolympialaisten ampumahiihtojoukkueen johtajana kuten myös seuraavissa kisoissa 1964 Innsbruckissa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Brantberg, Robert: Ehrnrooth. Jyväskylä: Revontuli, 2002. ISBN 952-5170-25-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Kuka kukin on 1978, s. 767. Runeberg.org.
- ↑ a b Everstiluutnantti Aimo Raassinan muotokuva paljastettiin. Karjalan Pojat, syyskuu, 5/1970, s. 1, 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.3.2023.
- ↑ a b c d e f g Mauri Sariola: Sodan ja rauhan ritarikandidaatin kohtalo. Kansa Taisteli, 4/1984, s. 112-117. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.3.2023.
- ↑ Brantberg 2002, s.137-138.
- ↑ Brantberg 2002, s.143.
- ↑ Brantberg 2002, s.145.
- ↑ Brantberg 2002, s.148-152.
- ↑ Brantberg 2002, s.153.
- ↑ Brantberg 2002, s.173.
- ↑ Aimo Raassina 70 vuotta tänään - Kuntoutus veteraanityön tärkein tavoite. Helsingin Sanomat, 18.6.1980, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.3.20239.
- ↑ Veikko Huuska: Miksi Suomen paras pataljoonankomentaja jäi ilman Mannerheim-ristiä? Uusi Suomi. [vanhentunut linkki]
- ↑ Koulutus noussut urheilun rinnalle RUL:n ohjelmassa. Helsingin Sanomat, 18.6.1970, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.3.20239.
- ↑ Vuoden vanha Suomen Ampumahiihtoliitto on jo ripeäotteinen urheilujärjestö. Helsingin Sanomat, 11.1.1961, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.3.20239.