Kevin Wendell Crumb

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kevin Wendell Crumb
Luoja(t) M. Night Shyamalan
Elokuva Split
Glass
Näyttelijä(t) James McAvoy

Kevin Wendell Crumb on M. Night Shyamalanin luoma kuvitteellinen hahmo, joka esiintyy elokuvissa Split (2016) ja Glass (2019). Hahmoa esittää James McAvoy. Crumb kärsii monipersoonahäiriöstä ja hänellä on mielessään 24 eri persoonaa. Hän käyttää persoonien vuoksi liikanimeä ”Lauma”.[1] Kevinin kehon kemia muuttuu, kun jokin persoonista ottaa kehon hallintaansa. Esimerkiksi persoona ”Dennis” on pakko-oireinen perverssi ja Lauman ”kova luu”, ”Patricia” on vanhempi naishenkilö ja ”Hedwig” yhdeksänvuotias poika, kun taas ihmislihaa himoava hirviö ”Peto” on erittäin voimakas, haavoittumaton ja pystyy liikkumaan seiniä pitkin. Hänen mielestään ihmiset, jotka eivät ole kärsineet lapsuudentraumaa, eivät ansaitse elää, joten hän syö ne. Pedon yleisimmät kohteet ovat olleet teinityttöjä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevinin isän kuoltua samassa juna-onnettomuudessa, josta ainoastaan David Dunn onnistui selviytymään, Kevin joutui elämään lapsuutensa pakko-oireista häiriötä potevan äitinsä huostassa. Kevinin äiti kidutti poikaansa erilaisilla välineillä vaatehenkarista silitysrautaan, jos jokin ei ollut äidin mielestä tarpeeksi siistiä. Traumatisoitunut Kevin loi itselleen 23 eri persoonaa puolustusmekanismiksi äitiään kohtaan. Nämä persoonat myöhemmin muuttuivat eläviksi ja ovat kukin kerrallaan ottaneet Kevinin kehon hallintaansa aina silloin tällöin. Terapeutti Karen Fletcher on selvittänyt, että Kevinin mielessä eri persoonat istuvat tuoleilla samassa huoneessa, kunnes johtava persoona ”Barry” päästää yhden heistä ”valoon” eli kehon hallintaan. Kevin itse on "vaivutettu uneen" silloin kun jokin persoona ottaa hänen kehonsa vallan joten Kevin itse ei pysty huomaamaan ja muistamaan heidän tekoja ja suunnitelmia. Koska Kevin pelkäsi persoonien mahdollisesti tulevia kauheuksia, hän on ostanut itselleen haulikon jotta hän voisi tappaa itsensä jonain päivänä samalla tappaen muut persoonat ja estämään heidän tulevat pahat aikeet.

Rooli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Split[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Split-elokuvassa Kevinin ”Dennis”-niminen persoona kaappaa kolme nuorta naista maanalaiseen piilopaikkaansa, ja pian terapeutti Fletcher tajuaa, että Kevinin johtava persoona on vaihtunut Barrystä Dennikseksi. Dennis saa ilmestymään 24. persoonan eli niin kutsutun ”Pedon”, joka antaa Kevinin keholle yliluonnollisia kykyjä, kuten taidon kiipeillä nopeasti seiniä pitkin. Peto tappaa Fletcherin sekä kaksi kaapatuista tytöistä ja sortuu kannibalismiin. Fletcherin kirjoituksen ansiosta kolmas uhri, Casey Cooke, kuitenkin tajuaa, että hän voi palauttaa Kevinin hallintaan lausumalla tämän koko nimen. Kevin pyytää Caseytä tappamaan hänet, mutta ennen kuin tyttö ehtii toimia, Peto pääsee takaisin hallintaan, jolloin haulikko osoittautuu tehottomaksi. Peto kuitenkin jättää Caseyn rauhaan huomatessaan tytön kehossa haalistuneita arpia viiltelystä: Peto kokee, että hänen tarkoituksensa on hävittää maailmasta ”epäpuhtaat”, kun taas jokainen kärsimystä kokenut on ”puhdas”. Peto pakenee ennen kuin Caseyn kutsumat poliisit ehtivät paikalle.

Glass[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Crumbin ”Peto”-persoonallisuus taistelee David Dunnia vastaan Glass-elokuvassa.

Glass-elokuvan alussa David Dunn pääsee Crumbin jäljille ja seuraa tätä hylättyyn rakennukseen, johon tämä on vanginnut neljä nuorta naista. Kevin muuttaa persoonansa ”Pedoksi” ja kamppailee Davidia vastaan, kunnes poliisivoimat saapuvat paikalle vievät molemmat psykologiseen hoitolaitokseen, jossa tohtori Ellie Staple yrittää vakuuttaa sekä Kevinin että Davidin siitä, että nämä ovat tavallisia ihmisiä, joiden kyvyt ovat pelkkää kuvitelmaa. Laitoksessa on myös Elijah Price, joka on ollut vangittuna 19 vuotta Unbreakable – särkymätön -elokuvan jälkeen. Elijah paljastaa aikovansa paeta ja tarvitsevansa siihen Petoa. Hän pyrkii paljastamaan Pedon avulla maailmalle, että yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä on olemassa.

Pakoyrityksen aikana David ryhtyy taisteluun Petoa vastaan laitoksen pihalla. Samaan aikaan Casey sekä Davidin poika Joseph saapuvat paikalle tarkoituksenaan vakuuttaa Staple siitä, että Kevinillä ja Davidilla todella on yliluonnollisia kykyjä. Joseph paljastaa Pedolle, että Elijah on syyllinen junaonnettomuuteen, jossa Kevinin isä kuoli. Peto kiittää Josephia ja hyökkää Elijahin kimppuun, joka haavoittuu kuolettavasti. Peto aikoo paeta, mutta Caseyn läsnäolo saa hänet vaihtamaan persoonaansa Keviniksi. Tohtori Staplen kutsumat erikoisjoukot käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja ampuvat Keviniä kuolettavasti, minkä jälkeen he tappavat myös Davidin. Paljastuu, että Staple kuuluu järjestöön, jonka tarkoitus on piilottaa maailmalta totuus supersankareista, jotta ihmiset voisivat elää rauhassa. Elijah on kuitenkin tallentanut Pedon ja Davidin kamppailun valvontakameroille ja lähettänyt materiaalin julkaistavaksi koko maailmalle.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Split-elokuvaa hahmo kuului alun perin vuonna 2000 ensi-iltansa saaneen Unbreakable – särkymätön -elokuvan käsikirjoitukseen, kunnes Shyamalan koki hahmon epätasapainottavan tarinaa ja päätti lopulta poistaa Crumbin kokonaan. Ohjaaja kertoi kuitenkin rakastuneensa hahmoon ja halunneensa pitkään tehdä siitä oman elokuvan.[1] Alun perin rooliin kaavailtiin Split-elokuvassa Joaquin Phoenixia, mutta näyttelijä joutui luopumaan elokuvasta aikataulullisista syistä.[2]

Shyamalan on myöntänyt, että suhteellisen harvinainen monipersoonahäiriö on kiehtonut häntä aina.[3] Hahmo on saanut vaikutteita yhdysvaltalaisen Billy Milliganin tapauksesta: hän syytti tekemästään rikoksesta muita persooniaan, joita oikeudessa todettiin olevan 24.[4]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Crumb ja erityisesti James McAvoyn roolisuoritus ovat saaneet runsaasti myönteistä palautetta.[5][6][7] The Guardian -lehden Steve Rose totesi, että dissosiatiivista identiteettihäiriötä on esitetty elokuvissa aikaisemminkin, mutta korosti, että Kevinin hahmo ja McAvoyn suoritus ovat niin onnistuneita, että ne asettavat ilmiölle aivan uuden vertailukohteen. Rose arvioi M. Night Shyamalanin tehneen paljon persoonallisuushäiriöön liittyvää taustatutkimusta hahmoa kirjoittaessaan, ja huomautti, että useissa elokuvissa häiriötä vääristellään ja on virheellisesti kutsuttu esimerkiksi skitsofreniaksi.[3] Hän ihaili, kuinka McAvoy vaihtaa hahmoja yksi toisensa perään ”vain näyttelemällä, ei erikoisefekteillä”.[3]

Lontoon King’s Collegen tohtori Simone Reinders on kuitenkin todennut, että Splitin kaltaiset elokuvat voivat olla vahingollisia: neurotieteilijän mukaan elokuva esittää monipersoonahäiriöstä kärsivän henkilön hyvin väkivaltaisena ja pahoihin tekoihin alttiina, vaikkei todellisuudessa häiriön ja väkivaltaisuuden välillä ole yhteyttä. Hän lisäsi olevansa huolissaan, että häiriöön liittyvä häpeä ja skeptisyys saattavat lisääntyä edelleen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Couch, Aaron: 'Split': M. Night Shyamalan Explains an Ending Years in the Making Hollywood Reporter. 22.1.2017. Viitattu 27.4.2019. (englanniksi)
  2. Sim, Bernardo: 20 Crazy Details Behind The Making Of Split Screen Rant. 8.8.2018. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  3. a b c d Rose, Steve: From Split to Psycho: why cinema fails dissociative identity disorder The Guardian. 12.1.2017. Viitattu 29.4.2019. (englanniksi)
  4. Millican, Joshua: Meet Billy Milligan: Real Life Inspiration for the Movie “Split” Horror Freak News. 30.1.2017. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  5. Naahar, Rohan: Split movie review: James McAvoy deserves an Oscar for M Night Shyamalan’s stunner Hindustan Times. 23.2.2017. Viitattu 29.4.2019. (englanniksi)
  6. Collin, Robbie: Split review: James McAvoy throws himself into multiple parts in M Night Shyamalan's taut, grisly comeback The Telegraph. 18.1.2017. Viitattu 29.4.2019. (englanniksi)
  7. Ikonen, Niko: Split – elokuvan arvostelu Episodi. 18.1.2017. Viitattu 29.4.2019. (suomeksi)