Ero sivun ”Eino S. Repo” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
pääjohtaja ei ole arvonimi
Rivi 58: Rivi 58:
* [http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=14&a=1744 Kysymyksiä pääjohtaja Revolle – Ylen elävä arkisto]
* [http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=14&a=1744 Kysymyksiä pääjohtaja Revolle – Ylen elävä arkisto]
* [http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=435 Pääjohtaja Revon Informatiivisen ohjelmapolitiikan julistus – Ylen elävä arkisto]
* [http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=435 Pääjohtaja Revon Informatiivisen ohjelmapolitiikan julistus – Ylen elävä arkisto]
* [http://375humanistia.helsinki.fi/humanistit/eino-repo Eino Repo 375 humanistia -sivustolla 3.3.2015, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta]


{{Yleisradion toimitusjohtajat}}
{{Yleisradion toimitusjohtajat}}

Versio 10. heinäkuuta 2015 kello 11.08

Eino S. Repo
Repo vuonna 1965
Repo vuonna 1965
Henkilötiedot
Syntynyt6. syyskuuta 1919
Isokyrö
Kuollut16. joulukuuta 2002 (83 vuotta)
Helsinki
Ammatti pääjohtaja, radiojohtaja
Muut tiedot
Järjestö Yleisradio
Edeltäjä Einar Sundström
Seuraaja Erkki Raatikainen

Eino Sakari Repo (6. syyskuuta 1919 Isokyrö – 16. joulukuuta 2002 Helsinki) oli Oy Yleisradio Ab:n pääjohtaja 1965–1969 ja radiojohtaja 1969–1974. Hänen toimikauttaan yhtiön johdossa on kutsuttu ”Reporadion” ajaksi.[1]

Ennen Yleisradiota

Eino S. Repo osallistui talvi- ja jatkosotaan rintamalla ja kotiutui 1944 kapteenina. Hän valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan kirjallisuustiede. Valmistuttuaan hän toimi vapaana kirjallisuuskriitikkona ja kirjoitti arvosteluja mm. Uuteen Suomeen ja Parnassoon sekä radioon. Repo tunnettiin radikaalina kirjoittajana, ja hänen oli lopetettava Uuden Suomen avustaminen, kun hän oli riitaantunut pääkriitikon, konservatiivisen V. A. Koskenniemen kanssa. Apu-lehden toimittajana Repo toimi 1958–1964, minkä jälkeen hänet valittiin Mainostelevision ohjelmajohtajaksi.[1]

Reporadio

Yleisradion pääjohtajan Einar Sundströmin jäätyä eläkkeelle 1965 Repo nostettiin hänen seuraajakseen Maalaisliiton ehdokkaana. Valintaa tuki presidentti Urho Kekkonen, jonka lähipiiriin Repo kuului. Revon johtajakaudella yhtiössä toimeenpantiin useita uudistuksia. Yleisradiolle, jossa oli aikaisemmin lähetetty vain STT:n sähkeuutisia, perustettiin Ralf Fribergin johdolla oma uutistoimitus.[1] Samalla voimistunut vasemmistolainen opiskelijaradikalismi sai jalansijaa yhtiössä. Repo antoi runsaasti tilaa nuorille toimittajille ja heidän yhteiskuntakriittisille ohjelmilleen, mikä herätti syytöksiä Yleisradion politisoitumisesta ja toi sille pilkkanimen ”Reporadio”. Yleisradiota myös syytettiin vasemmiston suorasta tukemisesta vuoden 1966 eduskuntavaalien aikana.[2]

Yksi Revon uudistuksia oli suoraan pääjohtajan alaisen Erikoistoimituksen perustaminen. Erikoistoimituksen vetäjänä toimi Reino Paasilinna, jonka aloitusohjelma ("Vakuutusasia on sydämenasia") 1966 herätti valtavan kohun julkisuudessa.[3] Edellä mainittujen seikkojen vuoksi Repoa ei valittu pääjohtajaksi enää toiseksi viisivuotiskaudeksi. Hänen tilalleen tuli Erkki Raatikainen jonka kausi tunnetaan ns. normalisoitumisen kautena.[4] Repo valittiin 1969 Yleisradion radiojohtajaksi SKDL:n mandaatilla, ja tästä virasta hän jäi eläkkeelle 1974.[1]

Muuta

Zavidovo-vuodon kuulusteluissa Kekkosen kansliapäällikkö Antero Jyränki (sdp.) tunnusti antaneensa osan Zavidovo-muistiosta Revon nähtäväksi. Eino S. Repo oli perustamassa Suomi–Chile-seuraa Tarja Halosen ja Jacob Södermanin kanssa. Repo on myös käsikirjoittanut kolme dokumenttia, esiintynyt kahdessa dokumentissa sekä elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu, jossa esitti cameo-roolissa itseään Yleisradion pääjohtajana.[lähde? ]

Eino S. Revon nuorempi veli oli kustannusjohtaja Ville Repo. He kirjoittivat yhdessä kirjan Kekkosesta.[1]

Julkaisuja

  • Repo, Eino S. (toim.): Toiset pidot Tornissa. Jyväskylä: Gummerus, 1954.
  • Repo, Eino S.: Helsingin Puhelinlaitos 1882−1957. Helsinki: Weilin+Göös, 1956.
  • Repo, Eino S. − Huovinen, Pentti: Kekkoskaskut. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
  • Repo, Eino S.: Pihlajanmarjat: Muistelua vuosilta 1939−1969. Helsinki: Weilin+Göös, 1975.
  • Repo, Eino S. − Repo, Ville: Päämies: Henkilökuva Urho Kekkosesta hänen presidenttiajaltaan. Helsinki: Weilin+Göös, 1985.

Kirjallisuutta

  • Hemanus, Pertti: Reporadion nousu ja tuho. Helsinki: Otava, 1972.
  • Viljakainen, Jarmo: Reporadio – vallankumouksen käsikassara? Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7176-0
  • Viljakainen, Jarmo: Reporadio – Yleisradion vaaran vuodet 1965–1972. Opus Liberum, 2008. ISBN 978-952-92-3825-5

Viitteet

  1. ↑ a b c d e Timo Hämäläinen: Eino Sakari Repo HS Muistot. Viitattu 11.8.2014.
  2. ↑ Jarmo Viljakainen: Reporadion ratkaiseva sytyke oli vasemmiston vaalivoitto 1966 Reporadio - Yleisradion vaaran vuodet 1965 - 1972. Viitattu 11.8.2014.
  3. ↑ Vakuutusasia on sydämenasia YLE elävä arkisto. Viitattu 11.8.2014.
  4. ↑ Antti Seppälä: Todellisuutta kuvaamassa – todellisuutta tuottamassa (s. 23) Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitos. Viitattu 11.8.2014.

Aiheesta muualla

Ylen pää- ja toimitusjohtajat
Pääjohtajat: Hjalmar Woldemar Walldén (1944–1945) • Hella Wuolijoki (1945–1949) • Einar Sundström (1950–1964) • Eino S. Repo (1965–1969) • Erkki Raatikainen (1970–1979) • Sakari Kiuru (1980–1989) • Reino Paasilinna (1990–1994)
Toimitusjohtajat: L. M. Viherjuuri (1926–1927) • Yrjö Koskelainen (1927) • Armas Deinert (1927) • Hjalmar Woldemar Walldén (1927–1944) • Arne Wessberg (1994–2005) • Mikael Jungner (2005–2010) • Lauri Kivinen (2010–2018) • Merja Ylä-Anttila (2018–)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eino_S._Repo&oldid=15058327”