Olga Konstantinovna
| Olga Konstantinovna | |
|---|---|
 | |
| Helleenien kuningatar | |
| Valtakausi | 27. lokakuuta 1867 – 18. maaliskuuta 1913 |
| Helleenisen kuningaskunnan eli Kreikan sijaishallitsija | |
| Valtakausi | 17. marraskuuta 1920 – 19. joulukuuta 1920 |
| Edeltäjä | Pávlos Kountouriótis |
| Seuraaja | Konstantinos I |
| Syntynyt |
3. syyskuuta 1851 Pavlovsk, Inkerinmaa, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut |
18. kesäkuuta 1926 (74 vuotta) Rooma, Italia |
| Puoliso | Helleenien kuningas Yrjö I |
| Lapset |
Konstantinos I Yrjö Alexandra Nikolaos Maria Olga Andreas Kristophoros |
| Suku | Suomen gottorpilainen dynastia ("Romanov") |
| Isä | Suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš |
| Äiti | Saksi-Altenburgin Aleksandra Josifovna |
| Uskonto | ortodoksi |
| Nimikirjoitus |
 |
Olga Konstantinovna Romanova (3. syyskuuta 1851, Pavlovsk, Inkeri, Venäjän keisarikunta – 18. kesäkuuta 1926, Rooma, Italia) oli suuriruhtinatar, josta tuli Yrjö I:n puolisona Kreikan kuningatar. Hän oli keisari Nikolai I:n, Suomen pitkäaikaisen suuriruhtinaan, pojantytär. Hänen isänsä suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš Romanov oli keisari Aleksanteri II:n veli. Olga toimi kuukauden verran marras-joulukuussa 1920 epävakaassa tilanteessa Kreikan sijaishallitsijana.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naimisiin Kreikan kuninkaan kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreikan vastavalittu kuningas, tanskalaissyntyinen prinssi Vilhelm Jorgen, hallitsijanaYrjö I, vieraili vuonna 1863 Pietarissa tapaamassa keisari Aleksanteri II:sta. Tällöin hän tapasi suuriruhtinatar Olgan, joka oli tuolloin vasta 12-vuotias.[2] Seuraavan kerran kuningas Yrjö vieraili Pietarissa huhtikuussa 1867, kun hänen sisarensa prinsessa Dagmar oli avioitunut tulevan keisarin Aleksanteri III:n kanssa. Tällöin kuningas Yrjö tapasi Olgan toisen kerran. Avioliitto Olgan ja kuningas Yrjön välillä toteutuikin pian sen jälkeen, kun morsian oli täyttänyt 16-vuotta ja soveliaan ikäinen. Häät vietettiin Pietarin Talvipalatsissa lokakuussa 1867.[3]
Nuori kuningaspari muutti Ateenaan, ja he saivat ensimmäinen lapsensa kruununprinssi Konstantinin kesällä 1868. Sen jälkeen perheeseen syntyi yhteensä kahdeksan lasta. Kuningatar Olga osallistui aktiivisesti kuningashuoneen jäsenenä hyväntekeväisyystoimintaan. Kreikan ja Balkanin alueen epävakaa poliittinen tilanne ajoi Kreikan sotiin hänen miehensä kuningas Yrjön valtakaudella. Kuningatar Olga toimi aktiivisesti sodassa haavoittuneiden hoidon parantamiseksi.
Kuningatar Olgan kiintymys Suomea kohtaan vaikutti siihen, että hän risteili purjealuksilla ja vieraili Suomen etelärannikolla perheineen ja lapsineen joka kesä. Näistä Suomessa juhlistetuista tapahtumista oli paljon uutisia senaikaisessa lehdistössä (jotka ovat myös digitoituina Kansallisarkiston verkkopalvelussa). Kreikan hallitsijasuku sai ylenpalttisen annoksen myös suomalaista kulttuuria.
Vaikka kuningatar Olga ei ollut poliittinen henkilö, hänen kerrotaan olleen mielipidevaikuttaja hänen toiseksi vanhimman poikansa prinssi Yrjön toimiessa Kreetan ylikomissaarina vuosina 1898-1906.[4] Epävakaa poliittinen tilanne Kreikassa johti siihen, että kuningas Yrjö sai surmansa anarkistin tekemän attentaatin seurauksena Thessalonikissa maaliskuussa 1913.[5]
Paluu Pietariin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudeksi kuninkaaksi nousi Yrjön ja Olgan vanhin poika Konstantin. Leskikuningatar Olga palasi pian miehensä kuoleman jälkeen takaisin synnyinseudulleen Pietariin ja asui veljensä Konstantin Konstantinovitš Romanovin perheen kanssa syntymäkodissaan Pavlovskin palatsissa. Aiemmin vuonna 1889 Olgan ja Konstantinin tytär prinsessa Alexandra eli Aleksandra Georgijevna oli avioitunut Olgan serkun Pavel Aleksandrovitš Romanovin kanssa, mutta kuollut lapsivuoteeseen vuonna 1891. Pavelille ja Alexandralle oli siihen mennessä syntynyt kaksi lasta, Maria Pavlovna ja Dmitri Pavlovitš, jotka kasvoivat äitinsä kuoleman jälkeen Romanov-suvun hoidossa. Vuonna 1902 prinssi Nikolaos avioitui myös Romanov suuriruhtinattaren Jelena Vladimirovna Romanovan kanssa. Jelena Vladimirovna oli keisari Aleksanteri II:n pojan suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitšin tytär eli Olgan serkun tytär.
Pian Pietariin muuton jälkeen käynnistyi I maailmansota.[6] Leskikuningatar Olga päätti pysyä Venäjällä ja avustaa sodassa haavoittuneiden venäläissotilaiden hoidossa. Hän perusti veljensä vaimon, kälynsä suuriruhtinatar Elisabetin kanssa sotilaiden hoitoa varten Pavlovskin palatsiin sotilassairaalan.[7] Sodan ajan yhteyksiä läntisiin kuninkaallisiin sukulaisiin ja omiin lapsiin, Kreikan prinsseihin ja prinsessoihin, oli vaikea hoitaa. Reitti kulki junalla Ruotsin ja Suomen kautta länteen. Olgan kreikkalaiset lapset, prinssit Kristofer ja Nikolaos, kävivät vuonna 1916 Suomen kautta Pietarissa. Olga näki Venäjän poliittisen tilanteen yhteiskunnallisesti vaarallisena varoittaen vallankumouksen vaarasta ja otti yhteyttä asiassa mm. keisarinna Aleksandra Fjodorovnaan, joka ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan Olgaa. Vuoden 1916 lopulla tyttärenpoika, nuori suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš oli mukana salaliitossa, joka surmasi keisariperhettä lähellä olevan munkki Grigori Rasputinin joulukuussa 1916.[8] Isoäiti Olga yhdessä Romanovin suvun jäsenten kanssa yritti auttaa Dmitri Pavlovitšia yhteydenotolla keisarinnaan, saadakseen tyttärenpojan takaisin Pietariin, sillä tämä oli karkotettu surmatyön jälkeen I maailmansodan Persian rintamalle.
Pakolaiseksi Sveitsiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helmikuun 1905 vallankumous kaatoi Romanov-sukuisen keisarikunnan. Lokakuun 1917 bolševikivallankumous aiheutti Romanov-suvun jäsenten pakenemisen Venäjältä tai pahimmassa tapauksessa uusien vallanpitäjien tekemät teloitukset. Olgan veljet Nikolai Konstantinovitš ja Dmitri Konstantinovitš teloitettiin tammikuussa 1918. Leskikuningatar Olga olisi halunnut poistua maasta, mutta bolševikit eivät myöntäneet hänelle lupaa lähteä. Hän oli käytännössä kotiarestissa Pavlovskin palatsissa.
Olga pääsi maasta vasta I maailmansodan päätyttyä vuonna 1919. Tanskan Venäjän lähettiläs myönsi hänelle passin, koska hänen edesmennyt puolisonsa kuningas Yrjö oli syntyjään Tanskan prinssi Vilhelm. Tanskalaista passia hyväksikäyttäen hän siirtyi Sveitsiin, jonne hänen jälkeläisensä olivat siirtyneet, kun vanhin poika Konstantin oli joutunut eroamaan kesäkuussa 1917.[9] Kyseessä oli ollut poliittinen taistelu, jonka keskusvaltoihin, erityisesti keisarilliseen Saksaan tukeutununut kuningas Konstantin oli hävinnyt ympärysvaltoihin tukeutuneelle pääministeri Elefthérios Venizélokselle. Konstantin oli joutunut eroamaan, ja seuraajaksi oli tullut englantilaissympatioistaan tunnettu Konstantinin toinen poika Aleksanteri.[10] Tilanne oli maanpakoon joutuneille Kreikan kuningashuoneen jäsenille myös taloudellisesti hankala.[11]
Sijaishallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tilanne muuttui kolme vuotta Aleksanterin kuninkaaksi nousun jälkeen, kun Aleksanteri kuoli 25. lokakuuta 1920 Ateenassa verenmyrkytykseen, jonka kerrottiin johtuneen lemmikkiapinan puremasta. Vallassa ollut pääministeri Venizélos ei päästänyt tässä tilanteessa Kreikkaan palaamaan muita maanpaossa olleita kuningashuoneen jäseniä kuin leskikuningatar Olgan. Kuningataräiti oli ainoa suvun jäsen kuningas Aleksanterin hautajaisissa.[12]
Kuninkaan kuoleman jälkeen tilanne muuttui nopeasti. Pääministeri Venizélos oli järjestänyt parlamenttivaalit marraskuun alkuun 1920, mutta yllättäen yhdistynyt oppositio saikin enemmistön vaaleissa. Venizelos luopui pääministeriydestä. Uudeksi pääministeriksi nousi Dimítrios Rállis, joka kutsui 17. marraskuuta 1920 sijaishallitsijaksi leskikuningatar Olgan. Tällöin kuningas Aleksanterin kuoleman jälkeen sijaishallitsijuutta hoitanut amiraali Pávlos Kountouriótis oli luopunut tehtävästä. Maassa suoritettiin 22. marraskuuta 1920 kansanäänestys entisen kuninkaan Konstantinin paluusta Kreikan kuninkaaksi. Vaalituloksen perusteella Konstantin palasi maahan kuninkaana 19. joulukuuta 1920.[13]
Lyhyt aika Kreikassa ja maanpakolaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Olgan vanhimman pojan Konstantinin noustessa uudelleen kuninkaaksi Kreikka kävi toukokuussa 1919 alkanutta sotaa Turkkia vastaan. Kreikkalaisten eteneminen Vähä-Aasiassa alkoi vuonna 1921 kääntyä Kreikalle tappiolliseksi. Syyskuuhun 1922 mennessä kreikkalaiset olivat joutuneet vetäytymään Vähä-Aasiasta. Tällöin Venizélosia kannattaneet upseerit tekivät maassa vallankaappauksen, jonka seurauksena kuningas Konstantin joutui jälleen maanpakoon. Kuninkaaksi tuli hänen poikansa Yrjö II, jonka valtakausi päättyi hieman yli vuoden kuluttua maaliskuussa 1924 Kreikan tultua tasavallaksi.[14]
Leskikuningatar Olga lähti poikansa Konstantinin lähiomaisten kanssa jälleen maanpakoon Italiaan. Konstantin kuoli pian maanpakoon lähdön jälkeen tammikuussa 1923. Olgaa arvostettiin tasavallaksi muuttuneessa Kreikassa niin paljon, että hänelle myönnettiin ainoana entisen kuningashuoneen jäsenenä pieni eläke. Italiassa oleskelun jälkeen Olga vietti aikaansa Britanniassa, jossa hän asui mm. tyttärensä Maria Georgijevnan eli Kreikan prinsessa Marian luona sekä kälynsä, Britannian leskikuningatar Alexandran luona. Vuodesta 1923 alkaen hän vietti viimeiset vuotensa nuorimman poikansa prinssi Kristofin luona Pariisissa. Leskikuningatar Olgan elämä sammui 18. kesäkuuta prinssi Kristofin kesäasunnolla Roomassa.[15]
Muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreikan tasavaltainen hallitus olisi ollut valmis huolehtimaan hautajaisista Kreikassa, mutta suvun jäsenet kieltäytyivät tarjouksesta. Olga haudattiin Firenzeen. Kuningaskunnan palautumisen jälkeen vuonna 1935 kuningatar Olga haudattiin uudelleen Kreikkaan Tatóin palatsin alueelle lähelle Ateenaa marraskuussa 1936. Olgan toiveena oli ollut saada nuorena kuolleen tyttärensä, suuriruhtinatar Alexandra Georgievnan eli prinsessa Alexandran maalliset jäännökset Leningradista Kreikkaan. Tämä onnistuikin vuonna 1940, kun neuvostohallitus antoi siirtoluvan. Tällöin tyttären maalliset jäännökset siirrettiin Tatóin palatsin alueelle.[16]
Syyskuussa 2016 venäläisjärjestöt lahjoittivat Olgan näköispatsaan Thessalonikiin osoituksena pitkään jatkuneesta venäläis-kreikkalaisesta yhteistyöstä, jota kuningatar Olga omalla toiminnallaan oli ilmentänyt.[17]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Édouard Driault et Michel Lhéritier: Histoire diplomatique de la Grèce de 1821 à nos jours. Paris: PUF, 1926. (ranskaksi)
- Hugh Montgomery-Massingberd: Burke's Royal Families of the World. London: Burke's Peerage, 1977. ISBN 0-85011-023-8. (englanniksi)
- John van der Kiste: The Romanovs 1818–1958. Stroud, Gloucestershire: Sutton Publishing, 1998. ISBN 0-7509-1631-1. (englanniksi)
- John van der Kiste: Kings of the Hellenes: The Greek Kings 1863–1974. Stroud, Gloucestershire: Sutton Publishing, 1999. ISBN 0-7509-2147-1. (englanniksi)
- Greg King, Penny Wilson: The Konstantinovichi Grand Dukes and the Last Years of the Romanov Dynasty. East Richmond Heights, California: Eurohistory, 2006. ISBN 0-9771961-4-3. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Montgomery-Massingberd 1977: 469-474.
- ↑ The Times (London), Monday 21 June 1926, p. 19.
- ↑ van der Kiste 1999: 24-25.
- ↑ Driault-Lhéritier 1926: 499-500.
- ↑ van der Kiste 1999: 72-75.
- ↑ van der Kiste 1999: 87.
- ↑ King-Wilson 2006: 155.
- ↑ van der Kiste 1998: 191.
- ↑ van der Kiste 1999: 116.
- ↑ van der Kiste 1999: 104-108.
- ↑ van der Kiste 1999: 147.
- ↑ van der Kiste 1998: 123-125.
- ↑ van der Kiste 1998: 126.
- ↑ van der Kiste 1998: 137.
- ↑ van der Kiste 1998: 147.
- ↑ Татой, усыпальница греческих королей livejournal.com. Viitattu 20.4.2019. (kreikaksi)
- ↑ The opening ceremony of the monument to Queen Olga took place in Thessaloniki 10.9.2016. rusgreek.ru. Viitattu 20.4.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Olga Konstantinovna Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
