Merien happamoituminen
Merien happamoituminen tarkoittaa merien pH-arvon pienenemistä, joka johtuu pääasiassa hiilidioksidin sitoutumisesta meriin ja osittain meriin satavista happosateista. Meret ovat luontaisesti lievästi emäksisiä, sillä meriveden pH on hieman yli 8, mutta korkea ilmakehän hiilidioksidipitoisuus voi laskea merien pH:ta voimakkaasti laajoilla alueilla.
Hiilidioksidin luonnollinen imeytyminen meriin lieventää ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmastoon, mutta samalla happamoitumisesta on arvioitu seuraavan vaikutuksia muun muassa merien eliöstöihin, heijastavuuteen ja pilvisyyteen.[1]
Hiilen kiertokulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Hiilen kiertokulku
Ilmakehän kasvaneesta hiilidioksidipitoisuudesta seuraa, että meriveteen imeytyy yhä enemmän hiilidioksidia. Hiilidioksidin (CO2) ja veden (H2O) reagoidessa syntyvä hiilihappo (H2CO3) muodostaa edelleen bikarbonaatti- ja karbonaatti-ioneja (HCO3− ja CO32−). Reaktiossa vapautuu pH-arvoja laskevia oksoniumioneja (H3O+), jotka pienentävät meriveden pH-arvoa. Oksoniumionit voivat edelleen yhdistyä hydroksidi-ionien (OH-) kanssa hetkeksi tai pidemmäksi ajaksi, mikä vähentää merellisille eliöille tärkeän kalsiumkarbonaatin (CaCO3) muodostumista. Hiilidioksidia, happea ja muita kaasuja liukenee mereen aina. [2]
Happamoituminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merien pintavesien happamuuden on arvioitu lisääntyneen 8,179:stä 8,104:ään (–0,075) aikavälillä 1751–1994.[3] Meriveden odotetaan happamoituvan entisestään 7,949:ään (–0,230) vuoteen 2050 mennessä ja 7,824:ään (–0,355) vuoteen 2100 mennessä.[4] Tämä vastaisi 100–150 % kasvua vetyionipitoisuudessa. Merien happamuuden muutoksista palautuminen kestää tuhansia vuosia.
Mahdolliset vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikista ihmisen kahden vuosisadan aikaisista hiilidioksidipäästöistä noin 40 % on imeytynyt meriin ja aiheuttaa happamoitumista. Kun meret happamoituvat, monien ekosysteemin kannalta tärkeiden organismien toiminta vaikeutuu. Tämän seurauksena kaloja, pieneliöitä ja nilviäisiä arvioidaan kuolevan sukupuuttoon. Esimerkkejä ovat korallit ja monien vedenelävien ravinto plankton. Merten happamoituminen vaikuttaa merten pilvisyyteen, heijastavuuteen ja äänen kulkuun vedessä.
Happamoitumisen luonnolliset torjujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merten happamoitumista torjuvat kalkkikiveä muodostavat kalsiumkarbonaatit, joita liukenee mereen luultavasti mikroskooppisten planktoneliöiden pintakerroksen alta. Myös luukalojen on ehdotettu tuottavan kalsiumkarbonaattia.lähde?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ocean acidification due to increasing atmospheric carbon dioxide Kesäkuu 2005. The Royal Society. Viitattu 10. joulukuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ Ocean acidification threatens marine organisms 29. syyskuuta 2005. Centre national de la recherche scientifique. Viitattu 11. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ J.C. Orr, et al.: Anthropogenic ocean acidification over the twenty-first century and its impact on calcifying organisms Nature 437, s. 681-686.. 2005. Arkistoitu 25.6.2008. Viitattu 11.7.2007. (englanniksi)
- ↑ IPCC:n erikoisraportti päästöskenaarioista (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Syyt | |
|---|---|
| Vaikutukset | |
| Tiede | |
| Keskustelu ja politiikka |