Olavi Linnamies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olavi Linnamies (kesäkuu 1954)

Olavi Linnamies (vuoteen 1935 Burgman, 23. toukokuuta 1912 Valkeala27. helmikuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti ja metsänhoitaja.

Burgman-suku oli lähtöisin Saksasta, mutta Suomeen se oli tullut Ruotsista 1600-luvulla. Olavi Linnamiehen isä Arthur Burgman oli suvun ensimmäinen korkeakoulussa opiskellut jäsen. Muuten suvun jäsenet toimivat pääasiassa kauppiaina, käsityöläisinä ja virkamiehinä.

Olavin syntymäpaikaksi on virallisiin asiakirjoihin merkitty Valkeala, mutta todellisuudessa perhe asui hänen syntyessään Puolassa Wloclawekissä. Perhe muutti Suomeen, kun Ensimmäisen maailmansodan taistelut ulottuivat Puolaan. He päätyivät monien vaiheiden jälkeen asumaan Jyväskylään. Olavi Burgman kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1931 ja valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta 1935. Samana vuonna hän suomensi sukunimensä Linnamieheksi.

Valmistuttuaan hän aloitti Metsäntutkimuslaitoksen assistenttina metsänarvioimisosastossa. Työtehtäviin kuului toiminta Suomen metsien inventoinnin arviointiryhmässä. Arviointi tehtiin kenttätyönä arvioimalla otannalla valittujen metsäpalstojen metsälajien määrät. Työn ohella hän suoritti maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinnon 1939.

Välirauhan aikana hän osallistui Enso-Gutzeit Oy:n metsävarojen arviointiin. Sotavuodet kuluivat pääasiassa kenttätykistössä komentajien adjutanttina Karjalankannaksella.

Sotien jälkeen hän toimi maatalousministeriössä asutusasioiden esittelijänä ja maanhankintalain toimeenpanon tarkastajana. Vuonna 1946 hän siirtyi Kymin Oy:n metsäkoulun johtajaksi Sippolaan. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1953, jolloin hänet nimitettiin Metsähallituksen arvioimisosaston päälliköksi. Osaston tehtävänä oli määritellä, missä määrin valtion omistamissa metsissä voitiin toteuttaa metsänhakkuita ja muita metsänhoidollisia toimenpiteitä. Linnamiehen kaudella Suomessa ryhdyttiin valmistelemaan voimaperäisiä metsänhoitotoimia, joihin kuuluivat muun muassa soiden ojitus, metsien lannoitus ja torjunta-aineiden käyttö. Suomen metsävarojen kehitys, joka oli 1930- ja 1950-lukujen arvioinneissa antanut huolestuttavia tuloksia, saatiin käännettyä nousuun.

Vuonna 1961 Linnamies nimitettiin metsävara-asiantuntijaksi Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliittoon. Hänet nimitettiin liiton metsäosaston päälliköksi 1964, ja tätä tehtävää hän hoiti kuolemaansa saakka.

Linnamies toimi 1950-luvulla Helsingin yliopiston metsänarvioimistieteen professorina ja 1960-luvun alussa Teknillisen korkeakoulun metsätalouden erikoisopettajana. Molempia tehtäviä hän hoiti oman toimensa ohella. Hän oli lisäksi useiden valtionkomiteoiden puheenjohtaja tai jäsen, muun muassa luonnonsuojelulakia valmistelleen komitean puheenjohtajana 1960–1966. Luonnonsuojelulakia ei komiteamietinnön pohjalta saatu uudistettua, mutta mietintö herätti yleisen luonnonsuojelukeskustelun.

Linnamies oli Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan polttoainejaoston jäsen sekä puu- ja polttoainetoimikunnan puheenjohtaja. Aktiivisena järjestömiehenä hän oli mukana myös Suomen riistanhoitosäätiön toiminnassa, muun muassa puheenjohtajana vuodesta 1962 kuolemaansa saakka. Säätiö harjoitti riistantutkimusta, mutta tämä tehtävä siirtyi valtiolle 1964, kun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos aloitti toimintansa.

Linnamiehellä on myös useista kymmenistä teoksista koostuva oman alansa kirjallinen tuotanto. Joukossa on myös sukututkimukseen kuuluvia artikkeleita hänen esi-isiensä vaiheista.

Hänen harrastuksensa liittyivät läheisesti hänen työtehtäviinsä, luonnossa liikkumiseen, riistanhoitoon ja metsästykseen.

Linnamiehelle myönnettiin metsäneuvoksen arvonimi 1964. Se myönnettiin hänelle paitsi ansioista päätoimensa hoitamisesta myös lukuisista muista oman alansa edellä mainituista merkittävistä yhteiskunnallisista tehtävistä.

Olavi Linnamies kuoli 60-vuotiaana vuonna 1973. Hänet on haudattu Kulosaaren hautausmaalle.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen maalaiskuntien metsät, 1939
  • Laskelma maamme ojituskelpoisten soitten määrästä, Metsätaloudellinen Aikakauslehti 1940
  • Suomen kaupunkikuntien metsät (Erkki Rautvuoren kanssa), Suomen metsätieteellinen seura, 1941
  • Metsätalouskartaston soveltaminen sotilastarkoituksiin, 1942
  • Eri suuruisten yksityismetsälöiden metsävaroista ja metsien tilasta, 1944
  • Suomen metsänhoitajat 1931–1945 (toimitussihteeri), 1946
  • Eräs Dahlbäck-suvun suomalainen haara, Genos 1947
  • Metsämiehen karttaoppi, Keskusmetsäseura Tapio 1948
  • Kansantaloudellinen metsätalousoppi, Keskusmetsäseura Tapio 1949 (2. painos 1962)
  • Sippolan metsäkoulu ja sen metsät, 1954
  • Riistan esiintymisen vaihteluista ja sen syistä, 1954
  • Suot valtion metsien inventoinnin valossa, 1958
  • Keski-Suomen metsävarat ja hakkuumahdollisuudet (Kullervo Kuuselan kanssa), 1961
  • Valtion metsien hakkuusuunnite ja sen toteutumisen edellytykset, 1961
  • Metsänhoito- ja hallintokustannukset metsäverotuksesta, 1962
  • Kolme vuosisataa Burgman-suvun vaiheita (moniste), 1968
  • Suomen metsä- ja puutalous, Kirjayhtymä, 1970
  • Lisäksi lukuisia artikkeleita Suomen riistanhoitosäätiön julkaisusarjassa Suomen riista[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]