Maléfique
| Maléfique | |
|---|---|
| Ohjaaja | Éric Valette |
| Käsikirjoittaja |
Alexandre Charlot Franck Magnier |
| Tuottaja |
Olivier Delbosc Marc Missonnier |
| Pääosat |
Gérald Laroche Philippe Laudenbach |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Ensi-ilta | 9. marraskuuta 2002 |
| Kesto | 90 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Maléfique on vuonna 2002 julkaistu ranskalainen kauhuelokuva. Sen on ohjannut Éric Valette.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talouspetoksesta tuomittu keskiluokkaisen perheen mies Carrère siirtyy vankilaan, jossa hänellä on kolme sellitoveria: vaimonsa murhannut iäkäs kirjastonhoitaja Lassalle, siskonsa tämän ollessa vauva syönyt lapsenmielinen mielipuoli Pâquerette ja lihaksikas nuori transnainen Marcus (jonka rikosta ei mainita), joka tahtoisi vaihtaa sukupuolensa.
Sellitoverukset löytävät sellin seinän sisällä löysän tiilen takana piilossa olleen vanhan, käsin kirjoitetun päiväkirjan, joka kuului sellistään 1920-luvulla salaperäisesti kadonneelle vangille nimeltä Danvers. Kirja on täynnä loitsuja sekä mustan magian symboleja. Epäileväisyydestään huolimatta Carrère lukee ääneen yhden loitsuista, ja vangit tyrmistyvät kirkkaan, palavan symbolin ilmestyessä hetkellisesti lattialle. Sekä Carrère että Lassalle alkavat opiskella kirjan tietoja, ja he alkavat saada häiritseviä näkyjä. Eräänä aamuna Pâquerette herää huomatakseen sormiensa kadonneen yöllä.
Sellitoverukset väittelevät siitä, mitä kirjalle pitäisi tehdä. Pâquerette nappaa kirjan ja alkaa syödä sen sivuja, kunnes näkymätön voima alkaa vääntää hänen kehoaan, kunnes hänen selkärankansa ja kaulansa katkeavat. Vartijat syyttävät kolmea muuta vankia Pâqueretten kuolemasta, ja tuomitsevat heidät pysymään vankilassa koko lopun ikäänsä. Lassalle uskoo kirjan puolustaneen itseään. Selliin saapuu uusi vanki nimeltä Picus – ystävällinen ja eriskummallinen mies – joka kantaa aina mukanaan videokameraa. Myöhemmin eräänä aamuna muut heräävät huomatakseen Picuksen kadonneen ja jättäneen kameransa ja päiväkirjan lattialle. He katsovat kamerassa olevalta materiaalilta, kuinka Picus lukee kirjasta loitsun ja kävelee ulos seinälle ilmestyneestä kirkkaasta oviaukosta. He kysyvät vartijoilta Picuksesta, mutta toinen heistä kertoo olevansa tietämätön siitä, kenestä sellitoverukset oikein puhuvat. Paljastuukin, että Picus oli kirjan luoma aistiharha, jonka oli tarkoitus paljastaa kirjan todelliset voimat.
Carrère on joutunut vaimonsa hylkäämäksi, eikä hän tule enää koskaan näkemään rakasta poikaansa. Ainoa hänellä jäljellä oleva jäännös on hänen poikansa toimintahahmonukke. Nyt Carrère näkee kirjan ainoana mahdollisuutenaan paeta. Kolme vankia lukevat ääneen Picuksen lukeman loitsun, ja sellin seinälle ilmestyy jälleen kirkas oviaukko, josta he kävelevät pois. He löytävät itsensä likaisesta, paljon vanhemmasta vankisellistä, eikä kirja anna keinoja paeta sieltä. He tajuavat menneensä Danversin selliin sellaisena kuin se oli 1920-luvulla. Carrère ja Marcus suuttuvat, mutta Lassalle pysyy rauhallisena ja yhtäkkiä tappaa Marcuksen terävällä kivellä. Carrère on raivoissaan, mutta Lassalle selittää ymmärtävänsä viimeinkin kirjan voimia – kirjan ei ollut tarkoitus antaa heidän paeta fyysisesti, vaan antaa heille mahdollisuus oivaltaa heidän syvimmät halunsa karmeasta hinnasta huolimatta. Sarja takaumia paljastaa sellin alkuperäisen asukin Danversin todellisen kohtalon. Nuoruudesta pakkomielteinen Danvers lausui viimeisen loitsunsa, ja kirja muutti kuin muuttikin hänet nuoreksi mieheksi, mutta nuorentuminen ei loppunutkaan, kunnes Danvers muuttui syntymättömäksi vauvaksi ja hajosi tyhjyyteen. Lassalle sanoo Marcuksen halun muuttua naiseksi olleen riittämätön, ja ainoa keino päästää hänet vapaaksi oli kuolema. Lassalle – joka on aina ollut sekä pakkomielteinen että kauhistunut kirjoitetun sanan voimista – tarttuu kirjaan ja sulautuu sen kanssa yhteen kirjan voimien musertaessa hänestä elämän pois. Ainoaksi selviytyjäksi jäänyt Carrère lausuu ääneen hartaimman toiveensa – nähdä poikansa jälleen – ja hänen suunsa avautuu hiljaiseen huutoon hänen silmiensä hälvetessä.
Viimeiset kohtaukset sijoittuvat sellin ulkopuolelle. Carrèren eronnut vaimo ja poika saapuvat keräämään hänen tavaransa pois, ja vankilan virkailija selittää Carrèren kadonneen salaperäisesti sellitovereineen. Ajomatkalla kotiin Carrèren nuori poika leikkii toimintahahmolla, jota hänen isänsä piti sellissään. Nuken päätä kuvataan lähietäisyydeltä, ja sillä paljastuu olevan Carrèren elävät silmät, joten hän kykenee nyt näkemään poikansa.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Gérald Laroche | … | Carrère |
| Philippe Laudenbach | … | Lassalle |
| Clovis Cornillac | … | Marcus |
| Dimitri Rataud | … | Pâquerette |
| Didier Bénureau | … | Hippolyte Picus |
| Geoffrey Carey | … | Charles Danvers |
