WLM-Organ

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
WLM-Organ Oy
WLM-Organ logo.png
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1972
Perustaja Alf Wager, Jorma Laulumaa ja Olli Moisio
Lakkautettu 1984
Kotipaikka Karkkila, Suomi
Toimiala elektroniikkateollisuus
Tuotteet sähköurut

WLM-Organ Oy oli suomalainen yritys, joka valmisti WLM-merkkisiä sähköurkuja Karkkilassa vuosina 1972–1984.

Yrityksen perustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrityksen ja tuotteiden nimi muodostui perustajien Alf Wagerin, Jorma Laulumaan ja Olli Moision sukunimien alkukirjaimista.[1] Laulumaa ja Moisio työskentelivät yhdessä Kouvolan urkutehtaalla ja miettivät jo silloin elektroniikan käyttömahdollisuuksia ja sähköurkujen suunnittelua.[2] Alf Wager oli tunnettu viihdepianistina ja jo 1950-luvun lopulla alkaneesta piano- ja musiikkikauppiaan urastaan.[3]

Yritykseen saatiin mukaan tulevaksi jakelijaksi Wager-Musiikin lisäksi Tampereen Musiikki, ja rahoittajaksi tuli pankkien omistama pääomasijoitusyhtiö Sponsor.[2]

Moisio irtautui pian WLM-Organista ja perusti oman OWG Trading Ky -nimisen yrityksen, joka 1970-luvun loppupuolella rakensi Walton-merkkisiä sähköurkuja aluksi Karjaalla, sitten Saarijärvellä.[4][5] Tuotekehittelijänä WLM-Organ Oy:ssä oli mukana diplomi-insinööri Reino Urala ja toimitusjohtajana Jukka Pelkonen.[6]

Runsaasti varusteltu WLM-kotiurku, ilmeisesti WLM Beat 4900 RPLA 55.

Siniaaltogeneraattori liikeidean taustana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM-sähköurut perustuivat keksintöön, jossa erityisesti Hammond-uruille tyypillisiä, sähkömekaanisten äänipyörien (tonewheel) tuottamia puhtaan siniaallon muotoisia perusääniä kyettiin tuottamaan edullisemmin elektronisesti MOS- ja CMOS-mikropiirien avulla.[7] WLM-uruissa voitiin elektronisesti tuottaa myös muita sähköurkujen sointi-ihanteena ollutta Hammond-soundia matkivia efektejä, kuten äänien alukeklikkejä (key-click) eli "perkussiota" ja äänen säröytymistä vahvistimen yliohjautumisen seurauksena. WLM-urkujen äänikertojen ja muiden ääniominaisuuksien säätö toteutettiin sekin Hammond-uruista tutuilla liukutangoilla (drawbar). Oktaaviäänikertojen liukutangot olivat valkoisia, kvintti- ja terssiäänikertojen liukutangot mustia. Doppler-ilmiöön perustuva äänen huojuntaefekti oli toteutettu Leslie-laitteen kaltaisella, kahdella eri nopeudella pyörivällä kaiuttimella.[8]

Yrityksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM-Organ Oy merkittiin kaupparekisteriin toukokuussa 1972 alun perin Sähköurkuteollisuus Oy:n nimellä, kotipaikkanaan Espoo. Jo vuosina 1971–1972 valmistuivat ensimmäiset kuutisenkymmentä WLM-urkujen mallikappaletta. Yrityksen palveluksessa toimi tuolloin seitsemän henkilöä. Yrityksen toiminta-ajatuksen osoittauduttua elinvoimaiseksi sen omistuspohjaa laajennettiin, ja useiden pankkien omistama Sponsor Oy tuli yhtiön pääosakkaaksi vuonna 1973.[9] Oma tehdas perustettiin Karkkilaan.

WLM pyrki innovatiivisuuteen muussakin kuin urkujensa äänitekniikassa. Kokoontaitettavaan, kulmistaan metallivahvisteiseen koteloon sijoitetut WLM Hit- ja Trip-mallit oli tarkoitettu helpottamaan soittimen kantamista ja säästämään tilaa kuljetuksissa. Tämä oli keikkakäytössä todellinen innovaatio verrattuna erityisesti Hammond-urkujen tyylihuonekalua muistuttaviin, herkästi naarmuuntuviin jalopuukoteloihin.[1]

Kilpailutilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM-urut saivat 1970-luvun puolessavälissä hinnoittelunsa ansiosta varsin hyvän markkinaosuuden Suomessa. Vuonna 1977 markkinajohtaja oli Musiikki-Fazerin maahantuoma Yamaha 45 prosentin osuudella, toisena Erkki Ertaman perustama Musiikki-Ertama Oy maahantuomallaan italialaisella Galanti-mallistolla (35 %). Kolmanneksi myydyin merkki oli WLM viiden prosentin osuudella. Hammondin markkinaosuus vuonna 1977 Suomessa oli 2 prosenttia.[9] Vientimarkkinointiakin tunnusteltiin,[6] mutta tulokset jäivät vähäisiksi. 1980-luvun alkuvuosien kuluessa yrityksen toiminta hiljeni sähköurkujen kysynnän hiipuessa ja loppui kokonaan 1984.[1]

WLM-Organ Oy:n tuotemalleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM Mega[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM Mega oli yhtiön ensimmäinen malli, jota valmistettiin ilmeisesti vuodesta 1972 alkaen yhteensä 60 kappaletta.[2] Jalopuuviilutetussa kotelossaan Mega on runsaasti varusteltu "lippulaivamalli", jossa on kaksi 5-oktaavista sormiota, 17 koskettimen jalkio sekä lähes 50 liukutankoa,[10] joilla säädettiin äänikertojen lisäksi myös vibratoa ja perkussiota.[11] Vuonna 1973 WLM-Organ Oy lahjoitti markkinointitarkoituksessa WLM Mega -urut Tasavallan Presidentti -yhtyeen käyttöön.[3]

WLM A61[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM A61 (Musa-lehden mainoksessa nimellä WLM 61A)[12] oli Megan seuraajamalli, joka herätti kiinnostusta muun muassa Frankfurtin musiikkimessuilla. Se suunniteltiin lähinnä kotisoittimeksi, mutta tarpeeksi kestäväksi myös ammattikäyttöön.[2]

WLM Trip[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM Trip oli A61-mallista kehitetty iso kokoontaittuvalla, metallivahvisteisella kuljetuskotelolla varustettu keikkamalli,[13] jossa on kaksi viisioktaavista sormiota muttei jalkiota, kaikulaitetta eikä sisäänrakennettua kaiutinjärjestelmää. Kotelo suunniteltiin yhteistyössä orkesterilaitteiden suunnittelija Matti Sarapaltion (MS-Audiotron) kanssa.[2] Soittimeen kuuluu erillinen paisutinpedaali. Trip-mallissa on kahdet rinnakkaiset liukurekisterit ylä- ja alasormioille, joilla on omat voimakkuudensäätimet. Perkussio on yläsormiolla käytössä molemmille liukurekistereille, kun taas alempaan manuaaliin ei saa perkussiota lainkaan. Yläsormion äänikerrat ovat 16', 8', 5 1/3', 4', 2 2/3', 2', 1 3/5', 1 1/3' ja 1'. Alasormion molemmissa liukurekistereissä on 16', 8', 4', 2 2/3', 2' ja 1' äänikerrat.[1]

WLM Hit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM Hit oli toinen kokoontaittuvalla kuljetuskotelolla varustettu "orkesteriurku" eli keikkamalli. Hit-mallissa on Trip-mallia kapeammat sormiot (4 oktaavia) ja liukutankojen lisäksi seitsemän esiasetusta (preset), kukin oman hipaisunäppäimen takana. Laitteen paino oli 60 kg, kun kotikäyttöön tarkoitetut WLM Beat -jalopuukotelomallit painoivat noin 70 kg. Kuljetusasennossa Hit-uruista muodostui 122 x 34 x 73 cm kokoinen, kulmistaan metallivahvisteinen puulaatikko. Hit-mallin voi hankkia myös ilman jalkiota, joka kytkettiin laitteeseen erillisellä liitännällä.

WLM Beat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WLM Beat -nimellä WLM-Organ valmisti koti- ja opetuskäyttöön tarkoitettua mallisarjaa, joiden jalopuuviilukotelosta löytyi kahden sormion ja jalkion lisäksi muun muassa rytmikone. Perusmallissa WLM Beat 44 R on kavennetut sormiot, vähäinen määrä äänikertoja (5 ylä- ja 4 alasormiolla) sekä pienitehoinen vahvistin ilman pyörivää Leslie-laitetta.[1]

WLM Beat 4900 RPLA 55 oli malliston monipuolisin soitin, jossa oli kaikki saatavilla olleet lisävarusteet. Mallissa on sisäänrakennettu Leslie-kaiutin, jonka nopeutta voidaan säätää hidas/seis/nopea kuten ulkoisissakin Leslie-laitteissa on tapana. Koskettimia on kummassakin sormiossa neljä oktaavia ja jalkiossa yksi. Liukutankorekistereitä eli äänikertoja on yläsormiolla yhdeksän, alasormiolla kuusi ja jalkiolla neljä. Yläsormiolle käytössä olevalla perkussionilla on 7 eri äänikertaa sekä perkussion pituuden portaaton säätö. Liukutankojen lisäksi tässä mallissa on seitsemän esiasetusta. Mallissa on myös kitaravahvistimista tuttu kuiva jousikaikulaite.[1]

WLM-urkujen rytmikoneessa oli valittavissa bossa nova, beguine, rumba, jazz, jazz-valssi, valssi, 5/4-rytmi, beat, swing, rock ja tango. Beat-malleissa rytmilaite kytkeytyy päälle ja pois paisutinpolkimen yhteydessä olevasta jalkakytkimestä. Autochords-ominaisuus rytmittää alasormiolla soitettuja sointuja valitun rytmin mukaan. Tuolloin suurena pidetyn muistikapasiteetin (64 bittiä) ansiosta sama rytmikuvio toistui vasta 4 tahdin välein.[8]

Muita WLM-malleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • WLM Welmu: Sekä 1- että 2-sormioisia (Tupla-Welmu) malleja, ei liukutankoja, valmistettiin 1970–80-lukujen vaihteessa
  • WLM Paxi: Soundimoduuli, jolla sai sähköurkusoundeja hanurista

WLM:n eri mallisarjoista on vaikea antaa täsmällistä ja kattavaa kuvaa. Samallakin mallimerkinnällä myydyt laitteet saattoivat muuttua toiminnoiltaan ja komponenttiratkaisuiltaan tuotantosarjan edetessä. WLM-Organ valmisti myös räätälöityjä yksittäismalleja tilaajan mieltymysten mukaan.[1][8]

Levytyksiä WLM-uruilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herbie Hancockin vuonna 1980 julkaiseman Monster-albumin tiedoissa mainitaan hänen soittavan levyllä monien muiden kosketinsoitinten ohella myös WLM-urkuja.[14] Suomessa WLM-urkuja käyttivät levytyksissään ainakin Lasse Mårtenson (mm. kappaleella "Piippu ja minä")[1] sekä Aarno Raninen LP-levyillä Suosikkisäveliä sähköuruilla (TopHits EALP 232)[15] ja Credo – Minä uskon (RCA Victor – YFPL 1-851).[16]

WLM-urkuja kuullaan ja nähdään Aki Kaurismäen elokuvan Varjoja paratiisissa (1986) alun ravintolakohtauksessa noin 13 minuutin kohdalla.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Pajula, Antti: WLM-urut ja muut vanhat sähkötoimiset kosketinsoittimet (pdf) (Opinnäytetyö) Theseus. 23.11.2011. Savonia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.4.2012.
  2. a b c d e Nimimerkki Pami: Pelit & vehkeet 2, Musa 6 / 1974 s. 41. Viitattu 9.1.2014.
  3. a b Wager – Yrityksen taustaa A. Wager Oy. Viitattu 28.4.2012.
  4. Walton Excellent 660 -keskusteluketju 2006–2011. Muusikoiden.net. Viitattu 29.4.2012.
  5. Testivertailussa kotiurut. Tekniikan Maailma, 3/1978. Lehtimiehet Oy.
  6. a b Mauno Saari: Suomalaiset sähköuruntekijät kansainvälisellä huipulla – Soi, soi siniaalto (1/2) (jpg) Suomen Kuvalehti. 48/1975, 28.11.1975.
  7. Suomalaiset sähköuruntekijät kansainvälisellä huipulla – Soi, soi siniaalto (2/2) (jpg) (Loppuosa Mauno Saaren artikkelista) aijaa.com. Viitattu 29.4.2012.
  8. a b c Seppo Murto: Sinivalkoista sinisointia – WLM Beat (RPL-malli). Tekniikan Maailma, 2/1976, s. 84–86. Lehtimiehet Oy.
  9. a b Pekka Paukku: WLM-Organ Oy ja suomalaisten sähköurkujen markkinointi. Julkaisematon seminaaritutkielma, löytyy Sibelius-museon kokoelmista. Helsingin kauppakorkeakoulu, 1977.
  10. Valokuva jäsenen Musamies profiilisivulla Muusikoiden.net. Viitattu 29.4.2012.
  11. Janne Strang: Lähikuva WLM Megan liukusäätimistä ja yläsormiosta tarkastaja.com. Viitattu 29.4.2012.
  12. WLM:n ilmoitus, Musa 2/1974 s. 31
  13. Juha Sutela: Musiikin ja säveltäjien Oulu: Rockin Oulu 1962 - 1992: Sähkösoitinten kausi alkoi Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Viitattu 14.8.2013.
  14. Herbie Hancock: Monster connollyco.com. Viitattu 27.4.2012.
  15. Nimimerkki Prophet: Simo Laiho ja Hammond -keskusteluketju 9.6.2006. Muusikoiden.net. Viitattu 29.4.2012.
  16. Aarno Raninen / Monika Aspelund* / Anne Marie Aspelund* – Credo - Minä Uskon Discogs.com. Viitattu 29.4.2012.