Ydinonnettomuus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ydinonnettomuus on onnettomuus, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua radioaktiivisen aineen päästö. Ydinonnettomuuksia voi tapahtua esimerkiksi ydinreaktoreissa tai radioaktiivisen jätteen käsittelylaitoksissa. Ydinonnettomuuksia voi tapahtua myös teollisuudessa, tutkimuslaitoksissa ja sairaaloissa, joissa käytetään tai varastoidaan radioaktiivisia aineita. Myös radioaktiivisten aineiden kuljetusonnettomuudet lasketaan ydinonnettomuuksiksi. [1]

Ydinonnettomuuksia luokitellaan Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n 7-portaisella INES-asteikolla, jossa luokat 4–7 ovat onnettomuuksia ja luokat 0–3 tapahtumia [2].

Onnettomuus ydinreaktorissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinreaktorin toimiessa sen polttoaineessa syntyy radioaktiivisia fissiotuotteita. Jos reaktori vaurioituu niin, että fissiotuotteita pääsee leviämään ympäristöön, säteily voi aiheuttaa vahinkoa ihmisille ja ympäristölle. Pelkkä ydinvoimalan vesivuoto ei aiheuta suurta säteilyvaaraa, ellei siihen liity polttoaineen vaurioitumista. [3]

Ydinvoimalaitostapahtumat luokitellaan odotettavissa oleviin käyttöhäiriöihin, oletettuihin onnettomuuksiin ja vakaviin onnettomuuksiin. Oletetuista onnettomuuksista reaktorin täytyy selviytyä turvallisuusjärjestelmien avulla ilman polttoaineen vaurioitumista. Vakavassa onnettomuudessa huomattava osa reaktorin polttoaineesta vaurioituu. [4]

Oletettu onnettomuus painevesireaktorissa on esimerkiksi suurimman primääripiirin putken katkosta johtuva jäähdytysveden vuoto (large break LOCA, loss-of-coolant accident). Tämä onnettomuus on lähtökohtana suunniteltaessa ydinvoimalaitosten hätäjäähdytysjärjestelmiä ja suojarakennuksia. Kiehutusvesireaktorissa vastaava onnettomuus olisi päähöyryputken katkeaminen. Jos hätäjäähdytys ja suojarakennus toimivat suunnitellulla tavalla, onnettomuudessa vapautuu ympäristöön vain vähän radioaktiivisia aineita. Suurta jäähdytysveden vuotoa ei toistaiseksi ole tapahtunut millään ydinvoimalaitoksella. Ydinvoimalaitoksilla ei ole tapahtunut pienempiäkään putkimurtumia, jotka olisivat vaarantaneet reaktorin jäähdytyksen. Käytännössä hätäjäähdytysjärjestelmiä on tarvittu venttiilien virheellisestä aukijäämisestä johtuneiden vuotojen kompensointiin sekä höyrystimen sisäisten primääripiiristä sekundääripiiriin tapahtuvien vuotojen hallintaan. [4]

Niin sanotussa reaktiivisuusonnettomuudessa menetetään ketjureaktion hallinta siten, että reaktorin teho kasvaa äkillisesti. Tällöin polttoaineen kuumeneminen voi johtaa sen nopeaan vaurioitumiseen. Reaktiivisuusonnettomuus voisi tapahtua, jos säätösauva putoaa tai vahingossa vedetään ulos reaktorista. Painevesireaktorissa reaktiivisuuden säätöön käytetään säätösauvojen lisäksi jäähdytysveteen liuotettua booria. Säätösauvoihin liittyvien syiden lisäksi reaktiivisuusonnettomuus voisi johtua myös jäähdytteen booripitoisuuden äkillisestä laimenemisesta, jos esimerkiksi käyttöhenkilökunnan virheiden takia reaktoriin pumpattaisiin booripitoisen veden sijasta booritonta vettä. [3][4]

Vakava onnettomuus eli sydämen sulamisonnettomuus voi alkaa esimerkiksi täydellisestä jäähdytysjärjestelmien sähkönmenetyksestä. Vaikka primääripiirissä ei olisi vuotoa, jälkilämpö johtaisi veden kiehumiseen, paineen nousuun ja höyryn purkautumiseen varoventtiilien kautta suojarakennukseen. Jos reaktorin jäähdytys ei onnistu, reaktorin polttoaine ylikuumenee jälkilämmön takia. Tällöin vaurioituvat ensin zirkoniumista tehdyt polttoainesauvojen suojakuoret, ja kaasumaiset tai helposti höyrystyvät fissiotuotteet, kuten ksenon, jodi ja cesium, voivat vapautua. Jos kuumeneminen jatkuu pidempään, uraanidioksidista tehty polttoaine sulaa ja myös siihen sitoutuneita vaikeasti höyrystyviä fissiotuotteita vapautuu. Radioaktiivisten aineiden pääsyn ympäristöön estää kuitenkin vielä suojarakennus. Suojarakennuksen eheyttä voi uhata mm. höyryn aiheuttama paineen nousu tai onnettomuudessa syntyvän vedyn räjähtäminen. Vetyä syntyy, kun kuuma zirkonium reagoi kemiallisesti vesihöyryn kanssa. [3][4]

Onnettomuuden todennäköisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siviilikäytössä olevissa ydinvoimaloissa on sattunut vakava onnettomuus yhteensä viidellä reaktorilla. Maaliskuussa 2011 Fukushiman ydinvoimalassa Japanissa kolmen reaktorin sydän pääsi sulamaan. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainassa, Neuvostoliitossa tapahtui vuonna 1986, sekä Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuus Harrisburgissa Yhdysvalloissa vuonna 1979. [5] Ydinvoiman historiassa on lokakuuhun 2018 mennessä kertynyt 17 758 reaktorivuotta[6]. Historiassa on siis tapahtunut yksi onnettomuus noin 3 600 reaktorinkäyttövuotta kohden.

Onnettomuuksien todennäköisyyttä arvioidaan myös todennäköisyysperusteisella riskianalyysillä. Suomessa vaaditaan, että uusissa ydinvoimaloissa vakavan onnettomuuden todennäköisyyden täytyy olla pienempi kuin kerran 100 000 vuodessa[7]. Vanhoille reaktoreille sallitaan suurempi onnettomuustodennäköisyys; esimerkiksi Loviisan ykkösreaktorilla se oli vuoden 2015 riskianalyysin mukaan kerran 59 000 vuodessa[8].

Ydinvoiman historiassa onnettomuuksia on siis tapahtunut useammin kuin nykyisten riskianalyysien mukaan pitäisi. Mutta vakavaa onnettomuutta ei ole koskaan tapahtunut sellaisella reaktorilla, jolle olisi tehty kunnollinen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi. Three Mile Islandin ja Tšernobylin onnettomuuksien aikaan riskianalyysien menetelmiä oltiin vasta kehittämässä. Fukushiman riskianalyysi taas oli pahasti puutteellinen, ja siinä ei arvioitu ollenkaan tsunamin tai yleensäkään tulvan todennäköisyyttä. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan huolella tehty riskianalyysi olisikin paljastanut Fukushiman onnettomuusriskit etukäteen.[9]

Onnettomuus ydinpolttoaineen valmistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uraani on vain lievästi radioaktiivista, joten uraanipolttoaineen valmistuksen tai tuoreen polttoaineen käsittelyn yhteydessä ei yleensä voi vapautua merkittäviä määriä radioaktiivisia aineita. Kuitenkin vuonna 1999 Japanissa Tokaimuran polttoainetehtaalla tapahtui onnettomuus, kun käsiteltiin uraania tutkimusreaktorin polttoaineen valmistusta varten. Käsiteltäessä tavanomaista korkeammalle väkevöityä uraania (18,8 %) rikottiin turvallisuusmääräyksiä ja kaadettiin liian suuri erä nestemäistä uraaniyhdistettä kerralla säiliöön. Uraani saavutti kriittisyyden, eli käynnistyi ketjureaktio, ja uraani pysyi sen jälkeen useita tunteja kriittisenä. Kaksi työntekijää sai erittäin suuren säteilyannoksen, ja he menehtyivät säteilyaltistuksen seurauksiin usean kuukauden kuluttua. Reaktiossa syntynyt suora säteily aiheutti myös laitoksen ulkopuolisille säteilyannoksia, joiden arvioitiin olleen enimmillään noin 20 millisievertiä. Reaktiossa syntyi jonkin verran fissiotuotteita, jotka kuitenkin jäivät pääosin laitosalueelle, ja päästön aiheuttamat säteilyannokset olivat pieniä. [4]

Onnettomuus käytetyn ydinpolttoaineen käsittelyssä tai varastoinnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reaktorista poistetun käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus ja jälkilämpö vähenevät ajan mukana. Myös käytetty polttoaine vaatii jäähdytystä, mutta polttoaineen sulamisen riski on paljon pienempi kuin käytön aikana. Muutaman vuoden ajan varastoitu polttoaine ei enää sulaisi, vaikka se olisi kuivaksi jääneessä varastoaltaassa. Koska käytetyssä polttoaineessa on huomattavasti vähemmän fissiokelpoista uraania kuin tuoreessa polttoaineessa, myös reaktiivisuusonnettomuuden mahdollisuus käytetyn polttoaineen käsittelyn yhteydessä on erittäin pieni. [3]

Ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitosten kemiallisissa prosesseissa käytettyä polttoainetta ja fissiotuotteita käsitellään liuosten muodossa. Vuodot ja kemialliset räjähdykset ovat mahdollisia jälleenkäsittelylaitoksissa [4]. Ydinjätteen jälleenkäsittelylaitoksella lähellä Kyštymin kaupunkia Neuvostoliitossa (nykyisen Venäjän alueella) tapahtui vuonna 1957 runsasaktiivista nestemäistä jätettä sisältäneen säiliön räjähdys, joka johti radioaktiivisten aineiden päästöön. Ympäristövaikutusten perusteella onnettomuus kuuluu INES-asteikolla toiseksi korkeimpaan luokkaan 6. [2]

Radioaktiivisen aineen kuljetusonnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuore ydinpolttoaine on heikosti säteilevää uraanidioksidia. Se ei liukene veteen, eikä siitä edes tulipalossa leviä helposti ympäristöön radioaktiivisia hiukkasia. Tuoreen ydinpolttoaineen kuljetuksiin ei liity huomattavan ympäristöonnettomuuden mahdollisuutta. Säteilyvaaraa merkittävämpi seikka on se, että polttoaine sisältää suuret määrät fissiiliä ainetta, jonka joutuminen vääriin käsiin on estettävä huolellisesti. Myöskään keski- ja matala-aktiivisten ydinjätteiden kuljetuksiin ei liity vakavan ympäristöonnettomuuden mahdollisuutta, sillä yhdessä kuljetuserässä olevien radioaktiivisten aineiden kokonaismäärä ei ole kovin suuri. Vaikka huomattava osa niistä leviäisi ympäristöön, jäisi ympäristön saastuminen varsin paikalliseksi. [10]

Käytetyn ydinpolttoaineen aktiivisuus ja säteilyvoimakkuus on hyvin suuri. Jos kuljetusastia rikkoontuisi pahoin, huomattavasti kohonneen säteilyn alue ulottuisi muutaman sadan metrin päähän. Käytetty ydinpolttoaine ei liukene veteen, joten polttoaineen joutuminen vesistöön ei aiheuttaisi merkittävää saastumista. Vuosia jäähtyneessä käytetyssä polttoaineessa on hyvin vähän kaasumaisia radioaktiivisia aineita, joten radioaktiivisia aineita voisi vapautua ilmaan huomattavia määriä vain, mikäli kuljetussäiliön rikkoontumisen lisäksi esimerkiksi tulipalo tai ketjureaktio synnyttäisi korkean lämpötilan. [10]

Maailmalla ei ole sattunut yhtään tapausta, jossa kuljetettava radioaktiivinen aine olisi aiheuttanut kuoleman tai vakavan terveyshaitan. Vakavin ydinaineiden kuljetuksissa sattunut onnettomuus on ollut uraaniheksafluoridia kuljettaneen Mont Louis -laivan uppoaminen Belgian edustalle vuonna 1984. Kaikki pakkaukset saatiin nostetuksi merestä, eikä merkittäviä määriä radioaktiivisia aineita päässyt mereen. [10]

Onnettomuuden vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinvoimalaonnettomuuden päästöjen suuruus riippuu siitä, vaurioituuko reaktorin polttoaine ja pysyykö suojarakennus ehjänä. Pelkkä ydinvoimalan vesivuoto ilman polttoaineen vaurioitumista ei aiheuta suurta säteilyvaaraa. Jos taas polttoainetta vaurioituu, eli onnettomuus luokitellaan vakavaksi onnettomuudeksi, niin radioaktiivisia aineita vapautuu suojarakennukseen. Jos suojarakennus pysyy ehjänä, kuten Three Mile Islandin onnettomuudessa, niin päästöt ympäristöön jäävät pieniksi. Jos suojarakennus rikkoutuu vakavan onnettomuuden aikana, niin siitä voi aiheutua suuri radioaktiivisten aineiden päästö.[3][4]

Ydinvoimalaonnettomuuden terveydelliset, ympäristölliset, inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset voivat olla erittäin suuret. Esimerkiksi Max Planck -insituutin laskelmien mukaan Länsi-Euroopassa reaktorisydämen sulamiseen johtavan onnettomuuden vaikutukset voisivat teoriassa koskea jopa 28 miljoonaa ihmistä. Arviossa on mukana väestö, joka altistuu 40 kilobecquerelin (kBq) suuruiselle säteilylle neliömetrin alueella mitattuna. Tämä on saastuneen alueen määritelmä Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n mukaan. Etelä-Aasiassa onnettomuus voisi altistaa saasteille jopa 34 miljoonaa ihmistä, kun taas itäisessä Yhdysvalloissa ja Itä-Aasiassa tapahtunut onnettomuus voisi koskea 14–21 miljoonaa ihmistä. Näissä laskelmissa on oletettu, että päästö olisi samansuuruinen kuin maailman kaikkien aikojen pahimmassa onnettomuudessa Tšernobylissä, mutta se jatkuisi kokonaisen vuoden. Näin pitkään jatkuvassa päästössä tuulen suunnan vaihtelu levittäisi radioaktiiviset aineet laajalle alueelle. Käytännössä ydinonnettomuuksien päästöt kestävät paljon lyhyemmän ajan, jolloin päästö leviää tuulen mukana pienemmälle alueelle.[11]

Radioaktiivisen päästön koostumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakavassa reaktorionnettomuudessa helpoiten vapautuvat radioaktiiviset jalokaasut eli krypton ja ksenon. Jalokaasupäästöjä ei myöskään voida vähentää suodattimilla. Toisaalta jalokaasupäästö on vähemmän vaarallinen kuin muut radioaktiiviset aineet, koska jalokaasut eivät aiheuta laskeumaa, vaan leviävät ilmakehään ja laimentuvat tehokkaasti, ja koska ne eivät sitoudu ihmisen elimistöön. [4]

Melko helposti onnettomuudessa vapautuu myös radioaktiivista jodia, joka höyrystyy matalassa lämpötilassa. Ympäristöön kulkeutuva jodi sitoutuu ihmiseen hengityksen ja ruuan kautta. Elimistössä jodi sitoutuu kilpirauhaseen. Siltä voidaan suojautua joditableteilla, jotka sisältävät ei-radioaktiivista jodia, joka "kyllästää" kilpirauhasen ja estää radioaktiivisen jodin imeytymisen rauhaseen. Jodin merkittävin isotooppi on jodi-131, jonka puoliintumisaika on 8 päivää, joten se häviää ympäristöstä käytännössä kokonaan muutamassa kuukaudessa. [4]

Pitkällä aikavälillä merkittävin ydinonnettomuudessa vapautuva aine on cesium. Ydinvoimalan suojarakennuksessa cesium leijuu pieninä hiukkasina, jotka voidaan kerätä suodattimiin. Jos suojarakennus rikkoutuu, suuri määrä cesiumia voi päästä ympäristöön. Cesium-137-isotoopin puoliintumisaika on 30 vuotta, joten cesium-laskeuma voi aiheuttaa ydinvoimalaitoksen lähialueella kymmeniä vuosia kestäviä rajoituksia asumiseen ja maanviljelyyn. [4]

Vaikutusten kesto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikkeuksellisen vakavassa ydinonnettomuudessa ympäristölle aiheutuu säteilyvaara, kun ydinlaitoksesta leviää ympäristöön radioaktiivisten aineiden päästö eli ilmassa tuulen ja ilmavirtausten mukana liikkuva hiukkaspilvi. Kunkin paikan säteilyaltistus on hetkellinen, sillä säteilylähde siirtyy tuulen mukana ja vähitellen heikkenee hiukkasten laskeutuessa yleensä sateen mukana maahan tai mereen. Tuulen mukana levitessään päästö laimenee ja säteilyn paikallinen voimakkuus laskee. Sade huuhtoo aktiivisia aineita maaperään ja asutuilla alueilla viemäreihin.[4]

Pidemmällä aikavälillä maahan laskeutuneet radioaktiiviset hiukkaset eli laskeuma aiheuttaa ihmisille ulkoista säteilyannosta. Lisäksi laskeuma voi saastuttaa juomavettä ja elintarvikkeita (esim. viljaa, rehua, marjoja, sieniä ja kaloja), ja siten radioaktiivisia aineita voi kulkeutua ihmisiin ja aiheuttaa sisäistä annosta. Maanpinnalle laskeutuneita radioaktiivisia hiukkasia voi myös joutua uudestaan hengitettävään ilmaan esim. tuulisella säällä. [4]

Akuutit terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinlaitoksessa sattuvan poikkeuksellisen vakavankaan onnettomuuden tapauksessa ei akuutteja terveysvaikutuksia, saati sitten hengenvaaraa, pidetä kovin realistisena uhkana laitosalueen ulkopuolella. Esim. Tšernobylissä evakuoitujen asukkaiden säteilyannokset olivat enimmäkseen alle 250 millisievertiä ja joillakin harvoilla 300–400 mSv. Akuutteja terveysvaikutuksia alkaa ilmetä yli 500 mSv:n annoksilla. [4] Voimalaitoksen alueella työskentelevät voivat saada tätä suurempia annoksia.

Myöhäisvaikutukset terveyteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikein toteutettu väestönsuojelu vähentää väestön säteilyannosta säteilyvaaratilanteessa. H/t-akseli kuvaa annosnopeutta eli "säteilyn voimakkuutta", t-akseli aikaa. Alussa luonnollinen taustasäteily on tasolla x. Radioaktiivisen päästön saapuessa alueelle säteilytaso nousee nopeasti ja laskee vähitellen hieman alkuperäistä korkeammalle tasolle pilven kuljettua ohi. Tehokkaalla väestönsuojelulla, muun muassa sisälle suojautumalla, väestön saama annosnopeus jää hieman tavallista suuremmalle tasolle y ja väestö saa valkoisella merkityn kokonaisannoksen HB. Tällöin ehkä vältetään ilman suojelua saatava oranssilla merkitty annos HA. Sininen viiva näyttää väestönsuojelutoimien tehon alun ja punainen lopun. Jos väestöannos ei kasva huomattavasti, myös muutoin myöhemmin havaittavat haittavautukset terveyteen ehkä vältetään.

Suuret säteilyannokset vaikuttavat väestön syöpäriskiin. Syöpätapausten esiintyminen saattaa yleistyä väestössä havaittavasti jo pienelläkin todennäköisyyden muutoksella, siksi säteilyltä suojautuessa tähdätään säteilyannoksen pienentämiseen.

Tšernobylin onnettomuus antaa havainnoille perustuvan käsityksen siitä, miten paljon säteilyn myöhäisvaikutuksia on odotettavissa poikkeuksellisen vakavassa ydinonnettomuudessa, kun väestönsuojeluun ei ryhdytä ajoissa. Tähän mennessä Tšernobylin onnettomuudessa altistuneessa väestössä on havaittu 10-20 tapauksen lisäys normaaliin verrattuna kilpirauhassyövän aiheuttamien kuolemantapausten määrässä. Muita säteilyn aiheuttamia terveyshaittoja kuin kilpirauhassyövän yleistymistä ei väestössä ole havaittu (mm. UNSCEAR, 2000).

Maailmanterveysjärjestön WHO:n arvion mukaan Tšernobylin onnettomuus on aiheuttanut 9 000 ihmisen kuoleman.[12] Mutta arvioit kuolleista vaihtelevat, sillä WHO:n raportin lisäksi eri tahot ovat esittäneet huomattavasti suurempia arvioita kuolleisuudesta. Venäjän tiedeakatemian mukaan onnettomuuden vuoksi kuoli ennenaikaisesti 210 000 ihmistä.[13] Greenpeace arvioi kuolemantapausten lukumääräksi noin 93 000-140 000.[14] Venäläinen professori Aleksei Jablokov on esittänyt, että onnettomuuden vuoksi oli jo vuoteen 2008 mennessä kuollut jopa 900 000 ihmistä. Hän on kritisoinut WHO:ta ja IAEA:ta valehtelusta ja katsoo, että WHO on "ydinvoimafriikkien" hallinnassa.[15]

Säteilyturvakeskus on tutkinut vakavan ydinonnettomuuden seurauksia, kun väestönsuojelutoimia tehdään. Esimerkiksi tutkimuksessa Ydinuhkat ja varautuminen (Mustonen et al., 1995) arvioitiin poikkeuksellisen vakavan ydinonnettomuuden vaikutuksia Suomessa. Tutkimuksen lähtökohtia kuvataan näin: "Pahimmat mahdolliset seuraukset saadaan yhdistämällä kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät pahimmalla mahdollisella tavalla sekä lisäksi tekemällä tapahtuman vakavuutta todennäköisesti liioittelevia ominaisuuksia niiden kohdalla, joita ei tunneta." Tutkimusta varten oletettiin onnettomuuspäästön olevan realistisena pidettyä arviota suuremman ja säätilan oletettiin olevan sellainen, että se vie päästön kapeana vanana suoraan tarkasteltuun kohdekaupunkiin - näitä olivat mm. Turku ja Helsinki. Tutkimuksessa kommentoidaan näin epäsuotuisan säätilan olevan niin epätodennäköinen, että sellaista on tuskin koskaan esiintynyt. Tutkimuksen mukaan akuutteja terveyshaittoja ei väestössä esiintyisi missään tutkituista tapauksista, puhumattakaan kuolemanvaarasta. Säteilyannokset olisivat kuitenkin niin suuria, että väestönsuojelutoimet olisivat tarpeen. Pitkän aikavälin terveyshaittoja arvioitaessa terveyshaittojen kannalta pahimman tutkitun tilanteen seurauksena, kohdekaupungin ollessa Helsinki, aiheutuisi 30 kilpirauhassyöpätapausta, kun väestönsuojelu on tehty oikein. Normaalihoidolla kilpirauhassyövistä 10 prosenttia johtaa kuolemaan, joten kuolemaan johtavia tapauksia olisi siis ainoastaan 3. Muita terveysvaikutuksia ei odoteta havaittavan. Arvio pitää hyvin yhtä ylläselostettujen Tšernobylin havaintojen sekä muun säteilybiologisen havaintoaineiston kanssa.

Säteilyltä suojautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojelutoimet säteilyvaaralta suojautumisessa tähtäävät väestön säteilyaltistuksen minimoimiseen myöhemmin ilmenevien syöpätapausten torjumiseksi. Suojautumista koskevat ohjeet antaa viranomainen, ja niistä tiedotetaan radiossa. Ohjeet suojelutoimenpiteistä ovat myös puhelinluetteloissa ja netissä [16]. Evakuointi voidaan toteuttaa jo onnettomuuden alkuvaiheessa, jos se ehditään tehdä ennen päästöä. Päästöpilven ylikulun ajaksi suojaudutaan sisätiloihin ja sammutetaan ilmanvaihto. Näin vältytään radioaktiivisen ilman hengittämiseltä ja päästöpilvestä tulevalta suoralta säteilyltä. Kilpirauhasta radioaktiiviselta jodilta suojaava joditabletti otetaan vain viranomaisen kehotuksesta, koska liian aikaisin tai liian myöhään nautittuna tabletin suojavaikutus heikkenee. Kun päästöpilvi on ohittanut alueen, evakuointi voi olla tarpeen suuren radioaktiivisen laskeuman alueilla. Suuri laskeuma voi syntyä, jos esimerkiksi vesisade lisää maahan putoavien radioaktiivisten hiukkasten määrää. Jos ruoka (esim. vilja, eläinten rehu tai marjat) tai vesi ovat saastuneet, niiden käyttöä voidaan joutua rajoittamaan. [4]

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikkeuksellisen vakava ydinonnettomuus voi aiheuttaa vakavia paikallisia ympäristövaikutuksia. Aivan onnettomuuspaikan läheisyydessä suuri radioaktiivinen päästö voi aiheuttaa selviä ympäristöhaittoja, kuten kasvien kasvun hidastumista ja eläinten kuolemia. Nämä lähellä onnettomuuspaikkaa aiheutuvat haitat vähenevät sitä mukaa, kun päästö laimenee ja säteily heikkenee. Onnettomuuden jälkeen luonnon uusiutuminen johtaa aikanaan alueen palautumiseen luonnontilaan. Kauempana onnettomuuspaikasta päästö laimenee , eikä se todennäköisesti enää aiheuta havaittavaa väliaikaistakaan haittaa ekosysteemille. Ympäristövaikutukset tunnetaan hyvin sattuneiden onnettomuuksien ja ilmakehässä tehtyjen ydinräjäytysten - jotka aiheuttavat huomattavasti ydinonnettomuutta suurempia säteilyaltistuksia - perusteella.lähde?

Esimerkiksi Tšernobylissä ensimmäisenä vuonna onnettomuuden jälkeen alueen kasvillisuudessa ilmeni selviä haittavaikutuksia säteilystä, erityisesti kasvun hidastumista. Seuraavaan kevääseen mennessä luonto oli kuitenkin palautunut ennalleen. Nykyisin yleinen säteilytaso alueella ei poikkea luonnossa normaalisti esiintyvästä vaihteluvälistä. Alueen luonto on nyttemmin toipunut jopa onnettomuutta edeltänyttä tilaa rikkaammaksi. Voimalaitoksen ympärillä on 30 km:n läpimittainen vyöhyke, jonne pääsy on kielletty. Kieltoa noudatetaan vaihtelevasti mutta kuitenkin tarpeeksi, jotta normaali ihmisen toiminta on alueella käytännössä pysähtynyt. Sen seurauksena alueen luonto on vallannut ihmisen käytössä olleita alueita, ja muutenkin ympäristö on palannut lähemmäs luonnontilaa. Populaatiot ja monimuotoisuus ovat kasvussa. Monet eläin- ja kasvilajit ovat yleistyneet, ja eräitä harvinaisia lajeja on jopa palannut alueelle. Alueen luonnon nykytila ei tietenkään ole onnettomuuden suoraa seurausta, vaan pikemminkin johtuu muun ihmisen toiminnan puutteesta. Tšernobylin esimerkki kuitenkin osoittaa, että poikkeuksellisen vakavakaan ydinonnettomuus tuskin aiheuttaa pysyvää vahinkoa ekosysteemille, tai ainakaan sellaista ei tähän päivään mennessä ole todettu.

Vuonna 2009 julkaistun tutkimuksen valossa Tšernobylin luonnon vaurioit ovat arvioitua vakavammat. Pahimmalla onnettomuusalueella ei ole juuri ollenkaan selkärangattomia eläinlajeja, ja nisäkkäissä esiintyy poikkeuksellisen paljon epämuodostumia.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yleissopimus ydinonnettomuuden pikaisesta ilmoittamisesta Finlex. 1986. Viitattu 16.4.2018.
  2. a b Kokemukset onnettomuuksista ja poikkeuksellisista tapahtumista ydinlaitoksilla 2004. Säteilyturvakeskus. Viitattu 16.4.2018.
  3. a b c d e Ydinvoimlaitostekniikan perusteita 2004. Säteilyturvakeskus. Viitattu 5.5.2018.
  4. a b c d e f g h i j k l m n Varautuminen häiriöihin ja onnettomuuksiin ydinvoimalaitoksilla 2004. Säteilyturvakeskus. Viitattu 5.5.2018.
  5. Ydinlaitos- ja säteilytapahtumien kansainvälinen vakavuusasteikko INES 2015. Säteilyturvakeskus. Viitattu 7.10.2018.
  6. Power Reactor Information System International Atomic Energy Agency. Viitattu 7.10.2018. (englanniksi)
  7. Ydinvoimalaitoksen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi ja riskien hallinta YVL-ohje A.7. 2013. Säteilyturvakeskus. Viitattu 7.10.2018.
  8. Finnish report on nuclear safety (Sivu 51) Finnish 7th national report as referred to in Article 5 of the Convention on Nuclear Safety. 2016. Säteilyturvakeskus. Viitattu 7.10.2018.
  9. The Fukushima Daiichi accident. Technical volume 2. Safety assessment (Luku 2.3.3) 2015. International Atomic Energy Agency. Viitattu 7.10.2018.
  10. a b c Radioaktiiviset jätteet 2004. Säteilyturvakeskus. Viitattu 5.5.2018.
  11. Lelieveld, J.; Kunkel, D.; Lawrence, M.G.: Global risk of radioactive fallout after major nuclear reactor accidents. Atmospheric Chemistry and Physics, 2012, 12. vsk, s. 4245-4258. https://www.atmos-chem-phys.net/12/4245/2012/acp-12-4245-2012.pdf [{{{www}}} Artikkelin verkkoversio].
  12. a b Tutkimus: Tšernobylin tuhot luultua pahemmat Hs.fi. 18.3.2009. Viitattu 6.9.2009.
  13. Tšernobylistä piti tulla unelmatyöpaikka, HS 24.5.2009 B1
  14. [1]
  15. Kirsi Hyytiäinen: Venäläisprofessori: Tshernobylin takia kuoli lähes miljoona ihmistä 24.4.2008. Uusi Suomi. Viitattu 25.4.2008.
  16. Säteilyturvakeskuksen toimintaohjeet

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]