Powerdown: Options and Actions for a Post-Carbon World

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Powerdown: Options and Actions for a Post-Carbon World on vuonna 2004 ilmestynyt Richard Heinbergin suomentamaton kirja, joka käsittelee öljyhuippua ja sen vaikutuksia maailmantalouteen. Koska teollisuusyhteiskunnat ovat riippuvaisia halvoista ja helposti saatavilla olevista fossiilisista polttoaineista, Heinberg olettaa öljyhuipun jälkeisen vaiheen maailmanhistoriassa muodostuvan todennäköisesti yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta kaaoksesta, maailmankaupan häiriöistä, alenevasta keskimääräisestä elintasosta sekä sodista.

Heinberg hahmottelee neljä mahdollista strategiaa, joista jollakin valtiot todennäköisesti pyrkivät vastaavaan alenevan öljyntuotannon muodostamiin taloudellisiin haasteisiin:

  • Viimeinen jäljelle jäänyt voittaa (Last One Standing): Globaali kilpailu jäljellä olevista resursseista
  • Alasajo (Powerdown): Energian kulutuksen vähentäminen, resurssien säästäminen ja hallinta sekä väestömäärän alentaminen globaalilla yhteistyöllä
  • Kieltäminen (Denial): Odottaminen ja toivominen, että jokin ennaltanäkemätön elementti ratkaisee ongelman
  • Pelastusveneiden rakentaminen (Building Lifeboats): Paikallisten alueiden muuttaminen kestäviksi siltä varalta, että globaali taloudellinen projekti romahtaa ympäriltä. Strategia sisältää myös keskiaikaisten luostareiden tyyppiset sivistyksen säilytyspaikat.

Heinberg kuvailee neljää strategiaa yksityiskohtaisesti ja käy läpi myös nykyistä poliittista sekä taloudellista tilannetta niiden valossa. Hän esimerkiksi arvelee Yhdysvaltojen aloittaneen Irakin sodan pyrkiäkseen saamaan jalansijaa OPEC-järjestössä, pelotellakseen Saudi-Arabiaa ja varmistaakseen, että Yhdysvaltain dollari säilyy edelleenkin kansainvälisen öljykaupan valuuttana. Tämä on Heinbergin mukaan malliesimerkki viimeinen jäljelle jäänyt voittaa -strategiasta.

Heinberg katsoo alasajon olevan suositeltavin neljästä strategiasta, mistä seuraa myös teoksen nimi "Powerdown". Strategialla on yhtäläisyyksia degrowth-liikkeen mallin kanssa. Sen mukaisesti yhteiskunnat yksinkertaistavat itseään, pienentävät kulutustaan ja siirtyvät globalisaatiosta lokalisaatioon. Samalle ne kuitenkin, hieman ristiriitaisesti edelliseen nähden, kehittävät uusia globaaleja yhteistyö- ja hallintoelimiä huolehtimaan resurssi- sekä väestökysymyksistä. Heinberg arvioi strategian äärimmäisen vaikeaksi toteuttaa, mutta hän pitää sitä parhaimpana keinona ylläpitää toimivia yhteiskuntia öljyhuipun jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]