Eric Burdon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eric Burdon

Eric Victor Burdon (s. 11. toukokuuta 1941 Walker, Newcastle upon Tyne, Englanti) on brittiläinen laulaja-laulunkirjoittaja, kenet tunnetaan parhaiten The Animals ja War yhtyeiden jäsenenä ja solistina, sekä aggressiivisesta lavaesiintymisestään. Burdon sijoittui Rolling Stone -lehden kaikkien aikojen sadan parhaimman laulajan listalla sijalle 57.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Animals[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burdon oli vuonna 1962 Newcastle upon Tynessa, Englannissa, perustetun The Animals -yhtyeen laulaja. Alkuperäinen yhtye oli vuonna 1958 muodostunut Alan Price Rhythm and Blues Combo, heistä tuli The Animals pian Burdonin yhtyeeseen liittymisen jälkeen. The Animals yhdisteli electric bluesia rockin kanssa, ja oli Yhdysvalloissa yksi Brittiläisen invaasion johtavia yhtyeitä. Yhdessä The Beatlesin, The Rolling Stonesin, The Dave Clark Fiven ja The Kinksin kanssa ryhmä toi esiin brittiläisen musiikin ja muodin. Burdonin voimakasta ääntä voi kuulla The Animalsin singleillä "The House of the Rising Sun", "Sky Pilot", "Monterey", "I'm Crying", "Boom Boom", "Don't Let Me Be Misunderstood", "Bring It On Home to Me", "Baby Let Me Take You Home", "It's My Life", "We Gotta Get out of This Place", "Don't Bring Me Down", ja "See See Rider".

Vuoden 1966 loppupuoleen mennessä kaikki alkuperäiset jäsenet, mukaan lukien kosketinsoittaja Alan Price, olivat lähteneet. Burdon on usein katsonut ryhmän hajoamisen olleen ristiriidassa Pricen kanssa, erityisesti, että Price oli väittänyt yksinään omistavansa oikeudet "The House Of The Rising Sun" -kappaleeseen. Burdon ja rumpali Barry Jenkins uudelleenmuodostivat yhtyeen nimellä Eric Burdon and The Animals. Tässä psykedeelisemmässä muodonmuutoksessa oli mukana tuleva Family -jäsen John Weider, ja sitä joskus kutsuttiin nimellä Eric Burdon and The New Animals. Kosketinsoittaja Zoot Money liittyi vuoden 1968 aikana, kunnes he hajosivat vuonna 1969. Tämän ryhmän hitteihin lukeutuivat balladi "San Franciscan Nights", grunge-heavy metal uranuurtaja "When I Was Young", "Monterey", Vietnamin sotaa vastustava kappale "Sky Pilot" ja progressiivinen cover kappaleesta "Ring Of Fire".

Vuonna 1975 alkuperäinen The Animals palasi yhteen ja levytti albumin Before We Were So Rudely Interrupted, joka julkaistiin vuonna 1977, mutta se jäi huomiotta orastavan punk-musiikin vuoksi. Vuoden 1983 toukokuussa The Animals palasi yhteen alkuperäisellä kokoonpanolla ja julkaisi albumin Ark 16. kesäkuuta 1983 singlejen "The Night" ja "Love Is For All Time" kanssa. Sitä seurasi maailmankiertue, sekä 31. joulukuuta 1983 nauhoitettu konsertti Wembley Arenalla, Lontoossa, mikä julkaistiin vuonna 1984 nimellä Rip it to Shreds. Heidän konserttinsa Royal Oak Theatressa huhtikuussa 1984 julkaistiin vuonna 2008 nimellä Last Live Show, lisäjäseninä olivat Zoot Money, Nippy Noya, Steve Gregory ja Steve Grant. Alkuperäinen The Animals hajosi viimeisen kerran vuoden 1984 lopulla.

Vaikka yhtyettä, jonka Burdon muodosti 1960-luvun lopulla joskus kutsuttiin nimellä Eric Burdon and the New Animals, nimi otettiin virallisesti käyttöön vasta vuonna 1998. Vuoden 1998 kokoonpanossa oli mukana basisti Dave Meros, kitaristi Dean Restum, rumpali Aynsley Dunbar ja kosketinsoitinkitaristi Neal Morse. He nauhoittivat Live at the Coach Housen 17. lokakuuta 1998, joka julkaistiin videolla ja DVD:nä saman vuoden joulukuussa. Vuonna 1999 he julkaisivat The Official Live Bootleg No. 2 -livetaltioinnin ja vuoden 2000 elokuussa The Official Live Bootleg 2000 -livetaltioinnin, jolla oli kosketinsoittajana Martin Gerschwitz.

Vuoden 2003 kesäkuussa Burdon muodosti jälleen yhden Eric Burdon and the Animals -kokoonpanon, jossa oli mukana kosketinsoittaja Martin Gerschwitz, basisti Dave Meros, kitaristi Dean Restum ja rumpali Bernie Pershey. He hajosivat vuonna 2005. Vuoden 2008 aikana Burdon teki kiertuetta jälleen nimellä Eric Burdon and the Animals vaihtelevalla taustamuusikoiden kokoonpanolla.

13. joulukuuta 2008 Burdon hävisi kolme vuotta kestäneen oikeustaistelun voittaakseen nimen "The Animals" käytön Iso-Britanniassa. Siitä lähtien rumpali John Steel omisti oikeudet vain Iso-Britanniassa. Burdon teki yhä kiertueita nimellä Eric Burdon and the Animals, muttei saanut käyttää nimeä "The Animals" Iso-Britanniassa oikeusjutun ollessa käynnissä. Steel oli yhtyeen jäsen sen kukoistuksen aikana ja lähti ennen kuin yhtye hajosi vuonna 1966. Steel myöhemmin soitti useissa yhtyeen uudelleenyhdistyneissä versioissa Burdonin kanssa. 9. syyskuuta 2013 Burdonin valitus hyväksyttiin; Eric Burdon saa nyt käyttää nimeä "The Animals" Iso-Britanniassa.

War[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1969 asuessaan San Franciscossa, Burdon yhdisti voimansa kalifornialaisen funk rock yhtye Warin kanssa. Huhtikuussa 1970, tämän yhteistyön seurauksena luotiin albumi nimeltään Eric Burdon Declares "War", mistä syntyi singlet "Spill The Wine" ja "Tobacco Road". Tupla-albumi nimeltään The Black-Man's Burdon julkaistiin myöhemmin syyskuussa 1970. Tupla-albumin singlet, "Paint It, Black" ja "They Can't Take Away Our Music", saivat kohtalaista suosiota vuoden 1971 aikana. Tänä aikana Burdon lyyhistyi lavalla konsertin aikana astmakohtauksen vuoksi, ja War jatkoi kiertuetta ilman häntä.

Vuonna 1976, ABC Records julkaisi kokoelmalevyn Love Is All Around, joka sisälsi nauhoitukset Burdonin Warin kanssa tekemästä live versiosta kappaleesta "Paint It, Black" ja coverin The Beatlesin kappaleesta "A Day in the Life". Yhtyeen mukana oli myös entinen NFL -tähti Deacon Jones, joka lauloi yhtyeen vuoden 1975 kappaleella "Why Can't We Be Friends?".

Eric Burdon ja War palasivat yhteen ensimmäistä kertaa 37 vuoteen, esiintyäkseen Eric Burdon & War jälleenyhdistymiskonsertissa Royal Albert Hallissa Lontoossa 21. huhtikuuta 2008. Konsertti osui yhteen Rhino Recordsin suuren uudelleenjulkaisukampanjan kanssa; levy-yhtiö julkaisi kaikki Warin albumit, myös albumit Eric Burdon Declares "War" ja The Black-Man's Burdon.

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burdon aloitti soolouran vuonna 1971 The Eric Burdon Band -yhtyeen kanssa, jatkaen hard rockheavy metal–funk tyylillä. Elokuussa 1971 hän nauhoitti albumin Guilty!, millä oli mukana bluesmuusikko Jimmy Witherspoon, sekä Ike White San Quentinin vankilan bändistä. Vuonna 1973 yhtye esiintyi Reading Festivalissa ja vuonna 1974 he matkustivat New Yorkiin. Vuoden 1974 lopulla yhtye julkaisi albumin Sun Secrets, jota seurasi albumi Stop vuonna 1975. Burdon muutti Saksaan vuonna 1977 ja nauhoitti albumin Survivor, jonka kokoonpanoon kuului kitaristi Alexis Korner ja kosketinsoittaja Zoot Money; albumin kokoonpanoon kuului myös neljä kitaristia ja kolme kosketinsoittajaa, ja se tunnetaan erikoisesta levynkannestaan mikä esittää Burdonia huutamassa. Albumin tuottajana toimi entinen Animals -basisti Chas Chandler. Alkuperäinen julkaisu sisälsi kansivihkosen, jossa oli Burdonin itsensä musteella tekemät kuvitetut sanoitukset.

Toukokuussa 1978 Burdon nauhoitti albumin Darkness, Darkness Roundwood House hotellissa, Laoisissa, Irlannissa, käyttäen Ronnie Lane's Mobile Studio -kannettavaa äänitysstudiota, mukanaan kitaristi ja vokalisti Bobby Tench, The Jeff Beck Group yhtyeestä, kuka oli jättänyt Streetwalkers yhtyeen muutama kuukausi aiemmin. Albumi julkaistiin lopulta vuonna 1980. Tammikuussa 1979 Burdon vaihtoi bändiään Hampurissa, Saksassa ja Hollannissa pysähtyvää kiertuetta varten.

28. elokuuta 1982, "The Eric Burdon Band", mukana Red Young koskettimissa, esiintyi Rockpalast Open Air konsertissa, Loreleyssa, Saksassa. Tämän jälkeen Burdon keikkaili ankarasti sooloprojektinsa kanssa maaliskuusta 1984 maaliskuuhun 1985, kiertäen Iso-Britanniassa, Espanjassa, Saksassa, Ruotsissa, Kanadassa ja Australiassa. Vuonna 1986 Burdon julkaisi omaelämäkertansa nimeltään I Used To Be An Animal, But I'm Alright Now.

Maaliskuussa 1979 Burdon esitti konsertin Kölnissä, ja vaihtoi bändin nimeksi "Eric Burdon's Fire Department", minkä kokoonpanoon lukeutui taustalaulaja Jackie Carter Silver Convention -ryhmästä, Bertram Engel Udo Lindenbergin "Panik Orchesterista" ja Jean-Jaques Kravetz. 1980-luvun puolivälissä he nauhoittivat albumin The Last Drive. "Eric Buron's Fire Department" kiersi Eurooppaa tällä kokoonpanolla ja Paul Millins ja Louisiana Red tekivät erityisesiintymiset Espanjassa ja Italiassa. Joulukuuhun 1980 mennessä yhtye oli hajonnut.

Huhtikuussa 1981, Christine Buschmann alkoi kuvaamaan elokuvaa Comeback Burdon sen tähtenä. He loivat uuden "Eric Burdon Bandin", minkä kokoonpanoon kuuluivat Louisiana Red, Tony Braunagle, John Sterling ja Snuffy Walden. Tämä yhtye nauhoitti livekappaleita Los Angelesissa. He nauhoittivat myös Berliinissä toisella kokoonpanolla, ainoana pysyvänä jäsenenä John Sterling. Syyskuussa 1981, elokuvan Comeback viimeiset kohtaukset kuvattiin Berlin Metropolessa, ja Burdon yhtyeineen jatkoi kiertuetta Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Studioalbumi nimeltään Comeback julkaistiin vuonna 1982. Vuoden 1983 albumi Power Company sisälsi myös Comeback -projektin aikana nauhotettuja kappaleita.

Vuonna 1988 Burdon kokosi yhtyeen, joka koostui 15 muusikosta, muun muassa Andrew Giddings kosketinsoittajana, Steve Stroud basistina, Adrian Sheppard rumpalina, Jamie Moses kitaristina ja neljä taustalaulajaa, nauhoittaakseen albumin I Used To Be An Animal Malibussa, Yhdysvalloissa. Vuonna 1990 Eric Burdonin cover versiota kappaleesta "Sixteen Tons" käytettiin elokuvassa Joe ja tulivuori. Kyseinen kappale, mikä soi elokuvan alussa, julkaistiin myös singlenä. Burdon nauhoitti singlet "We Gotta Get out of this Place" yhdessä Katrina and The Wavesin kanssa, ja "No Man's Land" yhdessä Tony Careyn ja Anne Haigisin kanssa. Myöhemmin vuonna 1990 Burdonilla oli pieni Eric Burdon Band -kokoonpano, jossa oli mukana Jimmy Zavala (saksofoni ja huuliharppu), Dave Meros (basso), Jeff Naideau (koskettimet), Thom Mooney (rummut) ja John Sterling (kitara), ennen kuin hän aloitti kiertueen The Doors -kitaristi Robby Kriegerin kanssa, ja he esiintyivät konsertissa Ventura Beachilla, Kaliforniassa, mikä julkaistiin DVD:llä 20. kesäkuuta 2008.

13. huhtikuuta 2004 Burdon julkaisi "comeback" albumin, My Seret Life, mikä oli hänen ensimmäinen albuminsa 16 vuoteen, jolla on uusia nauhoituksia. Kun John Lee Hooker kuoli vuonna 2001, Burdon oli kirjoittanu kappaleen "Can't Kill the Boogieman", kanssasanoittajat albumin kappaleilla olivat Tony Braunagel ja Marcelo Nova. Vuonna 2005 he julkaisivat livealbumin Athens Traffic Live, jolla oli bonusmateriaalia sisältävä DVD ja bonus studiokappale, ja hajosivat marraskuussa 2005. Burdon aloitti lyhyen kiertueen nimellä "The Blues Knights".

27. tammikuuta 2006 Burdon julkaisi blues–R&B albumin Soul of a Man. Tämä albumin oli omistettu Ray Charlesille ja John Lee Hookerille. Albumin kansi on kuva, joka lähetettiin Burdonille muutamaa vuotta aiemmin. Burdon sitten muodosti uuden yhtyeen seuraavilla jäsenillä:  Red Young (koskettimet), Paula O'Rourke (basso), Eric McFadden (kitara), Carl Carlton (kitara), ja Wally Ingram (rummut). He esiintyivät myös Lugano festivaaleilla ja vuonna 2007 Burdon oli Country Joe McDonaldin tuottaman ja juontaman "Hippiefest" -festivaalin kokoonpanon pääesiintyjänä.

71-vuotias Burdon nauhoitti EP-levyn cincinnatilaisen garagebändi The Greenhornesin kanssa, nimeltään yksinkertaisesti Eric Burdon & the Greenhornes. Albumi nauhoitettiin täysianalogisessa studiossa, ja julkaistiin 23. marraskuuta 2012.

Vuonna 2013 Burdon julkaisi uuden albumin nimeltään Til Your River Runs Dry. Albumin pääsingle oli nimeltään "Water", minkä inspiraationa oli Burdonin Mihail Gorbatsovin kanssa käymä keskustelu.

Muut yhteistyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 Burdon ja Brian Auger muodostivat "Eric Burdon – Brian Auger Band" -yhtyeen seuraavalla kokoonpanolla: Eric Burdon –laulu, Brian Auger –koskettimet, laulu, Dave Meros –basso, laulu, Don Kirkpatrick –kitara, laulu ja Paul Crowder –rummut, laulu. Vuoteen 1992 mennessä Larru Wilkins korvasi Kirkpatrickin ja Karma Auger (Brian Augerin poika) korvasi Crowderin ja vuonna 1993 kokoonpanoon liittyi Richard Reguria perkussion soittajana. Livealbumi Access All Areas julkaistiin sitten. Vuonna 1994 "Eric Burdon – Brian Auger Band" hajosi. Sitten Burdon muodosti "Eric Burdon's i Band" -yhtyeen. Kokoonpanoon lukeutui Larry Wilkins, Dean Restum (kitara), Dave Meros (basso) ja Mark Craney (rummut).

Vuonna 1995 Burdon vieraili Bon Jovin kanssa Hall of Famessa esittäen kappaleiden "It's My Life"/"We Gotta Get out of This Place" yhdistelmän. Burdon julkaisi myös albumin Lost Within The Halls of Fame, jolla oli aiempia kappaleita ja uudelleennauhoituksia joistakin I Used To Be An Animal -albumin kappaleista. Lokakuussa 1996 Aynsley Dunbar korvasi Craneyn rummuissa. The Official Live Bootleg nauhoitettiin vuonna 1997, ja saman vuoden toukokuussa Larry Wilkins kuoli syöpään. Burdon julkaisi myös kokoelmalevyt Soldier of Fortune ja I'm Ready, joilla oli nauhoituksia 1970- ja 80-luvuilta.

Vuonna 2000 Burdon nauhoitti kappaleen "Power to the People" yhdessä Ringo Starrin ja Billy Prestonin kanssa elokuvaa Steal This Movie! varten. 11. toukokuuta 2001 The Animals nimettiin Rock Walk of Fameen, Burdonin 60-vuotis syntymäpäivänä. 3. maaliskuuta 2002 livealbumi Live in Seattle nauhoitettiin. Entinen War -jäsen Lee Oskar vieraili albumilla. Vuonna 2003 Burdon vieraili kreikkalaisen rockbändi Pyx Laxin albumilla Joyous in the City of Fools, ollen päälaulaja kappaleella "Someone Wrote 'Save me' On a Wall".

Vuonna 2001 Burdonin toinen kriitikoiden ylistämä, yhdessä kirjailija/elokuvantekijä J. Marshall Craigin kanssa kirjoitettu, omaelämäkerta, "Don't Let Me Be Misunderstood" julkaistiin Yhdysvalloissa, jota seurasi painokset Kreikassa, Saksassa ja Australiassa; se kertoo Brittiläisestä invaasiosta, muutosta Los Angelesiin ja Palm Springsiin ja sisältää erinäisiä anekdootteja rock and roll -tähteydestä.

7. kesäkuuta 2008, Burdon esiintyi Bo Diddleyn muistotilaisuudessa Gainesvillessä, Floridassa. Heinä- ja elokuussa 2008 Burdon oli pääesiintyjänä "Hippiefest" -festivaaleilla. Hän myös nauhoitti singlen "For What It's Worth" yhdessä Carl Carltonin ja Max Buskohlin kanssa.

12. marraskuuta 2008 Rolling Stone listasi Burdonin sijalle 57 kaikkien aikojen sadan parhaimman laulajan listalla. 22. tammikuuta 2009 Burdon esiintyi ensikerran uuden yhtyeensä kanssa, johon kuului kosketinsoittaja Red Young, kitaristi Rik Hirsch, basisti Jack Bryant ja rumpali Ed Friedland. Burdon oli sairaana muutaman kuukauden ajan eikä tällöin esiintynyt kuin Yhdysvalloissa. 26 kesäkuuta hän aloitti Euroopan kiertueensa. Bändiin kuuluu Red Young (koskettimet), Billy Watts (kitara), Terry Wilson (basso), Brannen Temple (rummut) and Georgia Dagaki (kreetalainen lyyra). 7 elokuuta kiertue päättyi.

Maanantaina 28. tammikuuta 2013, Burdon teki harvinaisen esiintymisen Late Night with Jimmy Fallon -ohjelmassa, The Roots -yhtyeen taustoittamana. Fallon hehkutti Burdonin tuoretta albumia Til Your River Runs Dry.

Tiistaina 23. heinäkuuta 2013 Burdon vieraili lavalla Bruce Springsteenin ja The E Street Bandin kanssa Cardiffin Millennium Stadiumilla esittäen kappaleen "We Gotta Get out of This Place".

Elokuussa 2013 Burdon oli kiertueella Pat Benatarin ja Neil Giraldon kanssa.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Animalsin soundi on vaikuttanut moniin Brittipop, vaihtoehtorock ja voimapop ryhmiin, sekä yhtyeisiin Deep PurpleThe Black CrowesThe HivesGrand Funk RailroadMC5The White Stripes, ja Burdonin ääntä ovat korkeasti kunnioittaneet useat laulajat, mm. Jim MorrisonRobert PlantTom PettyDavid JohansenJoe CockerBruce SpringsteenIan Hunter, Ryan Adams, Julian Thome, Jack WhiteJohn Mellencamp ja Dan Zanes.

Soolouran albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Guilty! (1971)
  • Sun Secrets (1974)
  • Stop (1975)
  • Survivor (1977)
  • Darkness, Darkness (1980)
  • The Last Drive (1980)
  • Comeback (1982)
  • Power Company (1983)
  • I Used To Be An Animal (1988)
  • Access All Areas (1993)
  • Lost Within The Halls Of Fame (1995)
  • The Official Live Bootleg (1998, 2000 ja 2001)
  • Live In Seattle (2002)
  • My Secret Life (2004)
  • Athens Traffic Live (2005)
  • Soul of a Man (2006)

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1964: Get Yourself a College Girl
  • 1964: Whole Lotta Shakin'
  • 1965: Pop Gear
  • 1965: The Dangerous Christmas of Red Riding Hood           
  • 1967: World of the Animals
  • 1967: The War (lyhytelkuva)[19]
  • 1967: It's a Bikini World
  • 1967: Tonite Lets All Make Love in London
  • 1968: All My Loving
  • 1968: Monterey Pop
  • 1973: Mirage (ei koskaan kuvattu)
  • 1975: Hu-Man (ranskalainen)
  • 1979: 11th Victim
  • 1980: Gibbi (Länsisaksalainen)
  • 1982: Comeback
  • 1991: The Doors
  • 1999: Snow on New Year's Eve
  • 2001: Plaster Caster
  • 2001: Screamin' Jay Hawkins: I Put a Spell on Me
  • 2003: Fabulous Shiksa in Distress
  • 2003: Yes, You Can Go Home
  • 2007: The Blue Hour
  • 2008: Nowhere Now: The Ballad of Joshua Tree
  • 2010: Remembering Nigel

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eric Burdon: I Used to Be an Animal, but I'm All Right Now. Faber and Faber, 1986. ISBN 0-571-13492-0.
  • Eric Burdon: Don't Let Me Be Misunderstood: A Memoir. Thunder's Mouth Press, 2001. ISBN 1-56025-330-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]