Pratt & Whitney

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhtiön pääkonttori East Hartfordissa Yhdysvalloissa.

Pratt & Whitney on yhdysvaltalais-kanadalainen lentokoneiden moottorien valmistaja, jonka suihku- ja potkuriturbiinimoottoreita käytetään laajalti sekä siviili- että sotilaslentokoneissa. Paitsi että yritys kilpailee kahden muun suuren valmistajan General Electricin ja Rolls-Roycen kanssa, se on myös perustanut yhteisyrityksiä kummankin kanssa. Pratt & Whitney valmistaa lentokonemoottorien lisäksi kaasuturbiineita teollisuuden voimaloiden ja laivojen voimanlähteiksi sekä lisäksi veturien ja rakettien moottoreita.

Alussa oli kaksi miestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1860 kaksi koneenrakentajaa, Francis Pratt ja Amos Whitney, alkoivat vapaa-ajallaan hankkia lisäansioita rakentamalla langanpuolauskoneita. Molemmat Hartfordissa Connecticutissa asuvat miehet olivat aiemmin työskennelleet paikkakunnalla sijaitsevassa Samuel Coltin asetehtaassa. Kun Yhdysvaltain sisällissota vuonna 1861 syttyi, uusi yritys aloitti myös aseiden ja aseiden teossa tarvittavien koneiden valmistamisen. Vuonna 1863 Monroe Stannard tuli yrityksen kolmanneksi osakkaaksi ja seuraavana vuonna Pratt ja Whitney jättivät vakinaisen työnsä ja ryhtyivät kokopäiväisiksi yrittäjiksi.

Yritys kasvoi nopeasti ja sen työstökoneiden valmistusohjelma oli hyvin monipuolinen. Se valmisti sorveja, porakoneita, jyrsinkoneita, höyläkoneita ja kierteityskoneita monelle eri teollisuudenalalle. Tekniikan kehittyessä Pratt & Whitney kehitti jatkuvasti uudenlaisia ja yhä tarkempia työstökoneita aseiden, ompelukoneiden, maatalouskoneiden, sähkölaitteiden, polkupyörien ja autojen valmistajille.

Mittaustarkkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrityksen koneiden valmistus ja koneiden kunnossapito perustui vakio-osiin ja osien vaihdettavuuteen. Tämän edellytyksenä oli riittävä valmistustarkkuus, jonka saavuttamiseen tarvittiin tarkkoja mittauksia. Yrityksen aloittaessa toimintansa ei edes tuumalla ollut vakiomittaa ja jaardia varten oli useita eripituisia mittatankoja.

Vuonna 1879 yritys palkkasi Harvard Collegen tähtitieteen professorin William A. Rogersin ja George M. Bondin johtamaan tarkan mittalaitteen luomista. Vuonna 1882 Rogers-Bond-komparaattori oli valmis ja takasi tuuman vakiomittaisuuden.

Rogers suoritti vertailumittauksia Lontoossa olevaan jaardin mittatankoon ja vastaavaan metrin perusmittaan Pariisissa ja loi näin Yhdysvaltoihin uuden luotettavan jaardin perusmitan. Metrinkin määritelmä osoittautui myöhemmin epätarkaksi, joten sekin määriteltiin uudelleen 1889. Vuonna 1893 tuuma määriteltiin tietyksi metrin murto-osaksi.

Lentokonemoottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentokonemoottoreita valmistava Pratt & Whitney Aircraft Company sai alkunsa vuonna 1925. Silloin Pratt & Whitney rahoitti ja antoi työtiloja Frederich Brant Rentschlerille, jotta tämä voisi toteuttaa uuden moottorisuunnitelmansa. Uudesta 425-hevosvoimaisesta (317 kW) moottorista, joka oli saanut nimekseen Wasp, tuli menestys.

UTC[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin Pratt & Whitney on osa yhdysvaltalaista monialayritystä United Technologies Corporation (UTC). UTC:hen kuuluvat myös Pratt & Whitney Canada (PWC, alkuaan United Aircraft of Canada), Sikorsky Helicopters, Hamilton Sundstrand (potkurit ym.), hissiyhtiö Otis Elevator (vuodesta 1976) ja jäähdytyskonejätti Carrier (vuodesta 1979) sekä suomalainen Marioff (vuodesta 2007).

Kanadalainen PWC valmistaa pieniä lentokonemoottoreita ja Pratt & Whitney suurempia moottoreita. Pratt & Whitneyn pääkonttori on East Hartfordissa Connecticutissa ja sen tehtaat sijaitsevat Middletownissa ja Cheshiressa Connecticutissa sekä Floridan West Palm Beachissa ja Mainen North Berwickissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]