Caravelle

Sud SE-210 Caravelle
Sterling Airwaysin Caravelle Baselin lentoasemalla maaliskuussa 1981
Tyyppi	Matkustajalentokone
Valmistaja	Sud Aviation
Ensilento	27. toukokuuta 1955
Esitelty	21. huhtikuuta 1955
Status	ei käytössä, lentokelpoisuustodistus peruttu
Pääkäyttäjät	Air France, Air Inter
Valmistusvuodet	1955–1973
Valmistusmäärä	282
Muunnelmat	Caravelle I Caravelle IA Caravelle III Caravelle VI-N Caravelle VI-R Caravelle 10 A Caravelle 10 B3 Caravelle 10 R Caravelle 11 R Caravelle 12

Caravelle VI-N Sabena-lentöyhtiön väreissä

Swissairin Caravelle III vuonna 1961

Sud SE 210 Caravelle oli ensimmäinen lyhyen ja keskipitkän kantaman suihkumatkustajakone. Sen rakensi ranskalainen Sud Aviation -yhtiö vuonna 1955. Se oli ensimmäinen menestyksellinen suihkumatkustajakone. Aiempia englantilaisia De Havilland Comet -suihkumatkustajakoneita oli tuhoutunut useita, ja ne vedettiin pois käytöstä. Caravelle oli hyvin suosittu Länsi-Euroopassa, mutta Yhdysvaltoihin niitä ostettiin vain 20 kappaletta. Caravelle oli ensimmäinen matkustajalentokone, jonka moottorit oli sijoitettu taakse.

Historia

12. lokakuuta 1951 Ranskan Comité du Matériel Civil (siviililentokonekomitea) julkaisi spesifikaation keskipitkän kantaman lentokoneelle. Direction Technique et Industrielle toimitti sen teollisuudelle. Siinä pyydettiin suunnitelmaa 55–65-paikkaisesta lentokoneesta, jonka kantama on 2 000 kilometriä, joka kuljettaa tuhat kilogrammaa rahtia ja lentää 600 kilometrin tuntinopeudella. Moottorien tyyppi ja lukumäärä oli vapaasti valittavissa. Ranskan lentokonetehtaat olivat tehneet tutkielmia tällaisesta koneesta vuodesta 1946 asti. 1951 jokainen ranskalainen lentokonetehdas teki ainakin yhden oman ehdotuksen, kaikkiaan ehdotuksia tuli 20.

Comité du Matériel Civil valitsi kolme ehdotusta lähemmin tarkasteltaviksi 28. maaliskuuta 1952:

• 4-moottorinen Avon/Marbore S.0.60
• 2-moottorinen Avon Hurel-Dubois
• 3-moottorinen Avon Sud-Est X-210.

Tässä vaiheessa Rolls-Royce lupasi toimittaa uuden version Avon-moottorista, jossa olisi 40 kilonewtonin työntövoima, jolloin S.O.60:n ja X-210:n moottoreiden lukumäärää voitiin vähentää.

Komitea pyysi SNCASE:a päivittämään X-210 -ehdotusta kaksimoottoriseksi, joka jätettiin komitealle heinäkuussa 1952. Tämä hanke valittiin rahoitettavaksi. 6. heinäkuuta 1953 tilattiin kaksi prototyyppiä ja kaksi runkoa väsymistesteihin. Koneessa oli DH Cometista lainattuja piirteitä, mm. nokka ja ohjaamo. Comet oli tuhoutunut siten, että sen neliskulmaisten ikkunoiden kulmista oli metallin väsymisen kautta syntynyt säröjä, jotka saavutettuaan kriittisen koon hajottivat koko koneen lennon aikana. Tämä johtui siitä, että brittiläiset pommikoneet eivät olleet toisen maailmansodan aikana paineistettuja, ja siksi paineistetun koneen suunnittelussa ei ymmärretty tehdä pyöreitä ikkunoita. Amerikkalaiset ymmärsivät tämän, koska olivat tehneet paineistettuja pommikoneita sotaan. Ranskalaiset pyrkivät välttämään brittien virheet.

Ensimmäisen prototyypin ensiesittely oli 21. huhtikuuta 1955 ja se teki ensilentonsa 27. toukokuuta 1955. Air France tilasi konetta 1956 ja SAS 1957. 1957 Sud-Est fuusoitui Sud-Ouest -yhtiön kanssa ja syntyi Sud Aviation, mutta koneen tyyppinimessä SE säilyi. Kone sai tyyppihyväksynnän toukokuussa 1959.

Koneesta valmistettiin useita eri versioita sen käyttöiän aikana. Moottorit tulivat tehokkaammiksi ja lentoonlähtöpaino kaksinkertaistui.

Sud Aviation alkoi suunnitella yliäänimatkustajakonetta, jonka nimeksi tuli Super-Caravelle. Tämä suunnittelutyö johti tulokseen vasta yhdessä brittiläisen Bristol Aeroplane Companyn suunnitelmien kanssa – tuloksena syntyi Concorde.

Kaikkiaan 279 Caravellea rakennettiin, kun 200 konetta oli kannattavuusraja. Caravelle oli lentokonetehtaille ensimmäinen suihkumoottoreilla varustettu matkustajakone, joka tuotti voittoa. Tähän päästiin seuraavaksi vasta 1970-luvulla.

28. elokuuta 2004 tuhoutui Ruandassa viimeinen varmasti käytössä oleva Caravelle, tosin toukokuussa 2005 raportoitiin arvostetussa AirlinerWorld-lehdessä, että kaksi Caravellea olisi vielä käytössä, molemmat Afrikassa.

Versiot

Caravellea on valmistettu useana eri versiona:

	Lukumäärä	Valmistusvuodet	Tärkeimmät käyttäjät	Ominaispiirteet/erot aiempiin versioihin
Prototyypit	2	1955–1956	Sud Aviation
Caravelle I	20	1958–1960	Air France, SAS	Ensimmäinen tuotantoversio. Kaikki muutettiin myöhemmin Caravelle III -malleiksi.
Caravelle IA	6	1960	Aero(Finnair)	Kaikki muutettiin myöhemmin Caravelle III -malleiksi.
Caravelle III	85	1960–1970	Air France, SAS, Air Inter
Caravelle VI-N	52	1961–1969	Sabena, Alitalia, Indian Airlines
Caravelle VI-R	56	1961–1968	United Airlines (20 kpl)	Koneessa oli reversit ja spoilerit.
Caravelle VII	0*		General Electric	Yksi Caravelle III muutettiin Caravelle VII:ksi. Koneessa oli GE:n moottorit
Caravelle 10 A	1	1962		TWA aikoi ostaa 20 kpl mutta ostikin lopulta DC-9-koneita. Koneessa oli General Electric CJ805-23C -moottorit.
Caravelle 10 B3 (Super Caravelle)	22	1964–1970	Finnair, Sterling Airlines	Pratt & Whitney JT8D -moottorit.
Caravelle 10 R	20	1965–1970	Iberia
Caravelle 11 R	6	1967–1969
Caravelle 12 (Super Caravelle)	12	1970–1973	Sterling, Air Inter	3,2 m pitempi versio, 131 matkustajaa.
Yhteensä	282	1955–1973

Teknisiä tietoja

Caravellen tärkeimpiä teknisiä tietoja:

	Caravelle I/IA	Caravelle III	Caravelle VI-N	Caravelle VI-R	Caravelle 10 B3	Caravelle 10 R	Caravelle 11 R	Caravelle 12
Pituus (m):	32,010	32,010	32,010	32,010	33,010	32,010	32,712	36,236
Korkeus (m):	8,72	8,72	8,72	8,72	8,72	8,72	8,72	8,72
Siipien kärkiväli (m):	34,30	34,30	34,30	34,30	34,30	34,30	34,30	34,30
Suurin paikkaluku:	90	99	99	99	118	99	99	131
Massa tyhjänä (kg):	24 163	26 295	27 330	28 965	30 055	29 075	30 905	30 500
Suurin lentoonlähtömassa (kg):	43 500	46 000–48 000	48 000–50 000	50 000–51 000	52 000–57 000	52 000–54 000	52 000–54 000	56 000–58 000
Suurin polttoainemäärä (l):	19 000	19 000	19 000	19 000	19 000 tai 21 720	19 000	19 000	19 000
Moottorit (2 kpl):	Rolls-Royce Avon 522(A)/526(A) (46,7 kN)	Rolls-Royce Avon Mk.527(B) (50,7 kN)	Rolls-Royce Avon Mk.531(B) (54,3 kN)	Rolls-Royce Avon Mk.532R(-B)/533R (56,2 kN)	Pratt & Whitney JT8D-1-, -7- ja -9-sarjat (62,3 kN)	Pratt & Whitney JT8D-1- ja -7-sarjat (62,3 kN)	Pratt & Whitney JT8D-7-sarja (62,3 kN)	Pratt & Whitney JT8D-9-sarja (62,3 kN)
Tyypillinen kantama (km):	1 650	1 830	2 500	2 200	2 700	3 100	2 300	2 000
Kiitotievaatimus lentoonlähdössä (m):	1 860	1 830	1 970	2 075	2 090	2 050	1 950	2 260
Kiitotievaatimus laskussa (m):	1 620	1 800	1 965	1 720	1 580	1 620	1 550	1 530

Lentokoneen suoritusarvoihin vaikuttavat monet tekijät, kuten koneen kulloinenkin massa ja säätila. Lisäksi lentoyhtiöt ovat eri aikoina tehneet koneisiin erilaisia muutoksia, jotka vaikuttavat suoritusarvoihin. Tekniset tiedot ovat siis vain suuntaa antavia.

Käyttö Finnairilla

Finnairin Super Caravelle Baselin lentoasemalla huhtikuussa 1976

18. tammikuuta 1958 Aero, nykyinen Finnair, tilasi kolme Caravelle IA -konetta, jotka toimitettiin keväällä 1960. Suomen siviili-ilmailun ensimmäinen suihkukone saapui 23.2.1960. Kutsuvieraina lennolla olivat mm. kulkulaitosministeri Arvo Korsimo, Aeron toimitusjohtaja Leonard Grandell, Helsingin sanomien päätoimittaja Yrjö Niiniluoto ja merenkulkuneuvos Antti Wihuri. Koneen lensi Suomeen Olli Puhakka. Koneissa oli 16 ensimmäisen luokan ja 57 turistiluokan paikkaa. Koneet muutettiin Caravelle III -malleiksi alkuvuonna 1961. Vuonna 1962 Finnair sai vielä yhden Caravelle III:n, jonka myötä tilauslennot tulivat mahdollisiksi, niitä lennettiin Teneriffalle, Palma de Mallorcaan ja Riminiin. Yhtiön sisällä Caravelle III -malleista käytettiin kutsumanimeä Höyry-Caravelle uudempien versioiden tultua käyttöön. Aero myi Caravelle III:t syksyllä 1964.

Kesällä 1964 Aerolla oli vuokralla myös yksi Caravelle VI-R. Syksyllä 1964 Aero vastaanotti ensimmäiset Caravelle 10 B3 -koneet, joista yhtiö käytti nimeä Super Caravelle. Vuosina 1964–1967 Super Caravelleja saatiin yhteensä kahdeksan. Lisäksi vuosina 1974–1976 Finnairilla oli vuokralla kaksi Caravellea.

Finnair lensi viimeisen säännöllisen lentonsa Super Caravellella 30. huhtikuuta 1983. Kuitenkin vielä keväällä 1989 ruotsalainen Transwede lensi Finnairin vuoroja ns. wet-leasena kahdella Caravelle 10 B3 -koneella.

Eräänlaisena tunnustuksena koneen menestyksestä Finnairin palveluksessa on yksi tie Vantaalla on nimetty koneen mukaan Caravellentieksi. Suomen posti on julkaissut 1.11.1963 Caravelle- ja 3.3.2003 Super Caravelle -aiheisen postimerkin.

Museokoneita Suomessa

Suomen ilmailumuseossa Vantaalla on yksi Caravelle-simulaattori. Lisäksi ilmailuharrastajien keskuudessa on keskusteltu yhden koneen saamisesta Suomen ilmailumuseon kokoelmiin.

Lähteet

• Wegg, John: Bluebirds. (Printed in Finland by Finnair Printing Department, Helsinki). J. Wegg, 1985. ISBN 951-99691-4-4. (englanniksi)
• Wegg, John: Caravelle. The Complete Story. Sandpoint: Airways International, Inc, 2005. 0-9653993-1-0. (englanniksi)
  • CARAVELLE: The Complete Story. Corrections, Updates & Additional Information (Korjauksia, päivityksiä ja lisäyksiä edellä mainittuun kirjaan) 27.5.2007. Sandpoint: Airways International, Inc. Viitattu 27.12.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Caravelle Wikimedia Commonsissa
• Le Caravelle Club – ruotsalainen Caravelle-yhdistys (ruotsiksi) (englanniksi)
• Ylen ELävä arkisto: Lentoliikenteen automaation kehitys, Super Caravellen autopilotti