Vorkuta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vorkuta
(Воркута)
Вӧркута, Vörkuta
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Vorkutan kaupunkipiirikunta Komin kartalla, alla kaupungin sijainti.
Vorkutan kaupunkipiirikunta Komin kartalla, alla kaupungin sijainti.

Vorkuta

Koordinaatit: 67.5036°N, 64.0629°EKoordinaatit: 67.5036°N, 64.0629°E

Valtio Venäjä
Tasavalta Komi
Kaupunkipiiri Vorkutan kaupunkipiiri
Perustettu 4. tammikuuta 1936
Kaupungiksi 1943[1]
Hallinto
 – Pormestari Valeri Budovski
Väkiluku 69 000
Aikavyöhyke UTC+3[2][3]
Postinumero 169900– 169945[4]
Suuntanumero(t) +7 82151[5]
Kaupunkipiirin tiedotussivusto (venäjäksi)

Vorkuta (komiksi Вӧркута, Vörkuta, ven. Воркута, Vorkuta) on kaivoskaupunki Pohjois-Venäjän kivihiilikentillä Komin tasavallan ikiroutavyöhykkeellä, 160 kilometriä pohjoisen napapiirin pohjoispuolella.[1]

Se sijaitsee Euroopan koillisimmassa kulmassa Petšorajoen Usa-haaran haarajoen äärellä Uralvuorten pohjoispään länsipuolella. Pohjoinen jäämeri sijaitsee vajaan 200 kilometrin päässä koillisessa. Lännessä ja pohjoisessa Vorkuta rajoittuu Nenetsian autonomiseen piirikuntaan, idässä Tjumenin alueeseen, etelässä ja lounaassa Intaan.[6] Etäisyys Syktyvkariin on linnuntietä 904 kilometriä[1], rautateitse 1 030 kilometriä. Kunnollista ympärivuotista maantieyhteyttä ei tasavallan pääkaupungista ole.[6]

Yleisesti Vorkuta tunnetaan etenkin siellä neuvostoaikana olleesta vankileiristä.

Vorkutan väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 perustetun Vorkutan kaupunkipiirikunnan pinta-ala on 24 200 neliökilometriä. Kaupungin lisäksi siihen kuuluu 8 taajamaa ja 7 kylää. Kaupungissa on 69 000 ja kaupunkipiirikunnassa 110 600 asukasta (vuonna 2010).[7] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan asukkaista 71,6 % on venäläisiä, 10,8 % ukrainalaisia, 3,6 % tataareja ja 2,1 % valkovenäläisiä.

Viime vuosikymmenten aikana kaupungin väkiluku on laskenut voimakkaasti (vuonna 1990 kaupunkipiirissä asui 217 000 henkeä).[8] Neuvostoliiton hajottua myös pohjoisten kaivoskaupunkien asukkaat pääsivät aiempaa helpommin muuttamaan toisaalle.

Oppilaitos Vorkutassa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakkotyöllä ylläpidetyt hiilikaivokset perustettiin 1930–1931[6] ja 1932 Vorkutan pakkotyöleiri sai alkunsa. Se oli yksi Neuvostoliiton suurimmista leireistä (gulag). Vorkutassa tai sen läheisyydessä oli kolme suurempaa pakkotyöleiriä sekä ainakin yksi pienempi. Intassa ja muualla Komin alueella toimi yli kymmenen muuta pakkotyöleiriä.[9]

Neuvostoliiton johtaja Stalin teki Vorkutan seudusta suuren vankileirin jo 1930-luvun kuluessa. Yksistään kaivos- ja rakentamistyöhön keskittyneellä Vorkutinski ITL -työleirillä kirjattiin olleen enimmillään 72 tuhatta vankia.[10] Seudun merkitys kasvoi huomattavasti toisen maailmansodan aikana, kun vuodesta 1934 alkaen pakkotyöläiset rakensivat Komin läpi rautatien näin yhdistäen keskellä tundraa olevan Vorkutan muuhun maailmaan. Jopa 102 000 vangin pakkotyöleiri (Severo-Petšorski ITL) rakensi suuren osan Komin läpäisevän rautatien luoteisosasta.[11] Rautateitse siihen yhdistettiin muut lähiseudun keskitysleirit, ja Vorkutasta tuli kaupunki 1943. Sen jälkeen se oli Euroopan puoleisen Neuvostoliiton tärkein gulag ja Petšoran alueen pakkotyöleirien hallinnollinen keskus.lähde?

Sodan jo loputtua Neuvostoliitto kiristi otettaan esimerkiksi valloittamissaan Baltian maissa. Paljon ihmisiä pakkosiirrettiin 1945–1949 Siperiaan ja Pohjois-Venäjälle tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Vorkutan seudulle päätyi esimerkiksi sittemmin tunnetuksi tullut kirjailija Jaan Kross. Vankileirien olot olivat hirvittävät, ja talvisin lämpötilat saattoivat laskea –60 asteeseen. Vuonna 1953 eräällä leirillä vangit nousivat kapinaan, jonka NKVD ja Puna-armeija verisesti tukahduttivat. Kuitenkin kun Stalin samana vuonna kuoli ja valta Moskovassa siirtyi hänen seuraajilleen, alettiin vankileirien saaristoa hiljalleen karsia ja vankeja vapauttaa. Virolaiset pääsivät palaamaan Vorkutasta kotimaahansa 1954–1956 ja 1960-luvulle tultaessa useimmat Vorkutan vankileirit oli suljettu. Näyttää tosin siltä, että tiettyjä vankeja pidettiin siellä vielä 1980-luvullekin tultaessa.lähde?

Vankileiriajan jälkeen Vorkutasta tuli melko tavallinen tundran kaivoskaupunki, jossa oli parhaimmillaan yli 200 000 asukasta. Tunnetuin kaupungissa syntynyt on nykyisin Ranskaa edustava shakkimestari Andrei Sokolov. Vorkutan kaivosteollisuus alkoi hiipua Neuvostoliiton hajotessa lähinnä toiminnan kalleuden takia. Kaivostyöläiset ovat sen jälkeen usein menneet lakkoon maksamattomien palkkojen vuoksi.lähde?

Venäläinen Mi-8 helikopteri Vorkutan lentoasemalla

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vorkutan maantieverkko on paikallinen, sillä ei ole yhteyttä esimerkiksi tasavallan pääkaupunkiin eikä Uralin itäpuolelle.[6] Kaukaa lounaasta, Arkangelin alueen Kotlasista johtava 1 700 kilometriä pitkä, aikoinaan paljolti pakkotyöläisten voimin rakennettu rautatie on kaupungin avain ulkomaailmaan. Radasta lähtee Vorkutan kaupungin lounaispuolella sivuhaara myös Uralin taakse Jamalin Nenetsian Labytnangiin Objoen länsirannalle.[12] Lisäyhteyksiä tuo myös Vorkutan kaupungin lentokenttä, josta voi lentää valtion tukemilla lennoilla paitsi tasavallan sisäisiä lentoja, Mi-8 kopterilla myös pienemmille paikkakunnille.[13]

Elinkeino- ja kulttuurielämää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ul. Leninan jouluvaloja Vorkutan kaamoksessa

Kaupunki on merkittävän hiilikaivosalueen keskus. Siellä toimii Pietarin kaivosinstituutin haarapiste. Kaupungissa on muun muassa konealan yrityksiä, sementtitehdas ja rakennusmateriaalien tuotantolaitos. Korkeakulttuuria tarjoaa esimerkiksi teatteri, nukketeatteri ja historiallinen museo.[1]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka Rislakki: Vorkuta! (WSOY, 2013)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Goroda Rossii: Vorkuta Goroda Rossii (1994) kirjan Vorkuta-artikkelin nettiversio. Viitattu 23.4.2012. (venäjäksi)
  2. Venäjä siirtyy ikuiseen talviaikaan 1.7.2014. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 27.10.2014.
  3. Vladimir Putin signed the Federal Law On Amendments to the Federal Law "On the calculation of time" 22.7.2014. worldtimezone.com. Viitattu 27.10.2014. (englanniksi)
  4. Respublika Komi: Potštovnyje indeksy Viitattu 23.4.2012. (venäjäksi)
  5. Respublika Komi: Telefonnyje kody Viitattu 23.4.2012. (venäjäksi)
  6. a b c d Новый Атлас автомобильных дорог 2006-2007. Россия - Страны СНГ - Прибалтика. 1:750 000 и 1:1500 000 (+ 1:4000 000). Главный редактор В.Х. Пейхвассер. Тривум, 220053, г. Минск. ISBN 985-409-072-8. (venäjäksi)
  7. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki: Tšislennost naselenija Rossijskoi Federatsii po gorodam, posjolkam gorodskogo tipa i raionam na 1 janvarja 2010 g. 2010. Moskva: Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Rosstat). Viitattu 12.1.2011. (venäjäksi)
  8. Vorkutan tilastoa
  9. Karta GULAGa (GULAG-leirien klikattava sijaitikartta Arkangelin, Murmanskin ja Vologdan alueilla, Karjalassa, Nenetsiassa ja Komissa (1929-60). Memorial-järjestön sivustolla on vastaavia karttoja muista entisen Neuvostoliiton osista.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. Ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 7.11.2014. (englanniksi)
  10. Vorkutinski ITL (NKVD:n vähintään aikavälillä 10.05.1938–01.01.1960 toimineen Vorkutinski ITL (Vorkuto-Petšorski ITL, Vorkutlag, Vorkutstroi) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä, mm. kaivostyöhön ja rakentamiseen keskittyneellä gulag-leirillä tiedetään olleen samanaikaisesti jopa 72 940 vankia (1/1951). Yhä tammikuun 1960 alussa toimineen leirin vankiluvuksi rekisteröitiin yhä 15 338.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 7.11.2014. (venäjäksi)
  11. Severo-Petšorski ITL (NKVD:n aikavälillä 14.05.1940–24.07.1950 toimineen Severo-Petšorski ITL (Sevpetšlag, Petšorski železnodorožnyi ITL, Petšorski ITL, Petšorstroi, Petšorlag) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä gulag-leirillä tiedetään olleen samanaikaisesti jopa 102 354 vankia (1/1942).) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 7.11.2014. (venäjäksi)
  12. Атлас железные дороги Россия и сопредельные государства. (Venäjän ja CIS-maiden rautatiekartta). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
  13. Transport system of the Republic of Komi Komin tasavalta, rkomi.ru. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]