You’re A Good Man, Charlie Brown

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta You're A Good Man, Charlie Brown)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

You’re A Good Man, Charlie Brown (esitetty Suomessa nimellä Tenavat) on yhdysvaltalaisen Clark Gesnerin vuonna 1966 kirjoittama ja säveltämä komediallinen musikaali, joka perustuu sarjakuvapiirtäjä Charles M. Schulzin luomaan Tenavat-sarjakuvaan ja sen hahmoihin. Musikaalia on esitetty Broadwaylla kahdesti vuosina 1971 ja 1999, jälkimmäisellä kerralla uudistettuna versiona. Se on Yhdysvalloissa varsinkin harrastajateatterien suosiossa helpon esitettävyytensä vuoksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gesner aloitti Tenavat-strippeihin perustuvien laulujen säveltämisen vuonna 1965. Saatuaan valmiiksi muutaman lauluista hän esitteli ne Schulzille, joka innostui niistä suuresti. Laulut julkaistiin ensin lokakuussa 1966 musiikkialbumina, jossa Orson Bean lauloi Jaska Jokusen osan. Tuottaja Arthur Whitelaw päätti tehdä lauluista musikaalin, vaikka Gesner itse epäili sen mahdollisuuksia menestyä. You’re A Good Man, Charlie Brown sai ensi-iltansa off-Broadway-show’na 7. maaliskuuta 1967 New Yorkin Theatre 80:ssa ja siitä tuli yleisö- ja arvostelumenestys. Alkuperäinen show pysyi ohjelmistossa neljän vuoden ajan ja se esitettiin 1 597 kertaa.[1] Se esitettiin Broadwayllä ensimmäisen kerran vuonna 1971 John Golden Theatressa, mutta tällä kertaa esitykset lopetettiin jo kuukauden kuluttua.[2]

Musikaali mukautettiin televisiota varten vuonna 1973. Vuonna 1985 siitä tehtiin lyhennetty animaatioversio, joka esitettiin CBS-kanavalla (julkaistu Suomessa nimellä Olet hyvä mies, Jaska Jokunen). Siinä äänirooleja (Ressua lukuun ottamatta) esittivät muiden Tenavat-animaatioiden tavoin lapsiesiintyjät.

You’re A Good Man, Charlie Brown palasi Broadwaylle 4. helmikuuta 1999, jolloin sitä esitettiin Ambassador Theatressa. Roger Bart ja Kristin Chenoweth voittivat Tony-palkinnot rooleistaan.[2] Michael Mayer teki uuden dialogin ja uudet laulut teki Andrew Lippa. Vuoden 1999 tuotantoon tehdyt uudet laulut olivat "Beethoven Day" ja "My New Philosophy".

You’re A Good Man, Charlie Brown on ollut vuosikymmenestä toiseen Yhdysvalloissa varsinkin harrastajateatterien suosiossa. Sen sanotaan olevan yksi eniten esitettyjä musikaaleja Yhdysvalloissa tai jopa kaikkein esitetyin.[3][4]

Laulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "You're A Good Man, Charlie Brown"
  • "Schroeder" — Laulettuna Ludwig van Beethovenin Kuutamosonaatin päälle.
  • "Snoopy"
  • "My Blanket and Me" .
  • "The Doctor is In"
  • "The Kite"
  • "Beethoven Day" (vain vuoden 1999 versiossa)
  • "Rabbit Chasing"
  • "The Book Report"
  • "Red Baron""
  • "My New Philosophy" (vain vuoden 1999 versiossa)
  • "T-E-A-M (The Baseball Game)"
  • "Glee Club Rehearsal" — Laulettuna Home on the Rangen päälle
  • "Little Known Facts"
  • "Suppertime"
  • "Happiness"
  • "Bows" — Sisältää lyhyet kertaukset lauluista "Happiness," "Suppertime" ja "You’re a Good Man, Charlie Brown".

Roolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielo on mukana vain alkuperäisessä versiossa. Vuoden 1999 uudessa versiossa hänet on korvattu Sallilla.

Alkuperäinen vuoden 1967 tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1999 tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musikaali sai Suomen ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa Jarno Hiilloskorven ohjaamana 22. lokakuuta 1970 nimellä Tenavat. Rooleissa olivat Stig Fransman (Jaska Jokunen), Pirkko Peltomäki (Tellu), Anja Haahdenmaa (Kielo), Aarre Karén (Ressu), Pertti Roisko (Eppu) ja Lauri Komulainen (Amadeus).[5] Tekstin käänsi suomeksi Esko Elstelä.[6] Musikaali pysyi Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa kaksi esityskautta.[7] Sitä esitettiin nimellä Tenavat vuosina 1970–1971 myös Kouvolan Teatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa.[8][9] Oulussa sen ohjasi Saulo Haarla.[10]

Musikaalin uusittu vuoden 1999 versio nähtiin Suomessa ensi kerran Samuel Harjanteen ohjaamana Porvoossa vuonna 2011, tälläkin kertaa nimellä Tenavat.[11] Esityksestä vastasivat Porvoonseudun musiikkiopisto ja Jokuset-työryhmä, ja rooleissa olivat muun muassa Kimmo Malin (Jaska Jokunen), Tanja Varha (Tellu), Antti L. J. Pääkkönen (Amadeus) ja Juuso Waris (Ressu).[12] Tähän versioon oli lisäksi kirjoitettu viisi uutta sivuroolia muille Schulzin luomille hahmoille.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. David Michaelis: Schulz and Peanuts: A Biography, pehmeäkantinen laitos, s. 411–413. Harper Perennial, New York 2008
  2. a b You’re A Good Man, Charlie Brown (englanniksi) The Broadway Musical Home. Viitattu 21.12.2014.
  3. Frequently Asked Questions (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  4. Charles McGrath: Good Grief! (englanniksi) New York Times 4.10.2007. Viitattu 21.12.2014.
  5. Helsingin kaupunginteatterin esitysluettelo Helsingin kaupunginteatteri. Viitattu 29.11.2015.
  6. Tenavat Näytelmäkulma. Viitattu 29.11.2015.
  7. Tenavat (Helsingin esitys) Ilona-tietokanta. Viitattu 29.11.2015.
  8. Tenavat (Kouvolan esitys) Ilona-tietokanta. Viitattu 29.11.2015.
  9. Tenavat (Oulun esitys) Ilona-tietokanta. Viitattu 29.11.2015.
  10. Keskinkertaiset "Tenavat" (Kaltio-lehden teatteriarvostelun tietue) Finna-tietokanta. Viitattu 29.11.2015.
  11. a b Tenavat Musikaali Ohjaaja Samuel Harjanne (Harjanteen videohaastattelu) Youtube.com 22.9.2011. Viitattu 29.11.2015.
  12. Vauhdikas Tenavat-musikaali tempaa tunnelmaansa kaikenikäiset Uusimaa 6.11.2011. Viitattu 29.11.2015.