Vesipähkinä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesipähkinä
Vesipähkinä kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).
Vesipähkinä kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Myrtales
Heimo: Rantakukkakasvit Lythraceae
Suku: Trapa
Laji: natans
Kaksiosainen nimi
Trapa natans
L.[2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Vesipähkinä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vesipähkinä Commonsissa

Vesipähkinä (Trapa natans) on yksivuotinen, matalassa vedessä kasvava kelluslehtinen vesikasvi. Kasvin hedelmiä käytetään myös ravinnoksi.

Elinympäristö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipähkinän kukka.
Vesipähkinän lehtiä.
Vesipähkinän hedelmiä (Kuva: Steve Hurst/USDA-NRCS PLANTS Database).

Jopa 4,5 m pitkäksi kasvava vesipähkinä muodostaa suuria kasvustoja. Pitkät, rennot varret juurtuvat pohjamutaan. Veden alla varressa on huomaamattomia, hyvin hienoliuskaisia lehtiä, jotka kuihtuvat varhain. Veden pinnalla kasvista näkyvät tummanvihreät, terävähampaiset ja kolmiomaiset kelluslehdet, jotka muodostavat varsien päihin lehtiruusukkeita. Kelluslehdet pysyvät pinnalla ilmalla pullistuneiden lehtiruotien kannattelemina. Valkoiset kukat ovat yksittäin lehtihangoissa ja ovat noin kahden senttimetrin levyisiä. Sekä verho- että terälehtiä on neljä kappaletta. Heteitä on neljä kappaletta ja emejä yksi. Vesipähkinä kukkii keskikesällä. Hedelmän kypsyessä sikiäimeen kiinni kasvaneet verholehdet muuttuvat koviksi, sarvimaiseksi lisäkkeiksi. Yleensä sarvia on neljä kappaletta, mutta niiden määrä ja ulkonäkö saattaa vaihdella paljonkin. Lisäkkeiden tehtävänä arvellaan olevan ankkuroida pohjaan uppoavat kypsät hedelmät pohjamutaan sopivan syvyiseen veteen lähelle emokasvia.[3][4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipähkinää tavataan Euroopassa Espanjan itäosista Länsi-Venäjälle ja Kaukasuksen alueelle saakka, joskin levinneisyysalue on varsinkin Itä-Euroopassa varsin hajanainen. Pohjoisimmillaan lajia tavataan Pohjois-Saksassa, Latviassa ja Valko-Venäjällä; eteläisimmillään Albaniassa ja Pohjois-Kreikassa. Euroopan ulkopuolella vesipähkinää kasvaa paikoin Turkissa, Iranissa, Tunisiassa sekä Lounais- ja Etelä-Afrikassa.[4] Vesipähkinä on vuodesta 1884 tavattu ihmisen tuomana Pohjois-Amerikkaan Yhdysvaltain koillis- ja itäosiin Suurten järvien alueelta aina Washingtonin seudulle etelään. Pohjois-Amerikassa vesipähkinästä on tullut harmillinen, nopeakasvuinen rikkaruoho. Myös Australiassa laji on jonkin verran päässyt leviämään.[3]

Suomessa tai muissa Pohjoismaissa vesipähkinää ei enää esiinny, mutta subfossiilisten löytöjen perusteella lajin tiedetään olleen alueella varsin yleinen jääkauden jälkeisellä lämpökaudella. Suo- ja järvisedimenteistä tehdyistä siementen subfossiililöytöjä on Suomesta tehty aina Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan korkeudelle saakka.[3] Ilmaston viiletessä jääkauden jälkeisen lämpökauden jälkeen laji katosi Suomesta ilmeisesti jo tuhansia vuosia sitten. Ruotsissa se säilyi paljon pidempään, sillä viimeisin havainto sieltä ja samalla Pohjoismaista on Etelä-Skoonesta vuodelta 1916.[3][4] Nykyisin lajin pohjoisin kasvualue on Latviassa, jossa vedet ovat kasvukaudella yli 20-asteisia. Liettuasta laji katosi 1900-luvun puolivälin jälkeen.[5]

Kaakkois-Aasiassa kasvaa myös vesipähkinän lähisukuinen laji Trapa bicornis.lähde?

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipähkinä kasvaa matalissa, usein vähäravinteisissa ja mutapohjoisissa järvissä.[3][4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesipähkinän siemenissä on runsaasti rasvoja ja tärkkelystä, minkä vuoksi sitä käytetään yleisesti ravintona. Kasvin siemenet ovat syötäviä sekä raakoina että keitettyinä. Jauhetuista vesipähkinän siemenistä tiedetään leivotun leipää jo muinaisessa Egyptissä. Ilmeisesti vesipähkinöitä syötiin myös kivikauden Suomessa.[3]

Nykyään vesipähkinää myös viljellään paikoin koristekasvina lammissa ja akvaarioissa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Enroth, Johannes: Vesipähkinä. Teoksessa Luonnossa. Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 221.
  • Pohjois-Euroopan luonto. Löytöretki monimuotoisuuteen. Toim. Hallanaro, Eeva-Liisa & Pylvänäinen, Marja & From, Stella. Pohjoismaiden ministerineuvosto, Nord 2001:14. Kööpenhamina 2002.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Trapa natans IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ITIS
  3. a b c d e f Enroth 2008, s. 221.
  4. a b c d e Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Sjönöt (myös levinneisyyskartat) 2004-2012. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 26.2.2012. (ruotsiksi)
  5. Pohjois-Euroopan luonto 2002, s. 24.