Auringon aktiivisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Auringon aktiivisuus viimeisen 30 vuoden ajalta.

Auringon aktiivisuus on auringon magneettisten ilmiöiden runsautta. Jos aurinko on hyvin aktiivinen, siinä on runsaasti auringonpilkkuja. Erilaiset auringonpurkaukset, auringonpilkut ja auringon kaasukehän, kromosfäärin, säteilyn voimakkuus ovat Auringon aktiivisuutta. Auringon aktiivisuus vaihtelee 11-vuotisen auringonpilkkujakson mukana. Auringonpilkkujen määrä vaihtelee huomattavasti tämän jakson mukana. Minimissä pilkkuja on vähän tai ei ollenkaan, ja maksimissa suuri määrä. Auringonpilkut jotka ovat magneettikentän napoja, synnyttävät voimakkaita auringonpurkauksia sekä protuberansseja. Auringon aktiivisuus vaikuttaa Maan säähän ja ilmastoon. Mikäli auringonpilkkuja on pitkän aikaa vähän, on kylmää. Pitkillä aikaväleillä auringonpilkkuminimien arvellaan osaltaan aiheuttaneen maassa kylmiä kausia.

Auringon aktiivisuuden on ehdotettu olevan viimeaikaista ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä tekijä. Auringon aktiivisuuden kehityksellä on kuitenkin luultavasti ollut ilmastoa viilentävä vaikutus 1980-luvulta eteenpäin.

Auringon aktiivisuusminimejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringon aktiivisuuskäyrä isotooppeina mitattuna.

Auringon aktiivisuusminimejä on määritetty muun muassa suorilla havainnoilla, radiohiilen määrän vaihteluilla ja sen pohjalta, että auringonpilkut vaikuttavat Maan säähän.

Tunnetuimmat kaudet Auringon historiassa, jolloin oli vähän tai ei ollenkaan pilkkuja, ovat:

  • Oortin minimi (keskiajan lämpökaudella) 1040–1080
  • Keskiajan maksimi (keskiajan lämpökaudella) 1100–1250
  • Wolfin minimi 1280–1350
  • Spörerin minimi 1400-luvulla[1]
  • Maunderin minimi 1600-luvulla[1]
  • Daltonin minimi 1790–1820
  • pieni minimi noin 700[2]
  • minimi 400–300 eaa.
  • minimi 800–600 eaa.
  • minimi 1400–1300 eaa.[2]
  • minimi 3200–3100 eaa.
  • minimi 3500–3300 eaa.
  • minimi 5200–5000 eaa.

Auringon aktiivisuus oli pitkän jakson minimeissäkin melko voimakasta vuosina 5000-4800 eaa., 2700-1700, 200 eaa- 400 jaa ja 1000-1300 jaa[2].

Auringon aktiivisuusjaksoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringon aktiivisuusjaksoja on hahmoteltu kerrostumista tehtyjen isotooppimuutosten, maan ilmaston muutosten ym. mukaan. Beryllium-10 ja Hiili-14 ovat tutkittavia isotooppeja. Aktiivisuusjaksot vaikuttavat olevan pituudeltaan vaihtelevia eli auringon aktiivisuus vaihtelee kvasijaksollisesti.

  • 11 v: Auringonpilkkujakso 9–13 v
  • 22 v Halen jakso 8–25 v, joka on 273 kk, ja jolla on muun muassa 7, 13 ja 39 kk alajaksoja.
  • 88 v: Gleissbergin jakso (heikko, noin 80–90 v tai 70–100 v).
  • 200 v tai 190 v[3] Suessin jakso c.
  • 2300 vuotta: Hallstattin jakso (Landscheidtin jakso, eri tutkimusten mukaan 2240–2500)

Hiili-14:n vaihteluista on mitattu jaksoja 105, 131, 232, 385, 504, 805 ja 2241 vuotta. Kun hiili-14:ää on runsaasti, on maapallolla kylmää.

Auringon aktiivisuushistoria ennen vuotta 1900, BP vuotta ennen nykyistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karttunen, Hannu et al: Tähtitieteen perusteet. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2010. ISBN978-952-5329-82-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Karttunen, s. 386
  2. a b c Anttila, Reino & Kyröläinen, Arja & Oja, Heikki (toim.): Tähtitaivaan arvoituksia. Ursa, ISBN 951-9269-24-X, Ursan julkaisuja 23, ISSN 0357-7937, Paino Gummerus Jyväskylä 1984, s. 220, kuva 7
  3. Tähtitaivaan arvoituksia, s. 219

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tähtinen, Leena & Pohjolainen, Silja: Aurinko: Tähden tarina. Piirrokset: Christer Nuutinen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30083-7.
  • Golub, Leon & Pasachoff, Jay M.: Lähin tähtemme : tutkimuskohteena aurinko. Ursan julkausija 92 ISSN 1357-7937. Helsinki: Ursa, 2004. ISBN 952-5329-37-2.