The Sound of Silence
| ”The Sound of Silence” Simon & Garfunkel |
||
|---|---|---|
| Kappaleen tiedot | ||
| Albumilta | Wednesday Morning, 3 A.M. | |
| Julkaistu | 19. lokakuuta 1964 | |
| Tyylilaji | folk | |
| Kesto | 03:08 | |
| Levy-yhtiö | Columbia Records | |
| Wednesday Morning, 3 A.M:n muut kappaleet | ||
| ”Benedictus” (5.) |
”The Sound of Silence” |
”He Was My Brother” (7.) |
The Sound of Silence (myös muotoa The Sounds of Silence käytetään) on yhdysvaltalaisen Simon & Garfunkel -duon kappale, joka julkaistiin alun perin akustisena folk-lauluna heidän esikoisalbumillaan Wednesday Morning, 3 A.M. (1964). Seuraavana vuonna kappaleesta tehtiin ajankohtainen, sähköistetty folk rock -versio, johon oli lisätty sähkökitara, bassokitara ja rummut. Kyseinen versio julkaistiin singlenä, jolloin siitä tuli muun muassa Yhdysvaltain listaykkönen. Se sisältyi myös yhtyeen toiselle studioalbumille Sounds of Silence (1966).[1]
Kappaleen kirjoitti Paul Simon.[2] Kappaletta ei ole tarkoitettu kannanotoksi Vietnamin sodasta, mutta monet ovat tulkinneet sen sodanvastaiseksi.[3]
Sisällysluettelo |
Työstö ja alkuperäinen versio [muokkaa]
Duon toinen jäsen, Paul Simon, alkoi tehdä laulua marraskuussa 1963 John F. Kennedyn salamurhan innoittamana.[4] Kappale edistyi hyvin hitaasti. Simonin kertoman mukaan hän turhautui useaan otteeseen kirjoitettuaan sitä usean kuukauden ajan ”rivin päivässä.” Art Garfunkelin mukaan laulu kuitenkin lopulta ”kirjoitti itse itsensä” yhden päivän aikana, 19. helmikuuta 1964.[1] Kappaleen ensimmäinen rivi Hello darkness, my old friend tuli Paul Simonin lapsuuden tavasta laulaa pimeässä kylpyhuoneessa.[3] Pian duo esitti laulua Greenwich Villagen folk-klubeilla.[3]
Lokakuussa 1964 kappale julkaistiin duon esikoisalbumilla Wednesday Morning, 3 A.M., joka ei kuitenkaan menestynyt.[1] Kyseinen 10. maaliskuuta 1964 äänitetty ensimmäinen versio oli täysin akustinen.[3][2]
Singleversio [muokkaa]
| ”The Sound of Silence” Simon & Garfunkel |
||
|---|---|---|
| Singlen tiedot | ||
| Albumilta | Sounds of Silence | |
| Julkaistu | syyskuu 1965[5] | |
| Formaatti | 7"-single | |
| Tekijä(t) | Paul Simon | |
| Tuottaja(t) | Tom Wilson, Teo Macero[6] | |
| Tyylilaji | folk rock | |
| Kesto | 03:05 | |
| Levy-yhtiö | Columbia Records (USA, CAN) CBS Records (Eurooppa) |
|
| Listasijoitukset | ||
|
|
||
| Simon & Garfunkelin muut singlet | ||
| ”I’m Lonesome” 1966 |
”The Sound of Silence” 1965 |
”Homeward Bound” 1966 |
Pian Yhdysvalloissa tuli muotiin folk rock. Erityisesti The Byrds -yhtyeen tekemät sähköiset versiot Bob Dylanin akustisista kappaleista saavuttivat menestystä. Niinpä Simon & Garfunkelin tuottaja Tom Wilson sai idean tehdä ”The Sound of Silencesta” uuden version. 15. kesäkuuta 1965, kun Bob Dylan oli New Yorkissa äänittämässä kappalettaan ”Like a Rolling Stone”, meni Wilson pyytämään kyseisessä kappaleessa soittaneita muusikoita avustamaan. Wilson halusi kappaleeseen modernin folk rock -taustan, joten siihen lisättiin sähkökitara, bassokitara ja rummut.[1]
Julkaisu ja vastaanotto [muokkaa]
Paul Simon, joka oli muuttanut esikoisalbumin flopattua Englantiin, ei tiennyt Wilsonin toimista mitään. Yllättäen tuli kuitenkin tieto ”The Sound of Silencen” noususta Yhdysvaltain listaykköseksi. Laulu nousi kärkeen 1. tammikuuta 1966, mutta seuraavalla viikolla The Beatles -yhtyeen ”We Can Work It Out” pudotti sen kakkoseksi. Seuraavalla viikolla, 22. tammikuuta, ”The Sound of Silence” palasi jälleen ykköseksi viikon ajaksi. Yhteensä singleä myytiin yli miljoona kappaletta,[1] ja se nousi listoille myös muun muassa Itävallassa ja Alankomaissa.[6] Britanniassa kappale ei saavuttanut sijoitusta, mikä johtui mahdollisesti siitä, että irlantilaisen The Bachelors -yhtyeen nopeasti tekemä cover-versio pääsi maan listan kolmannelle sijalle.[1]
Huolimatta kappaleen suuresta kaupallisesta menestyksestä, sitä on arvosteltu kriitikoiden osalta. Blender-lehti listasi ”The Sound of Silencen” kaikkien aikojen 42:nneksi huonoimmaksi lauluksi. Lehti totesi sen olevan lähes parodia 1960-luvun folk rockista.[3] Sen sijaan Broadcast Music Incorporatedin listalla se valittiin 1900-luvun 18:nneksi parhaaksi kappaleeksi.[7]
Sekä Simon että Garfunkel ovat ilmoittaneet pitävänsä kappaleesta. Garfunkelin mukaan he tekivät tarkoituksella astetta laadukkaampaa kappaletta, mutta heidän mielestään siitä tulikin parempi kuin he osasivat toivoakaan.[4]
Listasijoitukset [muokkaa]
| Valtio | Korkein sijoitus | Listaviikot | Nousu listalle | Lähde |
|---|---|---|---|---|
| 1. | 1966 | [8] | ||
| 3. | 8 | 15.6.1966 | [9] | |
| 9. | 7 | viikko 42/1968 | [10] | |
| 11. | 9 | 29.1.1966 | [6] | |
| 94. | 1 | 10.5.2009 | [11] |
Kappaleet singlellä [muokkaa]
A-puoli
- The Sound of Silence – 03:05 (säv. Paul Simon)
B-puoli
- We’ve Got a Groovey Thing Goin' – 01:55 (säv. Simon)
Muut versiot [muokkaa]
Kappaleesta ovat tehneet cover-version muun muassa Jane Morgan, Baja Marimba Band, The Ventures ja Boston Pops Orchestra. Ruotsissa ”En ton av tystnad” -nimisen käännöksen ovat levyttäneet muun muassa Anni-Frid Lyngstad ja Tommy Körberg. Norjankielisen version ”Ett skrik av stillhet” tekivät Helge og Rune. Richard Anthony esitti kappaleen ranskaksi nimellä ”La voix du silence” ja espanjaksi sen levytti Los Modulos -yhtye nimellä ”El sonido del silencio”.[1] Oman versionsa on tehnyt myös kuoroyhtye Gregorian albumillaan Masters of Chant.[3]
Suomessa Pertti Reposen tekemän tekstin ”Hiljaisuuden äänet” ovat levyttäneet Ami Aspelund (1974) ja Matti ja Teppo (1984).[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e f g h Nyman, Jake: Onnenpäivät 2, s. 11-12. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1995. ISBN 951-31-0573-3.
- ↑ a b Simon & Garfunkel: Sounds of Silence -albumin CD-version kansilehti (Columbia/Legacy 495081 2)
- ↑ a b c d e f The Sound of Silence by Simon & Garfunkel Songfacts songfacts.com. Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Simon and Garfunkel Home Page - Song Quotes freespace.virgin.net. Viitattu 7.7.2011. (englanniksi)
- ↑ The Sounds of Silence / We've Got a Groovey Thing Goin' by Simon & Garfunkel : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 8.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d dutchcharts.nl - Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence dutchcharts.nl. Viitattu 8.7.2011. (hollanniksi)
- ↑ archive.org archive.org. Viitattu 7.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Simon & Garfunkel Allmusic Allmusic. Viitattu 8.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 8.7.2011. (saksaksi)
- ↑ The Sound of Silence Simon & Garfunkel danskehitlister.dk. Viitattu 8.7.2011. (tanskaksi)
- ↑ Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence - hitparade.ch hitparade.ch. Viitattu 8.7.2011. (saksaksi)
Studioalbumit: Wednesday Morning, 3 A.M. (1964) · Sounds of Silence (1966) · Parsley, Sage, Rosemary and Thyme (1966) · The Graduate (soundtrack) (1967) · Bookends (1968) · Bridge over Troubled Water (1970)
Konserttitaltioinnit: Live From New York City, 1967 (1967) · Live 1969 (1969) · The Concert in Central Park (1981) · Old Friends: Live on Stage (2004)
Kokoelmalevyt: Simon and Garfunkel's Greatest Hits (1972) · The Definitive Simon & Garfunkel (1991) · Old Friends (1997) · The Best of Simon & Garfunkel (1999) · The Columbia Studio Recordings (1964–1970) (2001) · The Essential Simon & Garfunkel (2003)
Kappaleita: Luokka:Simon & Garfunkelin kappaleet