Hiilinielu
Sivulta puuttuu 
Hiilinielu (myös hiilidioksidinielu) on hiilivarasto, jonka koko kasvaa. Se on vastakohta hiilen lähteelle. Pääasiallisia luonnollisia hiilinieluja ovat meret sekä kasvit ja muut organismit, jotka käyttävät fotosynteesiä. Fotosynteesissä hiiltä siirtyy biomassaan ilmakehästä, jossa sitä on hiilidioksidin muodossa. Myös suot ja metsät sitovat hiiltä.
Käsite hiilinielu on tullut laajaan tietoisuuteen ilmaston lämpenemistä koskevan keskustelun ansiosta. Esimerkiksi Kioton sopimuksessa hiilinielujen hyödyntäminen on eräs tapa lieventää valtiokohtaisia kasvihuonekaasupäästöjä.
Hiiltä on mahdollista erottaa ilmakehästä myös teknologian keinoin. Monia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi keinotekoisesti tai parantamalla luonnollisia prosesseja on tutkittu.
Metsät [muokkaa]
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Metsien hiilivarantoon sisältyy puusto ja maaperä. Yli puolet metsiin sitoutuneesta hiilestä on varastoitunut maaperään. Maaperän hiilivarasto kasvaa luonnonmetsässä jopa tuhansien vuosien ajan. Maaperän hiilivarastosta tiedetään kuitenkin vähän.
Kaadettujen puiden juuristo hajoaa nopeasti. Suomen metsien keskimääräinen puuston määrä on nykyään alle 200 kuutiota puuta hehtaarilla. Luonnonvaraisessa metsässä puuta voi olla 600 kuutiota hehtaarilla. Vanhoissa metsissä erityistä on kuitenkin suuri hehtaarikohtainen hiilivarasto. Hiilivarastot ovat erityisen suuret sademetsissä.
Sekä Suomessa että EU:ssa nieluvaikutus on pääosin talousmetsissä, missä puuston määrää on kasvatettu tarkoituksellisesti vuosikymmeniä hakkuumahdollisuuksien lisäämiseksi. Samalla metsien puuston ja maaperän hiilivarat ja hiilensidontakyky ovat kasvaneet jopa kaksinkertaisiksi, ja kehitystä voidaan jatkaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.[1]
Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan paras ilmastoteko on jättää omistamansa metsä rauhassa sitomaan hiiltä.[2] Suomen Metsäyhdistyksen mukaan tämä keino tepsisi kuitenkin vain väliaikaisesti, sillä metsien kasvillisuuden määrä ei voi kasvaa loputtomiin. Kun keino olisi käytetty loppuun, kokonaispäästöt alkaisivat jälleen kasvaa. SMY:n mielestä tämä ei edistäisi kestävää kehitystä, koska tämän voi tehdä jokaisen metsähehtaarin kohdalla vain kerran. Tulevat sukupolvet eivät voisi sitä enää samassa metsässä tehdä – mutta ne eivät voisi tehdä metsällä välttämättä kaikkea muutakaan haluamaansa, koska osa metsän käytöstä – esimerkiksi virkistyskäyttöä lukuunottamatta – johtaisi hiilivaraston purkamiseen.lähde? SMY:n näkemyksen mukaan näin menetettäisiin mahdollisuus käyttää metsiä kestävällä ja pysyvällä tavalla ilmastonmuutoksen torjuntaan – esimerkiksi bioenergian tuotantoon tai metsätuotteiden hiilivaraston kasvattamiseen.lähde?
Suurten hiilivarastojen suojelun tulisi olla tärkeä osa ilmastopolitiikkaa ilmakehän hiilen sidonnan ohella sekä tropiikissa että Suomessa. [3] Hiilinieluihin liittyy poliittinen ongelma, miten määritetään nielun lähtötaso, josta lukien hiilivaraston kasvamista voidaan alkaa ottaa huomioon kasvihuonekaasupäästöjä vähentävänä tekijänä.
Ilmaston lämpeneminen pidentää Suomessa kasvukautta. Näin ollen Suomen hiilitase muuttuu entistäkin paremmaksi.
