Amazon (joki)

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee jokea. Katso täsmennyssivu muille merkityksille.

Amazon
Amazonin valuma-alue sekä tärkeimmät sivujoet
Alkulähde	Nevado Mismi, Perun Andit
Laskupaikka	Atlantti
Maat	Brasilia (62,4 %), Peru (16,3 %) Bolivia (12,0 %), Kolumbia (6,3 %) Ecuador (2,1 %)
Pituus	6400 km
Alkulähteen korkeus	5 250 m
Virtaus	120 000 m³/s
Valuma-alue	6 915 000 km²

Amazon (espanjaksi ja portugaliksi Amazonas) on Etelä-Amerikan pohjoisosassa sijaitseva joki, joka laskee Atlantin valtamereen. Se on laskutavasta riippuen maailman joko pisin tai toiseksi pisin joki. Aiemmin Niiliä on pidetty kiistattomasti pisimpänä, mutta hiljattain tehtyjen uusien mittausten perusteella Amazon olisi pisin. ^[1] Lisäksi se on virtaamaltaan, valuma-alueen suuruudeltaan ja sivujokien määrältään maailman suurin joki. Amazon kuljettaa viidenneksen maapallon meriin kulkeutuvasta makeasta vedestä^[2]. Amazonin altaassa sijaitsee joen mukaan nimetty maapallon suurin trooppinen sademetsäalue, Amazonin sademetsä.

[muokkaa] Koko

Arviot Amazonin pituudesta vaihtelevat suuresti. Tämä johtuu useista syistä: joki on mutkikas ja käytetty mittakaava vaikuttaa mittaustulokseen; tulva-aikana useat näistä mutkista oikenevat; lisäksi on vaikea määritellä joen tarkkaa laskukohtaa mereen. Etäisin laskukohta on Parán suu, joka sijaitsee Marajón saaren itäpuolella. Tällöin joen pituudeksi saadaan 6 750 km^[3]. Eräitä muita ilmoitettuja pituuksia ovat 6 400 km^[2], 7 025 km^[4] ja 7 040 km^[4]. Niilin pituudeksi on puolestaan useimmiten ilmoitettu 6 650^[5]–6 695^[6] km.

Amazonissa virtaa tulvakauden aikana yli 200 000 kuutiometriä vettä sekunnissa^[3], mikä on enemmän kuin kahdeksan seuraavaksi suurimman joen yhteenlaskettu virtaama^[7]. Amazonin valuma-alue on lähes kaksi kertaa suurempi kuin toiseksi suurin joen valuma-alue Kongolla, ja se kattaa lähes 40 prosenttia Etelä-Amerikan mantereen pinta-alasta. Amazonin leveys on kuivakaudella 1,6–10 kilometriä, keskijuoksulla paikoin yli 40 km, ja sadekaudella yli 50 kilometriä^[8]^[6].

Amazonilla on noin 1 100 sivujokea^[9], joista suurimmat ovat Napo, Putumayo, Japurá ja Rio Negro pääuoman vasemmalla puolella sekä Juruá, Purus, Madeira, Tapajós ja Xingu oikealla. Madeira on itsessäänkin yksi maailman pisimmistä ja vuolaimmista joista. 17 suurinta sivujokea ovat yli 1 600 kilometrin mittaisia^[2].

Amazonin alkulähde Nevado Mismillä on merkitty puisella ristillä.

[muokkaa] Lähde ja yläjuoksu

Amazonin alkulähteen eli kaukaisimman paikan, josta vesi virtaa mereen asti, löysi amerikkalainen Loren McIntyre vuonna 1971 eteläisen Perun Andeilla sijaitsevan Nevado Mismin rinteeltä. 5 250 metrin korkeudella sijaitseva alkulähde varmistettiin GPS-mittauksin kuitenkin vasta 2001^[8]. Tyynenmeren rannikko sijaitsee vain noin 160 kilometrin päässä lounaassa, Titicacajärvi yhtä etäällä idässä ja Perun pääkaupunki Lima 700 kilometrin päässä luoteessa. Lähde saa vetensä jäätikön sulamisvesistä.

Amazonin lähdejoki vaihtaa useasti nimeään. Nevado Mismiltä virta alkaa Carhuasanta-nimisenä, yhtyy useisiin muihin pieniin virtoihin ja muodostaa sitten Apurímac-joen. 730 kilometrin mittainen, lukuisten putousten ja koskien vauhdittama Apurímac liittyy Mantarojokeen enää vain 440 metrin korkeudella merenpinnasta muuttuen Eneksi, sitten Perenéen muuttuen Tamboksi, Urubambaan 280 metrin korkeudella muuttuen Ucayaliksi ja lopulta Marañóniin Perun pohjoisosassa lähellä Nautan kaupunkia muuttuen varsinaiseksi Amazoniksi. Ucayalin varrella Andit vaihtuvat vähitellen Amazonin sademetsän peittämäksi tulvatasangoksi.

Amazonin toinen merkittävä lähdejoki Marañón saa alkunsa Liman pohjoispuolelta. Se virtaa aluksi luoteeseen syvien laaksojen ja rotkojen halki Tyynenmeran rannikkoa myötäillen tehden sitten mutkan kohti itää, jossa se 1 287 kilometrin matkan jälkeen kohtaa Ucayalin. Joki on erityisesti yläjuoksulla hyvin koskinen ja useiden putousten katkoma. Siihen yhtyvät muun muassa Huallaga ja Ecuadorin Andeilta alkunsa saava Chinchipe.

[muokkaa] Keski- ja alajuoksu

Ucayalin ja Marañónin liittymäkohdasta alkaen Amazon virtaa hiljalleen itään päin kohti Atlanttia. Lukuisista meanderimutkista johtuen virtauksen suunta kuitenkin vaihtelee kaikkiin ilmansuuntiin. Manausin kaupungin kohdalla päävirtaan liittyy Rio Negro, jonka viidakkoalueilta peräisin oleva humuspitoinen tumma vesi kohtaa silmiinpistävästi Andeilta peräisin olevan sedimenttipitoisen vaaleanruskean veden. Vedet sekoittuvat vasta kilometrien päässä alajuoksulla. Manausissa joen korkeus merenpinnasta on enää 44 metriä, vaikka matkaa Atlantin rannikolle on yhä noin 1 600 kilometriä. Joen keskijuoksu on nimeltään Solimões.

Amazonin suu satelliittikuvassa.

Keskijuoksullaan Amazon jakautuu useissa kohdissa kahdeksi virraksi, joita yhdistävät monimutkaiset luonnollisten kanavien järjestelmät muodostaen joen keskelle lukuisia matalia saaria. Óbidosin kohdalla 600 kilometriä mereltä joki kapenee yhdeksi puolentoista kilometrin levyiseksi ja paikoin jopa yli 90 metrin syvyiseksi uomaksi, jossa veden virtausnopeus on 6–8 km/h.

Xingu-sivujoen liittymisen jälkeen Amazon muuttuu joen tuomasta sedimentistä muodostuneiden saarten erottamiksi lasku-uomiksi. Suurin saarista on likimain Tanskan kokoinen Marajó. Pääuoman, Parán suu on 80 kilometrin levyinen ja se sijaitsee Marajón itäpuolella. Saaren länsipuolella on useita kapeampia suita. Yhdessä lasku-uomat muodostavat 240 kilometrin levyisen suuaukon^[2]. Eräät lähteet eivät laske noin 400 kilometrin pituista saaristoista suualuetta jokeen kuuluvaksi vaan merenlahdeksi^[6], mikä lyhentää Amazonin ilmoitettua pituutta.

Amazonista mereen virtaavan makean veden ja sedimentin määrä on niin suuri, että Atlantin suolapitoisuus on selvästi pienentynyt ja väri muuttunut vielä 320 kilometrin etäisyydellä Amazonin suusta^[2]. Vuorovesi-ilmiö aiheuttaa joen suun luona 15–25 kilometrin tuntinopeudella liikkuvan tulvavuoksen (pororoca), joka on noin viiden metrin korkuinen ja havaittavissa aina Óbidosissa asti. Tulvavuoksi vaikeuttaa vesiliikennettä joen alajuoksulla. Sen johdosta joella ei myöskään ole varsinaista suistoa, sillä joen mukanaan tuomat sedimentit kulkeutuvat nopeasti mereen ehtimättä laskeutua joen suulle suistoa muodostamaan.

[muokkaa] Lajisto

Amazonjoessa on trooppiselle sademetsälle tyypillinen runsas lajisto. Tunnetuimpia suuria nisäkkäitä ovat kynnetönmanaatti, inia eli amazoninjokidelfiini, jättiläissaukko ja maailman suurin jyrsijä, kapybara eli vesisika, joka viihtyy enimmäkseen soilla ja rämeillä.

Matelijoita ovat suo-, ja vesikilpikonnat, kaimaani, ja vedessäkin toisinaan viihtyvä anakonda.

Yksi kolmasosa maapallon makean veden kalalajeista elää Amazonissa. Niistä puolet eli noin 1500 lajia on monnikaloja. Monneja ovat mm. panssarimonnit, erilaiset imumonnit, kuten plekot, noitamonnit, nokkamonnit, sampimonnit, nuolimonnit, velhomonnit, lattamonnit, vasamamonnit, partamonnit, okamonnit, banjomonnit, lapamonnit, sekä monet muut lajit.

Muita Amazonin kalalajeja ovat tetrakalat. Näistä suurimpia ovat monen kilon painoiset mustapakut. Pienimpiä lajeja ovat sen sijaan vain 2-senttiset sinineontetrat, jotka pujottelevat vesikasvustossa tuhansien yksilöiden parvissa. Pieniä alle 15-senttisiä tetralajeja tunnetaan alueelta erittäin paljon. Pahamaineisimpia tetroja ovat piraijat, ja etenkin punapiraija. Joessa elää myös makean veden rauskuja, kuten riikinkukkorausku.

Joessa kasvaa myös runsaasti vesikasveja. Sadekautena joen reunusmetsät täyttyvät tulvavedellä.

Amazon virtaa Amazonin sademetsän halki

[muokkaa] Tutkimus

Vicente Yáñez Pinzón löysi Amazonin suun ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1500, kun hän purjehtiessaan rannikkoa pitkin havaitsi meriveden olevan makeaa vettä. Jokea alettiin tutkia tarkemmin 1540–1541, kun Francisco de Orellana laskeutui nykyisen Ecuadorin alueelta alkunsa saavaa Napoa pitkin päävirtaan ja sieltä edelleen Atlantille. Pedro Teixeira puolestaan suoritti ensimmäisen nousun ylävirtaan 1637–1638 samaa reittiä, ja ylitettyään andit saapui Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Sen jälkeen jokea ja sen sivujokia ovat tutkineet useat retkikunnat, kuten Theodore Roosevelt vuonna 1914. Tutkimusmatkoja ovat järjestäneet muun muassa Royal Geographic Society, National Geographic Society ja Brasilian hallitus. Monet syrjäisten sivujokien seudut ovat yhä tutkimattomia ja asumattomia.

[muokkaa] Liikenne

Amazon on tärkeä vesiliikenneväylä. Joki on purjehduskelpoinen 5 000 t:n valtamerialuksille Manausiin asti 1 600 kilometriä yläjuoksuun ja 3 000 t:n pienille valtamerialuksille aina Iquitosiin Peruun 3 700 kilometriä yläjuoksuun. Iquitos on kaukaisin satama merestä, joka palvelee myös meriliikennettä. Lisäksi yli 100 sivujokea on purjehduskelpoisia jokialuksille^[2]. Amazonin yli ei kulje ainuttakaan siltaa.^[10]