Verner Lehtimäki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Verner Lehtimäki
18901938
Verner Lehtimäki.JPG
Lehtimäki Vilppulan rintamalla kevättalvella 1918.
Syntymäpaikka Vahto
Kuolinpaikka Neuvostoliitto
Maa tai osapuoli Suomen punakaarti, Iso-Britannia, Neuvosto-Venäjä, Neuvostoliitto
Palvelusvuodet Punakaarti: 19171918
Neuvosto-Venäjä ja -liitto: 1918, 19191924
Ylin sotilasarvo Iso-Britannia: eversti
Puna-armeija: rykmentin komentaja
Komentajuudet Punakaartin pohjoisen rintaman ylipäällikkö 28. maaliskuuta5. huhtikuuta
Muurmannin legioonan komentaja
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Suomen sisällissota, Venäjän sisällissota
Korkeimmat kunniamerkit punalipun kunniamerkki 1921[1]
Siviiliammatti lentäjä, yrittäjä

Verner Lehtimäki (8. kesäkuuta 1890 Vahto, Varsinais-Suomi5. huhtikuuta 1938 Neuvostoliitto) oli suomalainen lentäjä, sotilas ja vallankumouksellinen, joka osallistui Suomen sisällissotaan yhtenä punaisten komentajista ja toimi sen jälkeen muun muassa Neuvosto-Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Hänen veljensä Konrad Lehtimäki oli tunnettu työväenkirjailija ja hänen pikkuveljensä Jalmar Lehtimäki oli myös aktiivisesti mukana työväenliikkeessä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtimäki syntyi Vahdon pitäjän Lavanmäellä torpparin perheeseen. Hän lähti merille ja siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli New Mexicossa karjatilalla sekä laivapoikana Mississipillä vuosina 1910–1915, jolloin hän oppi englannin kielen. Yhdysvalloissa hän oppi myös automekaanikoksi. Vuonna 1916 Lehtimäki muutti Pietariin, missä hän oli Vauxhall-autoliikkeen palveluksessa ja osallistui maailmansodan haavoittuneiden kuljetuksiin sekä koki helmikuun 1917 vallankumouksen. Jäätyään työttömäksi vuonna 1917 hän toimitti aseita Suomen työväenkaarteille.[2]

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan Suomeen Lehtimäki perusti marraskuussa 1917 Turussa ratsukomppanian, joka taisteli Vilppulassa ja helmi–maaliskuussa 1918 Väärinmajan rintamalla Tampereen pohjoispuolella. Hän oli Tampereen itäisen rintaman päällikkö ja kohosi ylipäälliköksi Hugo Salmelan kuoltua.

Kesken taistelujen järjestettiin n. 40 brittiläisen diplomaatin kuljetus rintamalinjan poikki. Brittidiplomaatit olivat lähteneet Pietarista, kun Brest-Litovskin rauhansopimus 3. maaliskuuta oli tehnyt Saksasta ja bolševikki-Venäjästä Britannian vihollisia. Britit valitsivat pohjoisen maareitin, koska Saksan laivasto esti siirtymisen etelän kautta. Tämän rintamalinjojen ylityksen järjestäjä punaisten puolella oli Verner Lehtimäki. Tässä yhteydessä hän tutustui mm. eversti Thornhilliin.[3]

Lehtimäen vaiheista Tampereen taistelun häviön jälkeen on kaksi versiota. Toisen mukaan hän olisi jäänyt vangiksi huhtikuussa mutta onnistunut pakenemaan Neuvosto-Venäjälle, toisen mukaan hän olisi taistellut vielä Viipurissa ja Kivennavalla ja vetäytynyt sitten muiden mukana Neuvosto-Venäjälle.[2] Mitä todennäköisimmin Verner Lehtimäki oli yksi kolmesta johtajasta, jotka veivät Näsijärven jäätä pitkin 400–700 miestä ulos Tampereen piirityksestä.[4]

Buin pakolaissiirtolassa Lehtimäki aiheutti pienen selkkauksen kieltäydyttyään luovuttamasta aseitaan ja tunkeuduttuaan leirin neuvoston junavaunuun uhaten räjäyttää sen. Hänet saatiin kuitenkin rauhoittumaan ja häneltä esikuntansa ratsiassa löydettiin runsaasti viinaksia.[5] Myöhemmin hän oli perustamassa pakolaiskommuunia Kostromaaan.

Karhumäessä toimineet puna-armeijan rykmentinkomentaja Aleksanteri Vastén ja komissaari Aleks Tuorila määräsivät Lehtimäen 10. elokuuta 1918 vaikuttamaan brittien kesällä 1918 Venäjälle paenneista suomalaisista perustamaan Muurmannin legioonaan siten, että sen miehet kapinoisivat ja siirtyisivät puna-armeijaan. Lehtimäki kulki metsiä pitkin Kantalahteen, jossa hän ilmoittautui brittien esikunnassa kenraali Marshille. Legioonassa Lehtimäki tapasi jo Tampereen ajoilta tuntemansa Cuthbert Thornhillin, joka oli nyt brittien Muurmannin alueen ylin tiedustelu-upseeri, sekä entiset punakaartilaiset August Wesleyn ja Aarne Orjatsalon. Oskari Tokoi takasi Lehtimäen, joka pääsi siten mukaan legioonan sisäiseen valtataisteluun. Knäsön ja Kantalahden legioonalaiset valitsivatkin 16. elokuuta Lehtimäen johtajakseen.[6] Muina ehdokkaina olivat Tokoi, Wesley ja Orjatsalo. Lehtimäen käsitys Wesleystä ja Orjatsalosta ei ollut mairitteleva.[7]

Lehtimäki sai juonittua brittimielisimmät legioonajohtajat Orjatsalon ja Hannes Sulan pois legioonasta ja sai aikaan erilaisia protesteja brittejä vastaan. Alkukeväästä 1919 legioonassa alkoi raittiuden nimissä kieltolaki. Tästä ns. rommikapinasta sai kuitenkin suurimman hyödyn brittiluutnantti Littlehales, joka myi kaiken käyttämättömän annosrommin. Lehtimäki perusti legioonaan myös toverioikeuden. Ainuttakaan kuolemantuomiota ei kuitenkaan voida varmasti panna Lehtimäen vastuulle. Joulukuussa 1918 Lehtimäki johti itse legioonan 9. komppaniaa, johon hän oli kerännyt kannattajansa ja legioonan parhaat hiihtäjät.[8][6]

Saksan aselevon myötä legioona menetti merkityksensä Suomen ja Saksan vastaisena armeijana. 25. tammikuuta 1919 Lehtimäki ja Tokoi kävivät yhdessä 125 miehen kanssa hiihtoreissulla Suomen Paanajärvellä, jossa he pidättivät Suomen rajavartioston, saunoivat ja jättivät kirjeitä. Tokoi järjesti myös kansankokouksen kehottaen kaikkia äänestämään sosialidemokraatteja tulevissa eduskuntavaaleissa.[9] Huhtikuussa 1919 briteille selvisi, että Lehtimäki suunnitteli yhdessä K. O. Iivosen ja Iivo Ahavan kanssa kapinaa tarkoituksenaan edetä Kantalahdesta myötämielisten karjalaisten avulla punaisten hallussa olevalle alueelle.[10] 24. huhtikuuta 1919 Lehtimäki pyysi briteiltä eroa ja vapaata kulkua punaisten puolelle. Brittijoukkojen komentaja kenraali Charles Maynard myönsi hänelle luvan. Tarkoituksena oli kuitenkin tappaa Lehtimäki seurueineen radan varteen, mutta Lehtimäki tovereineen onnistui pakenemaan vartijoiltaan.[11]

Toukokuussa 1919 Lehtimäki lähetettiin Petroskoihin 164. suomalaisrykmentin esikunnan vakoiluosaston komentajaksi.[12] Loka-marraskuussa 1919 Lehtimäki, Jalmari Kotiranta ja Ville Ahola värväsivät Pietarin punapakolaisista ryhmän, jonka he lähettivät Helsinkiin vakoilemaan Suomen suurimpien kaupunkien suojeluskuntia. Vuonna 1920 Lehtimäki oli Neuvosto-Venäjän rajavartiostossa Valkeasaaressa.[13]

Lehtimäki valmistui lentäjäksi heinäkuussa 1920. Hän palveli Oranienbaumissa sijainneessa Itämeren laivaston 1. vesilentolaivueessa. Kronstadtin kapinan aikana laivueen venäläinen miehistö osoittautui epäluotettavaksi ja kapinoi. Laivueessa palvelleet yhdeksän suomalaista lentäjää pysyivät uskollisina bolševikeille, ja 8. maaliskuuta 1920 lähtien he osallistuivat kuutena päivänä Kronstadtin pommituksiin. Osallisuudestaan Kronstadtin kapinan kukistamiseen Lehtimäelle myönnettiin punalipun kunniamerkki.[14] Myöhemmin Lehtimäki opiskeli Moskovassa Korkeimmassa sotalentokoulussa ja saavutti rykmentinkomentajan arvon toimiessaan punalaivaston ilmavoimien kehitysosastossa Pietarissa.[15]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtimäki muutti vuonna 1923 Kiinaan työskentelemään tullikonttorissa ja todennäköisesti vakoilijana. Vuonna 1924 hän muutti veljensä Jalmarin kanssa Yhdysvaltoihin, missä hän opiskeli lennonopettajaksi ja lentokoneinsinööriksi. Hän kehitteli lentokoneita eri yrityksissä San Franciscossa, Chicagossa ja New Yorkissa. Yhdysvalloissa Lehtimäki saattoi tutustua armeijan kenraaleihin ja Franklin Rooseveltiin tehdessään tai välittäessään lentokonekauppoja Neuvostoliittoon.[16] Lehtimäki palasi Neuvostoliittoon huhtikuussa 1932 mukanaan 22 lentokoneen osat ja kokoonpanolinja Neuvosto-Karjalaa varten. Mahdollisesti Lehtimäki kävi vakoilemassa Helsingissä ja Turussa syksyllä 1934. Hän kehitti lentokoneteollisuutta Leningradissa.[15]

Lehtimäki otti neuvostokansalaisuuden lokakuussa 1936. Hänet pidätettiin Stalinin puhdistuksissa 21. tammikuuta 1938. Lehtimäki oli ollut SKP:n jäsen 1919–1923, mutta pidätettäessä hän ei kuulunut kommunistiseen puolueeseen. Yksi raskauttavimmista syytöksistä oli hänen yhteytensä Oskari Tokoihin, josta oli tullut kiivas vastavallankumouksellinen. Mitä ilmeisimmin kuulusteluissa oli Lehtimäkeä myös kidutettu. Hänet tuomittiin kuolemaan 29. maaliskuuta ja teloitettiin 5. huhtikuuta 1938. Verner Lehtimäki rehabilitoitiin 1957.[17][15]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verner Lehtimäen puoliso oli sveitsiläinen oopperalaulaja Lilly Leemann, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1923. Heidän ainoa poikansa Eino oli syntynyt vuotta aiemmin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1073. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-742-7.
  • Lehtimäki, Kimmo: Verner Lehtimäki. Punapäällikkö. Jyväskylä: Revontuli, 2005. ISBN 952-5170-41-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harjula 2006, s. 221.
  2. a b Harjula 2006, s. 504–505.
  3. Lehtimäki, K. 2005, s. 78–85
  4. Lehtimäki, K. 2005, s. 122
  5. Harjula 2006, s. 65.
  6. a b Harjula 2006, s. 95–98.
  7. Lehtimäki, K. 2005, s. 160
  8. Lehtimäki, K. 2005, s. 182
  9. Harjula 2006, s. 144.
  10. Lars Westerlund (toim): Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa, s. 124. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6/2004, 2004
  11. Lehtimäki, K. 2005, s. 211–213.
  12. Harjula 2006, s. 149 ja 187.
  13. Harjula 2006, s. 188.
  14. Harjula 2006, s. 220–221.
  15. a b c Harjula 2006, s. 505.
  16. Lehtimäki, K. 2005, s. 272
  17. Lehtimäki, K. 2005, s. 312–320

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]