Basileia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antiikin Kreikan
valtiomuodot
Hallitsee
yhteiseksi eduksi omaksi edukseen
Hallitsi-
joiden
lkm 		yksi Basileia Tyrannia
vähemmistö Aristokratia Oligarkia
enemmistö Demokratia Okhlokratia

Basileia (m.kreik. βασιλεία, joon.kreik. βασιληΐη, basilēïē)[1] tai monarkia (μοναρχία, monarkhia, joon.kreik. μουναρχίη, mūnarkhiē)[2] eli kuninkaanvalta oli antiikin Kreikassa useimpien valtakuntien ja polisten eli kaupunkivaltioiden alkuperäinen valtiomuoto. Siinä korkein valta oli kuninkaalla, josta käytettiin nimitystä basileus (βασιλεύς), alun perin myös anaks (ἄναξ).[3][4][5] Kuninkaat hallitsivat vallanperimyksen ja tiettyjen erioikeuksien nojalla.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan herooisella ajalla eli mykeneläisellä kaudella monarkia oli hallintomuotona käytännössä kaikissa kreikkalaisissa kaupungeissa ja valtakunnissa. Kuninkaiden valta ja sen rajoitukset eivät olleet peräisin mistään kirjoitetuista laeista tai muusta lähteestä, vaan perinteestä. Kuninkaat olivat ylimystöä ja heimopäälliköitä, ja joidenkin tärkeimpien sukujen vanhimpia.[4] Aristoteleen mukaan ensimmäiset kuninkaat olivat kansan hyväntekijöitä joko sota- tai muiden taitojen vuoksi tai siksi, että olivat koonneet kansan yhteisöksi ja valloittaneet sille maata. Siksi kansa hyväksyi heidät mielihyvin kuninkaiksi ja antoi aseman periytyä suvussa.[7] Muuhun ylimystöön verrattuna heidän asemansa oli kuitenkin vain jonkin verran korkeampi. Joskus jopa termiä basileus käytettiin myös muusta ylimystöstä.[4]

Historiallisen ajan kreikkalaiset kuninkuudet tunnetaan huonommin. Kuninkaiden valtaa vähennettiin useissa poliksissa asteittain. Monet polikset kehittyivät aristokratioiksi, joissa kuninkaan virka lakkautettiin, ja valta siirtyi ylimystösuvuille laajemmin. Tästä kehityksestä hyvänä esimerkkinä on Ateenan kuninkaan nimen ja virkatehtävien siirtyminen arkonteille, jotka valittiin ylimystösuvuista, ja erityisesti kuningasarkontille.[4] Toisaalta monet polikset muuttuivat monarkioista tyrannioiksi eli yksinvaltaisiksi ainakin joksikin aikaa. Tyrannit olivat kuninkaita yksinvaltaisempia, ja heidän asemansa perustui laillisen perimyksen sijaan vallan kaappaamiseen joidenkin kansanryhmien tuella. Thukydideen mukaan tämä kehitys oli seurausta kaupunkien vaurastumisesta.[6] Merkittävin polis, jossa kuninkuus oli olemassa vielä klassisella kaudella, oli Sparta, mutta senkin valtiomuoto yhdisti monarkian oligarkiaan ja jossain määrin myös demokratian piirteisiin.

Kuninkuus säilyi paremmin kreikkalaisen ydinalueen laidoilla. Epeiroksen molossien kuningaskunta, joka palautti alkuperänsä Akhilleuksen poikaan, sai valtaansa koko Epeiroksen peloponnesolaissodan jälkeen, ja kuninkuus säilyi aina 200-luvun eaa. lopulle saakka epäilemättä perustuslaillisen luonteensa vuoksi.[5][8] Makedoniassa kuninkaat jäljittivät alkuperänsä Argoksen herakleideihin. Kuninkuuden perustaja oli Perdikkas I.[9] Kuningaskunta valloitti laajan alueen nykyisessä Pohjois-Kreikassa, ja alisti sen lukuisat heimot.[5]

Kreikkalaisen kuninkuuden luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristoteleen mukaan kuninkaan suhde alamaisiinsa oli sama kuin Zeuksen suhde muihin jumaliin tai isän suhde lapsiinsa.[10] Varhaisina aikoina kun kaikella oli uskonnollinen merkityksensä, kuninkaiden papilliset tehtävät olivat epäilemättä yhdet tärkeimmistä. Kuten perheenpää oli kotinsa pappi, samoin kuningas oli valtion isänä koko valtion ylipappi. Kuningas suoritti uhritoimitukset valtion puolesta, ja hänen naimattomat tyttärensä sytyttivät kaupungin hestian eli kotilieden tulen. Kuninkaasta käytettiin erotuksetta nimityksiä arkhōn (ἄρχων), prytanis (πρύτανις) ja basileus (βασιλεύς). Esimerkiksi Kharon Lampsakoslainen antoi Spartan kuninkaita käsittelevälle tutkielmalleen nimen Lakedaimonian arkontit ja prytanit (Arkhontes kai prytaneis Lakedaimoniōn).[5][11]

Kreikkalaiset eivät tunteneet absoluuttista monarkiaa termin nykyaikaisessa merkityksessä. Se vastaa käsitteenä ennemmin kreikkalaista ajatusta tyranniasta tai ehkä kuninkuutta Makedonian valtakunnassa. Aristoteles tosin käsittelee kuninkuuden lajeja (βασιλεῖαι, basileiai) luokitellessaan myös sellaisia muotoja, joista hän käyttää nimitystä ”täydellinen kuninkuus” (παμβασιλεία, pambasileia tai βασιλεία κυρία, basileia kyria), mutta hän vaikuttaa tekevän näin puhtaasti teoreettiselta näkökannalta; tällainen kuninkuus oli hyväksyttävissä vain, jos kuninkaan henkilökohtainen hyve ylitti selvästi muiden hyveet.[5][7]

Muutoin Aristoteles luokitteli kuninkuudet neljään lajiin: (1) herooinen eli sankariaikojen kuninkuus (ἡ κατὰ τοὺς ἡρωϊκοὺς χρόνους, hē kata tūs hērōïkūs khronūs), joka on alamaisten vapaahtoisesti hyväksymää, mutta jossa valta on rajattua, ja kuningas toimii sotapäällikkönä, tuomarina ja ylipappina; (2) barbaarien kuninkuus (ἡ βαρβαρική, hē barbarikē), joka on perinnöllistä mutta lailla säädettyä valtaa, jota voidaan verrata orjanomistajan valtaan; (3) aisymnēteia (αἰσυμνητεία) eli valintaan perustuva tyrannia (αἱρετὴ τυραννίς, hairetē tyrannis); ja (4) spartalainen kuninkuus (ἡ Λακωνική, hē Lakōnikē) eli perinnöllinen elinikäinen sotapäällikkyys (στρατηγία κατὰ γένος ἀΐδιος, stratēgia kata genos aïdios).[7]

Herooinen kuninkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herooisen ajan kuninkuus oli perinnöllistä ja lakiin perustuvaa. Kuninkaiden valta oli kaukana absoluuttisesta. Kansa alistui kuninkaan valtaan vapaaehtoisesti, ja valtaoikeudet voitiin rajata tiettyihin tehtäviin.[7] Homeroksella jokainen sotapäällikkö kantoi basileuksen nimeä, ja pelkästään faiaakeilla oli kolmetoista basileusta.[5][12] Iliaassa Agamemnon oli ”valtias korkein” (βασιλεύτατος, basileutatos), mutta ainoastaan siksi, että toimi Troijan sotaretken päällikkönä, ei siksi, että olisi alueellisesti hallinnut muita.[5]

Herooisen ajan kuninkuus oli periytyvää. Kuninkaalla oli jotain perittyä maata tai muuta omaisuutta (τέμενος, temenos), joka oli alun perin saatu sodassa tai muutoin, valtansa merkkinä.[5][13] Kuninkaanvallan tärkein tunnus oli valtikka (σκῆπτρον, skēptron), joka periytyi isältä pojalle. Kruunua ei tunnettu, ja se tuli kuninkaan tunnukseksi vasta myöhemmin ja oli peräisin seppeleestä, jota kuningas piti päässään uhritoimituksia suoritettaessa pappeutensa merkkinä.[5][14]

Kansa hyväksyi jokaisen seuraajan huutamalla tämän kuninkaaksi. Joskus kuningas ja alamaiset vaihtoivat valat.[5] Kuninkaan asema vaati kuitenkin perityn aseman lisäksi mitä todennäköisimmin myös henkilökohtaista urheutta, sotakuntoa ja -menestystä, viisautta neuvoston edessä ja hyviä puhujanlahjoja. Kuninkaat kuvataan ulkoisesti kauniiksi ja sekä mieleltään että ruumiiltaan hyväkuntoisiksi. Kuninkaan sopi olla myös käsistään taitava, jollaisena erityisesti Odysseus kuvataan. Vanhuuden tultua kuningas menetti helposti asemansa.[4][5][15]

Kuninkuuteen liittyi ajatus jonkinlaisesta jumalallisesta oikeutuksesta. Kuninkaat saivat arvonsa Zeukselta,[16] ja olivat tietyllä tapaa Zeuksen poikia. Siksi Homeros viittaa näihin usein epiteetillä diotrefēs (διοτρεφής, ”Zeuksen kasvattama”), diogenēs (διογενής, ”Zeus-syntyinen”) tai jopa theios (θεῖος, ”jumalallinen”). Esimerkiksi Spartan kummankin kuningassuvun sukupuu johdettiin Herakleehen, Zeuksen poikaan.[17] Aineias oli myyteissä Afroditen poika, Nestor Poseidonin pojanpoika, ja Aias ja Odysseus olivat Zeuksen pojanpojan poikia.[5][4]

Kuningas oli ennen kaikkea sotajoukon päällikkö, ja sotaretkillä hän päätti elämästä ja kuolemasta. Ylipappina hän suoritti kaikki ne uskonnolliset toiminnot, joita ei nimenomaisesti ollut annettu joillekin toisille papeille. Tuomarina kuningas antoi tuomioita (θέμιστες, themistes), jotka sai Themiiltä, Zeuksen oikeudelliselta neuvonantajalta, ja erityisesti tällä tavoin antoi näytteen jumalallisesta alkuperästään ja yhteyksistään jumaliin.[5][18]

Kuningas kutsui tarvittaessa koolle vanhimpien neuvoston (βουλὴ γερόντων, būlē gerontōn) käsittelemään sekä yhteiskunnallisia että sotilaallisia asioita. Kuninkaan ei kuitenkaan välttämättä tarvinnut noudattaa neuvoston neuvoja.[5][19] Kuninkaan, tai kuninkaan ja neuvoston, päätökset tehtiin tiettäviksi miespuolisten kansalaisten kokoukselle (ἀγορά ἀγών, agora agōn). Kansa ei saanut keskustella asiasta, vaan hyväksyi päätöksen; mahdolliset vastalauseet esitettiin lyhyesti. Vasta Odysseiassa esiintyy ajatus kansan mielipiteen merkityksestä.[5][20]

Aisymneteia ja barbaarien kuninkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aisymnēteia (αἰσυμνητεία) eli valittu tyrannia (αἱρετὴ τυραννὶς, hairetē tyrannis) tarkoitti kuninkuutta, jossa yksinvaltaiset oikeudet omannut kuningas tai eräänlainen ”diktaattori” (αἰσυμνήτης, aisymnetēs) valittiin äänestämällä. Aristoteleen mukaan se erosi barbaarien kuninkuudesta (βαρβαρικὴ βασιλεία, barbarikē basileia) lähinnä siinä, ettei se ollut perinnöllistä. Joskus kuninkuus kesti elinikäisesti, joskus vain määrätyn ajan tai siihen saakka, kunnes tietty tehtävä oli suoritettu. Valtaoikeuksien puolesta kuninkuus muistutti tyranniaa eli yksinvaltiutta. Se luokiteltiin kuitenkin kuninkuuden muodoksi, koska se perustui kansan puolelta vapaaehtoisuuteen.[7] Esimerkiksi Solonin voidaan katsoa olleen käytännössä Ateenan aisymnetēs sinä aikana, kun hän sääti kaupungille uudet lait, vaikkakaan mikään antiikin ajan lähde ei käytä hänestä tätä nimeä.[5]

Spartalainen kuninkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spartassa kuninkuus oli perinnöllistä ja lainmukaista. Spartan kuninkaita oli aina kaksi. Kuninkailla ei ollut valtaa läheskään kaikissa asioissa,[7] sillä näiden valta alkoi ainakin klassisella kaudella vasta, kun nämä olivat sotajoukkoineen Lakonian alueen ulkopuolella. Kuninkaanvaltaa heikensivät gerusian, eforien ja nauarkkien valta, ja niin kuninkaiden asema oli vain varjo tehtävän muinaisesta merkityksestä. Näin Spartan kuninkuus on nähty lähinnä ”poikkeuksena, joka vahvistaa säännön” siitä, että kuninkuus Kreikassa lakkasi ennen historiallista aikaa.[5]

Kuninkuus Epeiroksessa ja Makedoniassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeiroksen kuninkaat vannoivat vuosittain hallitsevansa lakien mukaan, ja kansa vannoi puolustavansa kuningasta lakien mukaan. Kuninkaan tekemät ylilyönnit vallankäytössään vapauttivat kansan valastaan, ja siksi kerrotaan, että kuningas joskus syrjäytettiin ja tilalle valittiin uusi.[5][21]

Makedoniassa kuninkaanvalta periytyi samassa suvussa. Filippos II:n ja Aleksanteri Suuren ajan kuninkuus muistuttaa enemmän Rooman sotilaallista imperialismia kuin kreikkalaisia kuninkuuksia. Hallinnon ainoat välineet valtakunnassa olivat kuningas ja armeija, eikä mikään rajoittanut kuninkaan valtaa.[5]

Kuninkaiden hallitsemia kaupunkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin kirjallisuudessa kuninkaat mainitaan muun muassa seuraavissa kaupungeissa:[5]

Jotkut kuninkaat mainitaan kaupunkien sijasta alueiden kuninkaiksi, kuten jo mytologiassa Minos Kreetan ja Kykladien kuninkaaksi. Theban kuninkaat hallitsivat koko Boiotiaa, Ateenan kuninkaat Attikaa ja Spartan kuninkaat Lakoniaa.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: βασιλεία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: μοναρχία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  3. ↑ Hansen 2004, s. 80–86.
  4. ↑ a b c d e f Peck, Harry Thurston: Rex Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: ”Rex”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. Boston: Little, Brown and Company, 1890. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. ↑ a b Thukydides: Peloponnesolaissota 1.13.
  7. ↑ a b c d e f Aristoteles: Politiikka 1284b35–1288a32 (3.14–17).
  8. ↑ Vrt. Thukydides: Peloponnesolaissota 1.136, 2.80; Aristoteles: Politiikka 1313a20–25 (5.11).
  9. ↑ Herodotos: Historiateos 8.137–138; 5.22.
  10. ↑ Aristoteles: Politiikka 1259a40–1259b17 (1.12).
  11. ↑ Aristoteles: Politiikka 1322b25–30 (6.8).
  12. ↑ Homeros: Odysseia 8.390.
  13. ↑ Homeros: Ilias 9.578, 6.193, 12.313; Odysseia 7.150, 11.184, 17.299, 24.205; Herodotos: Historiateos 6.161.
  14. ↑ Homeros: Ilias 2.100, 2.186.
  15. ↑ Homeros: Odysseia 5.243, 5.261, 18.366–375, 23.195–201
  16. ↑ Homeros: Ilias 2.101, 2.197, 2.205.
  17. ↑ Herodotos: Historiateos 7.204, 8.131.
  18. ↑ Homeros: Ilias 1.238, 9.97; Hesiodos: Jumalten synty (Theogonia) 85.
  19. ↑ Homeros: Ilias 2.53, 7.382, 9.89.
  20. ↑ Homeros: Odysseia 6.273, 14.239.
  21. ↑ Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Pyrrhos 5; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.13.
  22. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 7.6, 1; Polybios: Historiai 2.41.
  23. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 2.13.1
  24. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 4.24.2.
  25. ↑ Herodotos: Historiateos 1.147; Pausanias: Kreikan kuvaus 7.3.10.
  26. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 7.4.9–10.
  27. ↑ Herodotos: Historiateos 3.59.
  28. ↑ Hesiodos: Työt ja päivät 654.
  29. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 2.4.3.
  30. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 16.42; Herodotos: Historiateos 5.109–110.
  31. ↑ Herodotos: Historiateos 4.155.
  32. ↑ Theofilos, teoksessa Müller: Frag. Hist. Gr. 4.515.
  33. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 8.45.1; Herodotos: Historiateos 9.26.
  34. ↑ Aristot. in Müll. op. cit. 2.157, 213.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Basileia&oldid=21939693”