Tämä on lupaava artikkeli.

Low (albumi)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 22. syyskuuta 2010 kello 21.49 käyttäjän Lakritsa (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Low
David Bowie
Studioalbumin Low kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  Château d'Hérouville, Ranska ja Hansa by the Wall, Länsi-Berliini, Saksan liittotasavalta, 1976
 Julkaistu 14. tammikuuta 1977
 Formaatti LP, CD
 Tuottaja(t) David Bowie, Tony Visconti
 Tyylilaji taiderock
krautrock
ambient
 Kesto 38.48
 Levy-yhtiö RCA Records
Listasijoitukset
David Bowien muut julkaisut
Station to Station
1976 		Low
1977 		"Heroes"
1977

Low on brittiläisen muusikon David Bowien tammikuussa 1977 julkaistu yhdestoista studioalbumi. Länsi-Berliiniin muuttanut Bowie teki albumin yhteistyössä Roxy Music -yhtyeestä tunnetun Brian Enon kanssa, ja tuloksena oli kokeileva, ambient- ja krautrock -vaikutteinen albumi, jossa syntetisaattori oli tärkeässä osassa. Low aloitti samalla Bowien niin sanotun ”Berliini-trilogia” -sarjan, johon kuuluvat myös Bowien kaksi seuraavaa studioalbumia; "Heroes" ja Lodger.[1]

Vaikka albumi sai ilmestyessään kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, on se nykyisin alan ammattilaisten keskuudessa hyvin arvostettu. Vuonna 2003 Rolling Stone -lehti valitsi sen Kaikkien aikojen top 500 -albumilistallaan sijalle 249.[1] Pitchfork Media puolestaan valitsi sen 1970-luvun parhaaksi albumiksi.[2] Albumia pidetään yleisesti yhtenä Bowien vaikutusvaltaisimmista ja myös Bowie itse pitää sitä yhtenä uransa kirkkaimmista huipuista.[3][4]

Levyn kuuluisin kappale on ”Sound and Vision”, joka nousi Britanniassa singlelistan sijalle 3.[5] Toinen single, ”Be My Wife”, floppasi jääden samaisen listan ulkopuolelle.[6]

Taustaa

David Bowie oli vuosien 1974–76 aikana noussut suureen suosioon Yhdysvalloissa, ja viimeisin albumi Station to Station oli saanut ostavan yleisön lisäksi myös kriitikoilta erinomaisen vastaanoton. Suosion varjopuolena Bowiella oli vakava, vuonna 1974 alkanut kokaiiniriippuvuus, joka oli vahvimmillaan juuri Station to Stationin äänityksen aikoihin. Bowie on kertonut, ettei hän muista mitään kyseisen albumin äänityksistä, ja lisäksi kokaiinin runsas käyttö hämärsi rajat hänen oman persoonallisuutensa ja fiktiivisten lavahahmojensa välillä.[7] Lokakuussa 1976 Bowie teki ratkaisevan siirron huumeriippuvuutensa suhteen, ja muutti Kreuzbergin kaupunginosaan Länsi-Berliiniin, joka oli pääasiassa turkkilaisten maahanmuuttajien asuttama. Bowien huoneisto oli vaatimaton ja se sijaitsi käytettyjä autoja myyneen liikkeen yläkerrassa osoitteessa Hauptstrasse 155.[7]

»Minusta oli kovaa vauhtia tulossa seuraava rockin uhri – totta puhuen olen melko varma, etten olisi selvinnyt 70-luvusta jos olisin jatkanut sillä tiellä, jolla olin. Mutta olin tarpeeksi onnekas tietääkseni jossain sisällä, että olin tappamassa itseni, ja minun täytyi tehdä jotain ratkaisevaa, että pääsin eroon siitä.»
(David Bowie, 1996[3])

Bowie sai yhteistyökumppanin Roxy Music -yhtyeen entisestä kosketinsoittajasta Brian Enosta, joka oli erityisesti soolourallaan saavuttanut mainetta kokeellisilla, ambient-vakutteisilla albumeillaan. Bowieen itseensä oli tehnyt vaikutuksen Enon vuonna 1975 julkaisema albumi Another Green World.[8] Enolla oli merkittävä vaikutus Bowieen myös ajatuksen tasolla. Eno kehotti Bowien ajattelemaan levytysprosessia epälineaarisesti ja leikittelemään struktuurilla ja tekstruurilla. Eno antoi myös ymmärtää, ettei laulun tarvitse aina olla tarina. Bowien tärkeimmät musiikilliset periaatteet tulivat 1970-luvun loppuun asti olemaan sattumanvaraisuus ja vastakkainasettelu.[9]

Äänitykset

Entinen Roxy Music -jäsen Brian Eno oli merkittävässä roolissa Low'n työstössä. Kuva vuodelta 2006.

Albumin lähtökohtana olivat sävellykset, jotka oli tarkoitus julkaista alun perin Muukalaisen kasvot (The Man Who Fell to Earth) -elokuvan soundtrackilla. Paineiden ja aikarajojen vuoksi elokuvan tuotantohenkilöt kuitenkin palkkasivat lopulta John Phillipsin tekemään elokuvan musiikin. Myöhemmin elokuvan ohjaaja Nicolas Roeg on todennut, että Low'n musiikki olisi sopinut elokuvaan täydellisesti.[3]

Bowie oli kiinnostunut uudesta elektronisesta musiikista ja hän otti albumin tyylilajiin vaikutteita muun muassa saksalaisilta ns. krautrockin edustajilta, merkittävimpinä Kraftwerk-, Harmonia-, Neu!- ja Cluster -yhtyeet, joista ensimmäisenä mainittu oli toiminut tyylillisenä innoittajana jo edellisalbumi Station to Stationin nimikappaleelle.[5] Äänityskokoonpano oli pitkälti sama, jota käytettiin Station to Stationin nauhoituksissa. Merkittävimpänä erona Bowie palkkasi uudeksi soolokitaristiksi Ricky Gardenerin.[7][10]

Äänittäminen aloitettiin Château d'Hérouvillessa, Ranskassa 1. syyskuuta 1976, noin kuukausi ennen Bowien muuttoa Saksaan. Nauhoitusten paikkana toimi kuukauden ajan syrjäinen goottilainen linna, jossa myös Bowien vuonna 1973 ilmestynyt cover-albumi Pin Ups oli äänitetty. Tuottaja Tony Viscontin mukaan kyseinen linna oli idyllinen paikka musiikin tekemiselle. Kuitenkin nauhoituksiin mahtui myös ongelmia. Äänitykset tehtiin kesälomien aikana, jolloin linnassa oli vain kaksi työntekijää. Ruoka oli hyvin yksipuolista, ja myös ruokamyrkytyksistä kärsittiin. Muusikoiden oleskelu linnassa paljastui ranskalaislehdille, jolloin heidän käymät keskustelunsa päätyivät lehtien palstoille. Lisäksi oman makunsa toi väite siitä, että Frédéric Chopin ja George Sand kummittelisivat linnassa, ja muusikot kokivatkin muutamia selittämättömiä tapahtumia. Tämä ei ollut uutta Bowien levytyshistoriassa, sillä myös albumit The Man Who Sold the World, Hunky Dory sekä Ziggy Stardust oli kaikki äänitetty kokonaan tai osittain väitetyissä kummitustaloissa. Illat Château d'Hérouvillen linnassa päättyivät Pitkän Jussin majatalo -komediasarjan katseluun viinilasien kera.[11]

Äänitysten alkaessa ei vielä ollut varmuutta kappaleiden julkaisemisesta, vaan Bowie halusi alkuperäisen suunnitelmansa mukaan ainoastaan kokeilla uusia käsitteitä ennen seuraavaa, ”virallista” albumia.[12] Kun sessioista oli takana noin kaksi kolmasosaa, tuottaja Tony Visconti antoi raakamiksatun materiaalin kasettina Bowielle. Bowie heilutti kasettia innoissaan ilmassa hokien ”Meillä on albumi!”.[12]

Äänityssessiot olivat täynnä Bowien ja Enon välistä musiikillista kokeilua ja leikittelyä. Bowie kertoi vuonna 1993 laulujen perustojen teosta:[13]

»Suunnittelimme systeemejä, jossa minä soitin vaikkapa piano-osuuden ja laskin sitten liukusäätimet pohjaan, jolloin kuuluviin jäivät vain rummut, ja Eno tiesi vain sävellajin. Sitten hän soitti jonkin muun soittimen kuulematta minun soittoani, mutta tietoisena sävellajista. Sen jälkeen soitimme vuorotellen niin, ettei kumpikaan tiennyt mitä toinen soitti, ja päivän päätteeksi nostimme kaiken kuuluville ja kuuntelimme mitä olimme saaneet aikaan.»
(David Bowie, 1993[13])

EMS VCS 3 -syntetisaattori

Bowien työskentely Brian Enon kanssa pienensi kahdella edellisellä levyllä suuressa musiikillisessa roolissa olleen rytmikitaristi Carlos Alomarin merkitystä. Alomarin, joka ammattimuusikkona oli perehtynyt musiikin teoriaan, oli vaikea suhtautua itseään ”epämuusikoksi” kutsuvan Enon omaperäisiin tapoihin. Äänellisesti Low'lle suurimman panoksen antoi kuitenkin todennäköisesti tuottaja Tony Visconti, joka on vastuussa muun muassa levyn rumpusoundista, jota on kutsuttu poikkeukselliseksi, brutaaliksi ja mekaaniseksi. Visconti teki efektin Harmonizer -koneella, jonka avulla pystyi säätämään sävelkorkeutta muuttamatta nopeutta. Tulosta on pidetty jopa vallankumouksellisena, ja on kuultavissa muun muassa albumin kappaleissa ”Speed of Life”, ”Breaking Glass” ja ”Sound and Vision”. Eno puolestaan rahtasi studioon EMS-syntetisaattorinsa, jossa ei ollut lainkaan koskettimia, vaan ainoastaan joystick, jolla pystyi luomaan erilaisia ääniefektejä.[12][14] Studiossa käytettiin myös muita kosketinsoittimia, muun muassa Bowien omistamaa Chamberlinia, joka oli kehitetty malli mellotronista.[15]

Levyn melodiat ja sanoitukset luotiin aivan viime tingassa. Kun Carlos Alomar saapui paikalle nauhoittamaan kitarapohjia, sanoituksia ei ollut valmiina juuri lainkaan ja myös melodiat olivat rakenteellisesti hyvin löyhiä. Niinpä Alomar ja muu taustayhtye soittivat vain yksinkertaisia sointukiertoja ja rytmikuvioita. Viiden päivän kuluttua komppiraitoja oli riittävästi, jolloin ainoastaan Alomar sekä soolokitaristi Ricky Gardener jäivät paikalle tekemään kitarapäällesoittoja, tietämättä vieläkään millaisia melodioista tai sanoituksista tulisi. Erityisesti albumin b-puolen työstö vei paljon aikaa. Lisäksi kappaleissa ”Speed of Life” sekä ”A New Career in a New Town” oli alun perin tarkoitus olla myös laulua, mutta ne päätyivät levylle instrumentaaleina. Albumin kaikilla kappaleilla oli äänitysten aikana omat työnimensä, jotka erosivat lopullisista kappalenimistä.[16] Itse albumin työnimi oli New Music Night and Day.[17] Low viimeisteltiin Berliinin Hansa-studiossa.[5]

Julkaisu ja vastaanotto

Albumin tyyli ja rakenne aiheutti negatiivista suhtautumista levy-yhtiö RCA Recordsissa. RCA ei ollut varma edes siitä, tuliko albumi ylipäätään julkaista, ja tämä kädenvääntö aiheutti ensimmäiset säröt RCA:n ja Bowien suhteessa. Levy-yhtiön mielestä vielä nimellä New Music Night and Day tunnettu uusi albumi ei yksinkertaisesti kuulostanut Bowie-levyltä, eikä sen menestykseen uskottu. Sen sijaan yhtiön toimitusjohtaja ehdotti Bowielle talon vuokraamista Philadelphiasta, jossa tämä voisi äänittää Young Americans II:n.[17] Eniten vastalauseita aiheutti se, että albumin B-puoli sisälsi neljä pitkää instrumentaalia.[15]

Albumin alkuperäinen mainosjuliste. Alemmassa tekstissä sanotaan radikaaliin tyylinmuutokseen viitaten: ”Bowien kaksi puolta, joita et ole koskaan aiemmin kuullut.”.

Lopulta RCA päätti julkaista albumin ja Low ilmestyi 14. tammikuuta 1977.[18] Bowielle henkilökohtaisesti albumin julkaisu oli tärkeä asia, sillä se julkaistiin samoihin aikoihin kuin hän täytti 30 vuotta, ja lisäksi punk-aallon vuoksi hän oli joutunut hieman ulos valokeilasta. Julkaisu oli mielenkiintoinen myös siitä syystä, että tuolloin ei juurikaan ollut yli 30-vuotiaita rocktähtiä. Varmuutta siitä, oliko kolmikymppisenä enää mahdollista olla uskottava popin saralla, ei ollut.[19]

Bowie ei järjestänyt lainkaan albumia promotoivaa kiertuetta. Sen sijaan hän toimi ystävänsä Iggy Popin maaliskuussa 1977 alkaneella kiertueella tämän taustayhtyeen kosketinsoittajana.[18] Myös Bowien taustayhtyeen rytmikitaristi Carlos Alomar oli kiertueella mukana. Bowie keräsi kiertueella suurimman huomion, sillä konserteissa kenttäpaikkojen yleisö siirtyi yleisesti siihen reunaan, jossa Bowie oli.[20]

Low nousi Bowien kotimaassa Britanniassa sijalle 2, ja Yhdysvalloissa sijalle 11.[21][22] Britanniassa albumia myytiin hopealevyyn oikeuttava määrä, 60 000 kappaletta.[23] Britanniaa lukuun ottamatta myyntiluvut olivat heikompia kuin edellisen albumin Station to Stationin vastaavat.[24][25][26] Myös monille kriitikoille albumi jäi etäiseksi; yhdysvaltalainen Creem -lehti kuvasi albumia ”luoksepääsemättömäksi”. New Musical Expressin mukaan albumi oli ”niin negatiivinen, ettei se sisällä edes tyhjyyttä” ja luokitteli sen ”täysin passiiviseksi psykoosiksi, käsikirjoitukseksi ja soundtrackiksi täydelliselle poisvetäytymiselle”. Melody Maker kuitenkin ylisti levyä kehuen sitä Bowien mielenkiintoisimmaksi pitkäsoitoksi sekä muutenkin huomattavaksi albumiksi.[27]

Uudemmat arvostelut albumista ovat olleet sävyiltään kehuvia. Sekä Allmusic-sivusto että Rolling Stone-lehti antoivat sille viisi tähteä viidestä mahdollisesta ja kevhino.com -sivusto kymmenen pistettä kymmenestä. Allmusicin arvostelun kirjoittaja Stephen Thomas Erlewine kertoo albumin olevan uhmakkaan elämyksellinen, jossa on tiheästi yksityiskohtia.[28] Rolling Stonen Rob Sheffieldin mukaan Low on yksi Bowien vahvimmista ja vaikutusvaltaisimmista albumeista.[1] Kevchino -sivuston Liam Palmerin mielestä levy on puolestaan ”klassikko, mutta myös yhtä hämärä kuin Bowie itsekin”.[29]

Arvostelut

Listasijoitukset

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 2. 23 (Top 100) 29.1.1977 [21]
 Norja Norja 10. 12 (Top 40) viikko 4/1977 [31]
 Yhdysvallat Yhdysvallat 11. 19 (Top 200) 1977 [22][30]
 Ruotsi Ruotsi 12. 7 (Top 40) 25.1.1977 [32]
 Uusi-Seelanti Uusi-Seelanti 12. 15 (Top 40) 20.3.1977 [33]
 Itävalta Itävalta 17. 8 (Top 20) 15.3.1977 [24]
 Suomi Suomi 30. 1 (Top 30) helmikuu 1977 [34]
 Kanada Kanada 56. 19.2.1977 [35]

Yleistä kappaleista

Avausraita ”Speed of Life” on reipas instrumentaali, jolle piti alun perin kuulua myös laulu.[5][36]

Toisena kuultava ”Breaking Glass” lukeutuu albumin niihin kappaleisiin, joissa Bowien taustayhtye on vahvemmin esillä.[10] ”Breaking Glass” on samalla hyvä esimerkki kappaleesta, jonka Bowie oli saanut alun perin vain osittain valmiiksi. Sitä ei työstetty loppuun, vaan Brian Enon pyynnöstä jätettiin tyngäksi. Tuloksena oli yksi Bowien uran lyhyimmistä kappaleista keston ollessa vajaat kaksi minuuttia. Alkuperäisen ajatuksen mukaan kaikki keskeneräiset kappaletyngät oli tarkoitus liittää yhteen.[5]

”What in the Worldia”, joka on yhdistelmä poppia ja taiderockia, pidetään yhtenä albumin tarttuvimmista kappaleista.[5]

”Sound and Vision” oli Low'n ensimmäinen singlejulkaisu, ja se nousi Britaniassa listan sijalle 3.[37] Kappaleen lyhyen ”doo-doo-doo” -pätkän lauloi tuottaja Tony Viscontin tuolloinen vaimo Mary Hopkin. Kyseinen osio on albumin todennäköisesti ainoa kohta, joka muistuttaa perinteistä popmusiikkia. Kappale kokonaisuudessaan edustaa kuitenkin kokeellisuutta siinä missä muukin albumi, ja sen minuutti neljäkymmentäviisi sekuntia kestävä intro ennen laulun alkamista oli tuolloin hyvin radikaali. Bowien laulusuoritusta kappaleessa on pidetty yhtenä hänen ilmeettömimmistään ja valjuimmistaan. Kappaleen aiheena on Bowien kokema huumekierre tämän Yhdysvaltain-vuosina. Alun perin ”Sound and Visionissa” oli enemmänkin säkeistöjä, mutta kappaleen hioutuessa ne jätettiin pois.[36]

”Always Crashing in the Same Car” tehtiin albumin kappaleista viimeisten joukossa. Kappaleen sanoituksen voi tulkita metaforaksi Bowien muutoksille hänen urallaan ja elämäntyylissään sekä hänen matkustusinnolleen.[38]

Bowie oli Low'lla uudistanut laulutyyliään, mistä kenties vahvimmin antaa osoituksen ”Be My Wife”, jossa hänen muun muassa hyytäväksi ja ilmeettömäksi kuvattu laulunsa vastaa hyvin sanoituksen synnyttämää eristyneisyyden tunnetta hänen pyytäessään tyttöystäväänsä vaimokseen.[38] ”Be My Wife” julkaistiin myös singlenä, mutta se epäonnistui kaupallisesti, eikä noussut Britanniassa listalle. Kappaleeseen kuvattiin Pariisissa promovideo.[6]

”A New Career in a New Townin” nimi viittaa Bowien uuteen uraan ja elämään uudessa kotikaupungissaan Berliinissä.[38] Kappale on instrumentaali, vaikka sille piti avausraita ”Speed of Lifen” tapaan kuulua alun perin myös laulu.[36]

Ambient-musiikkia sisältävän B-puolen aloittaa ”Warszawa”, johon Bowie sai inspiraation matkustaessaan junalla Puolan halki. Hän pyrki saamaan kappaleeseen saman tunnelman ja hän myös laulaa siinä omatekoisella ”puolankielellään”.[38] Bowie kehitti ”kielensä” omistamansa balkanilaisen poikakuoroäänitteen avulla. Tony Visconti sai nauhanopeuksien säätämisellä Bowien äänen kuulostamaan nuorelta pojalta.[39] David Buckley kirjoittaa kirjassaan David Bowie:

»Bowien ihailijat saattoivat pitää levyn A-puolta hieman outona, mutta kuunneltuaan neljä minuuttia tätä B-puolen avauskappaletta [”Warszawa”], Bowien alkaessa laulaa täysin omatekoista kieltä, he olivat vaarassa kadottaa koko jutun punaisen langan.»
(David Buckley[40])

Kappaleen ”Art Decade” David Bowie sanoi vuonna 1977 kertovan Länsi-Berliinistä: ”Kaupunki, joka on leikattu irti maailmastaan, taiteestaan, ja kulttuuristaan, ja joka on kuolemassa vailla toivoa kostosta.”. Tästä tulee myös kappaleen nimeen sisältyvä sanaleikki; ”Art Decayed” merkitsee rappeutunutta taidetta.[41]

”Weeping Wall” kertoo nimensä mukaisesti Berliinin muurista ja David Bowien sanoin ”sen kurjuudesta”. Joidenkin lähteiden mukaan kyseinen ambient-kappale olisi äänitetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1975, tarkoituksena julkaista se Muukalaisen kasvot -soundtrackilla. Bowie soittaa itse kappaleessa jokaista sillä kuultavaa instrumenttia; kitaraa, ksylofonia ja vibrafonia. ”Weeping Wall” on saanut vaikutteita yhdysvaltalaissäveltäjä Philip Glassin toistuvia osia sisältävistä teoksista.[27]

Albumin päättää ”Subterraneans”, jota on pidetty yhtenä David Bowien melankolisimmista kappaleista. Kappaleen aiheena ovat Itä-Berliinissä kiinniotetut ihmiset kaupungin jakautumisen jälkeen. Vaimeasti soiva jazz-saksofoni puolestaan kuvaa kaupunkia ennen jakautumista. ”Subterraneans” oli alun perin tarkoitus julkaista Muukalaisen kasvot -soundtrackilla.[27]

Bowie esitti kaikki albumin kappaleet konsertissa Lontoon Royal Festival Hallissa vuonna 2002.[4]

Jälkivaikutus

Low'n kansitaide koristaa 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään -kirjan suomenkielisen painoksen kantta.

Bowie esitteli albumilla uuden laulutyylinsä; kappaleet ”What in the World”, ”Sound and Vision”, ”Always Crashing in the Same Car” sekä ”Be My Wife” laulettiin hiljaisena, lobotomisoituna tajunnanvirtana. Lyhyet ja verbaalisesti alimittaiset lauseet esitettiin yksitavuisesti koneellisen rytmisektion säestyksellä. Kyseistä tekniikkaa käytti muun muassa 1970-luvun lopulla Gary Numan sekä U2 -yhtye vuoden 1993 kappaleellaan ”Numb”, jota Brian Eno oli mukana tukemassa.[42] Allmusic -sivuston kriitikko Stephen Thomas Erlewine sanoo albumin antaneen uuden suunnan avantgardelle rock & rollin parissa.[28]

Taiderockistaan huolimatta Low'ssa oli myös tiettyjä punkmaisia piirteitä. Syntetisaattorit olivat aiemmin olleet lähes pelkästään progressiivista rockia soittavien yhtyeiden sekä todella taitavien ammattilaisten käytössä, mikä oli tuonut soittimelle osittain negatiivisen maineen. Tavallisissa pop-lauluissa syntetisaattoria oltiin kuultu vain harvoin. Low'n on katsottu palauttaneen syntetisaattorin kunniaan. Tämä johtui osittain siitä, että albumin julkaisun aikoihin syntetisaattorien hinnat alkoivat laskea. Kahden vuoden sisällä Ultravox, Human League sekä Orchestral Manoeuvres in the Dark esittivät jo syntetisaattoreilla varustettua popmusiikkia.[42]

Musiikkialbumien arviointiin erikoistunut Pitchfork Media -sivusto julisti Low'n 1970-luvun parhaaksi pitkäsoitoksi ja Rolling Stone -musiikkilehti rankkasi sen sijalle 249 vuonna 2003 julkaistulla Kaikkien aikojen top 500 -albumilistalla.[1][2] Low sisältyy myös Robert Dimeryn kirjaan 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Kirjan kirjoittajan Dimeryn mukaan erityisesti albumin instrumentaalikappaleet olivat punkrockin jälkeisellä aikakaudella tärkeitä musiikillisia kulmakiviä ja erityisen innoutuneita olivat Joy Divisionin jäsenet, jotka jopa nimesivät yhtyeensä alun perin Low'n kappaleen mukaisesti Warszawaksi.[4] Dimeryn kirjan vuonna 2010 julkaistun suomalaisen painoksen kannessa käytetään Low'n kansitaidetta.[43]

Kappaleet

A-puoli

  1. Speed of Life – 2.47 (säv. David Bowie)
  2. Breaking Glass – 1.52 (säv. Bowie/Dennis Davis/George Murray)
  3. What in the World – 2.23 (säv. Bowie)
  4. Sound and Vision – 3.03 (säv. Bowie)
  5. Always Crashing in the Same Car – 3.29 (säv. Bowie)
  6. Be My Wife – 2.56 (säv. Bowie)
  7. A New Career in a New Town – 2.51 (säv. Bowie)

B-puoli

  2. Warszawa – 6.20 (säv. Bowie/Brian Eno)
  3. Art Decade – 3.44 (säv. Bowie)
  4. Weeping Wall – 3.26 (säv. Bowie)
  5. Subterraneans – 5.39 (säv. Bowie)

Vuoden 1991 uusintapainoksen bonuskappaleet

  2. Some Are – 3.24 (ennenjulkaisematon)
  3. All Saints – 3.25 (ennenjulkaisematon)
  4. Sound and Vision – 4.43 (1991 remix)

Singlet

”Sound and Vision” (1977, RCA Records)
  1. Sound and Vision – 3.03 (säv. Bowie)
  3. A New Career in a New Town – 2.51 (säv. Bowie)

”Sound and Vision” oli menestys Britanniassa nousten listan sijalle 3.[44] Vielä suurempi hitti se oli Alankomaissa, missä se oli sijalla 2 toukokuussa 1977.[45]

”Be My Wife” (kesäkuu 1977 [46], RCA Records)
  1. Be My Wife – 2.56 (säv. Bowie)
  3. Speed of Life – 2.47 (säv. Bowie)

”Be My Wife” osoittautui floppisingleksi, sillä se ei noussut Britanniassa listalle lainkaan.[6]

Kokoonpano

Lähteet

  • Immonen, Tenho: David Bowie – Rockin kameleontti. Tampere: Juvenes Print, 2005. ISBN 952-5546-09-8.
  • Buckley, David: David Bowie. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 2005. ISBN 952-471-673-9.

Viitteet

  1. ↑ a b c d Low by David Bowie – Rolling Stone Music – Music Reviews rollingstone.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”rollingstone” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  2. ↑ a b Top 100 Albums of the 1970s pitchfork.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Immonen 2005, s.90.
  4. ↑ a b c Robert Dimery: 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään, s. 380. Kiina: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2010. ISBN 978-951-0-36217-4.
  5. ↑ a b c d e f Immonen 2005, s.91.
  6. ↑ a b c Buckley 2005, s.316.
  7. ↑ a b c Immonen 2005, s.89.
  8. ↑ Immonen 2005, s.88-89.
  9. ↑ Buckley 2005, s.305.
  10. ↑ a b Buckley 2005, s.309.
  11. ↑ Buckley 2005, s.306-307.
  12. ↑ a b c Buckley 2005, s.306.
  13. ↑ a b Buckley 2005, s.305-306.
  14. ↑ Buckley 2005, s.308-309.
  15. ↑ a b Buckley 2005, s.311.
  16. ↑ Buckley 2005, s.309-310.
  17. ↑ a b Buckley 2005, s.315.
  18. ↑ a b Buckley 2005, s.318.
  19. ↑ Buckley 2005, s.315-316.
  20. ↑ Buckley 2005, s.320.
  21. ↑ a b Chart Stats - David Bowie - Low chartstats.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  22. ↑ a b Low – David Bowie allmusic.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  23. ↑ Certified Awards Search bpi.co.uk/certifiedawards. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  24. ↑ a b David Bowie – Low (Album) austriancharts.at. Viitattu 20.9.2010. (saksaksi)
  25. ↑ David Bowie – Station to Station (Album) austriancharts.at. Viitattu 31.8.2010. (saksaksi)
  26. ↑ David Bowie > Charts & Awards > Billboard Albums allmusic.com. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  27. ↑ a b c Immonen 2005, s.93.
  28. ↑ a b allmusic ((( Low > Review ))) allmusic.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  29. ↑ David Bowie: Low: Kevchino Review kevchino.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  30. ↑ a b David Bowie - Low superseventies.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  31. ↑ David Bowie – Low (Album) norwegiancharts.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  32. ↑ David Bowie – Low (Album) swedishcharts.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  33. ↑ David Bowie - Low (Album) charts.org.nz. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  34. ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 107. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  35. ↑ Search - RPM - Library and Archives Canada collectionscanada.gc.ca. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  36. ↑ a b c Buckley 2005, s.310.
  37. ↑ Immonen 2005, s.205.
  38. ↑ a b c d Immonen 2005, s.92.
  39. ↑ Buckley 2005, s.312.
  40. ↑ Buckley 2005, s.311-312.
  41. ↑ Immonen 2005, s.92-93.
  42. ↑ a b Buckley 2005, s.317.
  43. ↑ WSOY - 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään wsoy.fi. Viitattu 20.9.2010. (suomeksi)
  44. ↑ Chart Stats - David Bowie - Sound and Vision chartstats.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  45. ↑ David Bowie – Sound and Vision (Nummer) dutchcharts.nl. Viitattu 19.9.2010. (hollanniksi)
  46. ↑ Be My Wife connolyco.com/discography/david_bowie. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Low_(albumi)&oldid=9088694”