Milankovićin jaksot
Wikipedia
Milankovićin jaksot ovat Maan akselikallistumassa ja radassa tapahtuvia jaksollisia muutoksia, jotka vaikuttavat Maan ilmastoon. Ne muuttavat vuodenaikoja ja eri leveysasteille eri aikoina tulevaa Auringon säteilyä.
Jugoslavialainen matemaatikko Milutin Milanković esitti oman teoriansa jääkausien synnystä 1900-luvun alkupuolella. Teoria on nykyään yleisesti hyväksytty, vaikka se herätti 50-ja 60-luvuilla runsaasti vastustusta mm. puutteellisten ajoitusmenetelmien takia. Viime jääkauden alkaminen ei tuntunut sopivan teorian ennustamiin kiertojaksoihin. Merenpohjan kerrostumien tutkiminen varmisti teorian suosion tutkijoiden piirissä. Viimeiset tosin jossain määrin epätarkat ajoitustutkimukset on tehty Grönlannin ja Etelämantereen jäästä poratuista näytteistä. Milutin Milankovićin teoriaan on tehty jälkikäteen parannusehdotuksia. Harva niistä on lyönyt itsensä läpi. On esimerkiksi väitetty, että Maan radan kaltevuuden (inklinaation) noin 100 000 vuoden vaihtelujakso vaikuttaisi jääkausiin, mutta tätäkään ei ole kyetty todistamaan. Keskustelu Milankovićin teoriasta ei ole täysin vaimennut eikä liene tarkalleen tieteen viimeinen sana jääkausien syistä.
Nykyään Maassa on lämmintä, koska Maan akseli on melko kallellaan. Jääkaudella Maan akseli oli melko pystyssä, mikä aiheutti kylmän kesän pohjoisessa. Aurinko paistoi silloin pohjoisessa alempaa. Näin Auringon säteily jakautui siellä suuremmalle pinta-alalle, Kesää kylmensi sekin, että Maa oli kaukana Auringosta kesällä. Maan akseli ja rata muuttuvat aikojen kuluessa jonkin verran muiden taivaankappaleiden aiheuttamien häiriöiden takia heiluen keskiarvojen ympärillä. Maan radan soikeus vaihtelee laskujen mukaan noin 100000 vuoden jaksoissa, akselikallistuma 41000 vuoden jaksoissa ja Maan akseli kiertyy kuin vaappuva hyrrä noin 23000 vuoden jaksossa tehden prekessioliikettä. Kun lisäksi Maan rata kiertyy, syntyy yhteisvaikutuksena noin 19000 vuoden ilmastoprekessio.
Milankovicin jaksoja on havaittu hyvinkin vanhoista liitukautisista kerrostumistakin. Viime jääkausijakson alkaessa mannerliikunnot ajoivat merivirrat ja termohaliinikierron helpommin häiriytyvään tilaan, niin että Milankovicin jaksot saattoivat aiheuttaa jääkausia, kun Maa romahti kylmään, mutta ilmastoltaan epävakaaseen tilaan.
Mannerjäätikön suuri kasvu vaatii suurta mannerta navan lähelle. Etelämanner ei ulotu kovinkaan kauas etelänavalta, toisin kuin Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Aasia pohjoisnavalta. Näin Etelämantereen ympärille syntyy kylmänä kautena kesällä helposti lohkeilevaa merijäätä, mutta pohjoisen mantereile mannerjäätikköä.
Niinpä nykyisellä pleistoseenin jääkausijaksolla on olennaista se, että Auringon säteily vähentyy pohjoisen kesällä.
Milankovicin teoria tarjoaa luontevan selityksen moniin ilmastonvaihteluihin pitkän ajan kuluessa. Teorian vaikutusta ilmastoon ei ole silti täsmällisesti muotoiltu. Silti Milankovićin ilmastoteoriassa on yhä monia kysymysmerkkejä. Teoria ei selitä, miksi miljoona vuotta sitten 100000 vuoden ilmastojakso muuttui merkittäväksi 41000 vuoden jakson sijaan. Se ei myöskään selitä lämpimän Eem-interglasiaalin alkua 10000 vuotta ennen teorian väittämää aikaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Maahan tuleva Auringon säteily eli insolaatio
Maa kiertää Aurinkoa, jonka säteily on elämän edellytys. Insolaatioksi sanotaan Maan pinnalle saapuvaa Auringon säteilyä. Tropiikissa päiväntasaajan lähellä on lämmintä, koska siellä Aurinko paistaa suuresta kulmasta, miltei pään päältä. Napojen lähellä Aurinko paistaa matatalta, auringon säteily jakautuu suuremmalle alalle kuin tropiikissa ja lämmittää maata vähemmän. Napojen lähettyvillä onkin kylmää ympäri vuoden.
Insolaatio vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikojen pääsyy on se, että Maan akseli on kallellaan. Maan akseli säilyttää suuntansa suunnileen suuntansa, kun Maa kiertää aurinkoa. Silloin Aurinko lämmittää välillä enemmän pohjoista, välillä etelääistä pallonpuoliskoa. Silloin kun pohjoisnapa on Aurinkoon päin, on pohjoisella pallonpuoliskolla kesä ja eteläisellä talvi.
Päiväntasaajan seudulla insolaatio vaihtelee melko vähän napoihin verrattuna, koska siellä akselikallistuman vaihtelulla ei ole niin suurta merkitystä.
Niinpä eri leveyksille tuleva insolaatio vaihtelee eri tavoin vuodenaikojen mukaan.
Eri leveysasteille olevan eri suuruisen insolaation vaikutusta tasaavat jonkin verran eri leveyksien välillä liikkuvat merivirrat ja tuulet.
Maa kiertää aurinkoa jossain määrin soikealla radalla, mutta tällä ei nykyään ole suurta vaikutusta insolaatioon.
[muokkaa] Maan radan ja akselikallistuman hitaat muutokset
Maan rata ja akselikallistuma muuttuvat hitaasti vuosituhansien kuluessa heiluen keskiarvon ympärillä.
Koska Aurinko ja Kuu vaikuttavat suurilla vetovoimillaan voimakkaasti hieman litistyneeseen, ja muutenkin epäsäännölliseen Maahan, Maan akseli heiluu. Silloin sen akselikallistuma vaihtelee. Välillä maa on nykyistä pystympänä, välillä nykyistä enemmän kallellaan.
Toisaalta Maa pyörii vaappuvan hyrrän tavoin, niin että sen akseli tekee kaksoiskartion muotoista pyöreää liikettä. Tätä liikettä sanotaan prekessioksi.
Muut planeetat häiritsevät Maan rataa pienillä vetovoimilleen hieman niin, että sen rata huojuu keskiarvoradan ympärillä. Maan radan soikeus vaihtelee. Maan radan keltevuuskin muiden planeettojen ratoja vastaan vaihtelee. Samalla myös Maan soikea rata kiertyy.
Maan soikean radan ja akselin kiertyminen synnyttävät yhdessä niin sanotun ilmastoprekession, jossa tietyin väliajoin toistuu asema, jossa Maa on kaukana auringosta pohjoisen pallonpuoliskon kesällä.
Maan radan soikeus on nyt 0,0167, ja se vaihtelee tähtitieteellisten laskujen mukaan välillä 0,005-0,0607. Maan akselin kaltevuus on nyt 23,27, suurimmillaan akselikallistuma on 24.30 ja pienimmillään 22,2.
Maahan eri leveyasteille tulevaan insolaatioon vaikuttavia jaksoja
- Maan radan soikeuden vaihtelu noin 100 000 vuotta, 413 000 vuoden jaksoissa
- Maan radan keltevuuden vaihteluää noin 100000 vuotta
- Maan akselikallistuman jaksoittainen muutos 41 000 vuoden jaksossa
- Prekessio 19 000 ja 23000 vuotta, Maan akselin pyöriminen kiintopisteen ympäri
- Ilmastoprekessio 22 000 v
- Maan akselin kiertyminen
- Maan rataellipsin kiertyminen
- Prekessio 19 000 ja 23 000 vuotta
- Maan akselin kiertyminen
- Ilmastoprekessio 22 000 v
[muokkaa] Rata-arvojen muutosten vaikutus jääkausiin ja ilmastoon
Jääkaudella vuodenajat olivat toisenlaiset kuin nyt, oli kylmä kesä ja leuto talvi. Jäätiköityminen vaatii lumisateita. Jääkausi vaatii kylmää kesää, jonka aikana lumi ja jää eivät ehdi sulaa, vaan pakkautuvat oman painonsa ansiosta mannerjäätiköiksi. Lumen ja jään kasautumista edistää leuto talvi. Leuto ilma sisältää enemmän lumisateisiin tarvittavaa kosteutta kuin kylmä. Leuto talvi on olennainen jäätiköitymislaueen eteläpuolella, mistä ilmavirtaukset kuljettavat lumeen tarvittavaa kosteutta talvella kylmemille alueille. Tehokkaat ilmavirtaukset leveysasteiden välillä vaativat suurta lämpötilan vyöhykkeisyyttä, joka voi liittyä hyvin pieneen insolaatioon napojen lähellä, ja suurteen päiväntasaajan lähellä.
Kun Maan akseli oli pystympänä kuin nyt eli vähemmän kallellaan, oli kylmä kesä ja leuto talvi, ja leveysasteiden väliset lämpötilaerot suuret. Vuodenaikojen erot olivat pienet.
Mannerpitoinen pohjoinen pallonpuolisko saattaa herkästi jäätiköityä tietyissä oloissa. Etelämantereen yllä ei mannerjäätikkö leviä, sillä mannerjäätikön peitossa oleva Etelämanner purkaa kylmänäkin aikana lauttajäätä mereen, ja näin mannerjäätikkö ei laajene huomattavasti. Etelämanterreen ympärillä oleva merijää on altis lämpimien merivirtojen vaikutuksille ja tuulille, lohkeillen ja sulaen lämpimämmille vesille saapuessaan. Toisn on pohjoisella pannonpuoliskolla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa, jossa mannerjäätiköt pystyvät leviämään kauas napojen ulkopuolelle.
Niin ollen jääkautta edistää nykyisenä geologisena aikana nimenomaan mantereisen pohjoisen pallonpuoliskon kylmeneminen kesällä.
Pohjoinen pallonpuolisko on kylmä kesällä, kun Maan soikea rata on kiertynyt niin, että Maa on kaukana Auringosta pohjoisen kesällä. Auringon säteilyhän heikkenee kun mennään poispäin Auringosta. Näin koko Maa saa vähemmän auringon säteilyä eli insolaatiota kuin talvella.
Jos kaiken lisäksi Maan rata on hyvin soikea, maa saa Auringosta säteilyä juuri pohjoisen kesällä normaalia vähemmän, mikä alentaa pohjoisen pallonpuoliskon lämpötiaa.
Radan suuri soikeus vahvistaa vuodenaikojen vaihtelua, varsinkin jos maapallo on kauimpana auringosta talvella. Jos maa on lähimpänä aurinkoa pohjoisen kesällä ja Maan rata soikea, kesä on kuuma ja lyhyt, lumi ei ehdi sulaa. Talvi on silloin pitkä ja kylmä.
Niinpä jääkausi on kylmimmillään silloin, kun Maan akseli on melko pystyssä,Maan rata soikea ja Maa kaukana auringosta pohjoisen kesän alussa.
Toisaalta myös pyöreä Maan rata ja pieni akselikallistuma viilentävät pohjoisen kesää.
Kun jääkaudella Maan akselikallistuma oli pieni, kesä kylmeni, koska Aurinko paistoi pohjoisessa silloin alempaa kuin nyt. Kylmää kesää viilensi monesti Maan radan kasvanut soikeus ja se, että Maa oli kaukana Auringosta pohjoisen kesällä. Tällöin pohjoiseen tuli normaalia vähemmän Auringon lämmittävää säteilyä. Lumi ei ehtinyt kylmyyden takia sulaa kesällä.
Pieni akselikallistuma pienensi myös vuodenaikojen eroja ja kasvatti leveysasteiden välisiä lämpötilaeroja. Näin keskileveysasteille tulivat leudot talvet, josta tuulet kuljettevat kosteutta lumeksi kylmään pohjoiseen.
Maan radan soikeus viilensi maan ilmastoa kasvattamalla talvisen merijään määrää. On luultavaa, että pohjoisen kesän aikana eteläisen pallonpuoliskon merijää viilensi koko maapalloa. Tällöin etelästä virtasi talvella kosteaa ilmaa pohjoiseen, missä se satoi lumena maahan.
Noin 11000 vuotta sitten jääkauden päättyessä oli hyvin lämmintä, koska Maa oli silloin lähinnä Aurinkoa pohjoisen keskikesällä, Jää suli pohjoisessa nopeasti.[1].
Nykyään, melko lämpimällä kaudella Maan rata ei ole kovin soikea, ja Maan akseli on melko kallellaan. Vaikka Maa on kauimpana auringosta pohjoisen kesällä, Maan radan pienen soikeuden takia on silloinkin melko lämmintä.
[muokkaa] Milankovićin jaksot
Milankovićin jaksot ovat yllä kuvattuja tähtitieteellisiä eli astronomisia pitkäjaksoisia muutoksia Maan akselissa ja radassa. Maapallon radan ja akselikallistuman on mitattu ja laskettu muuttuvan pitkien aikojen kuluessa. Maan rata-arvot heiluvat keskiarvojen ympärillä hieman. Nämä muuttelevat pohjoiseen ja miksei myös etelämmäs tulevaa Auringon säteilyä, insolaatiota. Niillä on siis vaikutusta Maan pinnalle tulevaa Auringon säteilyyn eri pallonpuoliskoille, eri leveysasteille eri vuodenaikoina.
Milankovićin alkuperäisen teorian mukaan Maan lämpötilaan vaikuttavat radan soikeus, akselin kaltavuus ja akselin kiertymiskulma prekessioliikeessä, ja maan ratapellipsin kiertymisen aiheuttama ilmastoprekessio. Nämä tuottavat sopivina yhdistelminä pohjoiselle pallonpuoliskolle jääkauden vaatimia kylmiä kesiä ja leutoja talvia. Nykyisin on esitetty ajatus myös siitä, että myös Maan radan kaltevuuden vaihtelu vaikuttaisi Maan ilmastoon.
Jääkauden kannalta on merkitystä sillä, mikä määrä Auringon säteilyä tulee mantereiselle, helposti jäätiköityvälle pohjoiselle pallonpuoliskolle kesällä.
Maapallon akselin kaltevuuden pieneneminen tuottaa todella kylmiä jäätiköitymisvaiheita. Maapallon jääpeite, kasvillisuus ja ilmakehä seuraavat Milankovićin jaksoja tuhansien vuosien viiveellä muun muassa siitä syystä, että suuret jäätiköt ovat kohtalaisen hitaita reagoimaan auringon säteilyn muutoksiin.
Maan radan soikeus vaihtelee noin 100000 vuoden tahdissa, akselikallistuma noin 41000 vuoden tahdissa[2] ja ilmastoprekessio kääntää Maan pohjoisnavan poispäin auringosta noin 23000 vuoden välein[3].
Valtamerien pohjasta poratuista näytteistä huomataan ilmastonvaihteluja 100000, 43000, 23000-24000 ja 19000 vuoden jaksoissa.
Voimakkaimmat vaikuttajat ovat maan radan soikeus/radan kaltevuus 100000 ja akselin kaltevuuskulman vaihtelut noin 43000 v. Hieman pienempiä jaksoja ovat 24000-23000 vuoden ilmastoprekession ja prekession aiheuttama 19000 vuoden jaksot[4].
Huomataan myös pienempiä, 14500, 12000, 9000, 7500 ja 6200 vuoden jaksoja joiden aiheuttajat ovat joitain muita, tai mahdollisesti pienempiä astronomisia vaihteluja.
Jääkautta aiheuttavia "Milankovićin yhdistelmiä".
- Soikea Maan rata ja Aurinko kaukana auringosta kesällä ilmastoprekession takia.
- Pyöreä Maan rata ja pieni akselikallistuma.
Milankovićin mukaan suurilla leveysasteilla vaikuttaa eniten pyörimisakselin kaltevuuskulman muuttumisen 41000 vuoden jakso, mutta päiväntasaajan lähellä 22000 vuoden prekessiojakso.
Maapallon pyörimisakselin kallistuman ja soikeuden ym. vaihtelut ovat melko pieniä, mutta kokemuksen mukaan silti riittäviä aiheuttamaan muutoksia Maan pinnalle tulevassa Auringon säteilyssä. Niiden uskotaan vaikuttavan Maan ilmastoon termohaliinikierron[5][6][7], mannerjään ja merijään tuottaman albedon, mannerjään massan, kasvillisuus- ja ilmastomuutosten viiveiden ja/tai muiden vahvistavien tekijöiden kautta, koska Milankovićin jaksot eivät yksinään riitä alentamaan Maan lämpötilaa suurille mannerjäätiköille sopivaksi.
[muokkaa] Muutoksen ajan mukana
Milankovićin jaksojen pituus vaihtelee jonkin verran vuosituhanten kuluessa. ne ovat myös pidentyneet kymmenien miljoonien vuosien kuluessa. Nämä jaksot vaikuttavat eri tavalla eri leveysasteilla. Eri aikakausina eri pituiset jaksot ovat olleet määräävässä asemassa, ikään kuin jaksojen virittyminen olisi vaihdellut.
Jopa dinosaurusten valtakauden mesotsooisen maailmankauden kerrostumista on löydetty merkkejä Milankovićin jaksoista. Nisäkkäiden valtakaudella kenotsooisella maailmankaudella ilmasto on viilennyt tasaisesti. Tämä on nostanut Milankovićin jaksot vahvasti mukaan kuvaan.
Kenotsooisella maailmankaudella Milankovicin jaksot ilmestyivät selvinä näkyviin noin 3,1 miljoonaa vuotta sitten plioseenin lopuilla ja jääkaudet noin 2.75 miljoonaa vuotta sitten. Panaman kannaksen sulkautuminen muutti silloin pohjois-Atlantin merivirtoja. Vain hieman myöhemmin alkoi näkyä DO-tapahtumia, häiriöitä termohaliinikierrossa.
Noin 3,0 — 0,8 miljoonaa vuotta sitten merkittävin Maan ilmastoon vaikuttava jaksollisuus oli akselikallistumasta johtuva noin 41000 vuoden jakso, ja jääkaudet nykyistä lyhempiä ja lämpimämpiä.ref>What Controls Ice Sheet Growth? englanti </ref>. Soikeuden tai radan kallistuman vaikutus tuli kuvaan vasta noin 1000000 vuotta sitten[8].
100000 vuoden jakso ilmestyi näkyviin melko lyhyen siirtymäkauden jälkeen noin 1-0,8 miljoonaa vuotta sitten.
Ei osata sanoa täsmälleen sitä, miksi Maa seuraa nykyään 100000 vuoden jaksoa. Osaselitys voi olla siinä, että viimeisen 3 miljoonan vuoden aikana Maa on hitaasti kylmentynyt.
Niinpä maapallo on nykyään virittynyt seuraamaan soikeuden tai radan kaltevuuden noin 100 000 vuoden jaksoa, joka tuottaa suuria jääkausia.
Lisäksi noin 600000-400000 vuotta sitten, kun oli vaihe MIS11, jääkaudet syvenivät.[8]
Jääkausijaksot kestävät 100 000 vuotta ja väliin jäävät lämpimät kaudet eli interglasiaalit noin 10 000–13 000 vuotta. Maapallon ilmasto alkoi kylmetä uudelleen noin 8 000 vuotta sitten eli 6 000 eaa. Tämän mukaan uusi jääkausi tulisi muutaman tuhannen vuoden päästä, jos ihmisen aiheuttama kasvihuoneilmiö ei sitä kykene jarruttamaan.
[muokkaa] Aclin ja muut tietokonemallit
Tutkijat ovat Milankovićin jälkeen etsiskeleet tietokoneella eri leveysasteiden säteilykäyristä sopivaa keskiarvoa, jolla koetetaan ennustaa Maan lämpötilakehitystä.
Tutkijat arvelevat, että muun muassa kesällä 65. leveysasteelle saapuva auringon säteily määrää jääkauden olemassaolon. Eräs tietokoneella laadittu malli Milankovicin jaksojen vaikutukselle Maan pinnalle tulevaan säteilyyn tuottaa ACLIN-käyrän, joka jossain määrin kuvaa ilmaston jäätiköitymisalttiutta[9][10].
Jäätiköt seuraavat ACLIN-käyrää jopa ehkä noin 6000-10000 vuoden viiveellä riippuen jäätikön koosta.
Käyrä pohjautuu eri leveysasteille eri Milankovićin jaksojen vaiheissa saapuvaan auringon säteilyyn.
On esitety ajatuksia siitä, etä Maan nykyinen jäätiköitymistila ja muut tekijät muuttelevat Milankovichin jaksojen vaikutusta. On laadittu erilaisia malleja siitä, millä tavoin Milankovicin jaksot vaikuttavat jäätiköitymisiin. Eräässä Paillardin mallissa jään kasautumisnopeus riippuu muun muassa siitä, onko käynnissä suurjäätiköityminen, pienjäätiköityminen vai jääkausien välinen aika.[11].
[muokkaa] Jaksot
| Jakson aiheuttaja | Jakson pituus (vuotta) | Vaihteluväli | Arvo nyt | Viive (missä ajassa muutos vaikuttaa jäätiköihin) |
Jakson vaikutus maapallon ilmastoon | Muuta |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Maan radan soikeus eli eksentrisyys, e | ns. 100 000 v jakso, n. 93 000, 400 000 | 0–0,053 | 0,016 | Voimakas (jos eksentrisyys suuri, Auringon säteily vaihtelee jopa 20–30 % vuodessa) | Maan radan soikeus vaikuttaa maan pinnalle tulevaan auringon säteilyyn nykyään vain 6 %, jääkaudella enemmän. Suuri soikeus viilentää kesiä ja luo Maan taustailmaston. On luultavaa, että myös eteläisen pallonpuoliskon kesän viileneminen viilentää pohjoista pallonpuoliskoa, Etelämantereen merijään heijastaessa lämpöä pois. Etelämenteren merijäätä syntyy eniten kylmässä. Kylmä kesä on maan radan ollessa kaikkein soikeimmillaan ja Maan ollessa kauimpana auringosta kesällä.
Näin oli viime jääkauden huippukohdalla. |
|
| Maan akselikallistuma | 41 000 | 21°39’—24°36’ | 23°27’ | 8 000 | Voimakas (25 % leveysasteella 65 P) | Pieni akselikallistuma viilentää kesiä. 500 W/m² putoaa 400 W/m²:iin. Leveysasteiden lämpötilaerot kasvavat, pohjoisen pallonpuoliskon keskileveysasteiden lauha talvi tuottaa kosteutta jäätiköihin. Syntyy hyvin laajoja jäätiköitymisiä. |
| Prekessio ja ilmastoprekessio | 23 000, 19 000 | ? | ? | 5 000 | Heikompi | Määrää Maan akselin suunnan. Laajentaa jäätiköitä kohtalaisesti, Kölivuoristosta Lappiin.
Ilmastoprekession voima vaihtelee tuntuvasti kymmenientuhansien vuosien aikajänteellä ja se loi viimeistä jääkautta edeltäneestä jaksosta, Eem-interglasiaalista nykyistä lämpimämmän. |
[muokkaa] Milutin Milankovićin teorian ongelmia ja näkymiä
Milankovicin teoriakaan ei selitä täsmällisesti kaikkia ilmastonmuutoksia. Milankovićin teoriasta puhuttaessa on usein ihmetelty sitä, miten niin pienet muutokset Auringon säteilyssä voivat aiheuttaa niin suuria muutoksia Maan ilmastossa. Useimmiten tämän katsotaan johtuvan Maan ilmaston suuresta herkkyydestä Auringon säteilylle tietyissä tapauksissa. Kynnysarvot näyttävät olevan merkittäviä. Monesti ollaan sitä mieltä, että Milankovićin jaksot pystyvät ohjaamaan muutoksille herkkää termohaliinikiertoa. Termohaliinikierron voimakkuuden vaihtelut toimisivat silloin Milankovicin jaksoja tehostavana vahvistimena. Pohjois-Atlantin ympäristöä lämmittävä Golf-virtahan on osa termohaliinikiertoa.
Ei osata sanoa sitä, miksi eri aikoina eri Milankovicin jaksot ovat olleet määräävässä asemassa. Ennen Dorst-jääkautta kylmät kaudet toistuivat useammin ja eivät olleet niin kylmiä kuin viime jääkausi. Maan akselin kaltevuuden 41000 vuoden jakso hallitsi.
Ei ole tietoa siitä, miksi juuri Maan radan soikeuden aiheuttama 100000 vuoden ilmastojakso vaikuttaa merkittävästi maan ilmastoon. Jakso muuttaa insolaatiota, auringon säteilyä vain 1-2%. Näin on ollut viimeiset miljoona vuotta. 100000 vuoden jakso liittyy 95 ja 125 000 vuoden jaksojen yhdistymiseen. 100000 vuoden jaksoa on väitetty harhaksi tai jostain resonanssista johtuvaksi. 100000 vuoden jakso saattaa johtua Maan radan kaltevuuden vaihteluista. Myöskään soikeuden pidempi 4000000 vuoden jakso ei näy yli miljoonan vuoden ikäisissä kerrostumissa. Edeellinen jääkausien välinen aika, lämmin Eem-interglasiaali alkoi noin 10000 vuotta aiemmin kuin Milankovicin teoria edellyttäisi.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Matti Eronen, Jääkausien jäljillä sivu 129
- ↑ Kalle Taipale, Jouko T. Parviainen, Jokamiehen geologia, 1995, Hanki ja jää sivu 76
- ↑ Martin Claussen: 2 Das Klima des Pleistozäns saksa
- ↑ Matti Eronen, Jääkausien jäljillä sivu 139
- ↑ http://klimakatastrophe.wordpress.com/2008/04/21/zum-klima-der-letzten-eiszeit-und-zum-abreisen-des-golfstroms/ Zum Klima der letzten Eiszeit und zum Abreißen des Golfstroms
- ↑ http://www.atmosphere.mpg.de/enid/Erwartungen_fuer_die_Zukunft/-_Abrupte_Klimaaenderung_2g4.html Abrupte Klimaänderung - Ist eine neue Eiszeit möglich?
- ↑ http://www.geophysik.uni-kiel.de/~sabine/DieErde/Erdgeschichte/doh.html Dansgaard-Oeschger- und Heinrich-Events
- ↑ 8,0 8,1 http://wwwice.lowtem.hokudai.ac.jp/~greve/lectures/dyn_global_warming/DynGW_03.pdf
- ↑ Marjatta Koivisto, Jääkausi, sivu 39
- ↑ Lena Morén, Svensk Kärnbränslehantering AB Tore Påsse, Sveriges Geologiska Undersökning: [http://www.skb.se/upload/publications/pdf/Webb_TR-01-19_sid_01-68.pdf Climate and shoreline in Sweden during Weichsel and the next 150,000 years] Technical Report TR-01-19. August 2001. englanti
- ↑ Martin Claussen: 2.3 Konzeptionelle Klimamodelle der Quartären Eiszeit saksa
[muokkaa] Katso myös
