Amazon (joki)

Amazon
Alkulähde	Nevado Mismi, Perun Andit
Laskupaikka	Atlantti
Maat	Brasilia (62,4 %) Peru (16,3 %) Bolivia (12 %) Kolumbia (6,3 %) Ecuador (2,1 %)
Pituus	6 800 km
Alkulähteen korkeus	5 250 m
Virtaama	120 000 m³/s
Valuma-alue	6 915 000 km²
Infobox OK

Amazon [amatson] (esp. Río Amazonas, port. Rio Amazonas) on Etelä-Amerikan pohjoisosassa virtaava joki, joka laskee Atlantin valtamereen. Se on yleisimmän käsityksen mukaan maailman toiseksi pisin joki, mutta joidenkin käsitysten mukaan pisin. Amazonin tarkkaa pituutta on vaikea selvittää. Se on virtaamaltaan, valuma-alueensa suuruudelta ja sivujokiensa määrältä maailman suurin joki. Amazon kuljettaa viidenneksen maapallon meriin kulkeutuvasta makeasta vedestä. Amazonin altaassa sijaitsee joen mukaan nimetty maapallon suurin trooppinen sademetsäalue, Amazonin sademetsä.

Joki on noin 11 miljoonaa vuotta vanha, ja nykyisen muotonsa se on saanut arviolta 2,4 miljoonaa vuotta sitten.

Etymologia

Nimen Amazonas väitetään tulevan paikallisten alkuperäisasukkaiden tupien kielen sanasta amassona tai amasunu (’veneentuhoaja’), joka tarkoittaa rantojen mangrovekasvillisuutta ja kivikkoja sekä jopa nelimetriseksi paisuvaa tulvavuoksea eli pororocaa. Nimi saattaa viitata myös myyttiseen naissoturikansaan amatsoneihin, sillä Francisco de Orellana joutui joella taisteluun alkuperäisasukkaiden kanssa, ja näiden naiset taistelivat miesten rinnalla.

Koko

Arviot Amazonin pituudesta vaihtelevat suuresti. Tämä johtuu useista syistä: joki on mutkikas ja käytetty mittakaava vaikuttaa mittaustulokseen; tulva-aikana useat näistä mutkista oikenevat; lisäksi on vaikea määritellä joen tarkkaa laskukohtaa mereen. Etäisin laskukohta on Parán suu, joka sijaitsee Marajón saaren itäpuolella. Tällöin joen pituudeksi saadaan 6 750 kilometriä. Eräitä muita ilmoitettuja pituuksia ovat 6 400 kilometriä, 6 800 kilometriä, 7 025 kilometriä ja 7 040 kilometriä. Jotkin näistä pituuksista ovat suurempia kuin maailman pisimpänä pidetyn joen Niilin pituudeksi useimmiten ilmoitettu 6 650–6 695 kilometriä.

Amazonissa virtaa tulvakauden aikana yli 200 000 kuutiometriä vettä sekunnissa, mikä on enemmän kuin seitsemän seuraavaksi suurimman joen yhteenlaskettu virtaama. Amazonin valuma-alue on lähes kaksi kertaa suurempi kuin Kongojoen valuma-alue, joka on toiseksi suurin valuma-alue maailmassa, ja se kattaa lähes 40 prosenttia Etelä-Amerikan mantereen pinta-alasta. Amazonin leveys on kuivakaudella 1,6–10 kilometriä, keskijuoksulla paikoin yli 40 kilometriä ja sadekaudella yli 50 kilometriä.

Sivujoet

Amazon suurimpine sivujokineen.

Amazonilla on noin 1 100 sivujokea, joista suurimmat ovat Napo, Putumayo, Japurá ja Rio Negro pääuoman vasemmalla puolella sekä Juruá, Purus, Madeira, Tapajós ja Xingu oikealla. Madeira on itsessäänkin yksi maailman pisimmistä ja vuolaimmista joista. 17 suurinta sivujokea ovat yli 1 600 kilometrin mittaisia.

Amazonin alla virtaa maanalainen joki nimeltä Hamza. Se on lähes yhtä pitkä kuin Amazon ja virtaamaltaan kolme prosenttia siitä.

Joen kulku

Lähde

Amazonin etäisimmät lähdejoet Mantaro ja Apurímac. Näistä Mantaro on pitempi, mutta padon vuoksi se on kuivana osan vuodesta.

Amazonin lähteen löytäminen ja määritteleminen on ollut vaikeaa, eikä lähdejokea ole vieläkään saatu määriteltyä yleisesti hyväksytyllä tavalla. Lähdejoeksi on esitetty niin Marañónia, Apurímacia kuin Mantaroa.

1700-luvulla Amazonin lähdejokena pidettiin Pohjois-Perussa virtaavaa Marañónia sillä perusteella, että se tuo joen pääuomaan enemmän vettä kuin muut sivujoet. Myöhemmin lähdejoeksi nimettiin Etelä-Perussa virtaava Ucayali ja sen eteläinen osa Apurímac, koska sen uskottiin olevan Amazonin sivujoista pisin. Vuonna 1971 Loren McIntyren johtama retkikunta nimesi Apurímacin alkupäässä olevan lumihuippuisen Mismin Apurímacin ja siten koko Amazonin lähteeksi. Vuonna 2000 paikaksi tarkennettiin Ticlla Cocha -järvi Mismin juurella. 5 250 metrin korkeudella sijaitseva alkulähde varmistettiin GPS-mittauksin vuonna 2001.

Vuonna 2014 kajakkiretkeilijä James Contos kuitenkin havaitsi, että Amazonin toinen sivujoki, Apurímacia pohjoisempana ja lännempänä virtaava Mantaro onkin lähes 80 kilometriä pitempi kuin Apurímac. Tätä ei ollut aiemmin huomattu, koska Mantaro on paljon mutkittelevampi kuin Apurímac ja näyttää siksi kartalla lyhyemmältä kuin mitä on. Mantaroon vuonna 1974 rakennetun padon vuoksi joen uoma ei kuitenkaan täyty koko vuoden ajaksi vaan ainoastaan seitsemän kuukauden ajan. Koska yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan joen lähdejoen täytyy virrata jatkuvasti, tämän vuoksi jotkut eivät ole hyväksyneet Mantaron alkulähdettä Amazonin alkulähteeksi.

• 
  Apurímacin yläjuoksun puroja. Niistä pisin on itäinen Carhuasanta, jonka alkukohtaa kutsutaan Amazonin alkulähteeksi.
• 
  Laguna Bohemia Carhuasantan päässä.
• 
  Carhuasantapuron lähde Mismin rinteellä Apurímacin yläjuoksulla on merkitty puisella ristillä.

Yläjuoksu

Amazonin lähdejoki vaihtaa useasti nimeään. Nevado Mismiltä virta alkaa Carhuasanta-nimisenä, yhtyy useisiin muihin pieniin virtoihin ja muodostaa sitten Apurímacjoen. 730 kilometrin mittainen, lukuisten putousten ja koskien vauhdittama Apurímac liittyy Mantarojokeen enää vain 440 metrin korkeudella merenpinnasta muuttuen Eneksi, sitten Perenéen muuttuen Tamboksi, Urubambaan 280 metrin korkeudella muuttuen Ucayaliksi ja lopulta Marañóniin Perun pohjoisosassa lähellä Nautan kaupunkia muuttuen varsinaiseksi Amazoniksi. Ucayalin varrella Andit vaihtuvat vähitellen Amazonin sademetsän peittämäksi tulvatasangoksi.

Amazonin toinen merkittävä lähdejoki Marañón saa alkunsa Liman pohjoispuolelta. Se virtaa aluksi luoteeseen syvien laaksojen ja rotkojen halki Tyynenmeren rannikkoa myötäillen tehden sitten mutkan kohti itää, jossa se 1 287 kilometrin matkan jälkeen kohtaa Ucayalin. Joki on erityisesti yläjuoksulla hyvin koskinen ja useiden putousten katkoma. Siihen yhtyvät muun muassa Huallaga ja Ecuadorin Andeilta alkunsa saava Chinchipe.

Keskijuoksu

Rio Negro yhdistää tummat vetensä Amazonin vaaleanruskeaan veteen Manausin kohdalla.

Ucayalin ja Marañónin liittymäkohdasta alkaen Amazon virtaa hiljalleen itään päin kohti Atlanttia. Lukuisista meanderimutkista johtuen virtauksen suunta kuitenkin vaihtelee kaikkiin ilmansuuntiin. Manausin kaupungin kohdalla päävirtaan liittyy Rio Negro, jonka sademetsä- ja suoalueilta peräisin oleva hapan ja humuspitoinen tumma vesi kohtaa silmiinpistävästi Andeilta peräisin olevan sedimenttipitoisen vaaleanruskean veden. Nimellä Encontro das Águas tunnetussa jokien yhtymäkohdassa vaalea ja tumma vesi virtaavat useita kilometrejä rinnakkain ennen sekoittumistaan. Joen keskijuoksu Rio Negron yhtymäkohdasta ylävirtaan on nimeltään Rio Solimões. Manausissa joen korkeus merenpinnasta on enää 44 metriä, vaikka matkaa Atlantin rannikolle on yhä noin 1 600 kilometriä.

Keskijuoksullaan Amazon jakautuu useissa kohdissa kahdeksi virraksi, joita yhdistävät monimutkaiset luonnollisten kanavien järjestelmät muodostaen joen keskelle lukuisia matalia saaria. Óbidosin kohdalla 600 kilometriä mereltä joki kapenee yhdeksi puolentoista kilometrin levyiseksi ja paikoin jopa yli 90 metrin syvyiseksi uomaksi, jossa veden virtausnopeus on 6–8 km/h.

Alajuoksu

Amazonin suu satelliittikuvassa.

Xingujoen liityttyä Amazoniin se jakautuu useiksi lasku-uomiksi, joita erottavat toisistaan virran kuljettamasta sedimentistä muodostuneet saaret. Suurin saarista on likimain Tanskan kokoinen Marajó. Suurimman lasku-uoman Parán suu on 80 kilometrin levyinen ja se sijaitsee Marajón itäpuolella. Saaren länsipuolella on useita kapeampia suita. Yhdessä lasku-uomat muodostavat 240 kilometrin levyisen suuaukon. Eräät lähteet eivät laske noin 400 kilometrin pituista saaristoista suualuetta jokeen kuuluvaksi vaan merenlahdeksi, mikä lyhentää Amazonin ilmoitettua pituutta.

Amazonista mereen virtaavan makean veden ja sedimentin määrä on niin suuri, että Atlantin suolapitoisuus on selvästi pienentynyt ja väri muuttunut vielä 320 kilometrin etäisyydellä Amazonin suusta. Vuorovesi-ilmiö aiheuttaa joen suun luona 15–25 kilometrin tuntinopeudella liikkuvan tulvavuoksen (pororoca), joka on noin viiden metrin korkuinen ja havaittavissa aina Óbidosissa asti. Tulvavuoksi vaikeuttaa vesiliikennettä joen alajuoksulla. Sen johdosta joella ei myöskään ole varsinaista suistoa, sillä joen mukanaan tuomat sedimentit kulkeutuvat nopeasti mereen ehtimättä laskeutua joen suulle suistoa muodostamaan.

Lajisto

Amazonjoessa on trooppiselle sademetsälle tyypillinen runsas lajisto. Tunnetuimpia suuria nisäkkäitä ovat kynnetönmanaatti, inia eli amazonindelfiini, jättiläissaukko ja maailman suurin jyrsijä kapybara eli vesisika, joka viihtyy enimmäkseen soilla ja rämeillä.

Matelijoita ovat suo- ja vesikilpikonnat, kaimaani sekä vedessäkin toisinaan viihtyvä anakonda.

Yksi kolmasosa maapallon makean veden kalalajeista elää Amazonissa. Niistä puolet eli noin 1 500 lajia on monnikaloja. Monneja ovat muun muassa panssarimonnit, okamonnit, banjomonnit ja erilaiset imumonnit, kuten plekot, noitamonnit, nokkamonnit, sampimonnit, nuolimonnit, velhomonnit, lattamonnit, vasamamonnit, partamonnit ja lapamonnit.

Muita Amazonin kalalajeja ovat esimerkiksi tetrakalat. Näistä suurimpia ovat monen kilon painoiset mustapakut. Pienimpiä lajeja ovat sen sijaan vain kaksisenttiset sinineontetrat, jotka pujottelevat vesikasvustossa tuhansien yksilöiden parvissa. Pieniä alle 15-senttisiä tetralajeja tunnetaan alueelta erittäin paljon. Pahamaineisimpia tetroja ovat piraijat, etenkin punapiraija. Joessa elää myös makean veden rauskuja, kuten riikinkukkorausku.

Joessa kasvaa myös runsaasti vesikasveja. Sadekautena joen reunusmetsät täyttyvät tulvavedellä.

Tutkimus

Vicente Yáñez Pinzón löysi Amazonin suun ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1500, kun hän havaitsi rannikkoa pitkin purjehtiessaan meriveden olevan makeaa vettä. Jokea alettiin tutkia tarkemmin vuosina 1540–1541, kun Francisco de Orellana laskeutui nykyisen Ecuadorin alueelta alkunsa saavaa Napoa pitkin päävirtaan ja sieltä edelleen Atlantille. Pedro Teixeira puolestaan suoritti samaa reittiä ensimmäisen nousun ylävirtaan vuosina 1637–1638, ja ylitettyään Andit hän saapui Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Sen jälkeen jokea ja sen sivujokia ovat tutkineet useat retkikunnat, kuten Theodore Roosevelt vuonna 1914. Tutkimusmatkoja ovat järjestäneet muun muassa Royal Geographical Society, National Geographic Society ja Brasilian hallitus. Monet syrjäisten sivujokien seudut ovat yhä tutkimattomia ja asumattomia.

Liikenne

Amazon on tärkeä vesiliikenneväylä. Joki on purjehduskelpoinen 5 000 tonnin valtamerialuksille Manausiin asti 1 600 kilometriä yläjuoksulla ja 3 000 tonnin pienille valtamerialuksille aina Iquitosiin Peruun 3 700 kilometriä yläjuoksulla. Iquitos on kaukaisin satama, joka palvelee myös meriliikennettä. Lisäksi yli sata sivujokea on purjehduskelpoisia jokialuksille. Amazonin ja Rio Negron yhtymäkohdassa sijaitsevien Manausin ja Iranduban välille avattiin vuonna 2011 noin 3,5 kilometriä pitkä silta, joka ylittää Rio Negron juuri ennen sen yhdistymistä Amazoniin.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amazon Wikimedia Commonsissa

• Journey into Amazonia (englanniksi)