Aarne Orjatsalo
Sivulta puuttuu Aarne Alarik Orjatsalo (sukunimi vuoteen 1906 Riddelin, suomennettuna Ritarsalo; 13. lokakuuta 1883, Simo – 1. tammikuuta 1941, New York Yhdysvallat) oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja, seikkailija ja kirjailija. Yhdysvalloissa hän käytti taiteilijanimeä Alaric Arne ja loppuvuosinaan myös nimeä Aleksei Volkoff.
Orjatsalon vanhemmat olivat ylimetsänhoitaja Alaric Riddelin ja Aline Braxén. Orjatsalo kävi oppikoulua 7. luokalle saakka Vaasassa, Tampereella ja Helsingissä, mutta sitten hän ryhtyi 1901 näyttelijäksi Suomalaiseen Maaseututeatteriin. Samana vuonna Orjatsalo siirtyi Suomalaiseen Teatteriin (myöhemmin Kansallisteatteri) ja näytteli siellä vuoteen 1904 saakka. Orjatsalo kävi myös Suomalaisen Teatterin teatterikoulun näinä vuosina. Jouduttuaan näpistysepäilyn vuoksi eroamaan Kansallisteatterista Orjatsalo näytteli Tampereen Teatterissa 1904-1906 ja 1908-1910. Tampereella Orjatsalolla oli suhde kirjailija Ain'Elisabet Pennasen kanssa, tästä suhteesta syntyi hänen poikansa Jarno Pennanen vuonna 1906.
Orjatsalo järjesti omia kiertueitaan ja oli vierailevana näyttelijänä Kansan Näyttämöllä 1912 ja 1914 sekä Kansallisteatterissa 1913-1914. Orjatsalo teki myös valtion apurahan turvin opintomatkan useisiin Euroopan maihin 1911. Orjatsalo oli karismaattinen näyttelijä, jolla oli voimakas ääni ja hän pystyi käyttämään rooleissaan suurta tunneskaalaa[1]Hänen oli kuitenkin vaikea tehdä yhteistyötä muiden näyttelijöiden kanssa.lähde?
Kirjallisella puolella Orjatsalo kirjoitti työväen lehtiin ja toimitti Yhdenvertaisuus-nimistä lehteä 1906-1907. Hän julkaisi ainoan romaaninsa Viettelijä vuonna 1907. Orjatsalo käänsi myös monien kirjailijoiden kuten Leo Tolstoin ja Alexandre Dumasin näytelmiä suomeksi.
Ennen Suomen sisällisotaa Orjatsalo toimi keväästä 1917 tammikuuhun 1918 Tampereen Työväen Teatterin johtajana. Hän liittyi sodan alkaessa punaisiin ja johti usean sadan miehen osastoa sekä toimi erilaisissa propagandatehtävissä. Orjatsalon on väitetty johtaneen Tampereen taistelun aikana Näsijärven kautta valkoisten saartorenkaan läpi murtautunutta punaisten joukkoa, ns. Orjatsalon joukkoa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä useiden lähteiden mukaan Orjatsalo lähti junalla Tampereelta Helsinkiin ennen kuin kaupunki joutui valkoisten saartamaksi[1]. Hän oleskeli Tampereen taistelun aikana joko Helsingissä tai Viipurissa.lähde?
Sodan loppuvaiheissa valkoisten kuolemaan tuomitsema Orjatsalo pakeni Suomesta Pietariin ja oli upseerina mukana 1918-1919 Muurmannin legioonan toiminnassa sekä kotiutettiin legioonan mukana Englantiin. Hän elätti itseään katulaulajana, kunnes sai kiinnityksen Lontoon Winter Garden -teatteriin vuosiksi 1921-1922. Sen jälkeen Orjatsalo kiersi useissa Yhdysvaltain teattereissa 1924-1925 ja johti suomalaista Työväentalon näyttämöä New Yorkissa 1923. Hän tapasi myös näyttelijän ja ohjaajan Charles Chaplinin, joka pyysi tätä elokuviin kanssaan, mutta Orjatsalo kieltäytyi moraalisista syistä.
Palattuaan Suomeen 1929 Orjatsalo näytteli Viipurin Työväen Teatterissa Elli Tompurin kanssa Elinan surma -näytelmässä, minkä jälkeen hän esiintyi vierailevana näyttelijänä useissa työväen teattereissa ja johti Helsingin Työväenteatteria 1930-1931.
Lapuanliikkeen aika 1930-luvun alussa teki Orjatsalon työskentelyn Suomessa mahdottomaksi, ja hän palasi Yhdysvaltoihin 1932. Yhdysvalloissa Orjatsalo teki erilaisia tilapäistöitä muun muassa kokkina, taksikuskina ja hovimestarina. Viimeisen kerran Orjatsalo esiintyi kiertueella, jolla hän keräsi varoja talvisotaan joutuneelle Suomelle.
Orjatsalo kuoli 1941 pääkokki Aleksei Volkoff -nimisenä eräässä köyhien sairaalassa New Yorkissa.
Teokset [muokkaa]
- Viettelijä, romaani 1907
