Wikipedia:Elokuun kuvitustalkoot/2024

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elokuun kuvitustalkoot
20112012201320142015201620172018201920202021202220232024


Elokuun kuvitustalkoot 2024
Tila KÄYNNISSÄ
Aihe Elokuun kuvitustalkoot 2024
Ajankohta Alkaa: 2024-08-01
Päättyy: 2024-08-30
Palkinnot

25+ pisteestä
Me olemme yhteensä
lisänneet
126
kuvaa
poistaneet
10
Korjattava/kuvitus-mallinetta

Elokuun kuvitustalkoiden ideana on, että elokuun kuluessa mahdollisimman moni wikipedisti lisää noin viiteen kuvattomaan artikkeliin niistä puuttuvan kuvan.

Ensimmäisissä talkoissa vuonna 2011 talletettiin 323 uutta kuvaa aiemmin kuvattomien Wikipedia-artikkelien kuvitukseksi. Lisäksi 241 artikkelia sai kuvituksen Commonsista. Sen jälkeen nämä talkoot on järjestetty vuosittain elokuussa. Vuosien 2013–2023 elokuun kuvitustalkoiden puitteissa on lisätty vuodesta riippuen noin 1 800–3 500 kuvituskuvaa Wikipedian artikkeleihin.

Pisteitä lasketaan suomen-, pohjoissaamen-, inarinsaamen- ja livvinkarjalankielisiin Wikipedioihin sekä Wikidataan lisätyistä kuvista. Myös koltansaamenkielinen Wikipedia on mukana, mutta siihen lisätyt kuvat pitää laskea käsin.

Miten toimia

[muokkaa wikitekstiä]
  1. Lisää nimesi osallistujiin * [[Käyttäjä:Käyttäjänimi|Käyttäjänimi]]
  2. Etsi artikkeli, joka tarvitsee kuvan, ja siihen sopiva kuva. Määrittely: Tänä vuonna kuviksi lasketaan mitkä tahansa kuvat, joko valokuvat tai muut. Kuitenkin kyseessä on oltava kuvituskuva (valokuva, kartta, diagrammi jne.). Kuvituskuviksi ei lasketa artikkelien typografisina elementteinä toimivia kuvatiedostoja, kuten esimerkiksi kuvat luokissa Luokka:Lippumallineet ja Luokka:Mitalimallineet. Jos artikkelissa on tällainen ennestään tai ennestään kuvattomaan artikkeliin lisätään tällainen, botin laskemat pisteet voi korjata käsin (katso ohjetta alempana). Artikkeli, johon kuva lisätään, on joko voinut olla olemassa ennen kuvitustalkoiden alkua tai artikkeli on voitu luoda kuvitustalkoiden aikana.
  3. Tallenna tiedosto Commonsiin tai hätätilassa suomenkieliseen Wikipediaan. Suomenkieliseen Wikipediaan on tallennettava kuvat, joita käytetään sitaattioikeudella ja joita sen takia ei tekijänoikeussyistä voi ladata Commonsiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kuvat tekijänoikeuksien alaisista taideteoksista taideteosartikkeleissa käytettäviksi. Commonsiin voi ladata vain kuvia, jotka tekijänoikeuksien puolesta on mahdollista ladata Commonsiin. Mikäli kuva on itse ottamasi, lisää kuvan tietoihin source {{own}} (esimerkki)
  4. Liitä kuva artikkeliin, ohje.
    • Kun otat valokuvan tai muuten valmistat kuvan (esimerkiksi kartta, diagrammi, kuvanluku dokumentista) itse, lisäät sen Commonsiin (tai sitaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ja liität sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 5 pistettä
    • Kun löydät Commonsiin (tai sitaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ladattavissa olevan kuvan kuvan joko netin ulkopuolelta tai muualta netistä, lisäät sen Commonsiin (tai sitaattioikeuskäytön tapauksessa Wikipediaan) ja liität sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 2 pistettä
    • Kun löydät kuvan Commonsista, ja lisäät sen artikkeliin, jossa ei ole kuvaa, saat 1 pisteen

Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.

Kuvitustoiveita
Kuva-arkistoja
Mobiilisovelluksia
Palkinto aktiivisesta osallistumisestasi elokuun 2024 kuvitustalkoisiin. (Palkinnot)


Elokuun aikana vähintään 25 pistettä keränneet käyttäjät palkitaan omalla palkinnolla, {{Elokuun kuvitustalkoot 2024 -palkinto}}. Käyttäjät, jotka ovat lisänneet artikkeleihin 5 kappaletta ennen-ja-jälleen kuvapareja, palkitaan jälleenvalokuvauspalkinnolla.

Jos haluat, voit lisätä käyttäjäsivullesi osallistumislaatikon {{Käyttäjä/Elokuu2024}}, tai vaihtoehtoisesti {{Käyttäjä/Kuvitustalkoot}} useamman osallistumisvuoden listaamiseen yhdellä laatikolla, allaolevan esimerkin tavoin.

Tämä käyttäjä osallistui vuoden 2024 elokuun kuvitustalkoisiin.
Tämä käyttäjä osallistui Elokuun kuvitustalkoot -projektiin vuosina 202120222023 ja 2024.


Osallistujat

[muokkaa wikitekstiä]

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Kriteerikoodit
  • jotka ovat artikkeleita
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 1 pistettä (2 itse ladatuista), 5 pistettä jos kuva on oma teos (c:Template:Own).
  • 1 pistettä annetaan, jos lisää P18, P8592 tai P4291 wikidatakohteisiin, joilla ei aiemmin ollut tällaista ominaisuutta
  • Jokaisesta mallineen {{korjattava/kuvitus}} poistosta annetaan 1 pistettä
Käsin korjattavia
  • Kuvatiedostoista typografisina elementteinä (esimerkiksi kuvat luokkien Luokka:Lippumallineet ja Luokka:Mitalimallineet mallineissa) ei anneta pisteitä, koska kyseessä on typografinen elementti eikä kuvituskuva. (Nämä pitää korjata käsin.)

Virheelliset pisteet

[muokkaa wikitekstiä]

Jos olet saanut virheellisiä pisteitä, lisää tämän otsikon alle viimeiseksi tähän tapaan: *{{VK muokkaus hylätty|käyttäjänimesi|fi:artikkeli}} --~~~~ ESIMERKKI: *{{VK muokkaus hylätty|MiPe|fi:Ihmisen evoluutio}} --~~~~

Puuttuvat pisteet

[muokkaa wikitekstiä]

Botti ei osaa erotella kuvia jotka ovat artikkelissa, mutta eivät ole varsinaisia kuvituskuvia. Esimerkiksi Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 2013 ja kuva Gold medal blank.svg. Toinen esimerkki on Luokka:Lippumallineet. Lisää tämän otsikon alle sinulta puuttuvat pisteet.

Tuloslaskenta

[muokkaa wikitekstiä]

Tähän on merkitty ne käyttäjät, jotka botti on missannut, mutta he ovat lisänneet yli 5 kuvaa.

Muita huomioita

[muokkaa wikitekstiä]

Kun lataat itse ottamasi kuvan suomenkieliseen Wikipediaan, lisää kuvan tietoihin lähde-parametriin arvoksi {{Itse otettu kuva}}. Muuten botti antaa kuvasta vain 2 pistettä 5 pisteen sijaan.

Päivitetty viimeksi 1. elokuuta 2024 kello 23.30. Kilpailu on avoinna 1. elokuuta 2024 kello 00.00 – 30. elokuuta 2024 kello 23.59.

39 artikkelia, 17,76 kB

  1. Toni Lydman (1.0 p)
  2. Toni Lydman W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 09.27: 1.0 p (P18 statement)
  3. Minnamari Tuominen (1.0 p)
  4. Mira Jalosuo (1.0 p)
  5. Marjo Voutilainen (1.0 p)
  6. Marianne Ihalainen (1.0 p)
  7. Linda Leppänen (1.0 p)
  8. Senja Nuolikivi (1.0 p)
  9. Sanni Vanhanen (1.0 p)
  10. Rosa Lindstedt (1.0 p)
  11. Onni Pellinen W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 11.19: 1.0 p (P18 statement)
  12. Onni Pellinen (2.0 p)
  13. Arne Brustad (2.0 p)
  14. Arne Brustad W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 11.34: 1.0 p (P18 statement)
  15. Frithjof Ulleberg W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 11.39: 1.0 p (P18 statement)
  16. Frithjof Ulleberg (2.0 p)
  17. Henry Johansen W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 12.23: 1.0 p (P18 statement)
  18. Henry Johansen (2.0 p)
  19. Nils Eriksen (2.0 p)
  20. Rolf Holmberg W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 12.33: 1.0 p (P18 statement)
  21. Rolf Holmberg (2.0 p)
  22. Per Knut Aaland (1.0 p)
  23. Sverre Grøner (1.0 p)
  24. Alphonzo Bell (1.0 p)
  25. David Hammond (1.0 p)
  26. Earl Bell (1.0 p)
  27. Grace Zumwinkle (1.0 p)
  28. Jesse Compher (1.0 p)
  29. Jincy Dunne (1.0 p)
  30. Katie Zaferes (1.0 p)
  31. Kenny Monday (1.0 p)
  32. Orus Jones (1.0 p)
  33. Richard Mayo (1.0 p)
  34. Steve Mahre (1.0 p)
  35. Steve Seymour W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 13.18: 1.0 p (P18 statement)
  36. Winthrop Palmer (1.0 p)
  37. Steve Seymour (1.0 p)
  38. Romane Dicko (1.0 p)
  39. Sandra Forgues (1.0 p)

19 artikkelia, 1,74 kB

  1. Estoy Aquí (2.0 p)
  2. Hay Amores (2.0 p)
  3. Illegal (2.0 p)
  4. La Tortura (2.0 p)
  5. The One (Shakiran kappale) (2.0 p)
  6. Underneath Your Clothes (2.0 p)
  7. Auringon temppeli (kultti) (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.28: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 81 bytes, 3 words.
  8. Feeniläisveljeskunta (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.30: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 71 bytes, 2 words.
  9. Illuminatus! (2.0 p)
  10. Katipunan (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.43: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 55 bytes, 2 words.
  11. Ordo Templi Orientis (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.46: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 56 bytes, 1 words.
  12. Ruusuristin Veljeskunta AMORC (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.48: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 46 bytes, 2 words.
  13. Skull and Bones (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.49: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 53 bytes, 4 words.
  14. The Secret World (2.0 p)
  15. Thule-seura (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 08.54: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 56 bytes, 2 words.
  16. Kohtalonpyörä (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 12.57: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 95 bytes, 3 words.
  17. I Can Do It with a Broken Heart (2.0 p)
  18. Message in a Bottle (Taylor Swiftin kappale) (2.0 p)
  19. Portuginies (kappale) (2.0 p)

15 artikkelia, 2,33 kB

  1. Kuka on Harry Kellerman? (2.0 p)
  2. Syntymäfiksu (2.0 p)
  3. Coney Islandin uneksijat (2.0 p)
  4. Uglydolls - Täydellisen epätäydelliset (2.0 p)
  5. Brad’s Status (2.0 p)
  6. Circle (vuoden 2015 elokuva) (2.0 p)
  7. Beverly Hillsin hienostohauva 2 (2.0 p)
  8. Beverly Hillsin hienostohauva (2.0 p)
  9. Third Star (2.0 p)
  10. Lumoa ja taikaa – Usko unelmiisi (2.0 p)
  11. Longford (elokuva) (2.0 p)
  12. Maléfique (2.0 p)
  13. Apua! Olen kala (2.0 p)
  14. Hayes Pondin kahakka (1.0 p)
  15. Vaippafetisismi (1.0 p)

13 artikkelia, 1,42 kB

  1. Leppävaaran kaupunkirata (1.0 p)
  2. Pankakosken ratapiha (5.0 p)
  3. Tikkurila–Hakkila-rata (0.0 p)
  4. Swingi (huvipuistolaite) (2.0 p)
  5. Bun2Bun (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.36: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  6. David Corenswet (2.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.39: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  7. Kevin Wendell Crumb (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.40: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  8. David Dunn (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.40: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  9. Kino Regina (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.41: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  10. Sulevi Peltola (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.50: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  11. Taideyliopisto (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.52: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  12. Silent Hill: Homecoming (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.52: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  13. Saukko (saari) (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 17.00: 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)

6 artikkelia, 2,76 kB

  1. Aiju Salminen (5.0 p)
  2. Karjasilta (museosilta) (5.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 00.31: 5.0 p (1 kuva)
    Total: 732 bytes, 27 words.
  3. Karjasilta W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 03.03: 1.0 p (P18 statement)
  4. Hailuodon kirjasto (5.0 p)
  5. Outi-kirjastot (0.0 p)
  6. Hailuodon kirjasto W (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.07: 1.0 p (P18 statement)

4 artikkelia, 5,59 kB

  1. Vattuniemen ala-aste (5.0 p)
  2. Aimo Tukiaisen puisto (6.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 09.59: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{Korjattava/kuvitus}} poisto)
  3. TGV Lyria U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 10.17: 1.0 p (3 kuvaa)
    Total: 4131 bytes, 154 words.
  4. Nancy Carell (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 20.40: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 200 bytes, 99 words.

14 artikkelia, 19,40 kB

  1. Jalkapallo kesäolympialaisissa 2024 (0.0 p)
  2. Sulkapallo kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  3. Koripallo kesäolympialaisissa 2024 – miesten turnaus (0.0 p 1.0 p)
  4. Koripallo kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  5. Pyöräily kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  6. Ratsastus kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  7. Maahockey kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  8. Soutu kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  9. Rugby kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  10. Ammunta kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  11. Pöytätennis kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  12. Triathlon kesäolympialaisissa 2024 (1.0 p)
  13. Lentopallo kesäolympialaisissa 2024 (0.0 p)
  14. Lentopallo kesäolympialaisissa 2024 – miesten turnaus (0.0 p 1.0 p)

8 artikkelia, 13,45 kB

  1. Nick Kroll (1.0 p)
  2. Panorama Tower (Miami) U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 19.22: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1486 bytes, 34 words.
  3. Southeast Financial Center U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.19: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1878 bytes, 45 words.
  4. Brickell Flatiron U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.28: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1523 bytes, 34 words.
  5. 830 Brickell U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.35: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 2064 bytes, 48 words.
  6. One Thousand Museum U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.50: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1632 bytes, 41 words.
  7. Paramount Miami Worldcenter U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.57: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1610 bytes, 37 words.
  8. 900 Biscayne Bay U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 23.04: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1492 bytes, 37 words.

1 artikkeli, 0,08 kB

  1. Mäntsälän terveysasema (5.0 p)

3 artikkelia, 8,44 kB

  1. Slovakia kesäolympialaisissa 2000 U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 17.13: 1.0 p (3 kuvaa)
    Total: 1984 bytes, 34 words.
  2. Itävalta kesäolympialaisissa 2000 U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 18.26: 1.0 p (2 kuvaa)
    Total: 1783 bytes, 32 words.
  3. Forges-sur-Meuse U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 22.08: 1.0 p (7 kuvaa)
    Total: 3864 bytes, 79 words.

2 artikkelia, 19,23 kB

  1. Georgina Brayshaw U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.50: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 2406 bytes, 100 words.
  2. Lola Anderson U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 16.59: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 2348 bytes, 102 words.

2 artikkelia, 2,88 kB

  1. Blayais’n ydinvoimalaitos U (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 07.21: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 1541 bytes, 67 words.
  2. Kemiön kirkonkylä (1.0 p)
    1. elokuuta 2024 kello 20.56: 1.0 p (1 kuva)
    Total: 150 bytes, 7 words.

2 artikkelia, 0,02 kB

  1. Merimasku (1.0 p)
  2. Alastaro (0.0 p)

1 artikkeli, 31,93 kB

  1. Marja Mortensson (0.0 p)
    Total: 267 bytes, 17 words.

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 1. elokuuta 2024 kello 23.30.