Alcazar (yhtye)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alcazar vuonna 2004.

Alcazar on vuonna 1998 perustettu ruotsalainen pop-/dance-yhtye.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Alcazar perustettiin Ruotsissa 1998 jäseninä Andreas Lundstedt, Tess Merkel ja Annikafiore Kjaergaard. Yhtyeen ensimmäinen single "Shine On" julkaistiin syksyllä 1999, ja menestyi hyvin nousten Ruotsin listalla toiseksi. Kansainvälinen läpimurto tapahtui "Crying at the Discothequen" -kappaleen kautta vuonna 2001. Se nousi jokaisessa Euroopan maassa listakärkeen ollen vuoden 2001 myydyimpiä sinkkuja. Italiassa Crying at the discoteque pysyi Top- 20 listalla lähes vuoden ollen vuoden myydyin single yltäen korkeimmillaan sijalle 4. Kappale kasvoi todelliseksi superhitiksi Yhdysvaltojen klubeilla paljolti Sopranos ja Älä kerro äidille sarjojen ansiosta joissa kappaletta soitettiin. Kyseinen kappale oli paisunut jättihitiksi Suomessa jo vuoden 2000 kesällä, se pysytteli uskomattomat 34 viikkoa suomen virallisella dance-listalla. Yhtyeen debyyttilevy ”Casino” julkaistiin Euroopassa Marraskuussa 2001. Sitä myytiin noin 700.000 kappaletta lyhyessä ajassa. Alkuvuodesta 2002 albumi julkaistiin myös Yhdysvalloissa ja Japanissa. Näiden kahden maan versiolle nauhoitettiin myös uusi kappale Click your heart joka nousi Japanin radiolistan kärkeen ja soi rikosdraaman C.S.I jaksossa samana vuonna. Alcazar nautti valtavaa suosiota USA:n klubeilla vuonna 2002, mutta todellinen läpimurto tapahtui toisella Alcazarized, albumilla kesäkuussa 2003.

Ensimmäisenä singlenä levyltä irrotettiin jo maaliskuussa 2003, kappale "Not a sinner nor a saint" joka nousi Ruotsissa listaykköseksi välittömästi. Kyseisellä kappaleella Alcazar myös osallistui Ruotsin euroviisukarsiontoihin mutta jäi kolmanneksi. Suomessa kyseinen kappale sai hieman radiosoittoa, mutta siitä ei muodostunut suurempaa hittiä. Amerikassa single murtautui jälleen klubilistojen kärkisijoille. Toinen single julkaistiin heinäkuussa nimellä "Menage a trois" joka oli kesän 2003 soitetuimpia hittejä Euroopassa ja se menestyikin hyvin listoilla. Levyltä irrotettiin lisäksi singlet "Someday" , "Love life" ja "Here I am". Alcazarized albumia pidetään yleisesti yhtyeen parhaimpana, koska se on pirteämpi tanssittaja kuin edeltäjänsä

Keväällä 2004 Alcazar palasi jälleen. Tällä kertaa "This is the world we live in" -hitillä, joka lainaa samplet 1980-luvun klassikkohiteistä, Diana Rossin "Upside downista" ja Genesis-hitti "Land of confusionista". Alcazar nousi pitkästä aikaa myös brittilistoille, tällä kertaa sijalle 15. singlelistalla. Italiassa single nousi korkeimmillaan sijalle 11, mutta nousi ykköseksi asti Venäjälläm jossa kappaleesta tuli yhtyeen suurin hitti koskaan. Kappale myös kasvoi suureksi klubihitiksi Yhdysvalloissa. "Alcazarized" -albumista julkaistiin uusittu versio heinäkuussa 2004. Toisena uutena singlenä yhtye tarjosi "Physical" -nimisen raidan loppuvuodesta 2004. Se puolestaan nousi ykköseksi Ukrainassa. Suomessa kappaleesta tuli Alcazarin suurin hitti sitten Crying at the discotequen nousten singlelistan kolmanneksi. Yhtye myös julkaisi eräänlaisen Best of -kokoelmalevyn Skandinaviassa nimeltä "Dancefloor deluxe", jolle myös lisättiin uusia kappaleita kuten Start the fire joka myöhemmin julkaistiin singlenä.

Keväällä 2005 Alcazar osallistui jälleen Ruotsin euroviisukarsintoihin, tällä kertaa kappaleella "Alcastar", joka jäi taas kolmanneksi finaalissa, mutta saavutti jälleen yhtyeen kotimaassa ykkössijoituksen myyntilistalla. Kappaleesta tuli yllättäin suuri klubihitti Yhdysvalloissa ja se julkaistiin monilla tanssikokoelmilla.

Vuonna 2005 yhtye jäi mittaamattomalle tauolle jonka aikana Magnus teki menestyksellä soololevyn. Annika aloitteli soolouraa mutta näillä näkymin levyä ei ole tulossa koska single ei ole menestynyt listoilla odotetusti.

Vuonna 2007 yhtye teki paluun lavoille Lontoon G.A.Y. – tapahtumassa loistavalla menestyksellä. Yhtyeestä ovat lähteneet pois AnnikaFiore ja Magnus. Tilalle on saatu uusi jäsen Lina joka on otettu hyvin vastaan Alcazar-fanien joukossa. Uusi single ”We keep on Rocking” julkaistiin maailskuussa 2008 ja menestystä on tullut jälleen. Single saavutti sijan 4 yhtyeen kotimassa. Toinen single ”inhibition” julkaistaan kesäkuun aikana ja se on ensimmäinen kansainvälisesti julkaistava kappale yhtyeeltä sitten vuoden 2005 Start the fire singlen.

Yhtye osallistui Melodifestivalen 2009 kilpailuun, ja pääsi ensimmäisessä karsinnassa Suoraan Globenilla järjestettyyn Finaaliin kappaleellaan "Stay The Night" mutta joutui tyytymään lopussa viidenteen sijaan. Maaliskuussa 2009 Alcazar julkaisi uuden Albuminsa "Disco Defenders" joka nousi välittömästi Ruotsin albumilistan kuudenneksi. Albumi julkaistaan myöhemmin keväällä ja kesällä Ensin muualla Skandinaviassa ja Euroopassa sekä myöhemmin Syksyllä Amerikassa. Albumin ensimmäinen kansainvälinen single "Burning" julkaistaan kevän aikana kaikkialla Euroopassa ja loppukesästä Amerikassa, mahdollisesti remix versiona.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] Singlet

  • "Shine On" (1999)
  • "Ritmo Del Amor" (2000)
  • "Crying at the Discoteque" (2001)
  • "Sexual Guarantee" (2001)
  • "Don't You Want Me" (2002)
  • "Not a Sinner nor a Saint" (2003)
  • "Ménage A Trois" (2003)
  • "Someday" (2003)
  • "Love Life" (2003)
  • "This Is The World We Live In" (2004)
  • "Physical" (2004)
  • "Here I Am" (2004)
  • "Alcastar" (2005)
  • "Start the Fire" (2005)
  • "We Keep On Rockin" (2008)
  • "Inhibitions" (2008)
  • "Stay The Night" (2009)
  • "Burning" (TBA)

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä musiikkiyhtyeestä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut